sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

lauantai 22. joulukuuta 2012

A Christmas carol (1999)

Näitä Christmas Carol -elokuvia onkin tehty muutama. Katsoin Patrick Stewartin tähdittämän tv-elokuva version.

Kyseessä on siis Charles Dickensenin kirjaan perustuva elokuva kitupiikistä nimeltä Scrooge (Patrick Stewart), joka ei pidä joulusta ja joka on ilkeä kaikille. Ainoat henkilöt jotka hänestä kaikesta huolimatta välittävät ovat hänen alaisensa Bob (Richard E. Grant) sekä hänen siskonpoikansa Fred (Dominic West).

Joulunaikaan Scrooge saa pelottavan vierailun edesmenneeltä bisnespartneriltaa, joka pyytää Scroogea välttämään oman kohtalonsa. Niinpä Scrooge saa vierailun kolmelta hengeltä; menneisyyden, nykyajan sekä tulevan joulunhengeltä. Kokemukset muokkaavat vanhaa kitupiikkiä peruuttamattomasti.

Menneisyyden henki kera Scroogen
 En erityisemmin pitänyt tästä versiosta vaikka Patrickista noin näyttelijänä pidänkin. Kaipasin Bill Murray -version huumoria, mitä tässä ei oikeastaan ollut ollenkaan. Ja kun tehdään uusintaversio näin tunnetusta tarinasta, niin kaipaisi jotain radikaalia erilaisuutta, että se jaksaisi kiinnostaa. Mielestäni joulunhenget olivat tylsiä eikä tarina koskettanut millään tavalla. Lopputuloksen kun tiesi jo etukäteen, niin ei elokuvasta jäänyt oikein mitään positiivista käteen paitsi Patrickin laadukas näyttely.

Nukahdin kesken.

**

Ohjaaja: David Hugh Jones
Pääosissa:Patrick Stewart, Richard E. Grant ja Joel Grey
Kesto: 95min
Valmistusmaa: USA, Fantasia

Winter's bone (2010)

Veljeni osti minulle lahjaksi elokuvan Winter's bone, että voisimme keskustella siitä. Katsominen on nyt venähtänyt noin vuoden päähän, mutta lupasin, että jouluna voisimme sitä ruotia. 

Ree (Jennifer Lawrence) elää mielisairaan äitinsä ja kahden sisarensa kanssa ja hoitaa koko perhettä. Kodin ovelle saapuu poliisi ilmoittamaan, että Reen isä on pistänyt asunnon ja tilukset vakuudeksi, että saapuu oikeuteen. Jos mies ei siis saavu paikalle, niin menettää Ree kotinsa. Tyttö päättääkin lähteä etsimään metaa tehtailevan isänsä ja pakottaa tämän oikeuteen. Reen etsiessä asumaltaan "white trash" alueelta sukulaistensa täyttämiltä tiluksilta omaa isäukkoaan, kohtaa hän suurta vastahakoisuutta auttaa asiassa. Ainoa, joka tuntuu olevan kiinnostunut hänen isänsä kohtalosta on Reen isän veli Teardrop (John Hawkes).

Ree opettaa siskolleen selvitymistaitoja
Toivon, että olisin katsonut tämän elokuvan ennen kuin näin Nälkäpelin. Nyt en voinut olla vertailematta roolien samankaltaisuutta. Molemmissa elokuvissa Jennifer Lawrence on itsenäinen, ruokansa itse hankkiva nainen, jolla on vahva selviytymisvietti. Hymyilyä ei myöskään ole juuri ollenkaan nähtävissä. En siis ollut älyttömän innoissani Lawrencesta, mutta ihan hyvinhän hän veti. 

Muut näyttelijät onnistuivat luomaan hyvin junttilan tuntua. Varsinkin Teardroppia näytellyt Hawkes oli erinomainen osassaan. Elokuvan juoni ei sinällään ollut mitenkään erikoinen ja sen suurin ansio olikin toivottomuuden ilmapiirin luomisessa. Aika tuntui pysähtyneeltä ja ihmiset takaperoisilta. Tässä maailmassa miehet näyttivät kaapin paikan  ja naiset tottelivat. 

Hyvä elokuva, mutta odotin enemmän. 

***

Ohjaaja: Debra Granik (Down to the bone)
Pääosissa: Jennifer Lawrence, John Hawkes ja Garret Dillahunt
Kesto:100min
Valmistusmaa: USA

Intouchables (2011)

Kävin katsomassa ranskalaisen elokuvan Koskemattomat (Intouchables). Elokuva on nähtästi kivunnut imdb:ssä sijalle 64 parhaiden elokuvien listalla. Ja olihan tämä hyvä. Elokuva perustuuu tositapahtumiin.

Philippe (François Cluzet) on rikas mies, joka on halvaantunut kaulasta alaspäin. Kun hän haastattelee lähihoitajapaikan hakijoita, kohtaa hän tumman mihen Drissin (Omar Sy). Driss saapuu haastatteluun hakeakseen allekirjoituksen, että hänen työttömyystukensa jatkuisi, todisteena työnhausta. Suorasukainen ja etiketeistä välittämätön Driss tekee säälimättömyydellään vaikutuksen Philippeen, joka palkkaa tämän kuukauden koeajalle. Tuona aikana toistensa vastakohdista kasvaa ystävykset.


En yleensä pidä ranskalaisten elokuvien huumorista, mutta ehkä tässä olikin se hyvää, että se ei yrittämällä yrittänyt olla komediaa. Hirveää yleistystä nyt, mutta pidän ranskalaisista elokuvista siinä mielessä, että usein ihmiset näyttävät ihmisiltä eikä filmitähdiltä. Esimerkiksi yllä oleva nainen "Yvonne" oli mainio aidon tuntuinen hahmo. 

Philippen ja Drissin kemiat toimivat täydellisesti; fyysinen, avoin, vahva Driss täydensi liikkumatonta ja snobahtavaa Philippeä. Täytyy nostaa hattua molempien roolisuorituksille, mutta erityisesti Cluzetin. Ei ole voinut olla helppoa pysyä koko ajan paikoillaan ja olla vain päänsä varassa näyttelysuorituksissaan. En suoraan sanottuna odottanut pitäväni elokuvasta, mutta niin se vain valloitti minutkin. Elokuva ei tununut pitkäveteiseltä vaan sen katsomista olisi voinut vielä jatkaa enemmänkin. 

****


Ohjaaja: Olivier Nakache, Eric Toledano
Pääosissa:François Cluzet, Omar Sy ja Anne Le Ny
Kesto:112min
Valmistusmaa:Ranska


The Hobbit: An Unexpected Journey (2012)

Käväisin Hämeenlinnassa kaverini luona ja kävimme katsomassa elokuvan Hobitti - Odottamaton matka (The Hobbit: An Unexpected Journey). Oli kyllä kiva käydä ykkössalissa elokuvissa ilman ruuhkaa ja pussien rapistelua, mitä täällä Helsingissä usein kohtaa varsinkin uutuuselokuvien kohdalla. Melkein siis samaistuin Bilboon kun matkasin Hämeenlinnan tuiskuun kohdaten pelottamasti VR:n epäluotettavan rautahirviön.

Olen lukenut J.R.R. Tolkienin Hobitin joskus aikoja sitten enkä siis muista kuinka uskollinen elokuva oli kirjalle. Kirjasta minulle on jäänyt kuitenkin elävästi mieleen Bilbon kohtaaminen peikkojen kanssa eikä elokuvan tapahtumat mukailleet harmikseni sitä. Ohjaaja Peter Jackson onkin saanut suhteellisen lyhyestä kirjasta kolme noin kolmetuntista elokuvaa, joten omia lisäyksiä on varmasti tehty. 

Hobitti pyörii teattereissa kolmena eri versiona; 2D, 3D ja 3D HFR (High Frame Rate). Viimeisin tarkoittaa, että kuvia on mahdutettu normaalin 24 kuvan sijaan 48 kuvaa sekunnissa, joka tekee elokuvasta todentuntuista ja tarkkaa. Itse katsoin tämän HFR-version. Elokuvaa olikin miellyttävä katsoa ja varsinkin taistelukohtaukset joita oli paljon, jotka usein muuttuvat pidemmän päällee tylsäksi katsottavaksi olivat tässä elokuvassa mielenkiintoisia. Jossain vaiheessa elokuvan tietokoneistettu ulkoasu ehkä hieman hämäsi, mutta sitten kun maailmaan uppoutui, niin vei se kyllä täysin mennessää. Elokuva ei myöskään pitkästyttänyt missään vaiheessa vaan piti loppuun asti otteessaan ja jätti himokkaana odottamaan jatko-osaansa. 


Elokuva alkaa Taru sormusten herrasta -elokuvista tutulla Bilbolla, joka kirjoittaa muistelmiaan. Nämä muistelmat vievätkin 60 vuotta ajassa taaksepäin, kun Bilbo on vielä nuori. Nuoren Bilbon rooliin on valittu "jokamiehenä" tunnettu Martin Freeman. Bilbo elelee rauhassa Konnussa, kun Gandalf (Ian McKellen) tulee vierailulle. Hän on päättänyt, että Bilbo on hänen kokoamansa kääpiöistä koostuvan seurueensa 14. jäsen. Kääpiöt haluavat valloittaa kotinsa Yksinäisen vuoren takaisin Smaug-lohikäärmeeltä ja örkeiltä. Seuruetta johtaa legendaarinen kääpiösoturi Thorin Oakenshield (Richard Armitage).

Matkallaan Bilbo seurueineen kohtaa peikkoja, haltijoita ja örkkejä. Bilbo tapaa myös Klonkun (Andy Serkins), jolta hän varastaa sormuksen, jonka ympärille Taru sormusten herrasta elokuvatkin sijoittuvat. Elokuvassa voi nähdä myös Sarumanin (Christopher Lee), joka on vielä hyvisten puolella sekä ihanan eläintenhoivaaja Radagast-velhon, joka asuttaa Vihermetsää. Metsän kuitenkin valtaa joku paha ja se saa uuden nimen - Synkmetsä.

Mielestäni elokuva oli hyvä. Näyttelijät olivat erinomaisia, elokuva näytti hyvälle ja tarina oli mukaansa tempaava. Martin sopi Bilboksi vaikka aluksi näyttikin siltä, että hän oli elokuvan sivuroolissa. Yksi kääpiöistä oli vähän koominen kevennys ja pelkäsinkin, että Jackson oli palkannut Andy Dickin, no, ei onneksi. Hassuttelua ei ollut kuitenkaan liikaa.

Mielestäni oli Anakin Skywalkermaisen kiherryttävää kun Saruman istui Gandalfin kanssa samassa pöydässä ja vähätteli Gandalfin kertomia huolia jonkun pahan noususta. Radagast oli myös mainio hahmo jänisten vetämine rekineen. Myös Hobitin musiikki oli ihastuttavaa, varsinkin miesten hyminä ennen matkalle lähtöä:



Tykkäsin!

****

Ohjaaja: Peter Jackson
Pääosissa: Martin Freeman, Ian McKellen ja Richard Armitage
Kesto:169min
Valmistusmaa: USA, Uusi-Seelanti


keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Swing vote (2008)

Katsoin televisiosta tulleen elokuvan Swing vote

USA:ssa on meneillään presidentinvaalit, joissa on demokraateilla ehdokkaana Donald Greenleaf (Dennis Hopper) ja republikaaneilla "Fraiser" eli tässä elokuvassa Andrew Boone (Kelsey Grammer), joka on myös istuva presidentti. 

Bud Johnson (Kevin Costner) on New Mexicolainen yksinhuoltajaisä, jota ei paljon politiikka kiinnosta. Budin tytär Molly (Madeline Carroll) puolestaan on aiheesta erityisen kiinnostunut. Siinä missä Molly on älykkö on hänen isänsä täysi tollo. Kun suuri äänestyspäivä on käsillä, on Molly sopinut tapaavansa isänsä äänestyspaikalla, mutta Bud lyö päänsä äänestyskylttiin eikä tajuttomuudeltaan saavu paikalle. Murtunut Molly-tyttö päättää mennä salaa äänestämään isänsä puolesta, mutta juuri kun hän on syöttämässä elektroniseen äänestyslaitteeseen ehdokkaansa sammuu laitteesta virta. Molly kuitenkin repäisee äänestyslipukkeen kannan itselleen talteen. Budille selviää tyttären tempaus ja valehtelee tämä vaalin valvojille, että oli yrittänyt itse äänestää. Vaalinvalvojat vaativat Budia vannomaan, että tulee lähitulevaisuudessa äänestämään sille varattuna päivänä.

Käy kuitenkin niin jännästi, että molemmat ehdokkaat ovat saaneet tasan saman verran ääniä ja tulee Budin äänestä ratkaiseva - swing vote. Tämä käynnistää hullun myllyn kun 10 päivän aikana molemmat ehdokkaat kohdistavat vaalikampanjansa vain tälle yhdelle miehelle ennen hänen määrättyä äänestyspäiväänsä. Demareita auttaa kampanjavetäjä Art Crumb (Nathan Lane) kun republikaanien kampanjaa vetää puolestaan Martin Fox (Stanley Tucci).

Bud ja lapsi
Oli tavallaan hauskaa nähdä Kevin Costner kerrankin hieman rennomman miehen roolissa kun hänet näkee yleensä vakavan jäykistelijän rooleissa. Kevin Costner oli lapsuuden idolini. Olin aivan myyty niin Robin Hoodista, Bodyguardista, Lahjomattomista, Täydellisestä maailmasta kuin Tanssii susien kanssa elokuvastakin. Harmi, että mieheltä ei ole tullut useaan vuoteen mitään kovinkaan hohdokasta. Olen kyllä kuullut paljon hyvää Armottomasta maasta, mutta se odottaa vielä hyllyssä katsomista. Tämänkään elokuvan rooli ei kuulu niihin hohdokkaisiin, mutta ainakin se oli hieman erilainen. 

Mielestäni elokuvan ajatus oli mielenkiintoinen, että yhden junttimiehen ääni ratkaisee koko kisan ja sitten molemmat puolet heittävät omat ideologiansa roskakoriin saadakseen vain tämän yhden miehen puolelleen. Dennis Hopperin rooli jäi hieman ohueksi, mutta Kelsey Grammar oli uskottava republikaanien ehdokkaana. Kummankin puolen ylilyötyjä vaalimainoksia oli hauska katsoa. 

Loppu meni kuitenkin hieman juustoiseksi, kun Bud ei halunnut enää pettää tytärtää ja päätti ruveta välittämään oikeasti asioista.

Tämän elokuvan parissa viihtyi sen yhden kerran.

**1/2

Ohjaaja: Joshua Michael Stern
Pääosissa: Kevin Costner, Paula Patton and Kelsey Grammer
Kesto: 120min
Valmistusmaa: USA

tiistai 18. joulukuuta 2012

Poltergeist II (1986)

Katsoin ostamani Poltergeist kakkosen. 

Ensimmäisessä osassa perhe joutui selittämättömien voimien häirinnän kohteeksi, jonka lopputuloksena oli kadonnut talo. Pienen tyttönsä perhe kuitenkin sai yliluonnollisten voimien käsistä takaisin itselleen.

Tässä toisessa osassa perhe (äiti: JoBeth Williams, isä: Craig T. Nelson, tytär: Heather O'Rourke, poika: Oliver Robins) on asettunut uuteen paikkaan aloilleen ja kamppailee taloudellisten ongelmien kanssa. Ensimmäisessä osassa ollut henkien manaaja nainen (Zelda Rubinstein) sekä mystinen intiaani (Will Sampson) tekevät kaivauksia perheen kadonneen talon maaperään ja havaitsevat, että talo olikin rakennettu itsemurhakultissa kuolleiden päälle. Tämän takia siis henget vainosivat perhettä. 

Vaitettavasti henget eivät jätä perhettä rauhaan tässä toisessakaan osassa vaan haluavat tytön takaisin itselleen. Perhe saa vierailun paholaiselta ja kaikkea ikävää tapahtuu. Mystinen intiaani tulee asumaan perheen luokse ja kehottaa heitä takaisin vanhalle tontilleen, jolloin perheen yhtenäisyys olisi ratkaisu henkiongelmaan. 


Tämä Poltergeistin toinen osa oli täysin tarpeeton ja ratsastikin miltei kokonaan sen ensimmäisen elokuvan voimilla flashbackeja säästämättä. Elokuvan intiaani oli koomisen stereotyyppinen ja koko tarinan ideat olivat vähissä. Elokuvan paholaista esittänyt vanha mies (Julian Beck) oli kyllä ihan creepy eikä perheen isää, äitiä, poikaa tai tyttöä näytelleet olleet mitenkään huonoja rooleissaan. Virkistävää olikin, että perhettä näytteli samat ihmiset kuin ensimmäisessä osassa.

Rahan tuhlaukselta tuntui kyllä tämän pätkän osto. 

**

Ohjaaja: Brian Gibson (Breaking glass, What's love got to do with it)
Pääosissa: JoBeth Williams, Craig T. Nelson ja Heather O'Rourke
Kesto:91min
Valmistusmaa:USA

maanantai 17. joulukuuta 2012

The Santa Clause (1994)

Katsoin elokuvan Mitä tapahtui joulupukille (The Santa Clause). Olen arvostellut aikaisemmin jatko-osat kakkosen ja kolmosen

Markkinoinnissa leluyhtiöllä töissä oleva Scott Calvin (Tim Allen) on eronnut vaimostaan (Wendy Crewson) ja heillä on yksi poika - Charlie (Eric Lloyd). Scottin ex asuu poikansa ja uuden miesystävänsä psykiatri Neil Millerin (Judge Reinhold) kanssa. Charlie menee viettämään epähalukkaasti jouluaattoa isänsä luokse, joka polttaa kalkkunan ja on muutenkin aika tohelo. Scott ei myöskään kuuntele omaa poikaansa. 

Jouluaattoyönä tapahtuu kuitenkin kummia kun joulupukki tippuu katolta. Scott löytää joulupukin takista kortin, jossa annetaan ohjeet, että jos joulupukille käy jotain tulisi hänen vaatteensa pukea päälle ja porot sitten tietävät minne mennä. Scott pukee kuteet ylleen ilahduttaakseen poikaansa ja niin he viettävät yhdessä ikimuistoisen päivän joulupukin pajalla pohjoisnavalla. Ainoa harmi on se, että Scott saa tietää olevansa uusi isäntä eli joulupukki.

Charlie ja isäpukki
 Joulumieltä herättelevä elokuva, joka oli paikoin ihan hauska ja lämminkin. Charlie oli suloinen lapsonen ja Tim Allen, allenmaisen hauska. Isäpuolen tuominen osaksi joulutarinaa oli kiva ratkaisu ja Judge näytteli hyvin takakireää hahmoaan.

Joulun alla menee kivasti.

***

Ohjaaja: John Pasquin
Pääosissa:  Tim Allen, Judge Reinhold ja Wendy Crewson 
Kesto: 97min
Valmistusmaa: USA


Movie Monday #73 - Kaikkein paras

Movie monday:

Mikä on mielestäsi kaikkien aikojen paras elokuva? Ja nyt saa valita vain yhden.

Yhden valitseminen tuottaa suurta tuskaa, mutta vastaan nyt - Blade runner





Juna saapuu asemalle/L'arrivée d'un train à La Ciotat (1896)

Katsoin teemalta tulleen ensimmäisinä elokuvina tunnetun Juna saapuu asemalle (L'arrivée d'un train à La Ciotat).

Veljesten Lumiere elokuva on kerännyt ympärilleen paljon legendaa siitä kuinka yleisö reagoi nähdessään junan syöksyvän kohti katsomoa. Sanotaan, että yleisö olisi rynninyt kauhun saattelemina ulos teatterista. Niinpä elokuvaa on myös tituulerattu ensimmäiseksi kauhuelokuvaksi. Muistan kuitenkin lukeneeni jonkun artikkelin, jossa väitettiin, että yleisö ei olisi ollutkaan niin kauhuissaan kuin uskotaan. Totuutta tuskin saadaan koskaan tietää.

The Train

Elokuva oli pituudeltaan noin minuutin, joka oli täynnä toimintaa. Elokuvan nimi paljastaa oikeastaan jo sen juonen, eli juna todellakin saapuu asemalle. Kuvittelin aina mielikuvissa, että kamera olisi asetettu jotenkin raiteille, että juna tulisi ikään kuin päälle, mutta juna vain poistuu otoksesta kun sen saapumista on laiturilta kuvattu. Junan pysähdyttyä on laiturilla vilinää; mm. hienosti pukeutunut nainen, mies käsi taskussaan ja Monty Pythonin mieleeni tuoma knallipäinen mies, joka poistuu junasta elokuvan lopussa.

Pala elokuvahistoriaa, josta näki hyvin, että ihmiset pukeutuivat ennen aika tyylikkäästi verrattuna nykypäivään.

***

Ohjaajat: Auguste Lumière, Louis Lumière
Pääosissa: Bunch of nobodies
Kesto:1min
Valmistusmaa:Ranska

lauantai 15. joulukuuta 2012

Gosford park (2001)

Teemalta tuli Jean Renoirin Pelin sääntöjen jälkeen Robert Altmanin Gosford Park. Altman on ottanut paljon vaikutteita elokuvaansa Pelin säännöistä. 

Eletään 30-luvun Englannissa. Porvaripariskunta, William (Michael Gambon) ja Sylvia (Kristin Scott Thomas) McCordle kutsuu ystäviään maaseudulle metsästysjuhliin. Kartanossa on paljon palvelusväkeä, joka pitää huolen talon vieraista. Taloon saapuu muun muassa jenkkiläinen elokuvantekijä Morris Weissman (Bob Balaban) sekä hänen miespalvelijaansa esittävä Henry (Ryan Philippe). Taloon saapuu myös Constance (Maggie Smith) ja hänen palvelijattarensa Mary (Kelly Macdonald). Myös muita sivummalla pysytteleviä hahmoja saapuu.

Palvelijoina voi nähdä muun muassa Clive Owenin, Emily Watsonin ja palvelijoiden johtajana Helen Mirrenin. Kun lemmenleikkien täyteisessä kartanossa tapahtuu murha, kutsutaan paikalle epäpätevä etsivä Thompson (Stephen Fry). Palvelijatar Mary on kuitenkin paikan todellinen etsivä ja saa tietää talon henkilöistä yhtä ja toista. 

Harmitonta syrjähyppäilyä.
En yleensä pidä Robert Altmanin elokuvista. Olin kuolla tylsyyteen katsoessani kehuttua Tim Robbinsin tähdittämää The Playeria. No, okei, kyllä Altamanilla on sen verran pitkä ohjauslista takanaan, että sieltä muutama helmikin löytyy, mutta Playeria vihasin. Tohtori T oli myös typerä. Niin, siis se oli pointtini, että tästä Gosford parkista kuitenkin ihan pidin. 

Nimekkäät näyttelijät eivät sooloilleet liikaa vaan kaikki sai mukavasti tilaa. Näyttelysuoritukset olivatkin mielestäni hyviä. Varsinkin Cliwe Owen, josta en muuten niin välitä, toimi hyvin mysteerisenä miehenä jolla on menneisyys. Ryan Philippestäkään en normaalisti pidä, mutta hän sopi ylimilelisen näyttelijän rooliin, joka halusi hieman kokeilla palvelijan arkea. No, voisin jatkaa jokaisen näyttelijän kohdalla samaa säveltä, mutta pähkinänkuoressa: kaikkien osat toimivat.

En ole ihan varma mikä virka oli Stephen Frylla kämäisenä etsivänä. Oliko hän elokuvan koominen kevennys? Stephenin rooli jäi kuitenkin minun makuun liian lyhyeksi. Luin äskettäin miehen omaelämänkerronnallisen teoksen - The Fry chronicles, joka oli hyvä. En edes tiennyt ennen opuksen lukua, että Fry on homo tai jonkinlainen aseksuaali. (Tätä kirjoittaessa taustalla muuten pyörii South Parkin jakso, jossa Jennifer Lopez elää Cartmanin kädessä piirroksena..."Taco, taco, taco, burrito..." Suuri kunnianosoitus Lopezin laulutaidolle, heh).

Altman onnistui ohjaamaan rikosmysteerin, jossa rikos on vain pienessä osassa ja joka ei oikein vaikuta kenenkään elämään negatiivisesti. Ainoa joka jää suremaan miehen kuolemaa on hänen rakastajattarensa eikä hänkään ole niin murheellinen. Murha jääkin taustalle muun inhimillisen ihmissuhdedraaman taakse. Tämä oli ihan kiva ratkaisu. 

Mielenkiintoista katsottavaa.

***1/2

Ohjaaja:Robert Altman (The Player)
Pääosissa: mm. Maggie Smith, Ryan Phillippe ja Michael Gambon
Kesto:137min
Valmistusmaa:UK, USA, Italia

130/1001 The Rules of the game/ La règle du jeu (1939)

Katsastin Teemalta tulleet Jean Renoirin Pelin säännöt (La règle du jeu) sekä Robert Altmanin Gosford parkin. Elokuvissa on paljon samaa. Altman onkin ottanut paljon vaikutteita omiin elokuviinsa Renoirilta. Kuten Pelin säännöissä, myös Altmanin elokuvissa päähenkilöitä on  useita ja samassa kuvassa. Dialogia on myös paljon ja ihmiset tuppaavat puhumaan toistensa päälle. Pelin säännöt on tehty 30-luvulla ja Gosford park sijoittuu 30-luvulle.

Renoir
Kun Renoirilta kysyttiin, että  mistä elokuvassa on kyse, niin vastasi hän; "An Exact description of the bourgeoisie of our time" Pelin säännöissä onkin joukko porvareita, jotka elää lemmenleikkien täyteistä elämää. Porvarit pitävät metsästysjuhlat ja huvittelevat suhteilla palvelijoihin sekä korttipeleillä ja pahinta mitä he tietävät on syödä taas villikania fasaanin tilalla. Pääosissa pyörii muun muassa Marcel Dalio, Nora Gregor ja Paulette Dubost. Myös Renoir itse näyttelee elokuvassa.


Porvareita.
 Pelin säännöt oli tuloaikanaan kaupallinen pettymys ja ihmiset rynneksivät pois teatteeista. Elokuva bännattiinkin pian sodan alkamisen jälkeen syynä se, että se oli vaaraksi yleisön moraalille. Aikalaisekseen se onkin varmasti ollut kovin rohkea. Nyt 2000-luvulla ei elokuva erityisemmin säväyttänyt. Renoirilla on tietysti ollut paketti hyvin hallussa kun on saanut ohjattua isoa ryhmää ihmisiä niin, että tilanteet tuntuivat luonnollisilta. Näyttelysuoritukset ovat myös soljuvia eikä "näyttelemistä" ole havaittavissa. Renoir luo otoksillaan teatterimaisia kohtauksia.

Porvareitten elämää seurasi lievästi kiinnostuneena sivustakatsojana, mutta suurta intoa ei elokuva kuitenkaan minussa herättynyt. Paljon tuleviin elokuviin vaikuttanut teos, joka onkin nyt tunnustettu mestariteoksena. 

***

Ohjaaja: Jean Renoir
Pääosissa: Marcel Dalio, Nora Gregor ja Paulette Dubost
Kesto: 110min
Valmistusmaa: Ranska

perjantai 14. joulukuuta 2012

A Single Man (2009)

Teeman elokuvafestivaali jatkui A Single man -elokuvan muodossa.

Eletään 60-luvulla. George (Colin Firth) on kirjallisuuden opettaja, joka on menettänyt poikaystävänsä auto-onnettomuudessa. George meinaa päättää päivänsä, koska ei jaksa enää oman elämänsä tyhjyyttä ilman omaa kultaa (Matthew Goode). Yksinäisellä Georgella on kuitenkin yksi ystävä - Charley (Julianne Moore). Georgeen ottaa myös kontaktia eräs hänen oppilaistaan (Nicholas Hoult).

George ja Charley
 Elokuva oli esteettisesti miellyttävä silmälle. 60-luvun tunnelmaa välitti lievästi kellertävä kuvasuodatin. Colin Firth näytteli hyvin kyynistä opettajaa eikä hänen homous noussut tarinan päällimmäiseksi teemaksi. Elokuvassa käytettiin paljon lähikuvia varsinkin erilaisten kauniiden ihmisten silmistä ja kasvoista. Tämä silmien kuvaaminen ehkä ajoittain häiritsi, mutta kauniit ihmiset sopivat hyvin elokuvan esteettiseen miellyttävyyteen. Julianne Mooresta en erityisemmin pidä kuin muutamassa elokuvassa enkä hänestä tässäkään erityisesti tykännyt. Nicholas Hoult, joka tunnetaa roolistaa poikana samannimisessä elokuvassa, oli puolestaan kasvanut hätkähdyttävän komeaksi. Miltei ylimaallisen komeaksi eikä hänen osassaan tarvinnutkaan olla kuin empaattinen ja hyvännäköinen. 

Pidin erityisesti kohtauksesta, jossa George hakee sopivaa asentoa itsensä ampumiselle. Traaginen asia saa banaaleja piirteitä ja tekee traagisesta asiasta koomista.

Elokuva ei tehnyt minuun kuitenkaan niin suurta vaikutusta kuin joihinkin muihin. No, niinhän se monesti menee, mutta ymmärrän siis jos jonkun mielestä tämä on loistava elokuva. Luulisin, että elokuva vetoaa erityisesti naisiin, joilla on mustat ja lyhyet hiukset.Tämä on veikkaukseni, heh. 

***

Ohjaaja:Tom Ford (Esikoisohjaus)
Pääosissa: Colin Firth, Julianne Moore ja Matthew Goode
Kesto:99min
Valmistusmaa:USA

Sex and the city (2008)

Katsastin peräti 5.3 tähteä imdb:ssa keränneen elokuvan Sex and the city - Sinkkuelämää (Sex and the city), joka tietystikin perustuu samannimiseen televisiosarjaan.

Elokuvaa koristaa samat hahmot sekä näyttelijät kuin tv-sarjaakin. Keskiössä ovat siis Miranda (Cynthia Nixon), Charlotte (Kristin Davis), Samantha (Kim Cattrall) sekä Carrie (Sarah Jessica Parker). Elokuva jatkaa siitä mihin sarja jäi.

Charlotte on naimisissa Harryn (Evan Handler) kanssa ja heillä on adoptoitu tyttö. Elokuvassa Charlotte saa tietää olevansa raskaana. Samantha on puolestaan muuttanut poikaystävänsä Smithin (Jason Lewis) kanssa LA:han ja Miranda kokee kriisin aviomiehensä Steven (David Eigenberg) kanssa kun mies pettää tätä. Elokuvan tapahtumat keskittyvät kuitenkin Carrieen ja siihen kuinka hän on vihdoin menossa naimisiin mr Bigin (Chris North) kanssa, mutta sitten mr Big ei saavukaan paikalle. Carrie lähtee ystävineen etukäteen varatulle häämatkalle, jossa Carrie suree puolet elokuvasta.

Kotiin palattuaan päättää Carrie palkata assistentin (Jennifer Hudson) auttamaan häntä  häälahjojen palautuksessa ja muissa hommeleissa. 


Mielestäni tv-sarja Sinkkuelämää on viihdyttävää katsottavaa. Vaikka naiset kuvataankin olentoina jotka vatvovat vain miesasioita ja ovat kiinnostuneita pelkästään shoppaamisesta, niin sen voi antaa anteeksi. Naiset ovat kuitenkin kuvattu jossain määrin itsenäisinä ja tekemässä mitä haluavat, eläen jopa yli kaksikymppisenä sinkkuina. Miehet saivat kokea samaa esineellistämistä mitä naisille on tv:ssä  tehty jo iät ja ajat.

Elokuva puolestaan ei ollut niin onnistunut. Eniten häiritsi kuinka teennäisesti tehdyltä pohjalta elokuvan juoni lähti käyntiin. Kun sarjan kuudessa tuotantokaudessa Carrien ja mr Bigin suhde vatvottiin jo loppuunsa jojoiluineen, niin ei tässä elokuvassa olisi enää jaksanut sitä, että Big ei tullutkaan omiin häihinsä. Aaargh! Mikä oli syy? "En halua häistäni sirkusta." En myöskään erityisemmin pitänyt Hudsonin assistentti-hahmosta. Ei jotenkaan ollut uskottava. Liian innokas. 

Elokuva olikin miltei kolmetuntinen vaatemainos, johon oli ympätty ämpärikaupalla tuulesta temmattua draamaa. Sen parissa kuitenkin ihan viihtyi; vähän kuin olisi katsonut ylipitkää sarjan jaksoa. Tosin joskus katsominen muuttui epämukavaksi kun mietin, että Sarah Jessica ja Kim ei tule oikeassa elämässä ollenkaan toimeen. Mietin vain kuinka kiusallista elokuvaa oli tehdä.

**1/2

Ohjaaja: Michael Patrick King
Pääosissa:Sarah Jessica Parker, Kim Cattrall, Cristin Davis, Cynthia Nixon
Kesto: 145min
Valmistusmaa: USA

torstai 13. joulukuuta 2012

Synecdoche, New York (2008)

Katsoin Teemalta tulleen Charlie Kaufmanin esikoisohjauksen - Synecdoche, New York. Täytyy sanoa heti tähän alkuun, että mielestäni miehen olisi pitänyt jäädä käsikirjoitustensa pariin.

Elokuvassa ei sinällään ole mitään seurattavaa ja johdonmukaista juonta. Tarinan pääosissa komeilee teatteriohjaaja Caden  Cotard (Philip Seymour Hoffman). Cadenilla on vaimo Adele (Catherine Keener) ja tytär Olive. Vaimo on kuitenkin Cadeniin kyllästynyt ja lähtee Oliven kanssa pois erilaisten tautien riivaaman Cadenin luolta. Caden saa stipendin, jolla hän päättää rahoittaa uuden upean näytelmänsä, josta tulee tosinta elämää mitä koskaan on teatterissa nähty. Cadenin proggis venyy 17 vuotiseksi eikä hän tunnu saavan valmista millään. 

Työnsä ohessa ehtii Caden avioitua uudelleen (vaimoa esittää Michelle Williams) ja saada toisen tyttären. Hän myös ihastuu lipputiskin naiseen Hazeliin (Samantha Morton), joka elää tulipalon riivaamassa talossa.

Caden ja teatteri Caden
 Ennen elokuvaa oli siitä Teemalla lyhyt esittely, jossa sanottiin, että elokuva kuvaa pienen ihmisen pyrkimystä jättää jotain pysyvää itsestään jällkipolville, mutta suuresta halusta huolimatta se jää pelkäksi yritykseksi. Cadenin usean vuoden teatteriesityksen valmistelua katsoessa tuo "sanoma" kyllä välittyi. Jonkinlaisena johdonmukaisena tarinana kaiken epäloogisuuden ja epäselvyyden välissä oli rakkaustarinan Cadenin ja Hazelin välillä kuin Kaufman olisi halunnut sanoa, että millään muulla ei ole loppujen lopuksi merkitystä kuin sillä, että on rakastamansa ihmisen kanssa. 

En tiedä mitä Kaufman todellisuudessa halusi sanoa elokuvallaan, mutta katsojan hämmentäminen erilaisilla omituisuuksilla oli mielestäni ärsyttävää. Kuten Hazelin asuminen palavassa talossa. Tai kun Caden kysyi hänen kaksospoikien nimiä, antoi hän kolme nimeä. Tai kun näytelmässä oli vastine elokuvan päähenkilöille, että Cadeneja oli kaksi ja jne. Vihaan tuollaista tarkoituksenmukaista sekottamista. Sana tekotaiteellinen tulee väjäämättä mieleen. 

Elokuvaa ei kuitenkaan ollut tylsä katsoa vaan sitä katsoi hieman kyspsyneen kiinnostuneena, että no mitä sieltä nyt tulee. Philip oli hyvä osassaan sulkeutuneena ja nuhjuisena miehenä, mutta niistä rooleistahan hänellä on paljon kokemusta. 

Niin kuin alussa sanoin, niin Kaufman toimii paremmin käsikirjoittajana. Pidänkin useista hänen käsikirjoittamista elokuvista. 

**1/2

Ohjaaja: Charlie Kaufman (Esikoisohjaus)
Pääosissa: Philip Seymour Hoffman, Samantha Morton ja Michelle Williams
Kesto: 124min
Valmistusmaa: USA

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

30/1001 Metropolis (1927)

Katsastin Teeman elokuvafestarit aloittaneen Fritz Langin Metropolis-elokuvan. Ensimmäiseksi sci-fi elokuvaksi tituuleerattu klassikko on antanut aimo kaupalla vaikutteita jälkeläisilleen.

Frederesen (Alfred Abel) on tulevaisuuden kaupunki Metropoliksen hallitsija. Kaupungissa rikkaat asusteevat kaupungissa, mutta köyhät työläiset kaupungin alla tehtaita pyöritellen. Fredresenin poika Freder (Gustav Fröhlich) kokee valaistuksen hetken ja haluaa mennä maan alle työskentelemään "veljiensä ja siskojensa" luokse. Freder vaihtaakin paikkoja erään työläisen kanssa, joka lähtee puolestansa elämään Frederin eloa maan pinnalle. Maan alla työläisiä inspiroi nuori kaunis nainen Maria (Brigitte Helm). 

Fredresen ei tykkää tästä rauhan sanomaa levittävästä naisesta vaan antaa käskyn keksijälle (Rudolf Klein-Rogge), että tämän tulee antaa valmistamalleen koneihmiselle kyseisen naisen kasvot ja näin murskata työläisten luottamus naiseen. Konenainen johtaa työläiset kapinaan, joka aiheuttaa suurta sekasortoa.


Metropoliksen tulevaisuudenkuva on synkeydestä huolimatta varsin osuva vaikkakin loppu antaa toivoa paremmasta huomisesta. Mykkäelokuvien tyyliin osat näyteltiin ylilyöden, joka toimikin hyvin elokuvassa. Brigitte varsinkin oli loistava niin riivattuna konenaisena kuin lempeänä Marianakin. Hänen konenaistanssinsa oli suorastaan hypnoottinen. Myös elokuvan puitteet ovat valmistusaikaansa nähden huippeat. Elokuva antaakin illuusion suurkaupungista.

Pidin myös kovasti kohtauksesta, jossa kuolemaa sekä seitsemää kuolemansyntiä symboloineet patsaat alkoivat tallustella ympäriinsä. Tuollaisen fantasiakohtauksen luojana on pakko olla ollut varsinainen visionääri.

Alussa kiinnostavampi katsoa, mutta loppua kohden sekasortoista tehtaan romahtamista oli hieman rasittava katsoa.

Mestariteos jokatapauksessa.

****

Ohjaaja: Fritz Lang
Pääosissa: Brigitte Helm, Alfred Abel ja Gustav Fröhlich
Kesto:153min
Valmistusmaa: Saksa

tiistai 11. joulukuuta 2012

Movie Monday #72 - The Best Disney Song

Movie mondayssa haettiin parasta Disney-biisiä. 

Tykkään tästä riehakkaasta Pienestä merenneidosta tutusta Under the sea -kipaleesta. Muitakin mainioita tietysti on, kuten Pocahontasin Colors of the wind. Näistä molemmat on ainaskin englanniksi lauleskeltu.


New in town (2009)

Katsoin televisiosta viikonloppuna tulleen elokuvan New in town.

Lucy Hill (Renee Zellweger) on Miamilainen sinkkunainen, joka joutuu työtehtävälle kylmään Minnesotaan. Kuumaan ilmastoon tottunut Lucy on ihmeissään paikallisten juntteudesta. Lucyn tehävänä on tehostaa paikallisen tehtaan toimintaa korvaamalla osan työntekijöistä robottikäsillä. Homma menee kuitenkin täysin uusiksi, kun Lucy saa kuulla pääkonttorista, että tehdas aiotaan sulkea kokonaan. Asukkaisiin pikkuhiljaa lämmennyt - varsinkin komeaan Tediin (Harry Connick Jr.) - Lucy päättää, että tehdas on säilytettävä hinnalla millä hyvänsä.

Elokuvassa voi nähdä mainion J.K Simmonsin.


New in town on kuin  Bridget Jones vanhemmalla ja laihemmalla Zellwegerillä ilman hauskuutta. Ainoa huvitus olikin katsoa Zellwegerin epäluonnollisesti vääristynyttä naamaa. Elokuvan ongelma lepäsi myös siinä, että idea "kaupunkilainen junttilassa" on käsitelty jo läpeensä puhki, että olisi idean kierrättämisen tueksi tarvinnut jotain mielikuvituksekasta. Elokuvasta uhkui mukahauskat tennäisiltä tuntuvat kohtaukset sekä täysin kemiaton suhde Tedin ja Lucyn välillä. 

Plaah!

*1/2

Ohjaaja: Jonas Elmer (Monan maailma)

Pääosissa: Renée Zellweger, Harry Connick Jr. ja Siobhan Fallon
Kesto:97min
Valmistusmaa: USA, Kanada

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Angel: Season 2 (2000-2001)

Katsoin Angel tv-sarjan toisen kauden. Ensimmäisen kauden arvostelu löytyy täältä.

Tässä toisessa kaudessa seikkailee samat vakikasvot kuin ensimmäisessäkin; Angel (David Borenaz), Cordelia (Charisma Carpenter), Wesley (Alexis Denisof) sekä Charles (J. August Richards). Tiimin etsivätoimisto vain siirtyy hylättyyn  hotelliin, jossa Angel on aikoinaan asustellut.

Toista kautta määrittelee vahvasti nainen nimeltä Darla, joka teki Angelista vampyyrin. Hänet herätetään uudelleen henkiin ihmisenä paholaisia edustavan lakitoimiston toimesta. Darla piinaa Angelia ja Angel huomaa olevansa yhä Darlaa rakastunut. Angelista tulee jopa hieman paha muutaman jakson ajaksi kunnes bylsii darlan kanssa ja tajuaa, että hyvien riveihinhän hän kuuluu. 

Lorne
Toinen kautta määrittelevä tapahtumapaikka on demonien ja ihmisten käyttämä karaokepaikka, jossa väkivalta on kielletty. Laulun avulla paikan isäntä - Lorne (Andy Hallett)- pystyy lukemaan olentojen auroja ja pystyy tavallaan ennustamaan tulevaisuutta. Angel kumppaneineen päätyykin useaan otteeseen mestaan lypsämään tietoa tulevista tapahtumista. 

 Kauden lopussa esitellään uusi hahmo tiimiin, kun toiseen ulottuvuuteen vangiksi jäänyt fysiikanopiskelija Fred (Amy Acker) pelastetaan Angelin toimesta. Fred jää etsivätoimistona toimivaan hotelliin asustelemaan ja parantelemaan mielenteveyttään.

Angel ja Darla parisuhde aikoinaan.
Kausi oli laadullisesti epätasapainoinen. Juonikuvio Darla-Angel  oli mielestäni kyllästyttävää katsottavaa ja aioin jo luopua koko sarjan katselemisesta. Kausi kuitenkin piristyi miltei loistavaksi loppua kohden, kun painolasti  nimeltä Darla saatiin ravisteltua irti kyydistä ja Angel palasi hyviksiin. 

Kauden parasta antia olikin Lorne-hahmon lisäksi viimeinen levyllinen kun Angel ja kaverit päätyivät Lornen ulottuvuuteen pelastamaan sinne joutunutta Cordeliaa. 

Kausi vaihtelikin *1/2-***1/2 välillä.

 Luojat: David Greenwalt, Joss Whedon
Pääosissa: David Boreanaz, Charisma Carpenter ja Alexis Denisof 
Kesto:44min/jakso
Valmistusmaa: USA

perjantai 7. joulukuuta 2012

Nativity! (2009)

Play-verkkokaupassa suositeltiin jouluelokuvaa nimeltä Nativity!, joten päätin sen ilokseni ostaa. Nativityllahan tarkoitetaan joulunäytelmää, joka useissa kouluissa ympäri maailmaa joulujuhlassa näytellään. Siinä esitellään  kuinka Jeesus syntyi maailmaan. 

Paul Maddens (Martin Freeman), Gordon Shakespeare (Jason Watkins) ja  Jennifer Love (Ashley Jensen) ovat elokuvan alussa ystävyksiä jotka suunnittelevat tulevaisuuttaan. Paul ja Jennifer seurustelevat keskenään. Shakespeare päätyy yksityiskoulun professoriksi, Jennifer päätyy Hollywoodiin ja Paul jää Britteihin julkisen koulun ala-asteen luokanopettajaksi. Koska Jennifer jätti Paulin jouluaikoihin vihaa hän nyt kyseistä vuodenaikaa.

Paul saa epähalutun tehtävän suunnitella koulun joulunäytelmän, johon hän saa avukseen rehtorin siskon pojan - mr. Poppyn (Marc Wootton), joka osoittautuu mieletään lapseksi. Kun Paul sattumalta kohtaa vanhan ystävänsä Shakespearen, joka on tuottanut joka vuosi suurmenestystä niittäneitä joulunäytelmiä, päätyy hän valehtelemaan Poppyn ollessa läsnä, että Hollywood tulee katsomaan hänen näytelmäänsä. Paulin harmiksi Poppy on kertonut kaikille koulussa tämän ilouutisen ja Paul päättääkin pysyä valheessa ja yrittää saada Jenniferin jotenkin järkkäämään, että Hollywood oikeasti tulisikin. 


 Nativity kyllä yllätti hyvinkin positiivisesti. Siitä on pitkä aika kun olen nähnyt viimeksi noin teeskentelemättömän jouluelokuvan. Elokuvan lapsista osa oli niin sanottuja normilapsia ja osa draamakoulusta, joka lisäsi elokuvan autenttisuutta. Oli myös hauskaa, että elokuvan lopussa tämä joulunäytelmä esitettiin kokonaisuudessaan (ei kuitenkaan mitenkään ylipitkästi). Missään vaiheessa ei tullut sellaista siirappimaista olotilaa kuten useiden jouluelokuvien aikana tulee. 

Martin Freeman sopi hyvin tiukkapipoisen Paulin rooliin ja mr. Poppy oli kuin toisesta ulottuvuudesta tullut. Voisi kuvitella että lapsenmielinen hahmo tuntuisi vähintäänkin ärsyttävältä, mutta Poppyn näyttelijä tuntui vain esittävän itseään. Tykästyin elokuvan romanttiseen kohteeseen, eli Ashley Jenseniin, jo tv-sarjassa Extras ja hän oli tässäkin hyvä vaikka olikin vain pienessä sivuroolissa. Lapset olivat oikein mainioita ja heidänkin dialoginsa tuntui todella aidolta, ei yhtään Dakota Fanning meininkiä. 

Tykkäsin!

***1/2

Ohjaaja: Debbie Isitt (Confetti)
Pääosissa: Martin Freeman, Marc Wootton ja Jason Watkins
Kesto:105min
Valmistusmaa:UK

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Movie Monday #71 - Rakastetuin muotopuoli

Movie monday:
 Kuka on sinun suosikkisi muotopuolista otuksista, joilla on kuitenkin sydän paikallaan? Kenen "hirviön" julma kohtelu saa sinun silmäsi kostumaan?

Näin joskus ajat sitten elokuvan Mask, ei siis se Jim Carreyn The Mask. Elokuvassa oli Cher ja hänen muotopuolta poikaansa näytteli Eric Stoltz. Elokuva ei sinällään ollut mikään loistava, mutta kyllä se sai minun teinikyyneleeni virtaamaan.



Muita ihquja muotopuolia on ainakin Elefanttimies ja Kaunottaren ja hirviön hirviö.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

How the Grinch Stole Christmas (2000)

Katsastin jouluaiheisen elokuvan The Grinch (How the Grinch Stole Christmas).

Dr. Seussin kirjaan perustuva elokuva Grinchistä, joka vihaa joulua. Grinchin (Jim Carrey) lapsuus fantastisessa Whovillessä ei ole onnellinen, koska kaikki pilkkaavat häntä hänen erilaisuudestaan. Karvainen ja vihreä Grinch muuttaakin jo hyvin nuorella iällä vuoren huipulle luolaan asustelemaan. Whovilleläisille joulu on kaikki kaikessa, joten Grinch vuodenaikaa sen takia vihaakin. 

Grinch pelastaa pikku Cindyn (Taylor Momsen) lahjakoneesta, jonka jälkeen Cindyn pää menee pyörälle, koska hänelle on kerrottu, että Grinch on paha olento. Kun Grinch punoo katalan juonen joulun varastamiseksi ja imee kaikki lahjat koneellaan päättää Cindy vierailla Ginchin luona, koska kenenkään ei tulisi olla yksin jouluna.

Muuttuuko kyynisen Grinchin suhtautuminen jouluun?


Sinällään ihan virkistävää tehdä jouluelokuva, jossa pääosanesittäjä vihaa joulua (tai no onhan tietty Scrooge). Voisin kuvitella, että lapset pitävät elokuvasta Jim Carreyn piirrettymäisen liioitellun  käyttäytymisen takia. Näin hieman, köhöm, kypsemmälle katsojalle jatkuva fyysinen komedia oli hieman liikaa. Ei ollut myöskään kovin yllättävää miten elokuvassa tulee käymään ja sitä tavallaan odottikin, että koska Grinchistä tulee hyvä. Nuori Grinch oli kuitenkin varsin hellyyttävä ja sympaattinen kaveri eikä hänelle olisi suonut sellaista kiusaamista.

Meluisa, värikäs ja paikoin aika rasittava pätkä.

**

Ohjaaja: Ron Howard (Angels and demons, Da Vinci code)
Pääosissa:Jim Carrey, Taylor Momsen ja Jeffrey Tambor
Kesto:104min
Valmistusmaa:USA, Saksa

lauantai 1. joulukuuta 2012

Deck the Halls (2006)

Ensimmäisen joulukuunpäivän kunniaksi jouluelokuvan arvostelu! Katsastin elokuvan Loistavat naapurit  (Deck the halls). Hirveä nimi! Kerrankin suomennos on kiinnostavampi ja kuvaampi kuin alkuperäinen. (Täytyy tähän vielä lisätä, että  kun eilen  tein joulukortteja, niin yhdessä korttipahvissa oli erilaisten joululaulujen nuotteja ja yksi joululauluista oli tämä Deck the halls. Eli ehkä nimi onkin hieman kuvaavampi kuin aluksi ajattelin).

Buddy (Danny DeVito) ja Steve (Matthew Broderick) ovat naapureita, jotka päätyvät kisaamaan siitä, että kummalla on koreammat jouluvalot. Valokiistassa unohtuu molemmilta perhe ja joulun syvin olemus. Buddyn vaimo Tia (Kristin Chenoweth) ja Steven vaimo (Kristin Davis) päättävätkin kerätä kimpsunsa ja lapsensa ja mennä hotelliin jouluksi. 

Saavatko miehet perheensä takaisin?


Huomasin jotain järkyttävää kun etsin elokuvan hahmojen nimiä imdb:stä. Danny DeVito tulee näyttelemään uudessa elokuvassa nimeltään - Identtiset kolmoset! Nou!!!!!! Arska ja Eddie Murphykin on saatu ainakin alustavasti mukaan. Onkohan Eddie sitten se kolmas identtinen. Voin kuvitella sitä hauskuuden määrää kun musta  mies onkin kahden valkoisen identtinen kolmonen - hahhaaaa!!

"Hassua" on myös se, että tässä on pääosaparina Matthew ja Kristin kun Kristin näytteli Matthewn vaimon - Sarah Jessica Parkerin - kanssa pitkään sarjassa Sinkkuelämää. Hahaahaa!

Itse elokuvahan on aika kehno. Niin Danny kuin Matthewkin näyttivät vanhoilta ja väsyneiltä, joilla oli epäuskottavan kauniit vaimot. Olen aika lempeä mitä tulee jouluelokuviin ja annan paljon anteeksi. Kaipa tässä oli ihan hauskaa se, että näki paljon erilaisia jouluvaloja.

**1/2

Ohjaaja:John Whitesell
Pääosissa: Matthew Broderick, Danny DeVito ja Kristin Chenoweth
Kesto:93min
Valmistusmaa: USA

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Megamind (2010)

Katsastin kaverini kanssa alesta ostamani piirretyn - Megamind

Avaruudesta saapuu kaksi vauvaa maapallolle. Molemmilla on ominaislaatuisia kykyjä. 

Toinen vauvoista päätyy kaikkien rakastamaksi kaupungin sankariksi Metromieheksi (Brad Pitt) ja toinen kaupunkia terrorisoivaksi Megamindiksi (Will Farrell), jonka useimmat masterplanit menevät pieleen. Eräänä päivänä kun Megamind on taas kerran kidnapannut Metromiehen tyttöystäväksi luulemansa Roxannen (Tina Fay), niin kaikkien yllätykseksi Megamind onnistuukin pirullisessa suunnitelmassa ja tuhoaa tyttöä pelastamaan tulleen Metromiehen kuoliaaksi.

Yllättäen kaupungin haltijaksi päädyttyään, tajuaa Megamind, että on tylsää ilman Metromiestä. Tylsyyteensä hän päättääkin luoda oman supersankarin Metromiehen hilsettä apuna käyttäen. Metromiehen essenssi, jonka Megamindin tulee ruiskuttaa supersankariksi valitsemaansa henkilöön, päätyy vahingossa Roxannen idioottimaiseen kameramieheen Haliin (Jonah hill).

Hal saa supervoimat ja alkaa kutsua itseään Titaniksi. Kaikki ei mene kuitenkaan kuten suunniteltu, Halista tulee nimittäin Roxannen torjuttua tämän romanttiset lähentelyt pahis eikä hyvis. Megamind joutuu moraalisten valintojen eteen kun tämän kotikaupunki on oikeasti vaarassa tuhoutua ja on onnistunut luomaan romanttisia tunnelmiakin Roxannea kohtaan.

Elokuvaa siivittää rokki; AC/DC, Ozzy ja Guns n' roses.


Elokuva oli mielestäni laadullisesti epätasapainoinen. Siinä oli paljon hyviä ideoita, mutta myös paljon turhaa sekoilua, joka teki joskus elokuvan katsomisesta aika rasittavaa. Will Farrell oli hauska Megamindina ja itse hahmokin oli mielenkiintoinen; Pahis, joka ei oikeastaan ole läpi paha. Kuitenkin ulkoisen olemuksen toteutus oli heikko isoine päineen ja pukinpartoineen. Brad Pitt alfauroksena sopi hyvin Metromieheksi vaikka rooli jäikin aika minimiin. Jonah Hillin esittämä Hal oli hahmona todella rasittava, jolla ei ollut muuta tarkoitusta kuin olla ihastunut Roxanneen. Tina Fey puolestaan Roxannena sopi hyvin.

----SPOILER ALERT-----------

Olin suhteellisen järkyttynyt ja positiivisesti yllättynyt kun Metromies kuoli niin elokuvan alussa. Hänen luurankonsakin näytettiin. En tiedä minkä ikäisille elokuva oli tarkoitettu, mutta aika rankka ratkaisu - virkistävää. Kun sitten loppupuolella paljastui, että Metromies olikin vain lavastanut kuolemansa ja oli löytänyt todellisen kutsumuksensa Musiikkimiehenä, niin oli se mielestäni oikein oiva loppu. Jotenkin salaisesti helpotuinkin, että Megamind ei ollut oikeasti tappanut ketään. 

"Epätrendikäs" rock-musiikkiratkaisu oli kiva.

Jotain hyvää, mutta jotain huonoakin.

**1/2

Ohjaaja: Tom McGrath
Pääosissa: Will Ferrell, Jonah Hill ja Brad Pitt
Kesto: 95min
Valmistusmaa: USA


tiistai 27. marraskuuta 2012

Movie Monday #70 - Get away from her you bitch

Movie monday:
Hän on vahva, hän on kova, hän rokkaa. Ja hän on nainen. Kuka on coolein, kovin, viilein, paras ja loistavin naishahmo elokuvissa? Nyt ei siis välttämättä haeta Ellen Ripleyn kaltaista toimintasankaritarta vaan muuten vaan naishahmoa, joka on tehnyt sinuun vaikutuksen.

Minähän olen kovin innoissani miltei elokuvasta kuin elokuvasta, jos nainen on siinä johtamassa ja vakuuttamassa. Eikä ole välttämättä mikään lahopää.

Eli ainaki Ripley, Connor ja Hiipivän tiikerin Jen. Myös Linda Fiorentino vakuuttaa cooliudellaan vaarallisena viettelijättärenä. Olen myös aina ihaillut Jennifer Connellya. Demi Mooren roolihahmo sotilas Janena oli myös aika kova.

Valitsen nyt yhden monien joukosta - The Bride


sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Episodes: Season 1 (2011)

Ostin Anttilan alesta Episodes-sarjan ensimmäisen kauden.

Sarjan keskiössä ovat britannialainen käsikirjoittaja pariskunta Beverly (Tamsin Greig) sekä Sean (Stephen Mangan). Pari on juuri tehnyt menestyssarjan Limey boysin, joka voittaa briteissä palkintoja. Sarja kertoo eliittikoulusta ja tämän rehtorista. Palkintogaalassa heitä lähestyy jenkkiläinen tuottaja Merc (John Pankow), joka on kiinnostunut tekemään sarjasta amerikkalaisversion ja kutsuukin parin LA:han.

Bevin ja Stephenin tartuttua tarjoukseen huomaavat he, ettei sarjan kääntäminen jenkkien makuun suju aivan saumattomasti. Ensimmäinen ongelma tulee vastaa kun Merc haluaa, että pääosaa tulee esittämään Matt LeBlanc. Brittien palkittu sarja vääntyy LA:n kasvojenkohotuksessa sarjaksi jääkiekkovalmentajasta ja sarja saa nimen Pucks! 

Beverly vihaa LA:ta ja on valmis jo palaamaan Britteihin, hän ei usko niin huonon pilotin kuin Pucks! menestyvän, mutta kaikkien yllätykseksi koeyleisö rakastaa showta ja sarja valitaan tuotantoon.  Tähän loppuukin ensimmäinen Episodesin tuotantokausi. 


Mielestäni sarja oli ihan hauska. Pidin varsinkin Black booksista tutusta Tamsinista eli sarjan Beverlystä. Hänen brittiäläinen kyynisyys oli sopiva vastapaino jenkkien meiningille. Sarjan tuotantotiimi oli myös kuvattu tarpeeksi ylilyöden kun kaikki mielistelivät rahamies Merciä, että siitä tuli hauskaa katsottavaa. Matt LeBlancissa oli sopivaa  itseironiaa eikä hänessä ollut nähtävissä Frendit-sarjan Joey-hahmoa. Sarjan kunnianhimoinen yritys yhdistää jenkki- ja brittisarja on ihailtavaa.

Sarjaa katsoi mielellään, mutta en kovinkaan usein ääneen asti nauranut. Ihan jees.

***

Luojat: David Crane, Jeffrey Klarik
Pääosissa:Matt LeBlanc, Tamsin Greig ja Stephen Mangan
Kesto:30min/jakso
Valmistusmaa: USA, UK

The Ides of march (2011)

Katsastin George Clooneyn ohjaaman elokuvan Vallan kääntöpuoli (The Ides of march).

Kuvernööri Mike Morris (George Clooney) on demokraattien ehdokas presidentiksi. Hänen vaalikampanjaa vetävä Stephen Mayers (Ryan Gosling) on vakuuttunut siitä, että Morris tulee muuttamaan maailman paremmaksi ja siksi ajaakin tätä presidentiksi idealistin raivolla. Mayers tutustuu vaalikampanjassa työskentelevään 10 vuotta nuorempaan harjoittelijaan Mollyyn (Evan Rachel Wood) ja saa tietää, että Morris ei olekaan ihan niin puhtoinen kun on luullut.

Republikaanien presidenttiehdokkaan vaalikampanjaa vetävä Tom Duffy (Paul Giamatti) yrittää saada Mayersin omaan tiimiinsä töihin ja kutsuukin tämän salaiseen tapaamiseen, joka uhkaa tuhota Mayersin poliittisen uran kun tieto tapaamisesta vuotaa lehdistöä elokuvassa edustavalle Idalle (Marisa Tomei).

Tapahtumat Morrisin vaalikampanjan ympärillä koulivat idealismin pois Mayersista kun hän alkaa ymmärtämään - vallan kääntöpuolen.

Elokuvassa voi nähdä myös Philip Seymour Hoffmanin Mayersin pomona.


Tavallaan toivoisin, että en olisi tiennyt kuka elokuvan on ohjannut ennen kuin näin sen. Nyt en voinut välttyä ajatukselta, että George yrittää olla fiksumpi kuin onkaan. Elokuvassa on mielestäni tiettyä teennäistä nokkeluutta. Vihaan myös sitä kun näen tunnetun näyttelijän ohjaajaman elokuvan  ja näen ohjaajan maneereja pääosanesittäjässä, kuten Tom Hanksin That thing you do:ssa, jossa pääosanesittäjä on käytännössä nuori Tom itse. Nyt näin Georgemaisuutta Ryanissa kun hän puhui flirttaillen Mollylle Georgemainen hymy huulilla. Saatoin tietysti vain kuvitella kaiken ja siksi toivoisinkin, että en olisi tiennyt elokuvan ohjaajaa.

Elokuvassa on paljon laadukkaita näyttelijöitä eikä sen juoni huonokaan ole. Ehkä sen heikkous olikin siinä, että ei ollut mitenkään yllättävää, että presidenttiehdokas ei ollutkaan mikään puhdas pulmunen tai että Mayersin idealismi tulee katoamaan elokuvan edetessä. 

Elokuvaa oli ihan miellyttävä seurata, mutta ei se tajuntaa räjäyttänyt.

***

Ohjaaja: George Clooney (Good night, and good luck)
Pääosissa: Ryan Gosling, Paul Giamatti, George Clooney and Philip Seymour Hoffman
Kesto:101min
Valmistusmaa: USA

lauantai 24. marraskuuta 2012

Angel: Season 1 (1999-2000)

Angel on spin-off televisiosarjasta Buffy the vampire slayer

Katsoin joskus jakson Buffysta kun se tuli ensimmäisen kerran televisiosta ja pidin sitä täysin typeränä. Ystäväni kuitenkin vakuutti, että kyseessä on varsin kiva sarja, jos antaa sille mahdollisuuden ja päätinkin lainata vuosia myöhemmin sarjan boksin kirjastosta. Kausi oli joku kuudes. Yllätyksekseni tykästyin meininkiin lähinnä Spike-hahmon takia. Sitten katsoin Angel-sarjaa pari jaksoa kun se tuli televisiosta ensimmäistä kertaa ja pidin sitä taas aivan typeränä. Nyt päätin ostaa Anttilasta ensimmäisen kauden kun sen sai alle kuudella eurolla ja antaa sille samanlaisen mahdollisuuden kuin aikoinaan Buffylle. No, pidinhän minä ihan tästäkin.

Angelin ensimmäinen kausi luo pohjan sarjalle. Angel (David Boreanaz) on siis vampyyri jolla on sielu eikä enää halua tehdä pahaa ihmisille vaan haluaa auttaa heitä. Angel asustelee LA.ssa - enkelten kaupungissa - saadakseen etäisyyttä Sunnydalen kuviohin jossa hänen suhteensa Buffyyn päättyi ikävästi. LA:ssa hän kohtaa myös Sunnydalesta tutun Cordelian (Charisma Carpenter), joka havittelee elokuvatähden uraa epämenestyksellisesti. Cordelia lyöttäytyykin nopeasti Angelin seuraan ja päättää että heidän pitää perustaa etsivätoimisto, jotta voi velottaa apua tarvitsevilta jonkinlaisen korvauksen. 

Angel ja Cordelia saavat nopeasti lisää seuraa kun puolidemoni (Glenn Quinn) ilmoittaa heille saavansa näkyjä hädässä olevista ihmisistä korkeimmilta olennoilta, joita Angelin tulisi auttaa. Tämä puolidemoni on noin puoli kautta mukana kunnes häipyy kuvioista ja siirtää näkynsä Cordelialle. Demonin paikan sarjassa ottaa myöskin Buffysta tuttu Wesley (Alexis Denisof), jolla on paljon kirjatietoutta, mutta toiminnallisessa puolessa puutteita. Angel elää samassa demonien, vampyyrien ja muiden olioiden täyttämässä maailmassa kuin Buffykin. Sarjassa vieraileekin Buffy sekä muita tuttuja hahmoja kuten Faith (Eliza Dushku) ja Spike (James Masters). Sarjassa nähdään yhtenä vakiokasvona ryhmästä ulkopuolella oleva poliisinainen (Elisabeth Röhm), joka tekee ajoittain yhteistyötä Angelin kanssa.

                                                     Mainiosta jaksosta "The Ring"

Pidin sarjasta siinä, että se oli tyyliltään samanlainen kuin Buffy; jaksot vaihtelivat hauskoista draamoihin. Olikin virkistävää, että synkkä Angel-hahmo sai sarjassa joskus humoristisia piirteitä, esimerkiksi kun hänet pyydettiin tanssimaan ja hän kuvittelee itsensä tanssilattialle kova meininki päällä ja sitten kuvitelmistaan vetäydyttyään ilmoittaa lyhyesti: i don't dance - priceless (videoklippi arvostelun lopussa). Mielestäni Angelia esittävä David onkin mainio rooliinsa. En Buffyssä häneen lämmennyt, mutta Bones-sarjan kautta opin tykkäämään. Cordelia oli mielestäni kaikkein rasittavin hahmo Buffyssä enkä täysin hänestä pidä tässä Angelissakaan, mutta en nyt enää häntä vihaakaan. Ja onhan hän hyvä vastapaino vakavalle Angelille. Faithin ja Spiken vierailut olivat mielenkiintoisia. Pidin molemmista hahmoista jo Buffyssa.

Sarjassa on myös omat puutteensa kuten hyvin samantapainen meininki kuin Buffyssä eli ei hirveän innovatiivinen siinä mielessä, mutta ei tietenkään kovin erilaiseksi tarkoitettukaan. Jakso jossa Buffy vierailee (ilman Faithia) on mielestäni kauden tylsintä antia, jotenkin ei jaksa enää sen parisuhteen vatvomista. Vaikka erilaisia demoneita on keksitty mukavasti, niin silti tietyltä toistolta ei voi välttyä.

Kaiken kaikkiaan varsin koukuttava sarja, jos ei mikään huippu hyväkään.

Koko kausi pyörii mielestäni siinä **1/2 ja *** välillä.

 Luojat: David Greenwalt, Joss Whedon
Pääosissa: David Boreanaz, Charisma Carpenter ja Alexis Denisof 
Kesto:44min/jakso
Valmistusmaa: USA 

maanantai 19. marraskuuta 2012

Movie Monday #68 - Elävät kuolleet

Movie monday: Kerro suhteestasi elävistä kuolleista kertoviin elokuviin. 

Tykkään kyllä Zombie-elokuvista. Pidän varsinkin vanhoista klassikoista kuten Braindead, Re-Animator tai Romeron zombeiluista. Uudemmistakin menee jotkin kuten Shaun of the dead tai Planet terror.

Zombeissa on jotain humoristista, mutta samalla pelottavaa kun ne mennä löntystelee ja saattaa syödä aivosi. Zombie-elokuvia kun on tehty nyt jo niin monta, niin soisi, että jokin ajatus olisi elokuvan takana eikä vain rahastettaisi zombiesekoilulla.



sunnuntai 18. marraskuuta 2012

The Long Kiss Goodnight (1996)

Katsastin eilen kakkoselta tulleen Renny Harlinin ohjaaman The Long kiss goodnight elokuvan.

Samantha Caine (Geena Davis) on  mukava perheenäiti, jolla on yksi lapsi ja aviomies. Samantha on elänyt uutta elämäänsä 8 vuotta, hän kun ei muista entisestä elämästään mitään. Samanthan elämä järkkyy, kun hänen kotiinsa rynnistää mies, jolla on aikomus tappaa tämä. Perheensä vaarantuessa, päättää Samantha selvittää menneisyytensä, että saa tietää miksi hänet halutaan hengiltä. Samantha palkkaa halvan yksityisetsivän (Samuel L. Jackson) ja yhdessä heillä alkaa vähitellen selvitä, että Samanthan oikea nimi on Charly ja että hän oli aikaisemmin valtion palkkaama murhaaja. Nyt he jotka olivat ennen hänen hitlistillään ovatkin tämän vanhan pomon ystäviä.

                                                            Craig Bierko ja Geena Davis

Tykkäsin elokuvasta silloin ysäriluvulla. Geena oli niin kaunis ja cool ja olihan se siistiä, että oma suomalainen Renny oli sen ohjannut, puhumattakaan hauskoista Finlandia vodka viittauksista! Nyt hieman vanhempana oli osa hohtoa kadonnut ja Finlandia vodkalla löträäminen tuntui koomiselta. Elokuvan iskevät one-linerit olivat myös aika huvittavia, mutta ei mitenkään erityisen negatiivisella tavalla. Aika oli kuitenkin kestänyt Samuel L. Jacksonin loistavan roolisuorituksen pikkunilkkinä eikä Geenakaan huono ollut. 

Elokuvan idea on mielestäni mielenkiintoinen. Palkkamurhaaja, joka menettää muistinsa ja päätyy pullantuoksuiseksi perheenäidiksi. Geena oli uskottava molempina. Elokuvan heikompana antimena  pidin stereotyyppisiä vihollisia. Jotenkin tuli Die hard kakkonen mieleen; Paljon räjähdyksiä ja tiukkaa toimintaa lumisissa maisemissa. Loppua oli myös pitkitetty kyllästymiseen asti. En erityisemmin pitänyt pääpahaa esittävästä Craig Bierkosta. Mietin vain koko ajan, että mistä hän oli tuttu ja joku komedia tuli mieleeni. Pelottavampi pääpaha olisi ollut nyt hieman sivussa ollut David Morse.

Paljon hyvää, mutta paljon tusinatoimintaakin. 

***

Ohjaaja:Renny Harlin (Born american, Cliffhanger)
pääosissa: Geena Davis, Samuel L. Jackson ja Yvonne Zima
Kesto: 121min
Valmistusmaa: USA