sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

lauantai 29. joulukuuta 2018

Haastan itseni! Saa tulla mukaan.

Huomasin taas näin joululomaillessani, että viimeisin blogikirjoitukseni on kesälomaltani elokuulta. Syksyyn on mahtunut harrastusta jos toista ja valitettavasti bloggailu on siitä kärsinyt. Muun muassa posliininmaalausta, heh..en ole vielä eläkkeellä.

En kuitenkaan aijo luovuttaa!

Helmetin lukuhaasteen innoittamana päätin, että haastan itseni siihen kirjoilla SEKÄ elokuvilla.

On hyvin mahdollista että tämä on liian kunnianhimoinen tavoite minulle (vuoden 2018 haasteeseen sain luettua vajaa 20 kirjaa) MUTTA elämässä pitää ottaa riskejä.

Haaste vuodelle 2019 on jo julkaistu ja lista löytyy alta:

Helmet-lukuhaaste 2019

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Hyvää uutta vuotta 2019 kaikille ja tervetuloa haasteeseen! :)

lauantai 18. elokuuta 2018

586/1001 Blazing Saddles (1974)

Mel Brooksin komedia Villiä hurjempi länsi (Blazing saddles) on kreisikomedia tummaihoisesta seriffistä.

Rautatien rakennustyöt vaatisivat väylän kulkevan pienen Rock Ridgen kaupungin läpi. Kaupunkia asuttaa kuitenkin kylästään tykkääviä "Johnsoneita". Korruptoitunut poliitiikko Hedley Lamarr (Harvey Korman) päättää nimittää kylän tyhjentämiseksi ensimmäisenä tummaihoisen miehen  (Cleavon Little) seriffiksi ja puhuu kuvernöörin (Mel Brooks) mukaan juoneen. 

Kaupunkilaiset eivät kuitenkaan Hedleyn salaisista toiveista huolimatta poistu vaan jäävät kaupunkiin. Uusi seriffi saa tukea Waco kidilta, joka on lännen nopein..tai oli ainakin ennen. Häntä esittää Gene Wilder.

Brooksin luottonäyttelijä Madeline Kahn on elokuvassa yökerhon esiintyjä Lili Von Shtupp, joka saa tehtäväkseen vietellä seriffin juonilta Hedleyltä.

Elokuvassa on useita mainioita musiikkinumeroita niin Madelinelta kuin muiltakin.

Gene Wilder ja Cleavon Little
70-luvulla tehty Blazing saddles on mielenkiintoinen otanta rasismiin. Elokuvassa viljellään neekeri-sanaa samalla kun päätähtenä on mustaihoinen mies ja kaikki on tehty tarkoituksella saaden rasisimin pelkän olemassaolon vaikuttamaan absurdilta.  Naisten osat ovat lähinnä olla vähäpukeisina koristeina.

Tykkäsin varsinkin lapsena paljon Mel Brooks -komedioista sekä Gene Wilderistä. Oli Villiä hurjempi länsi vieläkin hauska lähinnä Cleavon Littlen sekä Gene Wilderin suoritusten perusteella. Elokuva parodioi enemmänkin yleisesti ottaen lännen elokuvia tai löyhästi High Noonia eikä niinkään tarkasti jotain tiettyä elokuvaa kuten useissa Brooksin elokuvissa tehdään.   

Ei lempi Brooksini, mutta ihan hauska.

***1/2

Pääosissa: Cleavon Little, Gene Wilder, Slim Pickens
Kesto: 1h 33min
Valmistusmaa: USA

perjantai 17. elokuuta 2018

978/1001 O Brother, Where Art Thou? (2000)

Coenin veljesten elokuva Voi veljet, missä lienet? (O Brother, Where Art Thou?) laukaisi aikoinaan soundtrackillaan country-musiikin suosion uuden aallon.

Eletään 30-lukua Yhdysvaltojen syvässä etelessä, aikana jolloin lama on pahimmillaan ja ihmiset epätoivoisia. Everett (George Clooney) saa vankilaan kuulla vaimonsa (Holly Hunter) olevan menossa uudelleen naimisiin. Hän haluaa estää tapahtuman keinolla millä hyvänsä ja päättääkin paeta. Ainoa ongelma on se, että hänet on kahlittu kahteen muuhun vankiin (John Turturro, Tim Blake Nelson), jotka eivät hänen onnekseen ole mitään älyn jättiläisiä. Everett huijaa kanssakahlituille, että hänellä on jättiaarre odottamassa ulkopuolella ja miehet saisivat siitä osingon jos suostuvat hänen kanssaan karkaamaan.

Kolmikko päätyy erilaisiin seikkailuihin kuten nauhoittavat bluegrass-henkisen kipaleen, joka nousee listaykköseksi. He joutuvat myös yksisilmäisen raamattukauppiaan (John Goodman) ryöstämäksi ja seireenien viettelemäksi. Kohtaamista KKK:n kanssakaan ei voi välttää. 

Vankikarkurit
Muistan kun elokuva silloin 2000-luvun alussa tuli kuinka kaikki hämmästeli George Clooneyn erikoista roolia. Hänet kun oltiin totuttu näkemään enemmän romanttisen kiinnostuksen kohteena eikä karikatyyrisenä vankikarkurina liioitelluin elein ja ilmein. Muistoissani elokuva oli tosi hyvä ja hauska, mutta näin uudelleen katsottuna vajaa 20 vuotta myöhemmin...ei se nyt niin hauska ollutkaan. Ehkä silloin se oli jotain tuoretta mitä ei ollut tottunut näkemään, mutta nyt Clooneykin on sekoillut vaikka minkälaisissa rooleissa. 

Kolmikon toilailua on ihan viihdyttävä katsoa ja yliampuva tyyli toimii. Elokuva tuntui kuitenkin liian pitkälle eikä kiinnostusta meinannut löytyä koko pätkän ajaksi.

***1/2

Ohjaajat: Joel Coen, Ethan Coen (True grit, Fargo, Barton Fink)
Pääosissa: George Clooney, John Turturro, Tim Blake Nelson
Kesto: 1h 47min
Valmistusmaa: UK, Ranksa, USA

torstai 16. elokuuta 2018

679/1001 Fast Times at Ridgemont High (1982)

Opetusta on vaikea seurata kun hormonit hyrräävät; Kuumat kinkut (Fast Times at Ridgemont High). 

Etelä-Kalifornialaisen high schoolin oppilaat kohtaavat aikuisuuden kynnyksen ilot ja surut. Jennifer Jason Leigh näyttelee Staceytä, joka haluaa eroon neitsyydestään ja hurahtaa pahaan poikaan (Robert Romanus). Lopputulemana kuitenkin tajuaa, että kyllä se kiltti poika (Brian Backer) oli sittenkin parempi vaihtoehto. Hänen isoveljensä Brad (Judge Reinhold) puolestaan kamppailee epäarvostettuna työntekijänä erinäisissä pikaravintoloissa. Jeffiä (Sean Penn) kiinnostaa opetuksen sijaan enemmän pilven polttelu ja surffailu. Mies ärsyttää erityisesti historianopettajaansa (Ray Walston).

Elokuvassa vilisee valkokankaan tähtiä ennen läpimurtoaan pienissä osissa kuten Forest Whitaker ja Nicolas Cage.

Nuoret naiset tsekkailevat miehiä
Kuumat kinkut rinnastaa hienosti teinien sisäisen maailman myllerryksen koulumaailman jäykkyyden kanssa. Kun kaikkea jännää tapahtuu omassa kehossa ja sosiaalinen elämä on kaikki, niin koulun opetustuntien sisältö ei enää tunnukaan niin tärkeältä vaikka opettajat kuinka paljon saarnaisivat  koulumenestyksen vaikutuksesta tulevaisuuteen.

Mielestäni elokuvassa oli hyvää se, että nuorten päätökset - olivatpa ne sitten hyviä tai huonoja - näytettiin tuomitsematta ja lempeästi. Ja ainoa opettaja joka esiintyi elokuvassa oli teinin näkökulmasta kaikkien opettajien stereotypia: ankara nipottaja, joka jankuttaa koulun tärkeydestä.

Muistan hyvin omalta yläasteeltani kuinka vaikeaa oli välillä keskittyä mihinkään, varsinkin huonosti nukutun yön jälkeen (elokuvat kiinnosti jo tuolloin), ja piirrustelu oppikirjoihin oli ainoa asia joka piti hereillä.  Pätkä on varmasti usealle länsimaalaiselle hyvin samaistuttava. 

Pyöreäkasvoinen ja viattoman näköinen Jennifer Jason Leigh  ja Sean  "ennen poliittista vakavuuttaa" Penn olivat elokuvan kantavat voimat vaikka Judge Reinhold olikin tapansa mukaan sympaattinen tapaus.

***1/2

Ohjaaja: Amy Heckerling (Hei kuka puhuu, Hei kuka puhuu myös, Clueless)
Pääosissa: Sean Penn, Jennifer Jason Leigh, Judge Reinhold
Kesto: 1h 30min
Valmistusmaa: USA

maanantai 13. elokuuta 2018

Jack and Jill (2011)

Jack and Jill on Adam Sandlerin kaksoisroolittama elokuva. 

Menestyvällä mainostoimiston johtajalla Jackilla (Adam Sandler) on ruma ja maskuliininen kaksoissisko Jill (Adam Sandler). Jill käy tapaamassa veljeään kiitospäivänä tämän harmiksi. Jill valittaa miehen puutetta ja päättää Jackin painostamana laittaa ilmoituksen nettiin. Nettideittailu osoittautuu kuitenkin ajan hukaksi. Jack vie lohdutukseksi siskonsa Lakersin peliin, jota on myös katsomassa Johnny Depp ja Al Pacino. 

Pacino iskee silmänsä Jilliin ja alkaa vokotella tätä, mutta leidi ei miehelle lämpene. Jackille on kuitenkin tärkeää saada mainosdiili Pacinon kanssa, joten käyttää kaikki keinonsa, jotta sisko olisi hyvää pataa miehen kanssa.

Katien Holmes esittää Jackin vaimoa.

Sisarukset
Jack and Jill oli niin huono elokuva, että en ole pitkään aikaan yhtä huonoa elokuvaa nähnytkään. Oikeastaan ostin sen kierrätyskeskuksesta eurolla vain sen takia kun sillä on niin kova maine huonona elokuvana. Elokuva voitti huonoimpien elokuvien gaalassa, Razzie Awardseissa, ensimmäisenä elokuvana kaikissa kategorioissa joissa oli ehdolla...ja niitä oli monta.

Elokuvassa ei ole mitään kunnon juonta vaan se koostuu lähinnä pieru- ja kakkahuumorista, ihmisten ja eläinten satuttamisesta ja typerästä riitelystä sisarusten välillä (jota esittää sama mies, heh heh hee). Jack and Jill on huonosti tehty ja sen sisältämä tuotesijoittelu tuntui olevan tärkeämpää kuin itse elokuva.

Al Pacinoa oli ihan kiva nähdä, mutta ei hänkään elokuvaa pelastanut vaan osallistui samaan sirkukseen kuin kaikki muutkin. Katie Holmesille ei annettu elokuvassa juurikaan reploja tai muutenkaan mitään tekemistä. Hänen ainoa tarkoituksensa oli vakuutella Jackille, että ei Jillille saa olla niin inhottava. 

Sitä itseään.

*

Ohjaaja: Dennis Dugan (Just go with it, I now pronounce you Jack & Larry )
Pääosissa: Adam Sandler, Katie Holmes, Al Pacino
Kesto: 1h 31min
Valmistusmaa: USA

BlacKkKlansman (2018)

Spike Leen ohjaama BlacKKKlansman on tositapahtumiin perustuva elokuva rasismista.

Ron Stallworth (John David Washington) esittää tummaihoista poliisia 70-luvun Yhdysvalloissa. Janoisa keltanokka haluaa heti arkistosta tosi toimiin. Hän saakin tehtäväkseen soluttautua Mustien pantterien kokoukseen. Järjestö koetaan poliisin puolelta sen hetkisenä suurimpana uhkana yhteiskunnalle. Kokouksessa Ron tapaa kauniin aktivistin Patricen (Laura Harrier), joka kokee poliisit vihollisina. Ron valehteleekin tälle olevansa raksamies.

Ron saa kipinää mustien pantterien johtajan puheesta ja päättää soluttautua Ku Klux Klaaniin sopimalla puhelimitse tapaamisesta. Mustana miehenä soluttautuminen vain on hieman haastavaa. Ronia esittääkin livenä klaanin kokouksissa juutalainen Flip Zimmerman (Adam Driver).

Näyttävässä osassa yhtenä klaaninjäsenenä voi nähdä Suomen oman Jasper Pääkkösen

Ron ja Patrice
Denzel Washingtonin poika ei kalvennut isälleen. John on loistava roolissaan mustana miehenä, joka yrittää selättää rasismin. Tykkäsin hänen vähäeleisen rennosta tavasta näytellä ja olla; less is more -sanonta päti hänen suoritukseensa. Muutenkin näyttelijät hallitsivat hommansa. Jasper Pääkkösen suoritusta tietysti katsoi Suomi-lasit silmillä, mutta alun tutkailun jälkeen hänenkin näyttelyään saattoi vain rennosti seurailla, koska oli niin mainio kiiluvasilmäisenä klaanilaisena. En ole Topher Gracesta tykännyt missään elokuvassa, mutta tässä hän onnistui. Ehkä häntä oli helppo vihata jo valmiiksi kun esitti Klaanin suurvisiiriä.

Tykkäsin myös elokuvassa siitä, että poliittista sanomaa ei yritetty pakkosyöttää tratilla kurkusta sisään vaan elokuva oli itsessään hauska, viihdyttävä ja helposti seurattava. Ainoastaan lopun uutispätkät nykypäivän yhteenotoista samoissa merkeissä pysäytti ja sitoi elokuvan laajempaan konseptiin: 70-luvulta tähän päivään ei muutosta ole juurikaan yrityksistä huolimatta Jenkeissä tapahtunut. Tummaihoisia ei myöskään köntätty samanmielisiksi yhteen vaan pääosapari - Patricia ja Ron - halusivat samaa lopputulosta, mutta eri keinoin. Tämä toi myös osaltaan mukavaa vivahteikkuutta elokuvaan. Samaa mieltä ei tarvitse kaikesta olla, mutta rauhassa voi silti kanssasisarien ja -veljien kanssa elellä.

Viihdyttävä katsoa, tärkeä sanoma.

*****

Ohjaaja: Spike Lee (Do the right thing, Malcom X, She's gotta have it)
Pääosissa: John David Washington, Adam Driver, Laura Harrier
Kesto: 2h 15min
Valmistusmaa: USA

sunnuntai 12. elokuuta 2018

138/1001 Pinocchio (1940)

Pinocchio on animaatio puisesta pojasta, jonka nenä pitenee valehtelun seurauksena.

Geppetto (Christian Rub) on kissansa Figaron ja kultakalansa Cleon kanssa poikamiehenä elävä puuseppä. Erään kerran käsistään taitava Geppetto veistää itsellensä puisen pojan ja ennen nukkumaan menoa toivoo tämän olevan oikea poika. Yön aikana kämpille saapuu sininen haltiatar ja muuttaa puisen pojan, Pinocchion (Dickie Jones), eläväksi. Hän kertoo tälle, että tullakseen oikeaksi pojaksi hänen pitää olla rohkea, rehellinen ja epäitsekäs.

Pinocchio saa omatunnokseen tulitikkuaskiin nukkumaan mahtuvan Jiminy Cricketin aka Samu Sirkan (Cliff Edwards), jolla onkin kädet täynnä hommia hieman puupäisen pojan kanssa.

Pinocchio! Ei saa valehdella
 En ole varma olenko koskaan nähnyt Pinocchiota kokonaisuudessaan. Pätkiä on tullut nähtyä Samu Sirkan joulutervehdyksen kautta. Pinocchio oli yllättävän rankka lapsille suunnatuksi animaatioksi. Geppetto on sympaattisin hahmo kun ensinnäkin on kovin yksinäinen että toivoo lasta niin kovasti ja toisekseen kun vihdoin toiveensa Pinocchion muodossa toteutuu, niin lähtee puu-poika heti sekoilemaan ensimmäisenä päivänä ulkomaailmassa aiheuttaen miehelle hirveää huolta ja tuskaa. 

Pinocchion piirrosjälki oli erittäin rehevää ja mukavan satumaista katsoa. Varsinkin kohtaus, jossa Pinocchio tulee pelastamaan isänsä valaan vatsasta oli hyvännäköisesti tehty. Kohtaus oli myös tosi jännä. Geppetton Figaro-kissa näin kissanaisena oli mainio ja "samaistuttava" hahmo.

Tunteita herättävä ja sympaattinen piirretty.

****1/2

Ohjaajat: mm. Norman Ferguson, T. Hee
Pääosissa: Dickie Jones, Christian Rub, Mel Blanc
Kesto:1h 28min
Valmistusmaa: USA

419/1001 My fair lady (1964)

My Fair lady on Audrey Hepburnin tähdittämä klassikkomusikaali.

Eliza Dolittle (Audrey Hepburn) on kukkia kadulla myyvä alaluokan edustaja, jonka juoppo isä kerjää naisen vähäisistä ansioista osinkoa tasaisesti itselleen. Elizalle on kuitenkin tärkeää, että kaikki tietävät hänen olevan "kunnon tyttö" eli prostituoiduksi ei ole vielä alkanut. Kerran myydessään mutaisia kukkiaan törmää hän fonetiikan professoriin Henry Higginsiin (Rex Harrison), joka kauhistelee neidin junttiaksenttia. Hän uhoaa kollegalleen Pickeringille (Wilfrid Hyde-White), että saisi kielen opetuksellaan Elizan menevän läpi vaikka ruhtinattaresta. Hieman myöhemmin elokuvaa käydään miesten välillä veto tästä samasta asiasta.

Eliza muuttaa Higginsin luo asumaan ja joutuu työskentelemään kovan kurin alla saavuttaakseen täydellisen kieliopin. Julman oloinen opettaja saavuttaa tavoitteensa, mutta kokeen jälkeen vannoutunut poikamies Higgins huomaa kaipaavansa ennen niin halveksimaansa junttinaista.

Kaunis Audrey Hepburn pääsee hieno leidi -testiin
My fair ladyn musiikkinumerot ovat suurimmaksi osaksi viihdyttäviä ja moni kipale on varmasti jäänyt monien muistoihin elämään - ainakin minun. Audrey Hepburn naulasi jo 10 vuotta aikaisemmin Kauniissa Sabrinassa ruma ankanpoikamaisen metamorfoosin kuten nyt tässä My fair ladyssäkin. Hauskinta oli kun Eliza on juuri oppinut puhumaan kieliopillisesti oikein ja elehtimään kuin leidi ylhästön juhlissa, mutta jutut onkin ihan toista kuten tarina juoppo tädistä, jonka olkihatun hänen piti periä. Kontrasti toimii.

Tykkäsin siitä, että vaikka kyseessä on pohjimmiltaan rakkauselokuva Elizan ja Higginsin välillä, niin homma ei käy missään vaiheessa siirappiseksi. Suurimman osan elokuvasta pari on napit vastakkain. Kemiat käy hyvin yksiin. Wilfrid Hyde-Whiten esittämä Pickering tuo mukavaa rauhaa räiskyvien protagonistien keskelle. Ja velmulla Elizan isällä on parhaat musiikkinumerot.

Liki kolmituntisen elokuvan keskellä on hauska väliaika-ilmoitus. Pituus ei tuntunut puuduttavalta vaan juuri sopivalta elokuvan tarinan kerrontaan nähden.

****

Ohjaaja: George Cukor (The Philadelphia Story, Les Girls, Born yesterday)
Pääosissa: Audrey Hepburn, Rex Harrison, Stanley Holloway
Kesto: 2h 50min
Valmistusmaa: USA

lauantai 11. elokuuta 2018

681/1001 The Thing (1982)

The Thing - 'se' jostakin (The Thing) on John Carpenterin ohjaama kauhu-scifi, jota ollaan kovasti verrattu muutama vuosi aikaisemmin ilmestyneeseen Alieniin.

Antarktikseen saapunut yhdysvaltalainen tutkijaryhmä saa koiraa ampuvan sekoilevan vieraan, joka osoittautuu norjalaiseksi tutkijaksi. Mies on osa suurempaa tutkijaryhmää. Norjalaiset vapauttivat syväjäästä jotakin, joka pistää koko tutkimusleirin sekaisin. Vieras eliö ottaa isäntäruumiin haltuunsa ja matkii isäntänsä organismia.

Kurt Russell näyttelee yhdysvaltaista tutkija MacReadya.

Kurt Russell valmiina liekittämään
Alienin tunkeutuminen ihmisen vatsasta kesken aterioinnin elokuvassa "Alien" oli omanlaisensa näky, mutta The Thing on jotain aivan toista kun saamme nähdä sen vaikutukset ensimmäistä kertaa ruudulla tunkeutuessa isännästään. Ilmeeni oli varmaan inhon vallassa vartin verran; sen verran kuvottavaa katsottavaa. Ja näin myös erittäin onnistunutta kauhua. Vielä kun ällömuutos tapahtui ihmisen sijaan viattomalle ja söpölle koiralle, oli efekti tuplattu. Ällötyksen vallassa sai olla myös tasaisesti pitkin elokuvaa "Sen" riehuessa pitkin tutkijoita.

101 scifi-elokuvaa jotka jokaisen on nähtävä edes kerran elämässään - kirjani sisältämä The Thing juliste.






Yllä olevan kirjan mukaan elokuva olisi metatasolla kriittinen kannanotto yhdysvaltalaisen politiikon ajamaan muukalaisvastaisuuteen. Jännitettä ryhmäläisten epäluulosta toisiaan kohtaan rakennetaankin hyvin kun paranoia saa vallan ja huoli omasta hengestä nousee ykkösprioriteetiksi.

Elokuva näyttää hyvälle ja efektit ovat hyvin tehtyjä eliön ottaessa isännät monimuotoisesti haltuunsa. Oman viehätyksensä tuo 80-luvun tietotekniikka tieteen tekemisen välineenä.

****

Ohjaaja: John Carpenter (The Ward, Halloween, The Fog)
Pääosissa: Kurt Russell, Wilford Brimley, Keith David
Kesto: 1h 49min
Valmistusmaa: USA

perjantai 10. elokuuta 2018

330/1001 Touch of evil (1958)

Orson Wellesin ohjaama Pahan kosketus (Touch of evil) on intensiivisen ahdistava poliisin korruption kerronta Meksikon ja Yhdysvaltojen rajalta.

Meksikolainen huumepoliisi Mike Vargas (Charlton Heston) on juuri aviotunut yhdysvaltalaisen Susanin (Janet Leigh) kanssa. Kuherruskuukausi keskeytyy kun rajan ylittävä auto räjähtää. Vargasit tempautuvat huumemaailman isojen tekijöiden pyöritykseen ja vyyhdin auettua ilmenee, että hyvisten puolella olevatkaan eivät ole pulmusia.

Orson Welles esittää itse poliisikapteeni Hank Quinlania. 

Nuori aviopari
Orson Wellesin ohjaamat elokuvat ovat olleet yleensä erittäin miellyttävä seurata ja muutenkin hyvännäköisiä katsella. Pahan kosketus alkoi heti kiinnostavasti tuoreen avioparin kävellessä kohti Yhdysvaltojen rajaa pitkin Meksikon katuja väistellen liikennettä letkeän musiikin soidessa huolista vapaana. Elokuvan sävy muuttui kuitenkin hyvin nopeasti ja alun letkeys oli loppuelokuvan hyvin kaukana. Susanin jouduttua huumekartellin kidnappaamaksi ja raiskauksen uhan astuttua kuvioon alkoi katsominen olla jo erityisen ahdistavaa. 

Loppua kohden mielenkiintoni kuitenkin herpaantui eikä tarina jaksanut pitää otteessaan. Kaikki näyttelijät olivat hyviä, mutta elokuva itsessään epämiellyttävää katsottavaa.

***

Ohjaaja: Orson Welles (The Stranger, Citizen Kane)
Pääosissa: Charlton Heston, Orson Welles, Janet Leigh
Kesto: 1h 35min
Valmistusmaa: USA

650/1001 Being there (1979)

Tervetuloa, Mr. Chance (Being there) on arvostettu Peter Sellersin toiseksi viimeiseksi jäänyt elokuva.

Chance (Peter Sellers) on älyllisesti yksinkertainen puutarhuri, joka joutuu pakon edessä muuttamaan talon omistajan kuoltua. Koskaan aikaisemmin ulkomaailmassa ollut Chance päätyy asumaan rikkaan perheen kartanoon, jossa hänestä pidetään loukkaantuneen jalan takia huolta. Talon rouva Eve (Shirley MacLaine) pitää muun maailman kanssa politiikkaan sotkeutunutta Chancea nerona johtuen miehen puheiden väärin tulkinnasta.

Eve osoittaa kiinnostuksensa Chancea kohtaan
Peter Sellers on koko elokuvan ajan hyvin hillitty ja huumori hienovaraista. Aikaisempien elokuvien takia olin tottunut näkemään hyvin erilaisen, miltei vastakohtaisen, Sellersin suurin fyysisin elein sekä verbaalisesti räiskyen. Sellersin suoritus onkin erinomainen ja liekkisieluinen Shirley MacLaine tuo lakoniseen menoon eloa omalla vivahteikkuudellaan.

Elokuvassa on myös havaittavissa kritiikkiä politiikkoja sekä heidän bullshittiä uskovaa kansaa kohtaan. Suurin ansio on kuitenkin Sellersin suoritus ja nokkelat sanaleikit.

***1/2

Ohjaaja: Hal Ashby (Shampoo, Harold ja Maude)
Pääosissa: Peter Sellers, Shirley MacLaine, Melvyn Douglas
Kesto: 2h 10min
Valmistusmaa: USA, Länsi-Saksa

maanantai 6. elokuuta 2018

536/1001 Dirty Harry (1971)

I know what you're thinking. "Did he fire six shots or only five?" Well to tell you the truth in all this excitement I kinda lost track myself. But being this is a .44 Magnum, the most powerful handgun in the world and would blow your head clean off, you've gotta ask yourself one question: 
 
"Do I feel lucky?" Well, do ya, punk? 
 
Likainen Harry (Dirty Harry) kertoo poliisista, joka hakee oikeudenmukaisuutta keinoja kaihtamatta.

Harry ja ase
Poliisivoimia työllistää sekopäinen sarjamurhaaja, joka kutsuu itseään Scorpioksi (Andrew Robinson). Psykopaatti asettaa 100 000 dollarin lunnasvaatimuksen; jos hilloa ei tule niin joku kuolee. Komisario Harry Callahan aka Dirty Harry (Clint Eastwood) on alusta asti sitä mieltä, että miehelle ei tule maksaa penniäkään, koska tappaminen on tälle huvia eikä rahasumma tule sitä pysäyttämään.
 
Harry saa uudeksi parikseen, vanhan loukkaannuttua, meksikolaisen Chicon (Reni Santoni). Alkutanssi on kankea, mutta Chico osoittautuu nopeasti hyödylliseksi partneriksi. Chico utelee mistä Harry on saanut lisänimensä "Dirty" ja siihen sateleekin selityksiä pitkin elokuvaa.
 
Scorpio naureskelee
Dirty Harry on muodotunut jo jonkinlaiseksi käsitteeksi ja sen sitaatit jääneet elämään. Näin tämän kuitenkin vasta nyt ensimmäisen kerran. Clint Eastwood todellakin oli kunnon badass, joka ei armoa sitä ansaitsemattomille antanut. Olen nähnyt viime aikoina enemmän vanhaa Clintiä kankaalla, joten oli ihan hauska nähdä taas tämä hieman villimpi versio vaikkakin aika samanlaisena stooalaisine olemuksineen ja kivikasvoineen hän on vuosien saatossa pysynyt.
 
Andrew Robinsonin esittämä psykopaattimurhaaja-hahmo oli ihan omaa luokkaansa. Todella häiriinnyttävää katseltavaa. Mies oli niin uskottava, että aloin miettimään onkohan hän oikeastikin jotenkin psyykkisesti kieroutunut. 
 
Moni poliisielokuva on varmasti saanut tästä mallia.
 
****
 
Ohjaaja: Don Siegel (Two Mules for Sister Sara, The Shootist, Escape from Alcatraz)
Pääosissa: Clint Eastwood, Andrew Robinson, Harry Guardino
Kesto:1h 42min
Valmistusmaa: USA

sunnuntai 5. elokuuta 2018

187/1001 The Stranger (1946)

Orson Welles on ohjannut ja näyttelee yhtä pääosaa film-noir-elokuvassa Muukalainen katosi (The Stranger).

Charles Rankin aka Franz Kindler (Orson Welles) on natsikarkuri, joka on piiloutunut Yhdysvaltalaiseen Connecticutin pikkukaupunkiin. Menneisyydestä muistuttaa toinen natsikarkuri Meinike (Konstantin Shayne), joka etsii Rankinin käsiinsä. Rankin kuitenkin ajattelee, että Meinike vaarantaa hänen uuden elämänsä tuomarin hyveellisen tyttären (Loretta Young) aviomiehenä, joten päättää kuristaa Meiniken kuoliaaksi. 

Meinike on kertonut tappaneensa ainoan häntä seuranneen miehen, etsivä Wilsonin (Edward G. Robinson), näin ei kuitenkaan käynyt. Etsivä Wilson on kovasti elossa ja Rankinin jäljillä. Lipeväkielinen Rankin sirkuttelee vaimolleen nyyhkytarinan jolla saa tämän puolelleen ja valehtelemaan etsivällekin.

Charles Rankinin kunnostaman kellon edustalla pääosahahmot
Laadukas jännäri, jota oli ilo seurata. Näyttelijät olivat vangitsevia ja juoni mukavan seurattava. The Stranger näytti hyvältä ja aihe tuloaikanaan ajankohtainen. Welles hallitsee hyvin valon ja varjojen käytön. Idyllisen pikkukaupungin rauhan rikkoo Franz tapollaan ja kuin symbolisesti korjaamansa kellon kuminalla.

Loppukohtaus kellotornissa on ahdistavaa katsottavaa kun synkät varjot enteilevät Franzin aikeita vaimoaan kohtaan ja jyrkkä pudotus luo omaa uhkaansa. Pätkässä on myös yksi visuaalisesti kiinnostavimmista kuolinkohtauksista mitä olen kankaalla nähnyt.

****

Ohjaaja: Orson Welles (Citizen Kane, Othello)
Pääosissa: Orson Welles, Edward G. Robinson, Loretta Young
Kesto:1h 35min
Valmistusmaa: USA

467/1001 Cool hand Luke (1967)

Paul Newman esittää Lukea elokuvassa Lannistumaton Luke (Cool hand Luke).

Luke (Paul Newman) joutuu vankilaan tuhottuaan valtion omaisuutta. Vankilassa Luke joutuu pakkotyöhön sekalaisen miessakin seuraan. Hänen lähimmäksi ystäväksi muodostuu Dragline (George Kennedy), joka arvostaa miehen vekkulia persoonaa.

Luke on luonteeltaan levoton ja pääseekin karkaamaan muutaman kerran vankilasta. Jokaisen kerran jälkeen rangaistus on kuitenkin toistaan kovempi. 

50 munaa tunnissa
Elokuvan suomennos on mielestäni huono siinä mielessä, että on aika ratkaiseva tieto elokuvan kannalta, että Luke on lannistumaton, hän kun vaikuttaa loppuvaiheessa vahvasti vankilanjohtajan lannistamalta. Ainoastaan suomennos paljasti minulle, että ehkäpä Luke ei olekaan niin lannistettu kuin voisi kuvitella. 

Elokuvasta tuli mieleen vähän Stanley Kubrickin Kellopeliappelsiini miedommassa muodossa. Luke on levoton sielu, joka ei ole suunnitellut eläessään mitään ja sodan jälkeen on harhaillut päämäärättömästi elämässään. Motiivit asioiden tekemiseen löytyvät lähinnä siitä että olisi jotain tekemistä; kuten 50 munan syöminen vedon takia tai parkkimittareiden rikkominen päihtyneenä. Elokuvan lopputuloksen tietää aika pian kun se on alkanut, joten sen katsominen oli kuin olisi seurannut rattijuopon ja poliisin taka-ajoa helikopterikamerasta tai ehkä vähän lähempää kojelautakamerasta. Newmanin tulkinta on niin käsin kosketeltavaa, että hänen tuskansa ja ilonsa voi miltei itse tuntea.  

Newman tulkitseekin karismaattisen vangin roolin erittäin onnistuneesti kuten myös George Kennedy hänen vahvana ja voimakasäänisenä kaverina. Kennedy voitti osastaan sivuosa-Oscarin.

***1/2

Ohjaaja: Stuart Rosenberg (The Drowning Pool, The April Fools)
Pääosissa: Paul Newman, George Kennedy, Strother Martin
Kesto: 2h 6min
Valmistusmaa: USA

perjantai 3. elokuuta 2018

The Paleface (1922)

Tulenkestävä (The Paleface) on Buster Keatonin tähdittämä vajaa puolen tunnin komediapljäys, jota nykyään pidettäisiin hirmuisen epäkorrektina.

Perhosten keräilija (Buster Keaton) päätyy jahtaamansa perhosen perässä intiaanien reservaattiin. Hän ei kuitenkaan tiedä sitä, että intiaanipäällikkö on antanut juuri sotureilleen käskyn tappaa ensimmäinen valkonaama, joka portista sisään astuu. Intiaaneilla on kaunaa, koska öljyherrat ovat häätämässä heidät omalta maaltaan öljylähteiden takia. 

Valkonaama huomaa tapon yrityksen ja pyrkii intiaaneilta karkuun kunnes tuleekin yhdeksi heistä ja nai intiaaninaisen.

Intiaanipäällikkö ja Buster Keaton
Buster Keaton on fyysisen komedian mestari ja tässäkin pätkässä on huikeita stuntteja sekä trikkikuvia, joka korostaa hurjaa takaa-ajon meininkiä. Toki tässä on "mustanaamaistamista", hakaristi, asbestin käyttämistä alusvaatteina sekä kapea naisen rooli, mutta sellaista se nyt vain silloin 20-luvulla oli eikä hakaristikään vielä koristellut pahisten lippuja.

En nyt kuitenkaan sanoisi, että tämä oli mitään komediakultaa. Joitain hauskoja juttuja kuitenkin.

***

Ohjaajat: Buster Keaton (Our hospitality, Steamboat Bill Jr., The General) Edward F. Kline
Pääosissa: Buster Keaton, Virginia Fox, Joe Roberts
Kesto: 24 min
Valmistusmaa: USA

171/1001 Ivan Groznyy/ Iivana Julma, osat 1 ja 2 (1944/1958)

Sergei Eisenstein ohjasi elämänsä aikana vain kaksi äänielokuvaa ja IIvana Julma (Ivan Groznyy) on toinen niistä. Elokuva sai alkunsa Stalinin pyynnöstä. Iivana Julma koostuu kahdesta elokuvasta. Eisensteinillä oli tarkoitus tehdä kolmaskin osa, mutta se jäi kesken. Stalin päätyi bannaamaan elokuvan toisen osan, koska näki sen kritiikkinä despotismilleen. Siksi toinen osa julkaistiin vasta niin myöhään (1958) suhteessa ensimmäiseen osaan (1944). Tällöin niin Stalin kuin Eisensteinkin olivat jo kuolleet.

Iivana Julma kruunaa itsensä 1500-luvulla Venäjän tsaariksi. Hänellä on halu yhtenäisestä Venäjästä ja sotia onkin käynnissä tavoitteen edistämiseksi pitkin nykyistä Venäjää. Iivana nai uskollisen Anastasian, jonka kättä hamuaa myös prinssi Kurbsky (Mikhail Nazvanov). Iivana sairastuu ja kaikki luulevat - ja osin toivovat - että hän kuolee, mutta näin ei kuitenkaan Kurbskyn ja hänen juonittelevan äitinsä (Iivana Julman tädin) harmiksi käy. 

Toisessa osassa Iivana Julman paranoijat kasvavat eikä syyttä, sillä hänen hovinsa porvarit juonittelevat tämän salamurhaa. Juonittelun seurauksena kuolee kuitenkin joku muu. 

Iivana Julma kyräilee paljon puhuvien silmiensä kanssa
Mykkäelokuviin erikoistuneen Eisensteinin sanattoman kerronnan kieli huokui myös tästä äänielokuvasta. Paljon meikatut silmät, ilmeet ja lähikuvat näyttelivät suurta osaa viestin perille viemisessä. Elokuvassa oli myös vahvaa valoilla ja varjoilla leikittelyä kuten esimekiksi kun Iivana Julman jättikokoinen pään varjo pukin partoineen lankesi seinälle yksinäisenä kuvajaisena. Muut esineet eivät varjoa rinnalle tuottaneet. 

Kohtaukset tuntuivat muutenkin hyvin tyylitellyiltä poseerauksilta kuin niinkään luonnollisilta liikkeiltä.  Iivana Julman toinen osa sisältää kaksi värikohtausta, jotka tuntuivat erikoisilta muuten mustavalkoisessa elokuvassa. 

Hieno tyylittelyä ja tekniikan masterointia. Juonellisesti ei niin onnistunut. 

***1/2

Ohjaaja: Sergei M. Eisenstein (Panssarilaiva Potemkin, Lokakuu)
Pääosissa: Nikolay Cherkasov, Serafima Birman, Pavel Kadochnikov
Kesto:1h 28min
Valmistusmaa: Neuvostoliitto

torstai 2. elokuuta 2018

Lik wong/ Riki-Oh: Story of Ricky (1991)

Riki-Oh: Story of Ricky (Lik wong) on mangaan perustuva verellä kuorrutettu kung fu -elokuva, joka on kulttiklassikon maineessa.

Riki-Oh
Riki-Oh (Siu-Wong Fan) päätyy vankilaan, jota päsmäröi "neljän jengi". Jokaisella pääilmansuunnalla on oma johtajansa. Rikillä on erittäin alhainen toleranssi epäoikeudenmukaisuudelle, joten hän ottaakin kaikilta heti luulot pois astuessaan vankilan pesutiloihin jossa vanhaa miestä kiusataan. Miehellä on mitä flexata.

Vankilan rutiineita rikkova Riki-Oh ei miellytä "neljän jengin" pomoa: Kyklooppi Dania (Mei Sheng Fan) ja pistääkin kätyrinsä hommiin Rikin kukistamiseksi - aina välillä popsien tekosilmästään minttupastilleja. Homma alkaa käydä kuitenkin vasta kunnolla oudoksi kun vankilanjohtaja saapuu paikalle ilkikurisen poikansa kanssa. Kaikki huipentuu hänen metamorfoosiinsa. 

Vankilanjohtaja
Riki-Oh oli piristävä yllätys. Odotin enemmän kungfuilua, mutta ei siinä paljon tarvinnut muinaista taistelulajia käyttää kun veri jo lensi. Nyrkin iskut menivät ihmisten läpi ja silmäkin popsahti pois paikoiltaan. Miltei kymmenen minuutin välein sai olla käsi suun edessä kun ruudulle iskeytyi toistaan gorempia kohtauksia. Kaikki oli niin yliampuvaa, että komediaahan se enimmäkseen oli.

Ei tylsää hetkeä.

****

Ohjaaja: Ngai Choi Lam (The Cat, Erotic ghost story)
Pääosissa:Siu-Wong Fan, Mei Sheng Fan, Ka-Kui Ho
Kesto: 1h 31min
Valmistusmaa: Hong kong, USA, Japani

keskiviikko 1. elokuuta 2018

408/1001 Il gattopardo/ The Leopard (1963)

Tiikerikissa (Il gattopardo) on kuvaus1800-luvun loppupuoliskon Sisiliasta ja yhden sen aatelisperheen kokemasta murroksesta kohti yhtenäistä Italiaa.

Salinan prinssi Don Fabrizio (Burt Lancaster) tekee myönnytyksen sosiaalisten suhteiden muutosallossa naittaen hänen veljen poikansa (Alain Delon) paikallisen pormestarin kauniin tyttären Angelican (Claudia Cardinale) kanssa. Fabrizio kamppailee murroksen kanssa toisaalta halveksien avoimesti rahvaanomaista morsiamen isää, mutta toisaalta kadehtien morsiamen nuoruutta ja elinvoimaisuutta. Pitäen oman luokkansa väkeä leopardeina ja pormestaria tyttärineen sakaaleina. Näiden kahden nuoren hääjuhlaa seurataankin noin tunti elokuvasta.

Aristokraatit esitellään vanhan maailman jäänteinä, jotka yhdessä kohtauksessa ovat naamat täynnä hiekkaa kuin symboloiden vanhojen yhteiskuntamallien muumioitumista.

Alain Delon ja Claudia Cardinale
Noin kolme tuntinen Tiikerikissa saa sanomansa perille aristokraattien kokemasta muutoksesta, mutta varsinkin elokuvan loppukolmanneksella ollut hääjuhlakohtaus oli niin pitkä, että keskittyminen oli jo koetuksilla. Pätkässä olisikin ollut tiivistämiselle varaa.

Burt Lancaster kyyneltää yhden kyyneleen
Burt Lancaster oli mainio koppavana prinssinä ja hänen eleet ja ilmeet kuljettivat tarinaa. Angelican näyttelijästä tuli mieleen Tuulen viemään scarlett o'hara vapautunein nauruineen ja tulisine silmineen ja sopikin hyvin vastapariksi Burt Lancasterin hahmolle, joka edusti vanhaa maailmaa

Hyvin tehty, mutta ei kovin mielenkiintoinen katsoa.

***

Ohjaaja: Luchino Visconti (Ludwig II, Morte a Venezia)
Pääosissa:Burt Lancaster, Alain Delon, Claudia Cardinale
Kesto:3h 6min
Valmistusmaa: Italia, Ranska