sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

We are the Marshall (2006)

We are the Marshall on tositapahtumiin perustuva elokuva amerikkalaisen jalkapallon joukkueesta, jonka miltei kaikki jäsenet kuolevat lentokoneonnettomuudessa. 

Marshall-yliopistolla on ok jalkapallojoukkue, mutta kun lento-onnettomuuden jälkeen joukkueesta jää jäljelle enää neljä, niin miettii koulun johto jalkapallon lakkauttamista. Toisen yliopiston valmentaja Jack (Matthew McConaughey) lukee Marshallin traagisista tapahtumista ja päättää auttaa heitä luomaan uuden joukkueen. Avukseen hän saa onnettomuudessa menehtyneen päävalmentajan (Robert Patrick) apuna olleen apulaisvalmentajan (Matthew Fox). 

Kaupunki on aluksi hieman skeptinen haluaako uuden joukkueen menehtyneiden tilalle, mutta inspiroiva valmentaja saa kaikki puolelleen. Avukseen he saavat vielä toisen yliopiston taktiikkamateriaalia ja alkaa uuden joukkueen näkymät kirkastua huomattavasti. 

Elokuvassa voi nähdä myös Ian McShanen menehtyneen pelaajan isänä ja Kate Maran saman menehtyneen pojan kihlattuna. David Strathairnin voi nähdä yliopiston johtajana.

Jalkapallokuvioiden suunnittelua
We are the Marshall oli karmiva elokuva, jossa mikään ei oikein toiminut. Matthew tuntui epäuskottvalta valmentajalta ja hänen yltiöoptimistiset kannustuspuheensa ontoilta.  Elokuva sijoittui 70-luvun alkuun, mutta ajan kuvauskin onnahti enkä saanut Matthewin pitkistä pulisongeista huolimatta sellaista fiilistä, että elettiin funkyä 70-lukua. Tarina ei myöskään itsessään ollut kovin kiinnostava. Risteilevät juonikuviot tuntuivat toisistaan irrallisilta enkä saanut kiinni Kate Maran ja Ian McShanen esittämien hahmojen kokemasta surusta. Nämä kaksi hahmoa tuntui olevan jossain toisessa elokuvassa kuin tässä leffassa missä koottiin uutta jalkapallojoukkuetta. Fox loisti tapansa mukaan täydellisellä persoonattomuudellaan. Kate Mara nosti oksennuksen kurkkuun. "Lovejoy" oli elokuvan parhautta vaikka olikin typerässä tukkatyylissä.

**

Ohjaaja: McG (Charlien enkelit, Terminaattori - Pelastus)
Pääosissa: Matthew McConaughey, Matthew Fox, Anthony Mackie
Kesto:2h 11min
Valmistusmaa: USA

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Invictus (2009)

Invictus on Clint Eastwoodin ohjaama tositapahtumiin perustuva elokuva, joka kertoo Etelä-Afrikan rugby-joukkueesta. 

Nelson Mandela (Morgan Freeman) pääsee vihdoin pitkästä vankeudestaan ja hänet valitaan Etelä-Afrikan presidentiksi. Etelä-Afrikan rugby-joukkueen vihreän kultaiset värit muistuttavat apartheidin ajoista eikä kansa lämpene vanhoille symboleille. Nelson haluaa kuitenkin yhdistää kansan niin tummat kuin vaaleatkin ihmiset ja tähän tarvitaan paljon avarakatseisuutta sekä ymmärrystä. Kapteeni Francois Pienaarin (Matt Damon) johtama altavastaava rugby-joukkue sekä vuoden 1995 maailmanmestaruuskilpailu nouseekin tärkeäksi tekijäksi polussa kansan yhdistämiseen. 

Mandela ja Francois
Morgan Freeman teki vakuuttavan roolin Mandelana ja hänet miltei sielun silmin pystyi Mandelana näkemäänkin. Matt Damon oli aika persoonaton kapteenina, mutta suoritti lopulta aika pienen osansa kunnialla. Mielenkiintoinen pala apartheidista vapautumisen historiaa, joka oli kuitenkin venytetty vähän turhan ylipitkään pakettiin. 

En ole niin kiinnostunut rugbystä, että viimeinen ratkaiseva maailmancupin finaali olisi saanut minut pidättelemään henkeä. Milteipä toivoin coolilla sotatanssilla aloittavien Uusi-Seelantilaisten maurien voittavan. Elokuvan lopussa oli vielä lähikuvassa hetki kun pokaalia piti niin vaalea kuin tumma käsi. Muuten tämä voisi tuntua imelän kliseiseltä, mutta mihin muuhun elokuvaan kohtaus sopisikaan paremmin kuin apartheidista kertovaan pätkään!

Laadukasta henkilökuvaa, tylsähköjä jaksoja välissä. 

***

Ohajaaja:Clint Eastwood (Million Dollar Baby, Hereafter)
Pääosissa:Morgan Freeman, Matt Damon, Tony Kgoroge
Kesto:2h14min
Valmistusmaa:USA

Seabiscuit (2003)

Tobey Maguire on punatukkainen hevosmies tositapahtumiin perustuvassa elokuvassa Seabiscuit.

Seabiscuit aloittaa kerrontansa ajasta jolloin autot tulivat massoille ja syrjäyttivät hevoset kulkuvälineinä. Elokuvassa sivutaan myös 30-luvun lamaa, jolloin ihmiset olivat epätoivoisia ja janosivat harhautusta synkille ajatuksilleen. Näissä puitteissa nuori Red Pollard (Tobey Maguire) jätetään vanhempiensa toimesta talleille huolehtimaan hevosista paremman elämän toivossa. Muistoksi vanhemmista jää vain säkillinen kirjoja. Usein vaikeuksiin joutuva vihaa täynnä oleva nuori Pollard hommaa elantoaan milloin hevoshoitajana, milloin nyrkkeilemällä.

Hevosia kouluttava Tom Smith (Chris Cooper) on hankkinut itselleen kovia kokeneen tempperamenttisen hevosen, jossa näkee potentiaalia. Ainoa ongelma on se ettei kukaan suostu ratsastamaan sillä. Itsekin kovia kokenut Pollard onkin oikea mies hommaan. Hevosen ja miehen välille syntyy yhteys. Pollard on normaalia isompi jockey ja hevonen on puolestaan pienemmän puoleinen. Kemia kuitenkin toimii ja kaksikko pääsee yllättämään kaikki. Altavastaaja pari vetoaa köyhempään kansanosaan.

Elokuvassa voi nähdä myös Jeff Bridgesin poikansa menettäneenä rahamiehenä sekä Elizabeth Banksin tämän uutena rakkauden kohteenaan vaimon lähdettyä. William H. Macyn voi puolestaan nähdä huvittavaksi sivuhahmoksi tarkoitettua urheilutoimittajaa.

Tobey sitoo jalkaansa.
Seabiscuit on rääsyistä rikkauksiin tarina - kahdesti. Ensin altavastaaja hevonen sekä jockey voittavat kaikkien yllätykseksi laukkakisassa. Toisen kerran kun menestyksen huipulla olevien ajajan sekä hevosen jalat loukkaantuvat eikä kummankaan enää uskota palaavan raviradalle - ja toisin kuitenkin käy. Eli jos saa itsensä kovaksi Rockymaisista altavastaaja voitoista, niin tässä sitä on tuplasti! 

Seabiscuit on kuitenkin niin vain tätä tiettyä tarkoitusta varten tehty "hyvän olon" -elokuva, että pieneltä teennäisyyden tunteelta ei voi välttyä. Punatukkainen Tobey ei myöskään toiminut vaikka Tobey muuten toimikin. En ole koskaan viettänyt nuoruudessani perinteistä "hevostyttövaihetta" eikä hevoset ole siis minulle mitenkään erityisen rakkaita. Pidän kuitenkin eläimistä noin yleisesti ja oli tätäkin hevospätkää sen takia ihan kiva katsella. Elokuva oli kuitenkin liian pitkä, mutta parani loppua kohden. Näyttelijät onnistuivat osissaan.  Positiivista oli ettei Pollardin vanhemmat ilmiintyneet jonnekin katsomoon kun hän oli voittoisana lisäsentimentalisuuden lisäämiseksi.

Paikoin ihan kivaa katseltavaa.

***

Ohjaaja:Gary Ross
Pääosissa: Tobey Maguire, Jeff Bridges, Elizabeth Banks
Kesto:2h20min
Valmistusmaa: USA

torstai 7. huhtikuuta 2016

Million Dollar Arm (2014)

Urheiluagentti saa idean sukeltaa Intian markkinoille pesäpallon merkeissä tositapahtumiin perustuvassa elokuvassa - Million Dollar Arm.

Million Dollar Arm -kilpailun voittajat
JB (Jon Hamm) ja Aash (Aasif Mandvi) ovat päättäneet perustaa itsenäisen urheiluagenttitoimiston, johon heillä on vaikeuksia saada kunnon rahakasta asiakasta. JB saakin epätoivon hetkellään, menetettyään ison asiakkaan, idean kokeilla etsiä pesäpallokykyä ainoasta koskemattomasta markkina-alueesta - Intiasta. Haastavaksi haun tekee se, että Intia on enemmän kriketti- kuin pesäpallomaa. JB saa kuitenkin rahoituksen pyrkimykselleen hakea kaksi potentiaalista heittokättä Million Dollar Arm -kilpailun kautta ja viedä heidät jenkkeihin treenamaan vuodeksi. Pikaisen koulutuksen jälkeen heidän pitäisi jo osallistuaa ammattilaisjoukkueen karsintoihin. 

JB:n matkaan tarttuukin kaksi hyvän tuloksen saanutta nuorta miestä: Rinku (Suraj Sharma) ja Dinesh (Madhur Mittal). Näiden lisäksi mukaan tarttuu vielä valmentajan urasta haaveileva innokas pikkumies Amit (Pitobash). 

Elokuvassa voi myös nähdä Alan Arkinin (lähinnä silmät kiinni) sekä Lake Bellin JB:n ihastuksen kohteena. 


Taj Mahal taustanaan, JB puhuu puhelimessa
Million Dollar Arm oli kiva hyvän tuulen elokuva, josta tiesi etukäteen mitä tulisi tapahtumaan. Tämä ei kuitenkaan haitannut vaan elokuvaa seurasi kiinnostuneena lähinnä siltä kantilta kuinka näihin lopputuloksiin päästään; kuten playboymaisen JB:n ihastuminen viehättävään, mutta älykkäseen naapuriinsa tai poikien pääseminen karsinnoista pelaamaan ammattilaisina pesäpalloa. 


Viehkeä lääkäriksi opiskeleva naapuri pukeutuu Intia-teemaan
Tykkäsin myös siitä, ettei poikien välillä ollut koskaan minkäänlaista kateuskisailua vaan molemmat kannustivat toisiaan. Amit oli myös sympaattinen valmentajana. Intia oli myös mielenkiintoinen kuvausympäristö. 

Elokuva toi hetken mukavuuden, mutta aika unohdettavaksi jäi.

***

#elokuvahaaste2016 (34. Elokuva, jonka nimessä on numero).


Ohjaaja:Craig Gillespie
Pääosissa: Jon Hamm, Aasif Mandvi, Alan Arkin
Kesto:2h4min
Valmistusmaa:USA

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Foxcatcher (2014)

Kesä lähestyy ja joka lehti tyrkyttää fitness-ohjeita, sen kunniaksi siis: urheiluelokuvien putki!(Melkein sama asia kuin itse jumppaisi).

Foxcatcher kertoo painijasta, joka pääsee köyhistä olosuhteista rikkaan miehen palkkaamaksi. Elokuva oli aikoinaan Oscar-ehdolla jopa viidessä eri kategoriassa, muun muassa ohjauksesta sekä sivu- ja pääosamiehen pesteistä. Elokuva perustuu tositapahtumiin, kuten niin moni muukin urheiluelokuva...


John du Pont (Steve Carell) on multimiljonääri, joka ihailee painin harrastajia ja olisi itsekin sellainen halunnut nuoruudessaan olla, mutta snobiäitinsä halveksuessa alhaista lajia, ei hän päässyt sitä koskaan toteuttamaan. John päättääkin rakentaa itsellensä Foxcatcher-nimisen painijoiden tiimin, jotka pyrkivät tavoittelemaan Olympia-kultaa. Mukaan John palkkaa köyhistä olosuhteista tulleen painijan Mark Schultzin (Channing Tatum), jota on valmentanut tämän veli David (Mark Ruffalo). David ei kuitenkaan lähden mukaan hulppeisiin olosuhteisiin Johnin maille, jossa painijat treenaavat. John on ekstentrinen kaveri ja houkuttelee penaalin tylsimmästä päästä olevan Markin paheiden tielle. John kuitenkin päättää, että Mark löysäilee liikaa eikä kykene valmentamaan muita painijoita ja hakee Davidin perheineen vetämään hanketta. Tästä Mark ei pidä ollenkaan. Harhoissa elävä John haluaa median kautta valheellisesti näyttää, että hän olisi päävastuussa valmennuksesta. 
 
Mark ja John
Foxcatcher oli silmät verkkokalvoon polttavan huono elokuva. Miltei kaikkia päänäyttelijöitä oli jotenkin fyysisesti muokattu näyttämään erikoisemmilta, kuten Carrelin jättinenä, jota vielä jatkuvasti korostetusti kuvattiin. Mark Ruffalo oli yllättävän hyvä tässä ja olikin elokuvan parasta antia. Keskiössä olleet Carrel ja Channing kuitenkin tekivät elokuvasta yhtä kiinnostavaa katsottavaa kuin sen kuuluisan maalin kuvumisen seinään. Tai no oli Carrelilla hetkensä.
 
Elokuva oli leikattu niin, että se hyppi paljon kohtauksesta kohtaukseen eikä sitä ollut aina helppo seurata: Foxcatcherissä tapahtui jotain sekavaa draamaa sen alusta keskivaiheelle ja sitten lopussa John kävi jostain syystä niittaamaassa Davidin. Ehkä hän oli kateellinen tämän valmennustaidoille, kuka tietää ja tärkeämmin, ketä kiinnostaa? Elokuva ei ainkaan pystynyt saavuttamaan yleisönä istuvan minän kiinnostusta hahmoihin ja heidän kohtaloihinsa. 

Erikoinen elokuva. Ei hyvällä tavalla.

**

Ohjaaja: Bennett Miller (Moneyball, Capote)
Pääosissa: Steve Carell, Channing Tatum, Mark Ruffalo
Kesto:2h14min
Valmistusmaa: USA

Coraline (2009)

Coraline ja toinen todellisuus (Coraline) on Neil Gailmanin samannimiseen kirjaan perustuva animaatio.

Coraline kirja ja DVD
Coraline (Dakota Fanning) muuttaa isänsä ja äitinsä kanssa uuteen taloon eikä kummallakaan ole aikaa Coralinen kysymyksille. Coraline löytääkin erikoisen pikkuoven, jonka takaa hän löytää "toisen äitinsä" (Teri Hatcher). Myös kaikki muut Coralinelle tärkeät henkilöt löytyvät oven takaa. Ainoa erikoisuus on se, että silmien tilalla henkilöillä on napit. Coraline viihtyy uudessa paikassa jossa häntä kuunnellaan ja kokee olevansa tärkeä. Toisen äidin ainoa vaatimus onkin, että Coraline ompelisi omien silmiensä tilalle napit kuten muillakin on. 

Molempien maailmojen välillä vaelteleva kissa (Keith David) varoittelee Coralinea utooppisen maailman illuusiosta. Pian Coraline huomaakin toisen äitinsä pahuuden, mutta on hän jo ehtinyt kidnapata tämän vanhemmat ravistettavan lumisadepallon sisään. Tällöin Coraline haastaa toisen äitinsä kisaan, jonka lopputulemana on joko; vanhempien sekä kuolleiden lasten sielujen vapautus tai Coralinen silmien tilalle nappien ompelu. 

Coraline ja toisen äidin istuttama vakoileva Coraline-nukke

Coraline oli ihan kivasti toteutettu animaatio, jossa eri hahmot oli saatu mielenkiintoisen oloisiksi eikä mennyt liian Disneymäiseksi söpöstelyksi. Coraline kirjakin oli minusta vain ihan ok, joten en animaatioltakaan suurempia odottanut. Ohjaaja Henry Seleckin tunnettu Painajainen ennen joulua on myös toteutettu Coralinen tapaan stop motion -animaatiotekniikalla ja onkin tyylillisesti samankaltainen. Coraline jäi kuitenkin silmissäni tarinallisesti sekä hahmollisesti kakkoseksi Painajaisen rinnalla. Toisessa maailmassa puhumaan kykenevä kissa oli mielestäni hahmoista paras. Elokuvasta ei jäänyt tunnetta, että haluaisin sen joskus toistekin katsoa vaan oli aika ennalta-arvattava ilman suurempia koukkuja tai thrillereitä. 

Plussaa visuaalisuudesta, stop motion -animaatiotekniikasta sekä synkyydestä animaatiossa.

***

Ohjaaja:Henry Selick
Pääosissa: Dakota Fanning, Teri Hatcher, John Hodgman 
Kesto:h40min
Valmistusmaa:USA