sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

847/1001 Glengarry Glen Ross (1992)

Katsoin kirpparilta ostamani järkyttävän alkuperäisen nimen omaavan Myyntitykit (Glengarry Glen Ross). Elokuvasta en odottanut paljoakaan, koska vaikka nimet olivatkin kovat, niin en ollut elokuvasta mitään kuullut. Yllätyin positiivisesti.

Myyntitykit kertoo kiinteistöjä myyvästä toimistosta. Osastoa pyörittää sukulaissuhteilla paikkaansa päässyt, mutta myyntityöstä tietämätön pikkusieluinen John Williamson (Kevin Spacey). Ykkösmyyjän paikkaa pitää ihmiset pyörryksiin puhuva Ricky Roma (Al Pacino) ja Shelley Levene (Jack Lemmon) on taas jo parhaat päivänsä nähnyt eikä menesty enää kovinkaan hyvin. Toimistossa työskentelee myös hieman hukassa oleva George Aaronow (Alan Arkin) sekä psykoottisuutta lähentelevä Dave Moss (Ed Harris). Heikkoa tulosta tehneet myyjät saavat herätyssoiton, kun toimistolla vierailee pääkonttorilta tullut Blake (Alec Baldwin), joka ilmoittaa, että ykkösmyyjä saa Cadillacin, kakkosmyyjä veitsisetin ja kolmas saa potkut. 
Myyjät vedetäänkin niin ahtaalle, että kaksi myyjistä päätyy murtautumaan toimistoon viedäkseen parhaat vihjeet sekä toisten tekemät diilit. 

Alkoholi saa kielenkannat löysiksi.
Elokuvassa puhutaan paljon, joka onkin sen koko idea. Myyntimiehet puhuvat paljon ja useimmiten pelkkää p*skaa. Aivan sama mitä sylki suuhun tuo, mutta jos se saa diilin klousattua, niin keinoilla ei ole niin väliä. Al Pacino sai roolistaan sivuosa Oscar-ehdokkuuden, joka olikin täysin ansaittu (mutta hän voittikin samana vuonna pääosa Oscarin Naisen tuoksusta, joten ei varmaan häntä hirveästi haitannut vaikka pysti menikin Gene Hackmanille Armottomista). Jack Lemmon sai ansaitsemansa tunnustuksen sitten muissa pippaloissa. Oikeastaan kaikki elokuvassa olleet tekivät erinomaista työtä ja elokuvaa oli nautinnollista katsoa. Ainaostaan Ed Harrisin jatkuva papatus Alan Arkinin lähinnä myötäillessä hänen sanomaansa kävi pidemmän päälle jokseenkin rasittavaksi, mutta muuten myyntimiesten juttuja oli mielenkiintoista kuunnella. Alec Baldwin veti loistavan miniroolin.

Todellakin positiivinen yllätys ja mainio elokuva.

***1/2

Ohjaaja:James Foley (Who's That Girl, Confidence)
Pääosissa:Al Pacino, Jack Lemmon, Alec Baldwin
Kesto:100min
Valmistusmaa:USA

2 kommenttia:

  1. Loistava leffa ja minua askarruttaa kovasti minne olen omani hukannut, sillä sitä ei tarmokkaista etsinnöistä huolimatta ole löytynyt. Olen taatusti joskus lainannut sen jollekin ja se on kadonnut sitä kautta. Siinä versiossa oli vielä se alkuperäinen kansikuva jossa salkkumies kävelee nuoralla ja yhdenkään näyttelijän naamaa ei näytetä, kuten siinä uudemmassa tummakantisessa jossa Kevin Spacey on tungettu etualalle.

    Olen oikeassa elämässäni siteerannut Alec Baldwinin repliikkejä kyllästymiseen asti.

    VastaaPoista
  2. Minulla on juuri tuo isonaamaisella Spaceylla varustettu. Toivottavasti löydät omasi, koska tämä on kyllä keeper.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.