sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

torstai 31. lokakuuta 2013

TV Thursday #9 - Rakastuin tähän biisiin tämän sarjan avulla

TV-Torstai: Minkä upean biisi- tai jopa bändilöydön sinä olet tehnyt tv-sarjan kautta?

Hieman tylsää vastata sama sarja kuin viime viikolla, mutta Bones-sarjassa kuulin tämän kipaleen ja sen jälkeen sitä aika monta kertaa fiilistelin:

Dryer: Seen enough




 

Cedar Rapids (2011)

Cedar Rapids tai suomikansien mukaan Kickoff on taas yksi kökkökomedia kökkökomedioiden tunkiolla. Amerikan Officesta tunnetuksi noussut Ed Helms tähdittää elokuvan pääosaa.

Tim Lippe (Ed Helms) on pikkukaupungin vakutuusmyyjä, joka lähtee ensimmäistä kertaa elämässä pidemmälle matkalle edustamaan omaa yhtiöön vakuutusihmisten kokoukseen Iowaan, Cedar Rapidsiin. Kokouksessa hän tapaa Deanin (John C. Reilly), Ronaldin (Isiah Whitlock Jr.) sekä viehättävän Joanin (Anne Heche). Kotiin Lipelle jää odottamaan kiihkeä tyttöystävä (Sigourney Weaver).

Lipen puhdas moraali on matkailla koetuksella kun hän pettää tyttöystäväänsä ja keplottelee vakuutuspalkinnon itselleen pomonsa pakottamana.

Maalaistollot ovat hauskoja, hii.
 Ed Helms oli ihan hauska yksiulotteisen roolihahmonsa kanssa Amerikan Officessa, Hangoverista hänen suorituksensa ei ole jäänyt millään muotoa mieleeni ja tässä Cedar Rapidsissa hän oli täysin jälkeenjäänyt. Tämä elokuva ei käynyt edes "aivot narikkaan" viihteenä. Pitäsi nousta kuolleista ja haluta syödä niitä aivoja sieltä narikasta, että tästä olisi voinut nauttia.

Bulls*it!

*

Ohjaaja:Miguel Arteta
Pääosissa:Ed Helms, John C. Reilly, Anne Heche
Kesto:87min
Valmistusmaa:USA

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Necessary Evil:Super-Villians of DC Comics (2013)

Kerrankin karkinsyönnistä oli jotain hyötyä ja sain pussin kyljestä koodin elokuvavuokraamo Film2home-sivuille. Jostain syystä mieleni teki katsoa jokin dokumentti, joten päädyin tähän kiinnostavalta kuulostaneeseen Necessary Evil:Super-Villians of DC Comics -dokumenttiin.

Eeeeevilll!
Christopher Leen narratoimassa dokumentissa käydään läpi haastatteluiden muodossa DC-maailman sarjakuvapahisten eri ulottuvuuksia. Haastateltavana on muun muassa sarjakuvien käsikirjoittajia, psykologi, piirrettyjen ääniohjaaja sekä muita elokuvan tekijöitä.

Mielestäni dokumentissa oli parasta se, että se käsitteli pelkästään DC-sarjakuvien pahiksia. Monesti näkee nopeasti sutaistuja "dokumentteja", joissa käsitellään jokin laaja-aihe pelkkien pintaraapaisujen kautta varsinkin populaarikulttuurin aiheista. Tässä sai oikeasti syventyä näiden sarjakuvapahisten maailmaan yli tunnin mittaisena katsauksena.

Dokumentissa oli toki paljon sellaista mitä oli jo itse tullut aikaisemmin ajatelleeksi, mutta tarjosi myös paljon uuttaa pohdittavaa. Minä en edes erityisemmin ole lukenut Spidermania, Supermania, Wonder Womania, Batmania tai muitakaan puhtaasti DC-sarjakuvia. Puhumattakaan nähnyt näistä kertovia piirrettyjä. Lähinnä hahmot olivat siis minulle tuttuja DC-maailman hahmoja hyödyntävien Dark Horse -sarjakuvien tai suuren budjetin elokuvien kautta. En siis aivan kuulunut dokumentin kohderyhmään, koska en voinut olla kaikissa tilanteissa nyökkäilemässä, että "ai niin se kohtaus! Muistan sen ikuisesti kun Supermies kuoli sarjakuvassa!". Syväluotaavat profiloinnit esimerkiksi Lex Luthorista ja Jokerista olivat sen sijaan minullekin antoisaa katsottavaa. En ollut esimerkiksi aikaisemmin tullut ajatelleeksikaan, että mikä saa Lex Luthorin "tikittämään": Lex oli onnellinen mies ennen Supermiehen tuloa. Hän oli tyytyväinen kun oli maailmansa mahtavin ja rikkain mies. Hän sijoitti rahaansa hyväntekeväisyyteen ja nautti siitä, että kaikki olivat hänestä riippuvaisia. Supermiehen tultua kuvioihin oli joku mies häntäkin korkeammalla, kirjaimellisesti, eikä Lexin ego kestänyt sitä.

Dokumentissa oli myös mielenkiintoinen huomio siitä, että ihmiset samaistuvat supersankareihin siinä mielessä, että he edustavat sitä mitä ihminen toivoo ja haluaa. Pahikseen ihminen puolestaan samaistuu, koska kaikki ei aina mene putkeen eikä kaikki halut ole niin korkean moraalin sanelemia. Elokuvassa myös mainittiin kuinka 50-luvulla Supermanin kaltainen voittamaton sankari oli lohduttava hahmo kun auktoriteetteihin oli vielä vankka luottamus. Nyt kuitenkin johtohahmoihin ei suhtauduta niin mustavalkoisesti, niin voi jokin voittamaton Supermies tuntua pelottavalta ja ahdistavalta kun taas Lex Luthorin kaltainen pahis, joka on kuitenkin ihminen ja siten voitettavissa, voi olla helpompi hyväksyä.

Antoisa dokumentti kaikinpuolin.

****

Ohjaaja:Scott Devine, J.M. Kenny
Pääosissa:Clancy Brown, Kevin Conroy, Guillermo del Toro
Kesto:95min
Valmistusmaa: USA


torstai 24. lokakuuta 2013

The Queen of Versailles (2012)

Katsoin Yle Arkiston kautta eilen Docventuresin illan elokuvana tulleen The Queen of Versailles -dokumentin.

Elokuva kertoo tarinan lomaosakekauppa-yrityksellä rikastuneesta David Siegelistä ja tämän missivaimostaan Jaqueline Siegelistä sekä heidän seitsemästä lapsestaan. Ylellisyyteen tottunut perhe rakentaa usean sadan miljoonan arvoista Amerikan suurinta yksityiskotia, jonka inspiraation lähteenä on käytetty Versaillesia. Rikas Siegel ei laita yhtään tienaamiaan rahoja säästöön vaan päätyy ottamaan rahaa vielä lisää velaksi. Yhdysvaltojen talouden romahdettua, myös Siegelit ajautuvat talousvaikeuksiin ja joutuvat luopumaan niin yrityksestään, uudesta talostaan kuin lukuisista lastenhoitajistaan.
Kuningatar itse.
 Dokumentin tähtenä on nimensä mukaisesti Davidin vaimo, Jaqueline. Insinööriksi ennen missin uraansa valmistunut kauneusoperaatioilla muokattu vaimo ei ole täysi tyhjäpää vaikka elääkin totaalisessa fantasiamaailmassa. Vaatimattomista oloista lähtenyt Jaqueline tuntuu unohtaneen täysin rahan merkityksen. Vaikka David on suurissa taloudellisissa vaikeuksissa, niin päätyy vaimo kuitenkin ostamaan kolme kärryllistä leluja lapsilleen joululahjaksi. Pojan on pakko saada vielä yksi pyörä niiden 10 aikaisemman lisäksi. Jaqueline sanoo myös dokumentissa, että hankki useita lapsia vain sen takia, että oli varaa palkata lastenhoitajia. Liskokin kuoli, kun kukaan ei ollut tajunnut antaa sille vettä. Yksi lapsista ihmetteli, että onko meillä liskokin? Ja budjetoinnin myötä autovuokraamossa erehtyy Jaqueline kysymään kuskinsa nimeä kun pitää ihan itse ajaa. Dokumentin viehätys perustuukin pitkälti siihen, että nämä ihmiset elävät kaukana arkitodellisuudesta ja heidän valintojaan ja elämäntyyliään on helppo ihmetellä ja pilkata. Parasta on tietysti se kun korkealta tiputaan ja kovaa.

Loppua kohti David alkaakin muuttua yhä kärttyisemmäksi ja ahdistuneemmaksi. Vaimoaan hän kutsuu yhdeksi lapseksi lisää ja oikeille lapsilleen hän alkaa nalkuttamaan valojen pitämisestä päällä säästääkseen energiakuluissa.

Rakenteeltaan löyhä dokumentti olikin lähinnä mielenkiintoista katsottavaa sen "päivittelyarvon" takia.

***
Ohjaaja: Lauren Greenfield
Pääosissa:Lorraine Barrett, June Downs, Phillip Froehlich
Kesto:100min
Valmistusmaa: USA, Hollanti, Iso-Britannia, Tanska

TV Thursday #8 - Paras "uuden ajan" rikossarja

TV Thursday: Mikä nykyaikaan perustuva rikossarja on sinun mieleesi?

Uutta Sherlockia olen nähnyt vain muutaman jakson verran ja vaikutti kyllä ihan mielenkiintoiselta. En tiedä lasketaanko 80-90 -lukuja "uudeksi ajaksi" kun silloin Lovejoy, "Pimeyden tyyny" sekä X-files voisi olla aika vahvoilla. Kyllä tietysti jotkin C.S.I:n alkukausien jaksot olivat ihan mukaansatempaavia ja OZ on tietystikin loistava, mutta luetaan varmaan pikemminkin rikollissarjaksi.

Eikun nyt keksin! Bones!



keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Race to world first (2011)

Katsoin Teemalta tulleen dokumentin World of Warcraft:Race to World First (Race to world first). Dokumentti kertoi maailman ykköseksi World of Warcraft videopelissä pyrkivästä Blood legion -nimisestä kiltasta. Ainakin dokumentin tekoaikana ykköspaikalla komeilee suomalainen Paragon.

Dokumentissa haastatellaan Blood legion -killan jäseniä, jotka kertoilevat kuinka pelaaminen vaikuttaa heidän elämäänsä. Mukana on muun muassa kaksi pelin johtajista, joilla on erilaiset käsitykset kuinka kiltaa tulisi johtaa. Haastattelussa on myös sinkku oikeustieteen opiskelija, joka on pelaamisensa kanssa "kaapissa" ja kyseenalaistaa urapolkunsa. Tyttöystäväksi hän ei halua toista pelaajaa, koska silloin kun hänellä on itsellään aikaa, niin tytön täytyy omistautua pelkästää hänelle. Tähän pojan äiti toteaakin, että hän päätyy asumaan äitinsä kellariin. 

Useat killan jäsenistä pelaavat noin viisi tuntia päivässä töiden jälkeen. Heille pelaaminen on elämäntapa ja monen toive olisi päästä pelaamaan ammatikseen. Suomalaista Paragonia kadehditaan ja kaikki tähtäävät vain ykköspaikalle. Dokumentti ei näytä pelaajia mitenkään erityisen säälittävinä vaan omistautuneina omalle kiinnostuksen kohteelleen. Paragonin yksi naispuolinen jäsen ilmaiseekin haastattelussa, että hänelle sana Geek tai suomenkielensana Nörtti on imartelevia nimityksiä. Nämä kertovat ihmisen intohimosta johonkin.

Dokumenttina Race to world first oli vain ihan ok ja kalpeni selkeästi esimerkiksi videopelidokumentti The King of Kongille. Omakohtaista kokemusta tai kiinnostusta tosin World of Warcraftiin minulla ei ole, toisin kuin Donkey Kongista (niin kuin suurella osalla on).

**1/2

Ohjaajat:Zachary Henderson, John Keating
Pääosissa:Scott Johnson, Mark Turpin, William Gregory
Kesto:68min
Valmistusmaa:USA, Saksa

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Adrift (2006)

Rakkaalla elokuvalla on nähtävästi monta nimeä. Tai sitten vähemmän rakkaalla. Ostin Adrift-nimisen blu-rayn Prisman alennuslaarista ja kotona huomasin, että kyseinen elokuva tunnetaan myös nimellä Deadly sea sekä Open Water 2: Adrift. Oli miten oli, niin Open Water 2 vaikutti olevan lähimpänä totuutta, koska hyvin samantapaisesta elokuvasta on kyse kuin Open Water, jossa kaksi sukellusryhmän jäsentä unohdetaan keskelle avomerta lillumaan haiden syötäväksi.

Vanhat kaverukset päättävät kokoontua noin kymmenen vuoden tauon jälkeen kolmekymppistyneenä. Tapaaminen järjestetään rahallisesti menestyneen naistenmiehen Danin (Eric Dane) jahdilla. Mukaan merimatkalle tulee vesikammoinen Amy (Susan May Pratt) sekä tämän aviomies (Richard Speight Jr.) ja heidän vauva. Mukana on myös toistensa kanssa viihtyvät Lauren (Ali Hillis) ja Zach (Niklaus Lange). Dan ottaa mukaansa myös aivottoman tyttöystävänsä Michellen (Cameron Richardson).

Leppoisa seilaaminen päättyy ikävästi kun kaikkien muiden jo ollessa vedessä päättää Dan kaapata vesikammoisen Amyn syliinsä ja hyppää veteen muiden perässä. Ongelma on siinä, että Dan unohtaa laskea portaat ennen loikkaustaan. Vauva on kaiken lisäksi yksin hytissä nukkumassa. Paniikki yltyy kun kaverukset yrittävät päästä takaisin paattiin huonolla menestyksellä.

Uikkariköysi
  Mielestäni Open Water oli hyvä elokuva ja pidänkin usein tällaisista "selviytymiselokuvista". Adrift alkoi lupaavasti ja oli yllättävänkin mukaansatempaava. Mielestäni erityisen hyvä kohtaus oli se kun Dan kaappasi vesipelkoisen Amyn syliinsä ja hyppäsi veteen. Amyyn pystyi hyvin samaistumaan ja ainakin minä katsojana koin sen saman kauhun kuin kuvittelin Amyn tuntevan siinä tilanteessa. Mielestäni tämän kaltaista pelkoa ei käytetä niin paljon jännityselokuvissa. Tietysti on Araknofobiat, Vertigot ja Linnut, mutta tässä elokuvassa hahmon pelko ei ollut kuitenkaan koko elokuvan keskiö. Oikeastaan onnistuin unohtamaan kokonaan, että elokuvan ideana on se, että ryhmä joutuu veden armoille. Muistin sen taas vasta kun kaikki olivat jo vedessä (vauvaa lukuunottamatta), että ai niin...

Tähän asti elokuva siis oli mielestäni ihan hyvä. Varsinkin päähahmona toiminut Amyn näyttelijä Susan May Pratt vaikuutti. Veden varassa kelluneen ryhmän eripuraisuus, rivien harveneminen ja typerät pelastumisyritykset kuitenkin vesittivät tarinaa eikä sitä ollut enää loppua kohden niin mielenkiintoista katsella. Danin paljastus Amylle siitä, että tämä ei ollutkaan oikeasti rikas vaan oli vaan teeskennellyt rikasta, koska oli jossain vuosikirjassa povattu "kaikkein menestyneimmäksi" oli mielestäni käsittämätön yritys syventää hahmoa. Mielestäni olisi ollut myös virkistävää, jos elokuvan "bimbo" eli Danin tyttöystävä olisikin käyttäytynyt odotusten vastaisesti ja hänestä olisi kuoriutunut henkeä uhkaavassa tilanteessa hieman neuvokkaampi. Ensimmäiseksi kuoleva panikoiva inisijä oli hyvin odotettavissa hänen kohtalokseen. Elokuvassa oli myös "useita loppuja" ja se tuntui pitkitetyltä. Oikeastaan elokuvan loppu oli huonoimpia mitä olen koskaan nähnyt.

Oli sillä hetkensä.

***

Ohjaaja:Hans Horn (Wolpodzilla)
Pääosissa: Susan May Pratt, Richard Speight Jr., Niklaus Lange
Kesto:95min
Valmistusmaa:Saksa

lauantai 12. lokakuuta 2013

TV Thursday #6 - Paras duo

 Tv-Thursday: mikä tv-sarjaduo vie sinun sydämesi joka katsomiskerralla?

Tämän kaksikon seurassa on vierähtänyt tovi jos toinenkin. En nyt ota huomioon viimeisiä kausia:


See No Evil, Hear No Evil (1989)

Richard Pryor -boksin saa luvan päättää lapsuuden suosikkini, joka onnistuu vieläkin naurattamaan: Syyttömät silmännäkijät (See no evil, hear no evil). Boksin aikaisemmat: Stir Crazy, Brewster's millions, Car Wash).

Dave Lyons (Gene Wilder) on kuuro kioskinpitäjä, joka hakee työntekijää. Hakemukseen vastaa sokea Wallace Karue (Richard Pryor). Tämä toisiaan aisteiltaan täydentävä pari todistaa yhdessä murhan. Poliisin harmiksi todistukset ovat kuitenkin hataria, koska toinen näki vain murhaajan (Joan Severance) upeat sääret ja toinen vain haistoi tämän parfyymin. Nämä "syyttömät silminnäkijät" (joka on muuten aika huono suomennos kun ottaa huomioon, että toinen heistä ei nimenomaan silmillä nähnyt) päättävätkin paeta poliisin huomasta napatakseen rikolliset itse.

Toisena pahiksena voi nähdä Kevin Spaceyn.

Toinen ei näe ja toinen ei kuule.
Jo Stir Crazyssa voimansa  yhdistäneen kaksikon kemia todistetusti toimii. Gene Wilder ja Richard Pryor onnistuivat täydentämään erilaisuuksillaan toisiaan kuin yin ja yang; erikseen vajavaisia, mutta yhdessä harmoniassa niin fyysisiltä vajavaisuuksiltaan kuin henkisiltäänkin. Pryor onnistui vangitsemaan hyvin sokean äkäpussin roolin, joka haluaa todistaa maailmalle pärjäävänsä yksin. Hänestä tuli ihan mieleen ennen vaeltamistaan kauniimmille niityille vanhuuden iällään sokeutunut hipiältään vaaleampi ukkini. Dvd:n ekstrojen heppoisen "behind the scenes" -featuretten perusteella Pryor omaksuikin sokean roolinsa antaumuksella ja  sai omat näyttelijätoverinsakin miettimään, että onko tuo kaveri oikeasti menettänyt näkönsä.

Muistan nähneeni joskus aikaisemmin dokumentin, jossa Gene Wilder kertoi ettei pitkään halunnut tehdä tätä elokuvaa jotta ei loukkaisi kuuroja. Hän suostuikin tekemään sillä ehdolla elokuvan, että voisi viettää aikaa kuurojen kanssa ja tiedustella heiltä mikä huumori olisi loukkaavaa ja mikä vain hauskaa. En muista nyt mikä sen kuurojen järjestön nimi oli, mutta siellä hän tapasi myös vaimonsa. Wilder onnistuikin loistavasti omassa osassaan.

Elokuva on sopivan tiivis ja kaikilla kohtauksilla tuntuu olevan jokin merkitys sen juonen tai henkilökehityksen kannalta. Syyttömiä silminnäkijöitä on vaivaton katsella ja naureskella hauskalle juonelle sekä hahmoille.

****

Ohjaaja:Arthur Hiller (Love story, Outrageous Fortune)
Pääosissa: Richard Pryor, Gene Wilder, Joan Severance
Kesto:103min
Valmistusmaa: USA

Car Wash (1976)

Richard Pryor - boksin kolmantena elokuvana katsoin tämän 70-luvulla valmistuneen funkkaavan Car Wash -pesujengi (Car Wash) elokuvan. Pryorin osuus oli tosin noin 10 minuuttua koko elokuvan kestosta, joten tämän elokuvan lisääminen Pryor-boksiin oli mielestäni hieman huijausta. Aikasemmin boksista katsomani elokuvat olivat Stir Crazy sekä Brewster's millions.

Elokuva kertoo autojen pesulasta, jossa lähinnä sen afrikanamerikkalaiset työntekijät elävät normaalia työväenkuokkaista elämää. Bisneksen pyörittäjänä toimii kuitenkin valkoinen sikaniska, joka hommailee välillä viehättävää kassaneitiä. Pesupaikan arki menee sekaisin kun paikalle saapuu vierailemaan Losin "rikkain neekeri" - Daddy Rich (Richard Pryor), jota pesutyöntekijät ylistävät ja ihailevat.

George Carlinilla on pieni rooli epätyytyväisenä taksikuskina.

Pukkarissa on hilpeä meininki.
Elokuvassa ei ollut varsinaisesti juonta vaan se oli hyvin Robert Altmanmaisesti ohjattua suuren ihmisjoukon dialogia ja hengailua autopesulan puitteissa. Elokuvassa tuotiin esille valkoisten ja mustien luokkaeroja sekä rahan merkitystä. Koska en erityisesti pidä Altmanin elokuvista, niin en pitänyt tästäkään elokuvasta kovin paljon sen juonettomuuden ja löysän rakenteen takia. Elokuva saapui American Graffiti -elokuvan (1973) vanavedessä ja näyttää samantapaisesti päivän näiden pesulatyöntekijöiden elämästä.

George Carlin on mielestäni loistava koomikko, mutta hänen osuutensa jäi tässä elokuvassa erittäin pieneksi ja elokuvan kannalta tarpeettomaksi. Samoin Pryorin osa jäi turhan mitättömäksi. Elokuvassa harmitti myös se, että siinä oli paljon mielenkiintoisen oloisia näyttelijöitä, mutta heihin ei päässyt kunnolla "tutustumaan", koska elokuva hyppi tapahtumien välillä niin paljon. 

Jotain mielenkiintoista sisältävä, mutta silti tylsän puolelle kääntyvä pätkä.

**1/2

Ohjaaja: Michael Schultz (The Last Dragon, Cooley high)
Pääosissa:Richard Pryor, Franklyn Ajaye, Darrow Igus
Kesto:97min
Valmistusmaa:USA

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Brewster's Millions (1985)

Wow! Mikä perintö! (Brewster's Millions) pääsi seuraavaksi katsantaa Richard Pryor -boksiltani. Aiemmin katsomani Stir Crazyn tasolle ei tämä elokuva kyennyt hilautumaan.

Montgomery Brewster (Richard Pryor) on pienen kaupungin baseball-joukkueen pelaaja. Yhtenä päivänä Montgomery saa kuulla olevansa kuolleen sukulaisensa ainoa perillinen ja saa haudan takaa perintönsä ehdot: Miehen tulee tuhlata 30 miljoonaa dollaria 30 päivässä saadakseen todellisen perintönsä, joka on 300 miljoonaa dollaria. Juju on siinä, että hän ei saa kertoa kenellekään miksi hän tuhlaa perintönsä niin nopeasti. Rahankulutusta seuraa hehkeä tilintarkastaja Angela Drake (Lonette McKee) ja rahantuhlauksessa auttaa tämän joukkuetoveri Spike Nolan (John Candy). 

Pryor uskottavana urheilijana, Candysta puhumattakaan.
 Mielestäni elokuvaa oli äärimmäisen ahdistava katsoa. Montgomeryä kerrankin lykästi ja tienasi jättiomaisuuden, mutta rahojen tuhlaus aiheutti hänelle vain masennusta. Jatkuvan törsäämisen ja hulppeilun katsominen aiheutti myös minulle katsojana pahaa oloa. Hauskuus kai perustui nimenomaan tälle asetelmalle ettei Brewster voinut kertoa syitä ystävilleen järjettömään käytökseensä; "palkkaan turvamiehen viidellä tonnilla viikko, ostan sisustuksen neljäsosamiljoonalla". Minua ei kuitenkaan tainnut naurattaa kertaakaan koko elokuvan aikana. John Candyn panoskin jäi minimiin rahaa hehkuttavana kylkiäisenä. 

Toisaalta taas jos elokuva halusi ottaa jotenkin kantaa 80-luvun juppeiluun ja kulutushysteriaan, niin sellaisena kannanottona elokuva toimi ihan hyvin.

**

Ohjaaja: Walter Hill (Geronimo:An American legend, 48 Hrs)
Pääosissa:Richard Pryor, John Candy, Lonette McKee
Kesto:97min
Valmistusmaa: USA

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Stir Crazy (1980)

Ostin boksin, joka sisältää neljä Richard Pryorin tähdittämään elokuvaa. Boksin avasin tällä Sidney Poitierin ohjaamalla komedialla Mänteillä menee lujaa (Stir Crazy), jossa näkyy, että se on tumman miehen ohjaama. Taustalla ja sivurooleissa nimittäin kuljeskelee huomattavasti enemmän muitakin kuin kalkkinaamoja, joka on piristävää vaihtelua. Stir Crazyssä voimansa Richard Pryorin kanssa yhdistää Gene Wilder. Kaksikon "See no evil, hear no evil" kuuluu lempikomedioihini.

Harry (Richard Pryor) ja Skip (Gene Wilder) ovat kaverukset jotka sattuvat saamaan potkut samaan aikaan. Aina positiivisesta ajatteleva Skip saa päähänsä, että tapahtuma ei ollut sattumaa vaan heidän tulee tehdä jotain hienoa ja luovaa yhdessä. Pari päätyykiin lintuasuihin pankkiin esiintymään pankin mainoslaulua. Samoihin asuihin sonnustautuu kuitenkin pankkiryöstäjät ja näin Skip ja Harry joutuvat syyttöminä vankilaan. 

Vankilanjohtajalla on ollut tapana etsiä rodeokilpailuun sopivaa ehdokasta vangeista ja Skip osoittautuukin luonnolliseksi valinnaksi onnistuessaan niin hyvin mekaanisen härän kanssa. Skip vankilatovereineen näkevät hyvän sauman paeta vankilasta rodeotapahtuman yhteydessä. 

I know kung fu!
Pryorilla ja Wilderillä on toimiva kemia keskenään ja pelasivatkin hyvin yhteen. Pryorin kasvojen vääntely ja ilmeily on jotain hyvin huvittavaa. Elokuvan hauskinta antia oli sen keskikohta, jolloin kuvattiin kaksikon koettelemuksia vankilassa. Siirryttäessä rodeotapahtumaan muuttui elokuva hyvin hajanaiseksi ja epämielenkiintoiseksi seurata.

Ajoittain jopa erittäin hauska ja ääneen naurettava.

***

Ohjaaja:Sidney Poitier (Hanky panky, Ghostdad)
Pääosissa:Gene Wilder, Richard Pryor, Georg Stanford Brown
Kesto:111min
Valmistusmaa:USA

Varasto (2011)

Varasto on suomalainen elokuva, joka kertoo tarinan maaliliikkeen varastotyöntekijöistä.

Antero (Kari-Pekka Toivonen) on tavallinen työläinen, joka sekoittelee maaleja liikkeen varastossa yhdessä colleegansa Ranisen (Aku Hirviniemi) kanssa. Osan maaleista hän myy pimeästi Vesa Vierikon esittämälle hahmolle ja silloin tällöin hän viettää yön liikkeen kassaneidin Karitan (Minttu Mustakallio) kanssa. Yhdestä tällaisesta hetkestä Karita paksahtaakin paksuksi, jolloin Antero yrittää kaikin keinoin päästä lapsesta eroon. Tulevaisuus on kuitenkin Anterolle eteen ladottu, kun Karita kiristää Anteroa tämän harmaasta sivubisneksestä, että tulisi asumaan luoksensa ja asettuisi perheen isän rooliin. 

Veskulla ja Hannele Laurilla on pienet sivuosat Karitan äitinä ja äidin miesystävänä. Jope Ruonansuun voi myös nähdä uutena varastotyöläisenä.

Vesku ja Hannele
Varasto oli ihan hauska kärjistetty kertomus lähiöihmisistä. Itse Korsossa kasvaneena, niin tällaiset tarinat tuntuvat aina niin samanlaisilta vaikka tottahan se varmastikin on, että lähiöissä asuu paljon alkkiksia ja kouluttamattomia rikollisia. En tiedä mikä elokuvan sanoma oli, jos siinä ylipäätään sellaista oli, mutta parhaan osan elokuvassa teki Hannele Lauri Kontulassa asuvana Karitan pullantuoksuttomana äitinä. 

Välillä ihan hauska.

***

Ohjaaja: Taru Mäkelä
Pääosissa: Kari-Pekka Toivonen, Minttu Mustakallio, Aku Hirviniemi
Kesto:99min
Valmistusmaa: Suomi

TV Thursday #5 - Paras sarja joka jätettiin kesken

 Tv-torstai:mikä kesken jätetyistä sarjoista oli eniten sinun mieleesi, ja jonka lopettaminen harmitti sinua syvästi?

Todennäköisesti oli ihan hyvä, että tälle sarjalle ei enää kolmatta kautta tullut, mutta jos se olisi pysynyt samalla tasolla kuin edeltäjänsä, niin olisi ollut vielä hauska nauraa Extras-sarjalle. 





tiistai 1. lokakuuta 2013

Movie Monday #95 - Mikä elokuva edustaa parhaiten lempi aikakauttasi?

Voi vitsi, Movie Mondayn uudelleenkäynnistyminen on mennyt hieman ohi, mutta kiva homma! Vastailen nyt jälkijunassa...

Keskiaika on minun lempikauteni. Sellainen mutainen, munkkeja ja mystisyyttä sisältävä Robin Hoodin, Merlinin ja pyöreän pöydän ritareiden synnyinsija. Kautta edustakoon nyt Ruusun nimi, jonka olen kenties jo aikaisemminkin johonkin haasteeseen vastannut: