sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

The Darkest hour (2011)

Katsoin Anttilan alesta ostamani The Darkest hour scifi-elokuvan.

Sean (Emile Hirsch) ja Ben (Max Minghella) menevät Venäjälle hoitaakseen kehittelemänsä idean diiliä vain huomatakseen, että projektin johtaja Skyler (Joel Kinnaman) on varastanut poikien idean ja ottanut siitä kaiken kunnian itselleen. Skyler mukavasti muistuttaakin, että "hei, tämä on Venäjä, ei mikään lässy Jenkkilä. Älkää olko niin naiveja". Pojat menevät cooliin baariin parantelemaan haavojaan ja tapaavat siellä kaksi kuumaa kissaa; Natalien (Olivia Thirlby) ja Annen (Rachael Taylor). Skyler sattuu myös tulemaan paikalle.

Taivaalla tapahtuu ihmeitä kun sieltä sataa outoja valoilmiöitä jotka osoittautuvat vihamielisiksi sähkövirroiksi, jotka saapuvat maahan kaivamaan kuparia ja nikkeliä ruuakseen...kyllä. Ihmisen joutuessa kosketuksiin tällaisen virran kanssa, palaa tämä poroksi. 

Emile on juuri nähnyt elokuvan raakaversion.
Argh! Elokuva oli paitsi mielenkiinnoton, niin myös järjetön. Suurin osa maapallon väestöstä kuoli näihin sähkötyyppeihin kun joutuivat niiden kanssa kosketukseen, mutta Natalie ei palanut poroksi kun sähkövirta "nappasi" häntä jalasta ja veti. Ryhmän roolit olivat myös jaettu kliseisesti ja tyhmä panikoiva tyttö kuoli ja fiksu tyttö selvisi. Pidän yleisesti ottaen Emilestä, mutta hänet roolitetaan turhan hanakasti samanlaisiin "olen villi ja vapaa rebel" tyypeiksi. Venäjä oli myös kuvattu huvittavan pahana paikkana vaikkakin ihan kivaa vaihtelua, että kaikki ei aina tapahdu Jenkeissä.

Vihollisena sähkö ei ollut hirveän pelottava vaikka tappoikin ihmisiä ja näiden motiivi ja olemassaolo jäi hieman epäselväksi. Ilmeisesti kuitenkin jonkin sortin alieneita, jotka olivat vain sähköä.  

Suhteellisen tylsää katsottavaa.

*1/2

Ohjaaja:Chris Gorak (Right at Your Door)
Pääosissa: Emile Hirsch, Olivia Thirlby, Max Minghella
Kesto:89min
Valmistusmaa: USA

torstai 26. joulukuuta 2013

Santa Claus (1985)

Hyvää joulua kaikille näin hieman jälkijunassa! Neljännen ja sen viimeisen adventin jouluelokuvaksi valikoitui 80-luvulla valmistunut Joulupukki (Santa Claus)

Taikaa kuvataan kimalluksin.
Joulupukki-elokuva kertoo historian joulupukin takaa. Kaikkien tuntema joulupukki oli aluksi tunnettu nimellä "Setä Joulu"(David Huddleston) ja hänellä oli tapana antaa itse veistämiään lahjoja kylän lapsille. Yhtenä päivänä muorinsa (Judy Cornwell) kanssa reellä matkustaessaan kuolevat he melkein kylmyyteen. Heidät kuitenkin pelastaa tonttujoukko, joka ilmoittaa, että "Setä Joulun" kohtalo on olla joulupukki, joka rakastaa koko maailman lapsia, koska omia tällä ei ole.

Vuosisadat vaan vilisevät kun pukki jakelee lahjoja ympäri maailmaa kunnes päästään ahneelle 1980-luvulle. Leluja ei enää tuo pelkästästaan pukki kun paha leluyhtiön johtaja B.Z (John Lithgow) myy huonosti valmistettuja leluja lapsille annettaviksi. Yksi Korvatunturin tontuista Batch (Dudley Moore) päättää yhdistää voimansa B.Z:n kanssa, jotta joulupukki huomaisi hänen kykynsä lahjankeksintä alalla...huonoin seurauksin. 

Judy Cornwell ja David Huddleston
Joulupukki oli mukava jouluelokuva. Huddleston oli vakuuttava joulupukki, jossa oli luontaista auktoriteettia ja lämpöä. Oli hauska nähdä Judy Cornwell joulupukin muorina kun tiedän hänet vain Pokka pitää -sarjasta hieman roisimmasta roolista. Mielestäni Dudley Moore on hauska veikko, mutta tässä hänen roolinsa oli olla itsekäs hankaluuksia aiheuttava tonttu, joten en erityisemmin hänestä tässä pitänyt. John Lithgow oli loistava kaiken pahan ja ahneuden ruumiillistumana.

Muahahhaaa!
 Jos joulupukki olisi oikeasti olemassa, niin on tämä kertomus vieläpä uskottava tapa miten hän olisi saattanut syntyä. Näin 80-luvun lapsena tämän elokuvan tyyppinen estetiikka satuelokuvassa miellyttää omaa silmääni.

Ihan hyvä jouluelokuva.

***

Ohjaaja:Jeannot Szwarc
Pääosissa:Dudley Moore, John Lithgow, David Huddleston | See full cast and crew »
Kesto:107min
Valmistusmaa: UK, USA

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

847/1001 Glengarry Glen Ross (1992)

Katsoin kirpparilta ostamani järkyttävän alkuperäisen nimen omaavan Myyntitykit (Glengarry Glen Ross). Elokuvasta en odottanut paljoakaan, koska vaikka nimet olivatkin kovat, niin en ollut elokuvasta mitään kuullut. Yllätyin positiivisesti.

Myyntitykit kertoo kiinteistöjä myyvästä toimistosta. Osastoa pyörittää sukulaissuhteilla paikkaansa päässyt, mutta myyntityöstä tietämätön pikkusieluinen John Williamson (Kevin Spacey). Ykkösmyyjän paikkaa pitää ihmiset pyörryksiin puhuva Ricky Roma (Al Pacino) ja Shelley Levene (Jack Lemmon) on taas jo parhaat päivänsä nähnyt eikä menesty enää kovinkaan hyvin. Toimistossa työskentelee myös hieman hukassa oleva George Aaronow (Alan Arkin) sekä psykoottisuutta lähentelevä Dave Moss (Ed Harris). Heikkoa tulosta tehneet myyjät saavat herätyssoiton, kun toimistolla vierailee pääkonttorilta tullut Blake (Alec Baldwin), joka ilmoittaa, että ykkösmyyjä saa Cadillacin, kakkosmyyjä veitsisetin ja kolmas saa potkut. 
Myyjät vedetäänkin niin ahtaalle, että kaksi myyjistä päätyy murtautumaan toimistoon viedäkseen parhaat vihjeet sekä toisten tekemät diilit. 

Alkoholi saa kielenkannat löysiksi.
Elokuvassa puhutaan paljon, joka onkin sen koko idea. Myyntimiehet puhuvat paljon ja useimmiten pelkkää p*skaa. Aivan sama mitä sylki suuhun tuo, mutta jos se saa diilin klousattua, niin keinoilla ei ole niin väliä. Al Pacino sai roolistaan sivuosa Oscar-ehdokkuuden, joka olikin täysin ansaittu (mutta hän voittikin samana vuonna pääosa Oscarin Naisen tuoksusta, joten ei varmaan häntä hirveästi haitannut vaikka pysti menikin Gene Hackmanille Armottomista). Jack Lemmon sai ansaitsemansa tunnustuksen sitten muissa pippaloissa. Oikeastaan kaikki elokuvassa olleet tekivät erinomaista työtä ja elokuvaa oli nautinnollista katsoa. Ainaostaan Ed Harrisin jatkuva papatus Alan Arkinin lähinnä myötäillessä hänen sanomaansa kävi pidemmän päälle jokseenkin rasittavaksi, mutta muuten myyntimiesten juttuja oli mielenkiintoista kuunnella. Alec Baldwin veti loistavan miniroolin.

Todellakin positiivinen yllätys ja mainio elokuva.

***1/2

Ohjaaja:James Foley (Who's That Girl, Confidence)
Pääosissa:Al Pacino, Jack Lemmon, Alec Baldwin
Kesto:100min
Valmistusmaa:USA

Joulubileet (1996)

Kolmannen adventin kunniaksi päätin katsoa dvd:nä ilmestyneen suomalaisen elokuvan Joulubileet. Katsoin dvd:n ekstroina olleen ohjaaja Jari Halosen haastattelun ja ainakin hänen mukaansa Joulubileet perustuvat tositapahtumiin. Ja itseasiassa elokuvan kuvaukset eivät ole läheskään niin värikkäät kuin todellisuudessa oli käynyt. Jäinkin miettimään, että millaisetkohan bileet ne ovat mahtaneet olla, jos vielä hurjemmat.

Mike (Antti Reini) on pääsemässä vankilasta istuttuaan kakkua ryöstöstä. Vaikka joulusta onkin jo vierähtänyt seitsemän kuukautta, niin päättää hänen veljensä Bona (Jorma Tommila) järjestää Mikelle joulubileet. Mukana juhlassa ovat myöskin ryöstöön osallistuneet, mutta siitä kiinni jäämättä selvinneet: Miken paras kaveri Joukka (Rauno Juvonen) ja uskoon kääntynyt Hämäläinen (Oiva Lohtander). Joukka on myös varastanut elävän possun (Potsi) joulupöytää koristamaan.

Ilta lähtee käyntiin enemmän ja vähemmän mukavasti kun tapahtumia ryöstöön ja Miken entiseen tyttöystävään (Sari Havas) liittyen käydään pikkuhiljaa läpi.

Mukana myös Jari Halonen mainiona kyylänaapurina sekä M.A Numminen muukalaisena.

Joulu on perhejuhla.
Kun näin elokuvan ensimmäisen kerran silloin 90-luvulla, niin räjäytti se tajuntani. Mielestäni elokuva oli hillittömän hauska ja myös tyyliltään sellainen mitä en ollut aikaisemmin nähnyt. Joulubileet oli näin toisella katsantokerralla vieläkin erittäin mainio ja erilainen elokuva, mutta osa hohtoa oli kuitenkin kadonnut. Odotukseni oli kenties kasvanut ajan saatossa turhan suuriin mittakaavoihin. Halonen sanoi haastattelussaan, että Joulubileet kuuluvat hänen mielestään top5 elokuviin, jos puhutaan parhaasta näyttelemisestä. Ymmärrän kyllä mitä hän tarkoittaa. Joulubileissä jokainen heppu on kympillä mukana eikä muuten juttu olisi toiminutkaan. Dokumenttielokuvan budjetilla tehty kokopitkä elokuva on hyödyntänyt jokaisen penninsä ja näyttelijät tekevätkin elokuvan, joka sijoittuu pelkästään yhteen kerrostaloon ja lähinnä yhteen sen asunnoista. 

Mielestäni varsinkin Jorma Tommila on erinomainen näyttelijä. Pidin myös hänen ja Halosen yhteistyöelokuvasta Back to the USSR sekä Lipton Cockton. Myöhemmin hän on vakuuttanut muun muassa Rare Exportsissa. Halosen mukaan Oiva Lohtanderin ura lähti Joulubileiden jälkeen uuteen nousuun. Hän oli kyllä ohjaajalta hyvä uuslöytö. Oivassa on tosiaan omaa sisäistä komiikkaa.

Tarinan absurdius ja kyylänaapurin sairaalloinen kiinnostuneisuus kämpän tapahtumiin saivat ainakin minut nauramaan. Dialogi on myös mukavan yllättävää ja hauskalla tavalla teatterimaista.

Erilainen jouluelokuva.

****

Ohjaaja:Jari Halonen
Pääosissa:Jorma Tommila, Antti Reini, Rauno Juvonen
Kesto:84min
Valmistusmaa:Suomi


Tässä vielä Jari Halosen haastattelu Joulubileistä:


lauantai 14. joulukuuta 2013

Le Divorce (2003)

"ALERT! ALERT! Järkyttävää shaibaa!" Kannessa olisi ehdottomasti täytynyt olla kyseinen varoitustarra. Le Divorce - Avioero ranskalaisittain (Le Divorce) ei ainoastaan onnistunut olemaan huono elokuva tarinallisesti, mutta se onnistui myös melko varmasti loukata kasapäin ranskalaisia.

Roxeanne (Naomi Watts) asuu Ranskassa aviomiehensä kanssa, joka päättää jättää hänet. Vierailulle on juuri tullut samaan aikaan Yhdysvalloista Roxeannen sisko Isabel (Kate Hudson). Isabel päätyy suhteeseen naimisissa olevan politiikon kanssa sekä työskentelemään kiehtovalle kirjailijalle (Glenn Close). Roxeanne ei haluaisi avioeroa samaan aikaan kun omaisuuden jaossa koetaan riitatilanteita Roxeannen perheelle kuuluvasta arvokkaasta maalauksesta.

Elokuvassa voi myös nähdä mm. Stephen Fryn.

Asianajajan pakeilla.
 Takakannessa on teksti: "Kiehtova, seksikäs komedia loisteliaalla tähtikaartilla varustettuna!". Missä oli elokuvan komedia? Siinä kun Roxeannen mies jätti tämän? Siinä kun hän yritti itsemurhaa? Tai kun hänen aviomies löytyy murhattuna pihan roskiksesta? Mikään näistä asioista ei elokuvassa minua erityisesti naurattanut tai liikuttanutkaan sen puoleen. Elokuva oli ehkä markkinoitu väärin, mutta ei se draamanaakaan ollut kummoinen: "Ranskan laki on surkea ja Jenkeissä avioero olisi ollut paljon oikeudenmukaisempi, byhyy". Elokuvassa olleet näyttelijät osaavat ja osasivat kyllä näytellä, mutta itse elokuva tuntui tarkoituksettomalta tapahtumien sarjalta.

*

Ohjaaja:James Ivory
Pääosissa:Kate Hudson, Naomi Watts, Stockard Channing
Kesto:117min
Valmistusmaa:USA

Monsters vs Aliens (2009)

Ostin tämän Möröt vastaan muukalaiset (Monsters vs Aliens) eurolla kirppikseltä. Olen usein nauttinut DreamWorks animaation tuottamista elokuvista, joten odotin tältä ainakin kohtuullista viihdyttävyttä. Valitettavasti jouduin kuitenkin suurelti pettymään.

Susan Murphy (Reese Witherspoon) saa hääpäivänään maahan syöksyneestä meteoritista annoksen kemiallista ainetta, joka muuttaa hänet jättikokoiseksi. Susan lukitaan valtion salaiseen vankilaan muiden "mörköjen" kanssa. Hänen sellikavereinaan ovat muun muassa B.O.B (Seth Rogen), joka on hyytelömöykky ja Dr. Cockroach Ph.D (Hugh Laurie), joka oli ennen ihminen mutta muuttui epäonnistuneen kokeensa jälkeen torakaksi. Mukana on myös jättikokoinen toukka ja Puuttuva linkki (Will Arnett).

Kun maahan hyökkää vihollismieliset alienit, kääntyy armeija mörköjen puoleen taistelussa muukalaisia vastaan. 

Mörköjoukko
En oikein innostu jättilaiselokuvista eikä tämäkään siis minua säväyttänyt. Alieneiden ja mutaatioiden keskinäinen kamppailu on idean tasolla ihan jännä, mutta toteutus ontui. Elokuva ei onnistunut saamaan hahmoistaan kiinnostavia eikä heistä jaksanut hirveästi välittää. Suoraan sanottuna elokuvan loppuun asti katsominen tuntui tuskalliselta.

Hugh Laurie "tohtori Torakkana" viittauksena hänen hahmoonsa "tohtori Housena" oli hieman kehno vitsi.

**

Ohjaajat: Rob Letterman, Conrad Vernon
Pääosissa:Reese Witherspoon, Rainn Wilson, Stephen Colbert
Kesto:94min
Valmistusmaa:USA

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Surviving christmas (2004)

Heheee! Sain makoisat naurut kun laitoin dvd:n koneeneeseen ja menu antoi toisen suomenkielisen käännoksen elokuvan nimestä kuin kannessa oli. Surviving christmas kun oli käännetty nokkelasti: Suoriutua joulusta. Elokuvan virallinen käännös on kai kuitenkin Kuusi, pukki & kuokkavieras, joka onkin hieman myyvämpi. Elokuva lähti katsantoon 2. adventin kunniaksi.

Drew (Ben Affleck) on eksentrinen miljonääri, joka ahdistuu joulun tienoilla eikä kestä yksinäisyyttä. Hän antaakin tyttöystävälleen Missylle (Jennifer Morrison) etukäteisjoululahjaksi liput Fidzille. Tästä tyttis ei kuitenkaan innostu kun olisi odottunut jotain sitoutumiseen liittyvää, eihän hän ole edes nähnyt Drewin perhettä vielä. Missy jättääkin poikaystävänsä.

Drew päätyy Missyn psykiatrin ohjeistuksella lapsuudenkotinsa luokse, jossa hän saa idean palkata talossa nykyään asuvat ihmiset esittämään omaa perhettään. Isänä toimii äreä Tom (James Gandolfini), äitinä Christine (Catherine O'Hara) ja perheeseen kuuluu myös pikkuveli sekä sisko (Christina Applegate), joka ei ole erityisen tyytyväinen uuteen jouluvieraaseen.

Näytteleminen tuo lisähaastetta kun Missy päättää tulla yllätysvisiitille Drewn "perheen" luo ja miehen alkaessa tuntea vetoa "siskoaan" kohtaan. 

Palkattu perhe
En ole mikään eriytyinen Ben Affleck fani, mutta Kuusi, pukki & kuokkavieras oli yllättävänkin hauska. Varsinkin perheen isä ja äiti toivat suurimman osan elokuvan komediasta. Toki elokuvassa oli ennalta-arvattavuutta, mutta onnistui se olemaan kuitenkin virkistävä jouluelokuva ilman liikaa siirappisuutta. Muutamaan otteeseen tuli naurettua ihan ääneenkin, joka on valitettavan harvinaista useimpien komedioiden kohdalla.

Lisäbonarina Udo Kierin pieni sivurooli.

***

Ohjaaja:Mike Mitchell
Pääosissa:Ben Affleck, Christina Applegate, James Gandolfini
Kesto:91min
Valmistusmaa:USA

The Avengers (2012)

Veljeni sanoi minulle jo aikaa sitten, että olisi mieluummin katsonut maalin kuivumista seinään kuin katsonut The Avengersia. Muistan miettineeni tuolloin, että voiko elokuva olla todellakin noin huono, että ehkä se ei mikään merkkiteos ole, mutta kai se edes semiviihdyttäväksi on saatu. Karu totuus paljastui kun laitoin levyn pyörimään; jo alkumetreillä elokuvan pitkäveteisyys otti vallan ja lävähti kasvoille tympeänä kuin märkä rätti. Yhdessä vaiheessa elokuvaa aloin miettimään, että maalin kuivumista seinään voisi olla todellakin kiehtovampi katsoa. Siinä on sentään jotain draaman kaarta kun maali on aluksi märkää ja pikkuhiljaa seinä saa todellisen värinsä kun maali kuivuessaan saavuttaa todellisen olomuotonsa. 

Samuel L. Jacksonin näyttelemä Nick Fury, joka edustaa rauhaa haluavaa S.H.I.E.L.D:iä kokoaa superihmisten joukon kukistaakseen pahan Loki-jumalan (Tom Hiddleston) armeijoineen. Mukaan mittelöön saadaan Hulk (Mark Ruffalo), Iron Man (Robert Downey Jr.), Kapteeni Amerikka (Chris Evans), Black Widow (Scarlett Johansson), Hawkeye (Jeremy Renner) sekä Thor (Chris Hemsworth).

Elokuvassa voi myös nähdä How I met your mother -sarjasta tutun Robinin eli Cobie Smuldersin S.H.I.E.L.D:n agenttina. 

The Avengers
 Kuten jo hieman alussa vihjasin, niin en ollut kovin vakuuttunut elokuvasta. Elokuva meni tappavan tylsää tahtia pitkästyttävine jorinoineen. Käsikirjoitukseen tai ohjaukseen ei selkeästikään oltu jaksettu hirveästi kiinnittää huomiota kun pääosassa olivat erikoistehosteet sekä Scarletin takapuoli kireässä nahka-asussa. Ainoat eläväisyyden hetket sain kokea Downey jr:n Ironman-hahmolta, muuten olisin voinut luulla, että näyttelijät ovat korvattu jollain eleettömillä roboteilla.

 Elokuvassa ei ollut edes kunnon juonta. Loki oli pahis ja jokin mystinen energianlähde oli vaarassa joutua vääriin käsiin eipä siinä sitten muuta. Väsyneet läpät kapteeni Amerikan iästä eivät myöskään jaksaneet naurattaa (hänet kun oli jäädytetty useaksi vuosikymmeneksi). Toisaalta ei ehkä ole mikään yllätys, että Avenger ei innostunut koska en pitänyt Thorista enkä Kapteeni Amerikasta. Iron manilla oli hetkensä. Kummastuinkin kun huomasin, että elokuvan oli ohjannut sekä käsikirjoittanut Joss Whedon, jonka sarjoista kuten Buffy sekä Angel olen nauttinut juurikin niiden nokkelien dialogien sekä vahvojen naisroolien takia. The Avengersissa ei ollut näistä kumpaakaan.

*

Ohjaaja: Joss Whedon
Pääosissa:Robert Downey Jr., Chris Evans, Scarlett Johansson, Samuel L. Jackson
Kesto:143min
Valmistusmaa:USA

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Fred Claus (2007)

Olen onnistunut haalimaan neljä jouluaiheista dvd:tä ja ajattelinkin katsoa jokaisena adventtisunnuntaina yhden näistä julkaisusuta. Ensimmäisenä sai kunnian olla Joulupukki ja sen veli (Fred Claus).

Fred Claus (Vince Vaugh) elää onnellista elämää noin 1800-luvulla äitinsä (Kathy Bates) ja isänsä kanssa. Pikkupojan ilon kuitenkin pilaa taloon syntyvä Nick Claus (Paul Giamatti), josta tulee äidin silmäterä. Nick on niin hyvis, että hän saa äidiltään lempinimen "saint". Fred katkeroituu veljensä saamasta huomiosta sekä äitinsä kommenteista kuten "olisit enemmän kuin veljesi". Nickin syntyminen Clauseille saa koko perheen ajan pysähtymään ja tapahtumat siirtyvät 2000-luvulle.

Pohjoisnavalla elävää joulupukiksi tullutta veljeään välttelevä aikuiseksi kasvanut Fred joutuu ottamaan kontaktia Nickiin kun hän tarvitsee hänen apuaan päästäkseen vankilasta. Lain kaidalla puolella tasapainoitteleva Fred kun tarvitsee rahaa. Nick ottaa sen verran tiukan linjan vaimonsa (Miranda Richardson) rohkaisemana, että ei suin päin suostu 50.000 dollaria hänelle antamaan vaan vaatii vastineeksi että hän tulee joulupukin pajalle töihin. Aluksi hangoitteleva Fred ottaa tarjouksen vastaan.

Elokuvan pahiksena voi nähdä Kevin Spaceyn ja Fredin tyttöystävänä Rachel Weiszin.

Veljekset. Ho, ho, ho, hooo!
 Olen mielestäni nähnyt paljon jouluelokuvia, mutta jostain syystä en ollut kuullutkaan tästä vaikka se olikin ympätty täyteen julkimoita.Vince Vaugh on ollut ehkä joissain elokuvissa ihan hauska, kuten Dodgeballisssa, mutta saman roolin toisinnot eivät jaksa ainakaan minua enää hirveästi kiinnostaa. Tässä hänen silmäpussinen "teen tätä vain palkkashekin takia" olemuksensa oli tympäännyttävä.

Fred Clausin perusidea lukuisista jouluelokuvista ei poikennut: On kärttyisä joulua vihaava ihminen ja sitten hän lopussa muuttuu joulusta pitäväksi ihmiseksi. Vaikka Fred on hieman pahis, niin on hän pohjimmiltaan hyvä ja tekee mustan pienen orpopojankin onnelliseksi. Jouluelokuvilta en toki muuta odotakaan, mutta en silti ollut tästä toteutuksesta niin innoissani tai liikuttunut kuin joistain muista. Paul Giomatti joulupukkina tuntui väärältä eikä hän oikein sopinut niihin saappaisiin. Pidän Rachel Welzistä sekä Kevin Spaceysta, mutta hekin tuntuivat hieman liialta. 

Koko elokuvan ongelma oli itseasiassa se, että se tuntui liian täyteen ympätyltä eikä mihinkään tarinaan keskitytty kunnolla: oli Fredin ongelmallinen suhde veljeen ja äitiin, isällinen suhde orpoon, jättävä tyttöystävä (jota pyysi ulos Jeffrey Dean Morganin esittämä mies, josta ajatteli, että kehkeytyykö tästä vielä joku sivutarina kun noin kuuluisa näyttelijä esittää tuota treffeille pyytäjää, mutta ei kehkeytynyt), pahiksen kohtaaminen ja terapiasessio veliongelmaisten ryhmässä (johon oli saatu mukaan Sylvester Stallonen veli Frank Stallone sekä Alec Baldwinin veli Stephen, jota oli oikeasti vain kiusallista katsoa).

Liikaa siis kaikkea. 

**1/2

Ohjaaja:David Dobkin (Shanghai Knights, Kuokkavieraat)
Pääosissa: Vince Vaughn, Paul Giamatti, Elizabeth Banks
Kesto:116min
Valmistusmaa:USA

Kirppiskamaa

Ja taas tuli toimittua kirppiksen dvd imurina. En vaan voi itselleni mitään noiden euron lätkien edessä kuten tuli jo viime kirppispostauksessa todettua.

Tällä kertaa käteen jäi:


Deadwoodin toka kausikin lähti vain femmalla. Voi vitsi.