sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

perjantai 3. elokuuta 2012

20000 Leagues Under the Sea (1954)


Katsoin Teeman klassikko-paikalla lojuneen Sukelluslaivalla maapallon ympäri (20000 Leagues Under the Sea). Jostain syystä koko Kapteeni Nemon tarina on onnistunut lipumaan elämäni ohi ilman, että olisin siitä lukenut tai katsonut elokuvia. Kyseinen elokuvahan siis perustuu Jules Vernin kirjoittamaan novelliin.

1800-luvun lopun meret eivät ole enää turvalliset, koska useita laivoja raportoidaan haaksirikkoutuneen. Huhuja liikkuu, että tuhojen takana olisi merihirviö. Rohkelias porukka lähtee merille tutkailemaan, että mikä oikea syy katoamisiin on. Laiva kohtaakin etsimänsä hirviön, joka osoittautuu sukellusveneeksi. Laiva kohtaa muiden kohtalon ja tuhotuneesta aluksesta pelastautuu Kapteeni Nemon (James Mason) ohjaamaan sukellusveneeseen Ned Land (Kirk Douglas), Professori Pierre (Paul Lukas) sekä Conseil (Peter Lorre).

Professori löytää merielämästä nauttivan Nemon kanssa yhteisen sävelen, mutta alkoholismiin taipuvainen Ned pitää itseään vankina ja miettiikin pakenemista. Ned on hilpeä musikaalinen veikko, joka laulaa yhdessä kohtauksessa hylkeen kanssa. Conseil pyörii siinä jossain Nedin ja Professorin välillä.
 

Suoraan sanottuna elokuva ei jaksanut minua kiinnostaa. Nemo oli ihan cool-hahmo veden yläpuolista elämää halveksuvana nihilistinä. Mutta Michael Douglasia erityisen paljon muistuttava isä Kirk Douglas oli suorastaan ärsyttävä juoppona kuumakallena. Roolisuoritus oli vähintäänkin yliampuva. Ajatukseni harhaili elokuvan aikana monessakin otteessa, joten en nyt tämän valaisevampaa analyysia osaa antaa.

Varmastikin hieno novelli, mutta nyt elokuvatoteutus ei minuun kolahtanut.

**
Ohjaaja: Richard Fleischer (Conan Destroyer, Red Sonja)
Pääosissa: Kirk Douglas, James Mason ja Paul Lukas
Kesto: 127min
Valmistusmaa: USA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.