sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

perjantai 31. tammikuuta 2020

1917 (2019)


Taistelulähetit - 1917 (1917) ei suinkaan kerro Suomen itsenäistymisestä vaan on Sam Mendesin ohjaama elokuva ensimmäisestä maailmansodasta. Oscar-ehdokkuuksia 1917 on saanut muun muassa parhaan elokuvan, ohjauksen ja elokuvauksen kategorioista. Miksei miespääosasta? 
George MacKay olisi sen todellakin ansainnut. Varsinkin jos Brad Pittkin sai ehdokkuuden sivuosastaan Once upon a time in Hollywoodista tekemättä juuri mitään ihmeellistä.

Viesti tulee viedä ettei brittisotilaat ajaudu saksalaisten ansaan. Vaarassa on 1600 miehen henki. Viestin saa tehtäväkseen viedä kaksi miestä (George MacKay ja Dean-Charles Chapman).


Kuvassa tähyilee George MacKay
Elokuva oli kuvattu kauniisti häikäsevän soljuvilla kamera-ajoilla. Visuaalisesti se oli miellyttävää katsottavaa. Elokuvassa ei ollut mitään turhaa eikä tuntunut nähdyltä. Toivoin jopa ettei se olisi loppunut kun sitä oli niin kiinnostavaa katsoa. Tunnetasolla se onnistui liikuttamaan niin ilossa kuin surussa. 

Elokuvan näyttelytyö oli luontevaa. Osaltaan asiaa auttoi varmasti se, että kuluneita naamoja ei kankaalla juurikaan näkynyt. Benedict Cumberbatch ja Colin Firth olivat ainoat jotka osasin nimeltä sanoa. Ja nämäkin esiintyivät vain pari minuuttia.

Aivan loistava elokuva. Sanoisinko jopa, että paras elokuva minkä olen 2019 vuodelta nähnyt!

*****

Ohjaaja: Sam Mendes (American Beauty, Skyfall, Revolutionary road)
Pääosissa: George MacKay
Kesto:1h 59min
Valmistusmaa: USA, UK

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.