sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

lauantai 18. marraskuuta 2017

The Jungle Book (2016)

Viidakkokirja (The Jungle Book) on elokuva, jossa on pääosassa yksi ihmisnäyttelijä. Suurin osa kaartista koostuukin eläinystävistämme, jotka on tuotu ruudulle motion-capture-tekniikan sekä Jim Hensonin yhtiön tuomien eläinnukkejen avustuksella.

Mustapantteri nimeltä Bagheera (Ben Kingsley) löytää pienen Mowgli-pojan (Neel Sethi) ja ottaa hänet tassujensa suojaan. Hän vie pojan susiperheen kasvatettavaksi ja he ottavatkin tämän omakseen. Paheksuntaa kasvattieläinvanhemmissaan Mowgli aiheuttaa kun haluaa käyttää selviytymiseensä työkaluja joita eläimet eivät käytä. Pikkupoika saa suht rauhallisesti elellä oppien eläinten tavoille kunnes kuvioon astelee tiikeri nimeltä Shere Khan (Idris Elba), jolla on Mowglin kanssa kana kynittävänään. Mowglin isä nimittäin kaltoinkohteli tätä. Hän haluaakin kostaa kokemansa vääryyden Mowglille, vaatien tämän hengen. 

Susiperhe eikä Bagheera halua mitään pahaa pojalle tapahtuvan, joten päättävät lähettää tämän takaisin omiensa pariin. Kaikki ei mene kuitenkaan smoothisti, koska Shere Khan janoaa pojan verta eikä pelkkä lähteminen riitä tälle. Mowgli tapaa pakomatkallaan pahamielisen Kaa-käärmeen (Scarlett Johansson) sekä ystävällismielisen Baloo-karhun (Bill Murray). Joutuupa hän jopa kiipeliin apinakuninkaan (Christopher Walken) luolassa. 

Mowgli saa pakomatkallaan huonoja uutisia kotipuolesta ja päättää kostaa Shere Khanille; pakeneminen saa riittää.

Baloon ja Mowgli
Eläinystävänä Viidakkokirja oli mukava katsella, kiva että oikeita eläimiä hyödynnettiin, niin että liikkeet tuntuivat luonnollisilta. Sainpa katseluseurakseni pikku kissulinikin, joka piti myös leffan eläinpainotuksesta. Mowglin näyttelijä oli mukavan sympaattinen ja ulkoisesti muistutti Disneyn Viidakkokirja-piirroselokuvan Mowglia. Kiplingin Viidakkokirja-teosta en ole lukenut, mutta juurikin Disneyn kautta hahmot olivat tuttuja entuudestaan ja olikin hauska nähdä miten kukin oli toteutettu. Luonnollisen liikehdinnän lisäksi ääninäyttelijät osuivat kohdilleen. Varsinkin Ben Kingsley Bagheerana sekä Idris Elba Shere Khanina toivat ihon kananlihalle. Bill Murray Baloona oli hieman tylsä valinta kun hän on jo Karvisen CGI-hahmon äänenä kuultu. Tässä Baloon rooli oli milteipä samanlainen kuin Karvisen; laiskimus, joka tykkää syödä, mutta tosi paikan tullen auttaa kamuaan.

Viidakkokirja toi tunteet pintaan. Sai jännittää tosissaan pikku Mowglin puolesta, että kuinka hänen oikein käy. Saattoi muutama kyynelkin vierähtää koskettavimmissa kohtauksissa. Ei Neel Sethi nyt mikään Haley Joel Osment ole, mutta tykkäsin hänen luonnollisuudestaan ja sellaisesta hiomattoman timantin tunteesta - ei liian Hollywoodistettu. 

Ohjaaja Jon Favreaulta on odotettavissa Viidakkokirja 2 ja uudelleenfilmatisointi vuoden 1994 Leijonakuninkaasta hieman samaan tyyliin kuin tämä. Elokuva toi selkeästi luottoa ohjaajalle handlata eläinleffoja.

Kiva elokuva.

***1/2

Ohjaaja: Jon Favreau (Elf, Zathura, Iron man, Iron man 2)
Pääosissa: Neel Sethi, Bill Murray, Ben Kingsley
Kesto:1h46min
Valmistusmaa:UK, USA

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

The Big Year (2011)

Posketonta bongausta (The Big year) tuo yhteen kolme suosittua komedianimeä - Steve Martinin, Jack Blackin sekä Owen Wilsonin.

Lintubongaus on vakava harrastus. Sen tietää hallitseva maailmanmestari Kenny Bostick (Owen Wilson), joka on valmis uhraamaan kaiken muun itselleen tärkeän pitääkseen mestaruutensa ja voittaakseen taas The Big year -lintubongauskilpailun. 

Melkeinpä yhtä tosissaan kilpailuun astuu Brad Harris (Jack Black), joka on polttanut kaikki rahansa lintujen bongaukseen ja jonka isä ei oikein harrastukseen lämpiä; onhan Harris jo 36-vuotias ja pyytää vielä vanhemmiltaan sponssausta lajiin. Harris ystävystyy rikkaaseen yrityspomoon Stu Preissleriin (Steve Martin), joka haluaa yhtä kipeästi päihittää Bostickin. 

Elokuvassa voi nähdä myös sivuosassa Anjelica Hustonin lintubongauksen vesillä mahdollistavana paatin kuskina. 

Bongaajat
Odotukseni elokuvasta olivat minimaaliset ja siihen nähden yllätyin positiivisesti. Posketonta bongausta oli mukavan lämminhenkinen eikä uinut tilanteissa jotka aiheuttavat kiusallista myötähäpeää. Komedia noudatteli tuttuja kaavoja, mutta oli sellaisenaan ihan kivaa ajanvietettä. Mitään vitsifestivaalia elokuvalta ei kuitenkaan kannata odottaa; en varmaan kertaakaan nauranut ääneen. Kyseessä on pikemminkin draama, joka silloin tällöin hymyilyttää. Nostaisin Steve Martinin tämän pätkän kunkuksi. Hän toimi hyvin yksiin Jack Blackin kanssa. Owen Wilsonissakaan ei sinällään ollut mitään vikaa, mutta ei mitenkään erottunut edukseenkaan. 

Jim Parsonin voi nähdä pienessä sivuosassa The Big yearista kirjoittavana bloggarina, mutta osa on niin pieni ja tavallaan turha, että olisi ollut sama vaikkei Parsonia olisi ollut ollenkaan vaikka hänestä  näyttelijänä pidänkin.   

 ***

Ohjaaja: David Frankel (Marley&Me, The Devil Wears Prada)
Pääosissa: Owen Wilson, Jack Black, Steve Martin
Kesto: 1h40min
Valmistusmaa: USA

perjantai 3. marraskuuta 2017

Godzilla (2014)

Isot möllykät aiheuttavat hässäkkää - Godzilla

Joe Brody (Bryan Cranston) ja hänen vaimonsa Sandra (Juliette Binoche) työskentelevät fiktionaalisessa Tokion lähellä sijaitsevan Janjiran kaupungin ydinvoimalassa, joka mysteerisesti tuhoutuu. Joe menettää vaimonsa ja koko alue evakuoidaan myrkyllisen radioaktiivisuustason takia. Joe saa pakkomielteen tutkia mitä todellisuudessa tapahtui eikä usko virallista tarinaa. Vuosia vierii ja Joen jo aikuiseksi kasvanut merijalkaväenmiespoika Ford (Aaron Taylor-Johnson) menee Japaniin auttamaan isäänsä. Todellisuus alkaa valjeta koko kansalle kun esihistorialliset radioaktiivista jätettä elääkseen syövän monsterit valtaavat alaa. 

Herra itse
Mielestäni elokuva alkoi todella vahvasti ja olin ihan innosta soikeana kun ruutuun asteli ensin Juliette Binoche ja sen jälkeen idolini Bryan Cranston. Mikä ihana duo ja vielä hieman erikoiset kasvot katastrofielokuvassa nähdä. Taso meni kuitenkin äkkijyrkästi kuilun verran matalammaksi kun ensin Julietten hahmo niitattiin ja loppu teilaus tapahtui Cranstonin poistuttua kuvioista aivan liian aikaisin elokuvassa. Loppu tai suurin osa elokuvasta olikin sitten sitä, että "Jake Gyllenhaal -tyyppi" eli Aaron Taylor-Johnsonin näyttelemä Ford-hahmo temmelsi lihaksikas kroppa liitäen monstereita vastustaen armeijan apuna. Ehtipä hän olemaan kadonneen pikkupojan apulaisenakin. Ja niin kivasti häntä odotti huolesta ymmyrkäisenä kultasydäminen sairaalassa työskentelevä vaimo sekä heidän pikkupoikansa.  

Cranstonin hahmon kuoltua siis kaikki omaperäisyys ja kiinnostavuus katosivat elokuvasta kuin tuhka tuuleen ja muuttui se "taas yhdeksi katastrofielokuvaksi" - voi harmi! Miksi Cranston ei olisi voinut olla elokuvan päähenkilö? Tykkäsin niin kovasti siitäkin kuinka Julietten hahmon kuoltua Cranston kuvasi hyvin laajalla tunneskaalallaan sekä ulkoisestikin reppanamaisella olemuksellaan murtunutta miestä jolla on vain yksi pakkomielle - mutta ei teennäisen tuntuisesti, ei liioitellen.

Alku 5/5

***

Ohjaaja: Gareth Edwards
Pääosissa: Aaron Taylor-Johnson, Elizabeth Olsen, Bryan Cranston
Kesto: 2h3min
Valmistusmaa: USA, Japani

tiistai 31. lokakuuta 2017

Lokakuu kuuluu kauhulle - ReCap

"Onneks ei tullu kepposta" sanoi minimittainen spiderman-pukuun pukeutunut trick or treattaajaa ovellani kun ojensin pienen luurankosuklaan hänen pussukkaansa. Onneksi ei.

Noir heitti Halloween-kuukauden kunniaksi haasteen ilmoille katsoa vähintään kahdeksan kauhuelokuvaa tämän samaisen kuukauden aikana. Haaste oli mieleinen koska kauhuelokuvien katselu on jostain syystä ollut pitkään tauolla ja nyt niitä sai tykittää ihan huolella. 

Otin käsittelyyni  nurkissa kauan pyörineen Dark Label -kauhuboksin, johon oli valittu heidän mukaansa ne parhaimmat. Kauhua oli vähän laidasta laitaan ja olikin ihan kivaa, että tarjottimella oli kauhua eri maista. Karu totuus on kuitenkin se, että hyviä kauhuelokuvia ei ole tiheässä ja tässä boksissa niitä oli vain muutama. Ja ne parhaimmatkin ylettyivät jonnekin kolmen tähden paikkeille.

Kauhu on ollut aina lähellä sydäntäni. Muistan kun joskus liian pienenä? katsoin perheeni kanssa jotain versiota Draculasta ja äitini peitti silmäni jännässä kohtauksessa - mikä harmitus!

Hyvää Halloweenia kaikille! :)

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Lokakuu kuuluu kauhulle, part VIII/VIII: Xtro (1982)

Xtro on kahdeksanosaisen Dark label -kauhuboksikokoelman viimeinen levyke ja se poikkeaa muista valmistusvuotensa perusteella. Kaikki muut kun hapuilivat jossain 2000-luvun alkupuoliskolla, niin Xtro on saanut alkunsa jo syntymävuoteni kupeilla - 1982.

Pikku-Tony (Simon Nash) näkee toistuvaa painajaista siitä, että muukalaisalus sieppaa hänen isänsä (Philip Sayer). Tonyn äiti on sitä mieltä, että isä on vain nostanut kolme vuotta sitten kytkintä ilman sen kummempia extraterrestrialisia syitä. Pikku-Tony taisi kuitenkin olla oikeassa sillä maahan laskeutuu alieneiden joukko ja yksi heistä siementää Tonyn isän kantajaisäntään, joka synnyttää tämän takaisin maanpinnalle.

Tyylikäs Xtro posteri
Xtrosta ei heti tiennyt, että mitä siinä tulee tapahtumaan, joka piti mielenkiinnon mukavasti otteessaan. Tykkään 80-luvun kauhuelokuvien itsetehdyistä tai alkeellisen tietokoneistetuista erikoisefekteistä ja koko kasari tunnelmasta. Tämä ei ollut poikkeus. Isän "syntyminen" naisen kohdusta oli kyllä erityisen ällöttävä näky ja ansaitseekin siksi kiitosta. Suursuosioon paukahtaneen Spielbergin ohjaaman ET:n jälkimainigeissa samalle rahasammolle uinut Xtro piti uniikin otteensa ja onnistui erottautumaan, niin hyvässä kuin pahassa.

***

Ohjaaja: Harry Bromley Davenport (Xtro II, Xtro 3, Life Among the Cannibals)
Pääosissa: Philip Sayer, Bernice Stegers, Danny Brainin
Kesto:1h21min
Valmistusmaa: UK, USA

lauantai 28. lokakuuta 2017

Lokakuu kuuluu kauhulle, part VII/VIII: Shrooms (2007)

Irlannin metsistä saa ilmeisesti hyviä taikasieniä - Shrooms.

Joukko ystävyksiä menee avoimin mielin sienestämään saadakseen mieltä avartavia kokemuksia. Suurin osa joukosta matkustaa Jenkeistä asti. Ilo loppuu hetkellisesti kun eläin osuu liikkuvan auton konepeltiin ja epämääräiset "alkuperäiskansalaiset" haluavat raadon päivällisekseen. Episodi painuu pian unholaan. Elokuvan keskiössä on kiltti työttö Tara (Lindsey Haun), joka vetää sieniöverit ja alkaa nähdä tulevaisuuden tapahtumia; ikäviä tapahtumia. Takaperoiset "alkuperäiskansalaiset" tekevät vielä comebackin.

Nam, sieniä!
Shrooms omaa klassisen kauhuelokuvan kehykset nuorten mennessä joukolla telttalailemaan uusien kokemusten perässä. Freesiltä tuntui Irlanti ja sienet. Elokuvasta ei välttämättä aina tiennyt mikä tapahtui oikeasti ja mikä oli sienten aiheuttama hallusinaatio, joka oli ihan virkistävää. Shrooms onnistui välillä tuottamaan myös jännittyneisyyttä, mikä on kauhuelokuvalle plussaa. Mitä pidemmälle elokuva meni ja enemmän murhamiestä näytettiin kämäisin hidastuksin, niin sitä heikommaksi se myös muuttui loputtomine juoksentelukohtauksineen. Lopussa on pienet "Shyamalat" jota en osannut odottaa. Tämä twisti ei kyllä mitenkään elokuvaa parantanut.

Välillä ihan jännä.

**1/2

Ohjaaja: Paddy Breathnach (The Long Way Home, Man About Dog)
Pääosissa: Lindsey Haun, Jack Huston, Max Kasch
Kesto: 1h24min
Valmistusmaa:Irlanti, Iso-Britannia, Tanska

tiistai 24. lokakuuta 2017

Lokakuu kuuluu kauhulle, part VI/VIII: La Horde (2009)

The Horde (La Horde) on ranskalainen zombie-elokuva.

Poliisi ammutaan ja joukko muita korruptoituneita poliiseja haluaa kostaa tämän. Rikollisjengi ja poliisit päätyvät kostomainingeissa samaan rakennukseen, jonka ovia kolkuttelee elävät kuolleet. Jengi liittoutuu taistelemaan yhteistä pahaa vastaan. Kerrostalon katolta heille vasta valkenee ongelman suuruus. Porukkaa jeesii vanha sotaveteraani, joka nauttii kuolleiden lahtaamisesta.

Tulitusta kerrakseen
Hahmojen kehitys jää minimiin eikä se oikeastaan haittaa vaikka ne zombiet sitten syövät näitä ihmisiä, koska mitä väliä. En edes tiedä ketä nämä tyypit on, jotain rikollisia ja rikollispoliiseja. Toiminta tuntuu päättömältä sekoilulta ja zombiet jää persoonattomaksi massaksi. Ainoa hahmo, joka jää hieman mieleen on pääpahiksena toimiva karismaattinen Eriq Ebouaney Adewalena.

**

Ohjaajat: Yannick Dahan, Benjamin Rocher
Pääosissa: Claude Perron, Jean-Pierre Martins, Eriq Ebouaney
Kesto:1h30min
Valmistusmaa: Ranska