sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

sunnuntai 31. elokuuta 2014

The Survivors (1983)

The Survivors kertoo kahdesta työnsä menettävästä miehestä lama-aikaan. 

Robin Williamsin esittämä Donald Quinelle saa potkut pomonsa kouluttamalta papukaijalta. Mies menee nyyhkyttämään karvasta kohtaloaan läheiseen kahvilaan, jossa istahtaa Sonny Poulsonin (Walter Matthau) viereen. Myös Sonny on menettänyt huoltoasemansa, jossa työskentelee. Miesten huono onni jatkuu kun kyseinen kuppila ryöstetään. Hetken mielijohteesta Donald ja Sonny riisuvat ryöstäjän aseista, mutta rytäkässä Sonny näkee rosvon kasvot (Jerry Reed).

Donald ei pidä turvattomuuden tunteesta ja päättääkin hankkia asearsenaalin sekä lähteä selvitymisleirille. Sonny joutuu lähtemään Donaldin perään suostutellakseen miehen myöntymään palkkamurhaajaksi osoittautuneen ryöstäjän ehtoihin säilyttääkseen miesten hengen. 

Työttöminä kahvilla
Williamsin ja Matthaun keskinäinen kemia toimii. Matthau on sopivan harkitseva ja Williams puolestaan impulsiivinen. Elokuva onnistuu hauskuuttamisen lomassa käsitellä myös lamaa sekä sen seurauksia. Matthaun esittämä Poulson kokee työpaikkojen vaihtumismontaasin kuin tylyn työnhakutoimisto käsittelynkin. Nykyisen taloustilanteen huomioon ottaen on elokuva yhtä ajankohtainen nyt 2014 kuin tuloaikanaan noin 30 vuotta sitten. Elokuvan sanoma oli, että turvattomuuden uhatessa ei kannata turvautua väkivaltaan vaan kommunikointiin eikä sekään sanoma tunnu kuluneelta. Kaikki tämä tietysti tarjoiltiin hauskoin näyttelijäsuorituksin sekä juonenkääntein.

***1/2

Ohjaaja: Michael Ritchie (Nimeni on Fletch, Kultainen lapsi, Fletch - hän elää)
Pääosissa: Walter Matthau, Robin Williams, Jerry Reed
Kesto:103min
Valmistusmaa: USA

Death to Smoochy (2002)

Danny DeViton ohjaama Smoochy (Death to Smoochy) kertoo lastenohjelmien julmasta maailmasta.

Rainbow Randolph (Robin William) juontaa lastenohjelmaa lastenkanavan parhaalla ohjelmapaikalla. Rainbow jää kuitenkin kiinni lahjuksien vastaanottamisesta ja hänen ohjelmansa jäädytetään. Kanava hakeekin epätoivoisesti Rainbown tilalle jotain esimerkillisesti elävää ohjelman vetäjää. Lastenohjelmien kehittäjä Nora (Catherine Keener) saakin tehtäväkseen palkata lähinnä metaklinikalla esiintyvän sarvikuonopukuun sonnustautuneen Smoochyn (Edward Norton) uudeksi tähdekseen. Kyyninen Nora ei ole vakuuttunut Smoochyn korkeasta moraalista, mutta palkkaa tämän käskyjen mukaisesti.

Sinisilmäisen Smoochyn silmät alkavat kuitenkin vähitellen tummua kun hän saa huomata, että katkeroitunut Rainbow, Lastensäätiötä edustava rikollisliiga ja Irlantilainen mafia ovat hänestä hyvin kiinnostuneita. Sekää ei auta asiaa, että tämän manageriksi pestautunut Burke (Danny DeVito) osoittautuu varsinaiseksi limapalleroksi. 
 
Robin Williams ja Edward Norton
Smoochy on mielestäni aivan loistava elokuva. Rainbow Randolph on ehkä hauskin rooli jossa olen Robin Williamsin ikinä nähnyt. Makoisimmat naurut tulevat juurikin hänen ruutuajallaan. Myös Edward on huvittava naiivina Smoocyna. Nortonin kovemmista rooleista American History X:ssä, Fight Clubissa tai 25th Hourissa ei ollut mennyt vielä niin kauan elokuvan ilmestyttyä, joten kontrasti oli silloin kovempi kun näin Smoochyn ensimmäistä kertaa noin vuonna 2003. Nyt tuntuu, että Norton ei muunlaisia rooleja teekään kuin tällaisia hassuttelevia hahmoja. Keener toi myös omalta osaltaan mukavaa kontrastia ronskilla suullaan sekä kylmällä olemuksellaan lastenohjelmien kehittäjä -hahmoonsa.Smoochyssa on myös mieleenjääviä rallatuksia sekä taidokkaita tanssiaskelia. 
 
Viihdettä koko pituudeltaan.

****

Ohjaaja: Danny DeVito (Heitä mami junasta, Ruusujen sota)
Pääosissa: Robin Williams, Edward Norton, Catherine Keener
Kesto:109min
Valmistusmaa:USA, UK, Saksa

Aladdin (1992)

Aladdin on sellainen elokuva jonka olen nähnyt vain kerran aikaisemmin ja silloinkin suomenkielellä dubattuna. Elokuva onkin tutumpi addiktoitumiseen asti pelaamani Aladdin PC-pelin kautta. Animaatiota olikin helppo seurata kun muisti pelien eri levelit sekä hauskat kipaleet jotka siivittivät Aladdinin kevyitä askeleita.


Aladdin (Scott Weinger) on köyhä poika, jonka apurina on vikkeläliikkeinen Abu-apina (Frank Welker) joka on hyvä viiden sormen alennuksissa. Aladdin ihastuu yläluokkaiseen prinsessa Jasmineen (Linda Larkin), joka on päättänyt karata palatsin naimapaineita kansan pariin. Jasminen isää ja Sulttaania (Douglas Seale) hallitsee hypnoottisella käärmesauvallaan ilkeämielinen Jafar (Jonathan Freeman), joka haluaa vallan itselleen. Jafar käyttää Aladdinia hyväkseen, että tämä kävisi noutamassa taikalampun salaisesta kätköstä, jonne pääsee vain "hiomaton timantti". Aladdin saa lampun käsiinsä ja lampun henki (Robin Williams) lupaa tälle kolme toivetta.

Alddin huomaa olevansa toiveidensa kanssa valtavassa ristipaineessa kun haluaisi miellyttää Jasminea, joutuu välttelemään Jafarin metkuja ja on vielä luvannut viimeisellä toiveellaan vapauttaa lampun hengenkin.

Aladdin, Jasmine, Abu ja Henki
Aladdin olikin yllättävän hyvä animaatio. Varsinkin Robin Williamsin henkiin herättämä lampun henki oli hupaisaa katsottavaa ja Abu-apina oli myös hyvä sidekick. Jafarin luottolintu Iagor (Gilbert Gottfried) oli myös aivan mainio. Luulin tosin äänen kuuluvan Paul Giamattille.

Tätä arvostelua kirjoittaessani mieleeni tuli essee jonka aikoinani kirjoitin, sen mahtipontinen otsake oli: "Disneyn ideologia - kapitalismin globaali promootio". Muistin, että käsittelin esseessäni jollain tapaa tätä Aladdin elokuvaa ja kuinka se osaltaa markkinoi viestinnän professori Lee Arzin mukaan tätä Disneyn ideologiaa. "Tuoreen" vuoden 1997 tilaston mukaan seitsemän kymmenestä maailman myydyimmästä videosta on Disney-animaatioita ja yksi niistä on tämä Aladdin. Alla katkealma esseestäni:
Sankari Aladdin elää Agrabahissa silmänkorkeudella prinsessa Jasminen palatsin kanssa eli hämärien kauppiaiden, murhanhimoisten palatsinvartijoiden sekä kärsivien katulapsien yläpuolella. Tämä viittaa Arzin mielestä siihen, että hänen yhteisöllinen tasa-arvonsa on samaa luokkaa prinsessan kanssa. Aladdinilla on vain vähän kontaktia muiden ihmishahmojen kuin Jasminen kanssa. Hänellä on kumppaninaankin apina ja lampunhenki. Jasmine, Disneyn yksi ”feministisistä” sankarittarista, on särmikäs, seikkailunhaluinen ja itsenäinen vaikka hän loppujen lopuksi tarvitsee miehen opastusta, pelastamista ja hyväksyntää. Aladdinin ja Jasminen romanttinen ja kapinallinen tarina on rakennettu täysin Disneyn hierarkisen maailman sisään; sankari ei koskaan kyseenalaista tai haasta feodaalista järjestystä. Aladdin ei käytä taikalamppua ruokkiakseen nälkäiset katulapset, avustaakseen köyhiä tai riisuakseen Sultanin armeijan aseista, hänen ainoa tavoite on voittaa prinsessa ja uhmata Jafaria, arkkivihollistaan.

Jafar on kuvattu tarinassa ”synkäksi mieheksi, jolla on synkkä tarkoitus”. Hänet on piirretty tummaksi, kulmikkaaksi ja uhkaavan pitkäksi. Agrabahin sulttaani puolestaan on pyöreä, omaa valkoisen parran ja joukon muita rentoja piirteitä. Disneyn roistot kuvataankin usein terävin kulmin kun taas hyvät hahmot pehmein kaarin. Entinen Disney-piirtäjä John Hench perustelee tämän:
Circles never cause anybody any trouble. We have had bad experiences with sharp points, with angles, but circles are things we have fun with. . . circles are very reassuring.
Jafar puhuu paksulla arabialaisella aksentilla ja juonii vallankaappausta läpi koko tarinan. Sulttaanilla on iloinen brittiaksentti ja hän leikkii leluilla, hän on suurelta osin tietämätön poliittisesta juonittelusta. Jasminella on suuret silmät, ovaalinmuotoiset kasvot, huljuva tukka ja nuorekkaan kurvikas vartalo. Arzin mukaan sekään ei ole sattumanvaraista, että Aladdin ja Jasmine ovat ainoat animaation ihmishahmot joilla on länsimaiset nenät ja amerikkalaiset aksentit. Vaaleaihoinen Aladdin, ainoa mies elokuvassa ilman naamakarvoitusta, pelastaa sulttaanin ja Jasminen, jotta Agrabah voi palata normaaliin elämäänsä eli ”eliittijärjestykseen”.
Vaíkka Aladdinilla haluttaisiinkin promota tietynlaista maailmanjärjestystä, niin oli se kuitenkin viihdyttävää katsottavaa.

***1/2

Ohjaajat :Ron Clements, John Musker
Pääosissa:Scott Weinger, Robin Williams, Linda Larkin
Kesto:90min
Valmistusmaa: USA

torstai 28. elokuuta 2014

Happy Feet Two (2011)

Katsoin tuossa muutama päivä sitten elokuvan Happy feet, joka ei tehnyt minuun suurta vaikutusta. Päätin latteasta ykkösosasta huolimatta katsastaa tämän jatkiksen - Happy Feet 2 (Happy Feet Two).

Ensimmäisessä osassa pieni Mumble-pinkku (Elijah Wood) ei osannut kuollakseenkaan laulaa, mutta jalat puolestaan loivat hienoja tanssikuvioita. Pingviiniyhteisö ei tuolloin arvostanut Mumblen taitoa, mutta elokuvan lopussa tanssista tuli osa hyväksyttävää käytöstä. Nyt tässä toisessa osassa Mumble on jo kasvanut isoksi ja saanut Glorian (P!nk) kanssa oman pienokaisen Erikin (Ava Acres), joka puolestaan ei ole tanssista yhtään innostunut. Erik ihaileekin Lovelacen (Robin Williams) hallitsemaa toista pingviiniyhteisöä lähinnä siellä asustelevan Svenin (Hank Azaria) takia, koska hän osaa lentää. Erik haluaa asua Svenin lähellä, että myös hän oppisi lentämään. Tällä lentävällä Sven-pingviinillä on kuitenkin salaisuus - hän ei ole pingviini. Samaan aikaan suuri osa Mumblen kansan pingviineistä on jäänyt jumiin lumisolaan ja ovat nälkäkuoleman uhassa.

Pingviinien rinnalla kulkee toinen kertomus meressä elävistä krilleistä: Willistä (Brad Pitt) ja Billistä (Matt Damon). Will haluaa tietää mitä on krilliparven tuolla puolen ja tempautuu sekkailuun häntä seuraavan Billin kanssa. 

Lovelace hienossa villapaidassa
Happy feet 2:sen ainoat valopilkut olivat Matt Damonin ja Brad Pittin esittämät krillit. Olisin oikeastaan toivonut, että koko elokuva olisi keskittynyt näiden pikkukavereiden ympärille, koska ne pingviinijutut oli aika samaa mitä siinä ykkösessä jo nähtiin; pikkupingviini ei tunne kuuluvansa joukkoon koska häneltä puuttuu jokin kyky. Robin Williamsin Ramon sekä Lovelace olivat kuin pakolla tähän kakkoseenkin ympätty. 

Krillit
Elokuvassa tapahtuikin liikaa eikä mitään ehditty viedä kunnolla loppuunsa. Erikin motivaatio hylätä perheensä koska ei isänsä lailla osannut tanssia ei tuntunut uskottavalta. Muutenkin Erik hahmona jäi hyvin ohueksi.

**1/2

Ohjaaja: George Miller, Gary Eck, David Peers
Pääosissa:Elijah Wood, Robin Williams, Pink
Kesto:100min
Valmistusmaa:Australia

RV (2006)

Matkailuautossa voi olla hauskaa tai sitten ei. Tätä pohditaan elokuvassa Runaway Vacation - Perheloma pyörillä (RV). Elokuvan alkuperäinen nimi RV on lyhenne elokuvan keskiössä olevasta matkailuautosta (A Recreational Vehicle).

Robin Williams esittää pääosaa Bob Munrona: työpaikastaan peloissaan olevaa kahden lapsen (Joanna 'JoJo' Levesque, Josh Hutcherson) isää. Perheen on ollut tarkoitus lähteä kesälomalle Hawajille, mutta tärkeän työkokouksen takia Bobin täytyy perua matka. Perheelleen hän ei kuitenkaan halua kertoa totuutta vaan peittelee sen valheeseen, että haluaa viettää lastensa kanssa aikaa kun siihen on vielä mahdollisuus tiivistunnelmaisessa matkailuautossa. Takaa-ajatuksena Bobilla on se, että retkeilee perheensä kanssa lähelle kokouspaikkaansa.

Protestoivat lapset, täysi jätesäiliö sekä ärsyttävä matka-autoileva Gornicken perhe (Jeff Daniels, Kristin Chenoweth, Hunter Parrish, Chloe Sonnenfeld, Alex Ferris) vievät Bobin tunteiden äärirajoille, mutta on päättänyt saada kaiken toimimaan.

Jeff Daniels ja Robin Williams pitävät hauskaa
RV on yllättävän hauska perhekomedia, jossa perheenisä saa ainakin minun sympatiat puolelleen kun yrittää pitää perheensä tyytyväisenä ja säilyttää työpaikkansa. Vaikka kyseessä on perinteinen kommellus, kommelluksen jälkeen elokuva, niin kommellukset olivat huvittavia ja Robin Williams vakuuttava. Mielestäni loistava hahmo oli myös Kristin Chenowethin esittämä epätodellisen pirtsakka Mary Jo. 

Perhe Gornicke

Barry Sonnenfeldin ohjaama RV täytti tarkoituksensa muutaman naurun saattajana.

***

Ohjaaja: Barry Sonnenfeld (Addams Family, Get Shorty, MIB)
Pääosissa:Robin Williams, Cheryl Hines, Kristin Chenoweth, Jeff Daniels
Kesto:99min
Valmistusmaa: UK, USA, Saksa

sunnuntai 24. elokuuta 2014

GameBoard Double Bill: Jumanji (1995)/ Zathura (2005)

Jumanji perustuu Chris Van Allsburgin samannimiseen kirjaan. Muistan kuulleeni bussissa kuinka kaksi nuorukaista naureskeli sille, että sama äijä on kirjoittanut myös kirjan Zathura, joka kertoo Jumanjin lailla maagisesta pelilaudasta. Jostain ideoiden köyhyydestä taisivat pojat irvailla. 10 vuotta Jumanjin jälkeen ilmestyneen Zathura - avaruusseikkailu (Zathura) piti olla Jumanjin jatko-osa, mutta julkaistiin itsenäisenä elokuvana.

Jumanji (1995)

Rikkaan kenkätehtaan omistaja -isän (Jonathan Hyde) takia koulukiusattu nuori Alan Parrish (Adam Hann-Byrd) elää 60-luvun lopulla. Alan löytää mystisen rummutuksen saattelemana hienon puisen pelilaudan - Jumanjin - ja ryhtyy pelaamaan sitä nuoren Sarah Whittlen kanssa (Laura Bell Bundy). Alan imeytyy peliin sisään ja pääsee ulos vain tiettyjen noppalukemien saattelemana, mutta Sarah kauhistuu pelin laatua niin paljon, että juoksee pois talosta jättäen Alanin pelin sisään.

Reilu parikymmentä vuotta myöhemmin Alan Parrishin taloa asuttaa kaksi vanhempansa menettänyttä lasta Judy (Kirsten Dunst) ja Peter (Bradley Pierce). Lapset löytävät Jumanjin ja jatkavat peliä jonka Alan ja Sarah aikoinaan aloitti. Peter heittää noppalukemat jotka palauttavat Alanin pois pelistä. Aikuiseksi kasvaneen Alanin (Robin Williams) ja Sarhin (Bonnie Hunt) on pelattava peli loppuun, että kaikki sen tuomat riesat imeytyisivät takaisin peliin. 

Peter, Sarah, Alan ja Judy
Jumanji on mukava fantasiaelokuva, jossa on kiva ajatus lautapelin heittämien haasteiden muuttumisesta oikeiksi. Mielestäni Jumanji oli kuitenkin pelinä aika yksipuolinen, koska kaikki sen tuomat asiat olivat pelkkää vaikeutta. Monesti lautapeleissä on hyviä asioita lomittain pahojen asioiden kanssa. Robin Williams oli mainio viidakossa kasvaneena Alanina, Bradley söpö pikkupoikana ja Bonnie Hunt sopivan äidillinen. Minulla on kuitenkin henkilökohtaisia vaikeuksia sulattaa nuoren Kristen Dunstin näyttelijäsuoritukset. Jostain syystä en vain pidä hänestä. Minulle hän pilasi Veren vangitkin. Okei, ehkä en ole enää ihan niin jyrkästi häntä vastaan kuin aikaisemmin, mutta hän ei vain toimi minulle. 

David Alan Grier

Elokuvan hauska valopilkku on poliisia esittävä David Alan Grier.

***1/2

Ohjaaja:Joe Johnston (Captain America: First Avenger, Hidalgo)
Pääosissa:Robin Williams, Kirsten Dunst, Bonnie Hunt
Kesto:104min
Valmistusmaa:USA

Zathura - avaruusseikkailu (2005)

Danny (Jonah Bobo) ja Walter (Josh Hutcherson) ovat veljekset jotka eivät tule toimeen keskenään. Heidän isänsä (Tim Robbins) on aivan helisemässä heidän kanssaan kun ylityötkin painavat päälle. Poikien isän täytyy piipahtaa toimistolla, jolloin pojat jäävät yksin nukkuvan siskonsa (Kristen Stewart) kanssa isoon ja vanhaan taloon. Danny löytää kellarista vanhan pelin - Zathura - ja alkaa pelaamaan sitä veljensä kanssa. Pian he huomaavat, että talo onkin singahtanut avaruuteen ja pelin tehtävät tapahtuvat heille ihan oikeasti.

Danny, Lisa, Astronaut, Walter
Zathura ei ollut mielestäni niin hyvä kuin Jumanji. Tässä elokuvassa mentiin nopeammin itse asiaan eli pelin pelaamiseen ja paljon aikaa käytettiin avaruusolioiden ja robotin kanssa sekoiluun. Tätä mellastamista ei ollut niin mielenkiintoista katsoa. Alkuasetelma veljesten välisestä kismailusta puolestaan oli ihan kiintoisa. Danny oli Jumanjin Peterin lailla söpö pikkupoika ja Hutcherson sopivan ilkeä isoveljeksi. Tim Robbins ei kauan elokuvassa viipyillyt, mutta loi ihan uskottavan isähahmon. Kristen Stewartin rooli oli aika suppea, mutta kaipa elokuvaan oli pakko laittaa yksi tyttö ettei siitä olisi tullut täysi makkarafestivaali. Zathurassa oli se hyvä puoli, että nyt pelissä oli myös hyviä kortteja kuten toivomus tähdenlennon aikana.

Dax Shepard esittää elokuvan astronauttia
Ihan hienon näköinen se peli ja jokseenkin kiinnostava juoni vaikkakin jo kerran nähty.

***

Ohjaaja: Jon Favreau (Elf, Iron man, Iron man 2)
Pääosissa:Josh Hutcherson, Jonah Bobo, Dax Shepard, Tim Robbins
Kesto:101min
Valmistusmaa:USA

lauantai 23. elokuuta 2014

House of D (2004)

Katsoin David Duchovonyn esikoiselokuvaohjauksen House of D.

David Duchovnyn esittämä Ranskassa asuva Tom Warshaw aloittaa elokuvan kertomalla vaimolleen menneisyydestään Yhdysvalloissa. Nuori Tom tai Tommy (Anton Yelchin) asuu masennuksesta kärsivän äitinsä (Téa Leoni) kanssa pienessä yksiössä. Tommyn paras kaveri on kehitysvammainen Pappass (Robin Williams). Hän myös ystävystyy vankilassa istuvan naisen kanssa, jonka kanssa keskustelee ikkunan välityksellä lähinnä ihastuksestaan Melissasta (Zelda Williams). Kun Tommyn äiti ottaa yliannostuksen mielialalääkkeitä joutuen aivokuolleena koomaan päättää Tommy vetää töpselit irti ja juosta pakoon.

Tommy ja Pappass nuorina
Vammaista voi esittää Oscar-ehdokkuuden arvoisesti (Leonardo DiCaprio, Tom Hanks, Daniel Day-Lewis) tai sitten voi tehdä niin kuin Robin Williams tässä House of D:ssä. Vammaisuus oli hänelle välillä hyvinkin ohimenevää ja ilmeni parhaiten pakonomaisilla kasvojen ilmeillä sekä törröttävällä alahuulella. Mielestäni suoritus miltei pilkkasi kehitysvammaisia irvokkuudellaan. Pidän David Duchovonysta näyttelijänä sarjoissa kuten X-files ja Californication. Muutamat elokuvatkin joissa olen hänet nähnyt olivat ihan hyviä. Tässä omassa ohjauksessaan hän ei kuitenkaan saanut uskottavaa roolisuoritusta itsestään irti. Jonkun olisi pitänyt ohjata häntä.

Tommy ja Pappass vanhoina
Tea Leoni oli ihan vakuuttava henkisesti epävakaana ja nuori Tommykin oli ihan sympaattinen vaikka hänen varhaisteinivuotensa pyörikin lähinnä seksuaalisen heräämisen ympärillä. Aihepiirin alleviivaamisesta tulikin mieleen, että kuvaako Tommy Davidia itseään nuorena. Hän kun on myöntänyt olevansa seksiriippuvainen. Myös koko Ranskakuvio tuntui jotenkin teennäiseltä.

David oli elokuvassa varmasti koko sielullaan mukana, mutta nyt lopputulos ei vakuuttanut. 

**

Ohjaaja: David Duchovny
Pääosissa:David Duchovny, Téa Leoni, Robin Williams

Kesto:97min
Valmistusmaa:USA

The Birdcage (1996)

Lainahöyhenissä (The Bidcage) kertoo Armandista (Robin Williams), joka asuu omistamansa drag clubin yläpuolella miespuolisen vaimonsa Albertin (Nathan Lane) kanssa. 

Armandin pojalla (Dan Futterman) on iloisia uutisia; hän aikoo naimisiin senaattori Kevin Keeleyn (Gene Hackman) tyttären (Calista Flockhart) kanssa. Vahvasti oikealla olevan senaattorin takia Armand ja Albert joutuvat esittämään vanhoillista heteroperhettä kun senaattori vaimoineen (Dianne Wiest) tulee tapaamaan tyttärensä kosijan perhettä. Kommelluksilta ei vältytä.

Mukana myös Hank Azaria kompastelevana hovimestarina.

Nathan Lane ja Robin Williams
Lainahöyhenissä on hauska elokuva. Robin Williams on tähän osasyyllinen, mutta shown vie draamakuningatarta esittävä Nathan Lane. Parhautta on kun Lanen esittämä Albert yrittää miehistyä esittääkseen Valin setää appivanhempien tapaamisessa eikä se tunnu luonnistuvan sitten millään vaikka mies onkin. Ainoa asia mikä hieman elokuvassa hämää on "Ally McBeal" esittämässä tyttären roolia vaikka kyseistä sarjaa esitettiinkin vasta tämän elokuvan jälkeen.

Lainahöyhenissä kestää useammankin katselukerran loistavan käsikirjoituksen sekä näyttelijäsuoritusten takia. 

***1/2

Ohjaaja:Mike Nichols (Wolf, Tapaus Henry, Miehuuskoe)
Pääosissa:Robin Williams, Nathan Lane, Gene Hackman
Kesto:117min
Valmistusmaa:USA

tiistai 19. elokuuta 2014

Night at the Museum: Battle of the Smithsonian (2009)

Olen arvostellut aikaisemmin tätä Night at the museum 2 (Night at the Museum: Battle of the Smithsonian) jatko-osaa edeltäneen elokuvan Night at the museum. Ensimmäinen osa näytti kuinka Larry Daley (Ben Stiller) päätyi taloudellisten ongelmien johdattamana yövartijaksi museoon, jolloin huomasi, että museon esineet heräävätkin yöllä eloon Ahkmenrahn laatan voimasta. 

Tässä toisessa osassa Larry on perustanut oman yrityksen keskittyen keksintöihinsä kuten pimeässä hohtavaan taskulamppuun. Bisnes on menestyvä ja Larryn taloudelliset ongelmat ovat takanapäin. Vierailullaan vanhassa työpaikassa kertoo museon johtaja (Ricky Gervais), että museo halutaan digitalisoida. Kaikki vanhat esineet viedään Smithsonian kellariin lukuun ottamatta muutamaa vetonaulaa, kuten presidentti Roosenwelt (Robin Williams). Larry lähtee pelastamaan ystäviään (mm. Owen Wilson ja Steve Coogan) ja kohtaa hankaluuksia aiheuttavan Ahkmenrahn veljen Kahmunrahn (Hank Azaria), joka haluaa mystisen laatan herättääkseen kuolleiden armeijan. Kahmunrah saa puolelleen muun muassa Iivana Julman (Christopher Guest), Napoleonin (Alain Chabat) sekä Al Caponen (Jon Bernthal). Larry saa puolestaan apua Amelia Earhartilta (Amy Adams) sekä Abraham Lincolnilta (Hank Azaria).

Smithsoniassa on oma Roosenwelt
Tämä jatko-osa oli aika samaa tasoa ensimmäisen osan kanssa. Ainoa varjopuoli ensimmäiseen nähden oli siinä, että nyt miltei kaikki hahmot olivat jo tuttuja eikä museon henkiinherääminen ollut enää mitään uutta vaikka museo vaihtuikin. Mielestäni Azarian esittämä pahis ei ollut kovinkaan onnistunut. Hieman tuhan rasittava. Amy Adamsin esittämä Ameliakin oli siinä rajoilla oliko hän mukavan reipas vai teennäisen tarmokas. Mielestäni elokuvassa oli joitain ihan hauskoja kohtauksia lähinnä pienoismalleja esittäneiden Owen Wilsonin sekä Steve Cooganin toimesta, mutta myös Ben Stillerin toimittamana.

Elokuvasta on tulossa nyt jouluna 2014 kolmas osa: Night at the Museum: Secret of the Tomb, joka jäi Robin Williamsin viimeiseksi elokuvaksi (jossa hän näkyy). Alla kolmosen traileri.


Elokuvan onnistui jokseenkin viidyttämään vaikka olikin turhan sekava.

**1/2

Ohjaaja:Shawn Levy (Night at the museum, Date night, Real Steel)
Pääosissa:Ben Stiller, Owen Wilson, Amy Adams
Kesto:105min
Valmistusmaa:USA, Kanda

Man of the Year (2006)

Robin Williams näyttelee elokuvassa Man of the year koomikkoa nimeltä Tom Dobbs, joka asettuu ehdolle presidentin vaaleissa. Vanhan politiikan toistoon kyllästynyt Dobbs menee mukaan huumorilla ravistellakseen kalkkiutuneita arvoja. Kannatus kuitenkin yllättää hänet.

Äänestys tapahtuu ensimmäistä kertaa digitaalisesti. Ohjelmaa suunnittelemassa ollut Eleanor (Laura Linney) kuitenkin huomaa bugin, josta informoi isokenkäisiä äänestyksen aattona. Koska aikaa on niin vähän, päättää yrtyksen johtaja lakaista ongelman maton alle. Teknisen ongelman takia Dobbs tulee valituksi presidentiksi. Eleanor haluaa kertoa Dobbsille ettei todellisuudessa tullut valituksi kun korporaation johto haluaa puolestaan laittaa Eleanorin aisoihin. 

Christopher Walkenin voi nähdä Dobbsin managerina. 

Eleanor ja Dobbs
Man of the year on siitä hauska elokuva, että se näyttää utopian Yhdysvalloista jota johtaisi jokin muu taho kuin suuryritysten tukema elefantti, jolla on velvollisuuksia tukijoilleen. Tämä tehtiin kuitenkin sillä tavalla realistisesti, että Dobbs tuli järjestelmävirheestä valituksi.

Robin Williamsia on ihan kiva katsoa intoa puhkuvana muutoksen haluajana. Pidän kovasti Christopher Walkenista, mutta välillä tuntui, että hän on väärässä elokuvassa. Repliikit eivät aina sopineet hänen suuhunsa. Laura Linney oli ihan hyvä idealistisena ohjelmistokehittäjänä, joka ajetaan ahtaalle. Man of the year elokuva oli jotain komedian ja jännärin väliltä ja sitä oli ihan viihdyttävä katsoa. Kokonaisuudessaan se jäi kuitenkin keskinkertaiseksi komediaksi kuten jännäriksikin. 

***

Ohjaaja: Barry Levinson (Sademies, Katuvarpuset, Wag the dog)
Pääosissa:Robin Williams, Laura Linney, Lewis Black
Kesto:115min
Valmistusmaa:USA

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Hook (1991)

Hook: Kapteeni Koukku (Hook) oli yksi lapsuuden lemppareista. Olikin jännä huomata, että muistin elokuvan niin hyvin vaikka viime kerrasta on vierähtänytkin jo reilusti yli kymmenen vuotta. Kuten elokuvan Peter Pan, myös minä kasvoin aikuiseksi, eikä elokuvan taika purrut enää niin hyvin.

Robin Williams esittää elokuvassa vakavaa työhönsä investoivaa lakimiestä Peter Banningia, jolla ei ole aikaa lapsilleen Jackielle (Charlie Korsmo) eikä Maggielle (Amber Scott). Vierailunsa aikana orpolasten hyväksi työskentelevällä Wendyllä (Maggie Smith), joka auttoi myös Peteriä löytämään adoptiovanhemmat, huomaa Peter ja tämän vaimo Moira (Caroline Goodall) heidän lapsensa varastetuiksi. Kidnappaaja on jättänyt viestin jälkeensä, jossa Peter haastetaan hakemaan lapsensa Kapteeni Koukun kynsistä. 

Peter ei ymmärrä mistä on kyse kunnes Wendy kertoo hänen olevan se tarujen Peter Pan ja vahvistuksesi Helinä-keiju (Julia Roberts) tulee hakemaan hänet takaisin Mikä-Mikä-Maahan. Päästessään satumaahan huomaa Peter ettei muista enää miten olla Peter Pan. Kadonneet lapset yhdessä Helinän kanssa auttavatkin saamaan hänet kuntoon, että voi kohdata Kapteeni Koukun (Dustin Hoffman) ja pelastaa lapsensa.

Hook ja Peter Pan
Olen siis nähnyt Hookin useasti. Ainoa ero oli siinä, että Robin Williams ei tällä katsontakerralla ollut enää elävien kirjoissa. Koska hän kamppaili masennuksen sekä aineiden kanssa 70-luvun lopun jälkeisen menestyksensä jälkeen, niin tulinkin elokuvaa katsoessani miettineeksi, että pakottikohan hän itsensä väkinäisiin hymyihin lapsekkaana Peter Panina ja sanoessaan elokuvan lopussa katse horisontissa "elämästä tulevan aikamoinen seikkailu" myhäilikö hän sisäisesti sen ironiaa. Tätä samaa voisi tietysti miettiä jokaisen Williamsin komedian kohdalla eikä siitä olisi mitään hyötyä. Kuka tietää mitä näyttelijät rooleissaan oikeasti ajattelevat, katsoja kun näkee vain lopputuloksen. Robin Williams onnistuukin tässä vangitsemaan niin nihkeän liikemiehen kuin metamorfoosin lapsekkaaksi Paniksikin. Hänen silmänsä onnistuvat tuikkimaan leikikkäästi ja varsinkin lapsena hänestä oli helppo pitää

Kuka tekee cameon?
Dustin Hoffmania Koukkuna on kuitenkin todellinen ilo katsella. Hän onnistui muuntautumaan tunnetuksi pahikseksi uskottavalla tavalla. Sain tietää vasta tänään (keskustelupalstoilta, en elokuvasta), että myös Glenn Close esiintyy Hookissa. Aika hyvin hänkin muokkaantui miespuoliseksi piraatiksi. 

Hook on hauska satu, joka uppoaa parhaiten vielä viattomuuden omaaviin lapsiin.

***

Ohjaaja:Steven Spielberg (The Advetures of Tintin, Jaws, Lincoln)
Pääosissa:Dustin Hoffman, Robin Williams, Julia Roberts
Kesto:144min
Valmistusmaa: USA

lauantai 16. elokuuta 2014

Happy feet (2006)

Happy feet on animaatio pingviinien yhdyskunnasta, jossa kaikkien päämäärä on löytää sydänlaulun avulla oma puoliso ja saada hänen kanssaan pikku-pingviini. Kun rakastavat vanhemmat saavat vihdoin lapsosensa Mumblen (Elijah Wood), niin ei hän olekaan kuten muut. Mumble ei osaa kuollakseenkaan laulaa, mutta jalat vipattavat sitäkin korammin. Valitettavasti muut yhdyskunnan pinkut eivät osaa arvostaa Mumblen steppilahjoja ja tuntee hän olonsa hyvin ulkopuoliseksi. Ikävämmäksi asian tekee se, että ikää saatuaan ihastuu Mumble enkelimäisen kauniin lauluäänen omaavaan Gloriaan (Brittany Murphy).

Mumble ajautuu seikkailuun espanjalaisvivahteita omaavien pingviinien sekä heidän johtajansa Lovelacen (Robin Williams) kanssa etsiäkseen "muukalaiset" jotka ovat vastuussa kalojen kadosta.

Ääninäyttelijöinä voi myös kuulla Hugh Jackmanin sekä Nicole Kidmanin.

Mumblen syntymä
Happy feet ei ole kovinkaan onnistunut animaatio. Visuaalisesti se on hyvin lattea eikä hahmoihin ole saatu tarpeeksi persoonallisutta. Yhdyskunta vaikuttaa myös erityisen pikkumaiselta kun ei hyväksy joukkoonsa steppaavaa pingviiniä. Mumblen olisi pitänyt vedota tunteisiin, mutta oikeastaan hän ei ollut niin sympaattinen, että olisin hirveästi tuntenut myötätuntoa häntä kohtaan. Robin Williamsin äänen saanut Ramon ja Lovelace sekä pahislinnut, jotka kuulostivat italialaiselta mafialta, olivatkin parasta antia minulle. Elokuvan naaraspingviinit olivat kaikki aika itsekeskeisiä eikä heillä ollut muuta tarkoitusta kuin munia tai edesauttaa pariutumista.

Osittain jopa suorastaan tylsä.

**1/2

Ohjaajat:George Miller, Warren Coleman, Judy Morris
Pääosissa: Elijah Wood, Brittany Murphy, Hugh Jackman, Robin Williams
Kesto:108min
Valmistusmaa: Australia, USA

tiistai 12. elokuuta 2014

Good Will Hunting (1997)

Surulliset uutiset valtasi näkökenttäni heti ensimmäisenä kun heräsin ja vilkaisin puhelimeni näyttöä - Robin Williams on kuollut. Uutinen oli masentava ja sävytti päivän alakuloisuudella. Kasvoin Robin Williamsin elokuvien parissa ja eetterissä pyörivät repeatilla elokuvat kuten Kapteeni koukku, Mrs. Doubtfire, Kuolleiden runoilijoiden seura ja The Fisher King. Klisee koomikkojen masentuneisuudesta piti taaskin kutinsa. Valitettavasti. 


Katsoin nyt Williamsia kunnioittaen elokuvan Will Hunting, josta näyttelijä sai ainoan Oscar-pystinsä sivuosaroolistaan. Elokuvan käsikirjoituksesta vastanneet Matt Damon ja Ben Afflect saivat myös omat Oscar-patsaansa.
 
Will Hunting (Matt Damon) työskentelee talonmiehenä teknillisessä korkeakoulussa ja ratkoo koulun käytävän liitutaululle jätetyn matemaattisen ongelman, jota harva pystyy selvittämään. Koulussa professorin virassa oleva Lambeau (Stellan Skarsgård) etsii käsiinsä tämän synnynnäisen neron vain huomatakseen, että Will on joutumassa linnaan pahoinpitelyn takia. Lambeau saa tehtyä sopimuksen tuomarin kanssa; Will pääsee ehdonalaiselle, jos suostuu tapaamisiin hänen sekä psykiatrin kanssa. 
 
Ylimielisen hankalaa Williä ei suostu ottamaan monikaan kallonkutistaja, kunnes Lambeau saa suostuteltua opiskelukaverinsa Seanin (Robin Williams) tapaamaan pojan. Psykologiaa opettava Sean ei luovuta Willin suhteen ja auttaa häntä tajuamaan kuka oikein on ja mitä haluaa.

Willin kaverina voi nähdä Ben Affleckin ja tyttöystävänä Minnie Driverin
Robin Williams kertoo elämän tosiasioita Damonille
Matt Damon esittää koskettavasti nerokasta Williä eikä Benkään onnistu ärsyttämään niin paljon kuin yleensä elokuvissaan. Stellan on myös loistokas Willin kykyjen hukkaan heittämistä murehtivana professorina. Robin Williams on kuitenkin elokuvan sydän. Hänen hahmonsa kautta Willistä paljastuu enemmän ja pääsee lopulta etenämään elämässään sekä rauhaan itsensä kanssa.

Bisse maistuu ja tupakka palaa
Robinia maanläheisenä psykiatrina olikin ilo katsella; hän sai hymyn huulille sekä kyyneleet silmäkulmiin. Robin ja Matt näyttelivät myös hyvin yhteen. Minnie toi oman särmänsä elokuvaan ettei se mennyt liian sentimentaalisen romanttiseksi mössöksi.

Tänään elokuvan katseleminen sai tavallistakin surullisemmaksi - R.I.P. Robin Williams.

****

Ohjaaja: Gus Van Sant (Matkalla Idahoon, Elephant, Milk)
Pääosissa: Robin Williams, Matt Damon, Ben Affleck, Stellan Skarsgård, Minnie Driver
Kesto:126min
Valmistusmaa:USA

maanantai 11. elokuuta 2014

We're the Millers (2013)

Jennifer Aniston ei halua selkeästikään enää olla se "naapurin tyttö". Pehmeän romanttinen Frendeistä tuttu Aniston on joogannut itselleen lihaksikkaan vartalon ja Horrible bosses -elokuvan suosio on poikinut rooleja muun muassa roisimmasta Wanderlustista sekä tästä Millerit-elokuvasta (We're the Millers). 


David Clark (Jason Sudeikis) on pienen luokan huumekauppias - pilveä pussissa. Hän tulee kuitenkin ryöstetyksi, josta hänen pomonsa Brad (Ed Helms) ei ole kovinkaan tyytyväinen. David saakin ehdotuksen josta hän ei voi kieltäytyä; kuitatakseen velkansa tulee hänen tuoda rajan takaa erä kannabista. Päästäkseen huomaamattomasti Meksikoon ja ennen kaikkea takaisin, palkkaa hän naapurinsa Rosen (Jennifer Aniston) esittämään vaimoaan. Rose on juuri ottanut lopputilin strippaajan työstään, joten raha on hänelle tarpeen. Miehen lapsia esittämään suostuu samassa rakennuksessa asuva 18-vuotias Kenny (Will Poulter) sekä koditon teini Casey (Emma Roberts). 

Jättikokoisella asuntoautolla reissaavat "Millerit" kokevat matkallaan jännittäviä tapahtumia kun yrittävät tuoda lastin kenenkään huomaamatta takaisin Yhdysvaltoihin. Toinen karavaanariperhe (Nick Offerman, Kathryn Hahn, Molly C. Quinn) kiinnostuu hieman turhankin paljon heidän matkastaan.

Millerit jännäävät
Millerit eivät tuntuneet täysin loppuunkuluneelta aihepiiriltä ja feikkiperheen edesottamuksia olikin tämän takia ihan hauska katsella. Pääosassa ollut Jason Sudeikis oli sympaattinen pikkudiilerinä. Tosin sekoitan hänet monesti John Krasinskiin. Ihan kuin Sudeikis edustaisi saman henkilön pahaa puolta ja Krasinski hyvää.

Krasinski. Sudeikis. Samantapaiset sukunimet, samantapaiset naamat...Ja sama tukka!
Jennifer pääsi esittelemään timmiä kroppaansa, mutta ei näyttelypuolella tehnyt suurta vaikutusta. Millerit saivat aikaan jonkinasteista huvitusta ajoittain, mutta lopputulos oli hyvin ennalta-arvattava. Nick Offerman oli hauska aitona karavaanari-isänä ja Ed Helms huumeparonina oli erikoinen ratkaisu.

Nick Offerman etualalla
Ihan hauska.

***

Ohjaaja:Rawson Marshall Thurber (Dodgeballs, The Mysteries of Pittsburgh)
Pääosissa: Jason Sudeikis, Jennifer Aniston, Emma Roberts
Kesto:110min
Valmistusmaa:USA

sunnuntai 10. elokuuta 2014

The Good Girl (2002)

Kiltti tyttö (The Good girl) kertoo pikkukaupungin kaupassa työskentelevästä ja elämäänsä kyllästyneestä Justinesta (Jennifer Aniston). Naisen harmaa arki saa kokea pirskahduksen väriä kun uusi kaupan työntekijä Holden (Jake Gyllenhaal) saa naimisissa olevan Justinen hormonit hyrräämään.

Holden kynäilee kirjettä Justinelle
Miehensä Philin (John C. Reilly) selän takana pahojaan puuhaileva Justine alkaa huomaamaan itsestään piirteitä jotka viittaavat siihen, että ei olekaan niin kiltti tyttö.

Elokuvan sivuosassa voi nähdä nuoren Zooey Deschanelin.

Kaupan kosmetiikkaosaston vastaavat
Kiltti tyttö on siitä hauska elokuva, että asiat eivät mene niin kuin niiden ajattelee menevän. Aniston on myös mukavan apaattinen/välinpitämätön koko elokuvan ajan eikä väännä kokoajan "trademark-hymyään". pidän Jake Gyllenhaalista ja tässä hän onnistui hyvin mieleltään horjuneena nuorikkona. John C. Reilly oli niin luonnollinen aviomiehen roolissaan kuin olisi itseään esittänyt. 

Odottamattoman synkkä komedia.

***

Ohjaaja:Miguel Arteta (Cedar Rapids, Tähtikartta)
Pääosissa:Jennifer Aniston, Jake Gyllenhaal, Deborah Rush
Kesto:93min
Valmistusmaa:USA, Saksa, Alankomaat

The Object of My Affection (1998)

Sometimes The Most Desirable Relationship Is The One You Can't Have

Hellyyteni kohde (The Object of My Affection) kertoo sosiaalityöntekijästä Ninasta (Jennifer Aniston), joka seurustelee Vincen (John Pankow) kanssa, jolla on suuri persoona. Nina ei halua muuttaa yhteen Vincen kanssa, mutta poikaystävästään eronnut George (Paul Rudd) saa asuinsijan Ninan kämpästä. Raskaaksi tultuaan Nina haluaa kasvattaa lapsen mieluummin Georgen kanssa kuin oman poikaystävänsä. 

Nina kuitenkaan alkaa kehittelemään romanttisia tunteita homoon kämppäkaveriinsa, joihin George ei voi vastata. 

Jennifer Aniston ja Paul Rudd
Hellyyteni kohde oli yksi tylsimmistä ja turhanpäiväisimmistä elokuvista joita olen koskaan nähnyt. Tietysti oli hienoa, että elokuva oli erittäin homomyönteinen, mutta sitä korostettiin niin paljon, että tuntui, että elokuvalla ei oikeastaan muuta tarkoitusta ollutkaan. Paul Rudd oli tapansa mukaan aneeminen pökkelö eikä Anistonilla ollut hirveästi mausteita soppaan lisättävänään. Koko elokuva oli vain suurta jahkailua siitä kun Nina oli niin ihastunut Georgeen: "voi, jos hän olisi vain minusta kiinnostunut!". "Hei, Nina! Ota se pää pois persiistä. Mies on homo eikä ole kiinnostunut tyttöosistasi".

Niin tylsä, niiiin tylsä.

*

Ohjaaja: Nicholas Hytner (Noitavaino, Hullu kuningas)
Pääosissa:Jennifer Aniston, Paul Rudd, Kali Rocha
Kesto:111min
Valmistusmaa:USA

Picture Perfect (1997)

Täydellinen sulhanen (Picture Perfect) on Jennifer Anistonin varhaisempaa tuotantoa.

Kate (Jennifer Aniston) tekee uraa mainostoimistossa, mutta ei pääse kuitenkaan ylenemään, koska elää pomonsa mukaan vielä kuin opiskelija. Hänellä pitäisi olla aviomies, asuntolaina ja auto johon hänelle ei ole varaa. Näin pomomies (Kevin Dunn) tietäisi, että hän ei ole lähdössä mihinkään. 

Katen kaveri Darcy (Illeana Douglas) päättääkin tekaista pienen valkoisen valheen auttaakseen naista. Äskettäin häissä ollut Kate päätyi samaan kuvaan häävideoijan Nickin (Jay Mohr) kanssa ja Darcy onkin kertonut kaikille, että kuvassa on Katen kihlattu. Valhe puree hyvin. Kate ylennetään ja samassa toimistossa työskentelevä Katen romanttisen kiinnostuksen kohde Sam (Kevin Bacon) alkaa tuntemaan vetoa nyt tähän "varattuun" naiseen.

Asiat alkavat mennä kuitenkin siinä vaiheessa alamäkeen, kun Nickistä tulee kuuluisa pelastettuaan pikkutytön hengen ja Katen pomo haluaa nähdä miehen illallisen merkeissä.

Jay Mohr ja Jennifer Aniston
Täydellinen sulhanen oli ihan kiva elokuva romanttiseksi komediaksi; Aniston ei pahemmin ärsyttänyt, Jay oli mukavan sympaattinen ja Bacon todellinen bad boy. Elokuva toki noudatteli romcomien pyhää kaavaa kohti ennalta määrättyä lopputulosta, mutta sinne pääsyä oli ihan semiviihdyttävää katsoa.

**1/2

Ohjaaja:Glenn Gordon Caron (Love Affair, Wilder Napalm)
Pääosissa: Jennifer Aniston, Jay Mohr, Kevin Bacon
Kesto:105min
Valmistusmaa: USA

lauantai 9. elokuuta 2014

For Your Consideration (2006)

For Your Consideration on elokuva jossa vilisee paljon tuttuja naamoja sekä internet-vitsejä. Eikö internet ollut jo suhteellisen yleinen vuonna 2006? Twitterkin aloitti jo tuolloin toimintansa.

Elokuva kuvaa pienen budjetin elokuvan "Home for Purim" tekemistä. Keski-ikäinen has-been näyttelijätär Marilyn Hack (Catherine O'Hara) saa kuulla, että jokin pieni nettisivusto on kutsunut hänen näyttelemistään tulevassa elokuvassa sanalla "Oscar-worthy". Tästä syntyy suuri huhumylly kun toisetkin elokuvan näyttelijät mainitaan Oscar-ehdokkuuksien yhteydessä.

Ajan tasalla näistä Oscar-huhuista meidät pitää viihdeohjelman huvittavat juontajat Cindy (Jane Lynch) ja Chuck (Fred Willard).

Mukana voi nähdä mm. Ricky Gervaisin, Jennifer Coolidgen, Bob Balabanin, Sandra Oh'n ja kaksi The Big Bang Thory -kasvoa: Simon Helbergin ja Kevin Sussmanin.

Paljon porukkaa kehnossa elokuvassa
Ostin tämän elokuvan eurolla kierrätyskeskuksesta ja sinne se olisi myös saanut jäänyt. Elokuvan tekoprosessista on tehty paljon elokuvia eikä kovinkaan moni ole onnistunut tekemään onnistunutta  komediaa paljastamalla humoristisesti elokuvatuotannon kulisseja. Steve Buscemin tähdittämä Living in Oblivion (Hei, Kamera käy) tosin oli ihan hyvä.

For your consideration oli "iso kuuma sotku", kuten Yhdysvalloissa on tapana sanoa. Liikaa ihmisiä, ja liikaa hässäkkää. Oscar-ehdokkuuksien julkaiseminen piti olla elokuvan kohokohta, että kenelle ne sitten loppupeleissä jaetaan. Tämä osuus jätettiin kuitenkin kokonaan näyttämättä ja elokuvalta putosi tietyllä tavalla pohja - hypetys olikin ollut ihan turhaa.

Cindy ja Chuck
Parasta elokuvassa oli kuitenkin kuvitteellisen viihdeohjelman juontajapari Cindy (Jane Lynch) ja Chuck (Fred Willard), jotka todella ruumiillistivat teennäiset Hollywood-juorujen suoltajat.

Ei nyt oikein toiminut.

**

Ohjaaja:Christopher Guest (Best in show, Hei, me folkataan)
Pääosissa:Catherine O'Hara, Parker Posey, Christopher Guest
Kesto:86min
Valmistusmaa:USA

White chicks (2004)

White chicks on ohjaaja Keenen Ivory Wayansin (Scary movie, Scary movie 2) tekemä komedia kahdesta tummaihoisesta FBI-agentista, Kevin (Shawn Wayans) ja Marcus (Marlon Wayans), jotka saavat tietoonsa, että kaksi valkoista seurapiirisiskosta, Brittany (Maitland Ward) ja Tiffany (Anne Dudek) ollaan kidnappaamaassa lunnaiden takia. 

Kevin ja Marcus ovat mokanneet edellisen poliisikeikkansa, joten he päättävät näyttää kykynsä poliisipäällikölle (Frankie Faison) toimien oma-alotteisesti. Niinpä miehet naamioituvatkin Brittanyksi ja Tiffanyksi, jotta saisivat kidnappausta yrittävät verekseltään kiinni.

Suunnitelma osoittautuu kuitenkin mutkikkaaksi kun pari kohtaa Hamptonin juhlissa oikeiden siskosten kaverit (mm. Busy Philipps), rikas pelaajatähti Latrell Spencer (Terry Crews) ihastuu Marcuksen esittämään naiseen ja Marcuksen mustasukkainen vaimo alkaa epäilemään pettämistä.

White chicks
Mielestäni Scary movie -elokuvat ovat ihan hauskoja. White chicks sisälsi paljon samantasoista huumoria vaikka ei Scary movie -elokuvien tapaan muita pätkiä parodioinutkaan. Jos sivuuttaa sellaisen teknisen seikan, että miesten naamioasut eivät todellisuudessa huijaisi sokeaa Reettaakaan, niin voi elokuvan komedian typeryydelle antautua. White chicks tarjoili muutamat hyvät naurut varsinkin Terry Crewsin ollessa kohtauksessa mukana, mutta paljon myös latteuksia varsinkin ystävystymisestä siskosten kavereihin. 

                                                      
En ole koskaan pitänyt Busy Philippsistä, joka esittää tässä yhtä Tiffanyn ja Brittneyn kavereista. Mielestäni hän on ärsyttävä eikä näyttelijän taidoissakaan ole hurraamista. Silti hän esiintyy useissa tv-sarjoissa ja elokuvissa. Busyä vastaava miespuolinen näyttelijä on minulle Greg Grunberg, Yhdessä vaiheessa tuntui, että hän esiintyy jokaisessa tv:stä tulleessa sarjassa ja aina samanlaista hahmoa.

Busy ja Greg
White chicks ei ole hyvä elokuva, mutta väsyneessä mielentilassa se onnistuu välillä naurattaamaan.

**

Ohjaaja: Keenen Ivory Wayans (Scary movie, Scary movie 2)
Pääosissa:Marlon Wayans, Shawn Wayans, Busy Philipps 
Kesto:109min
Valmistusmaa: USA