Mielestäni on ärsyttävää jos musiikki yrittää liian hallitsevasti ohjailla tunteitani sentimentaaliseen suuntaan. Hieman kuin Forrest Gumpissa, niin myös tässä Patch Adamsissa, käytettiin liikaa musiikkia korostamaan että tämä on nyt herkkä kohtaus.
Patch Adams perustuu tositapahtumiin ja se kertoo...Patch Adamsista (Robin Williams). Patch toimittaa itsensä mielisairaalaan itsetuhoisten ajatusten takia, mutta oivaltaa reissullaan, että hänen elämänsä tarkoitus on auttaa ihmisiä. Niinpä hän lähtee opiskelemaan lääketieteelliseen jonka opetukset hän kokee liian kliinisiksi. Patch uskoo ihmiskontaktiin ja huumoriin parantamisen välineinä. Oppilaista hän saa heti puolelleen Trumanin (Daniel London), joka auttaa Patchia tämän sairaalatempauksissa kuten potilaiden ilahduttamisissa. Myös aluksi vastahakoinen Carin (Monica Potter), johon Patch on ihastunut, lämpenee miehelle. Patchin metodeita ei kuitenkaan kunnioita hänen huonekaverinsa Mitch (Philip Seymour Hoffman) eikä kireä dekaani Walcott, jota esittää ilkeän miehen rooleista tuttu Bob Gunton.
Patch joutuu puolustelemaan tapaansa hoitaa koulukäyntinsä, mutta päättävät elimet lopulta huomaavat hänessä palavan liekin ja arvostavat tämän omistautumista lääketieteelle.
 |
| Patch Adams hauskuuttaa syöpälapsia |
Patch Adams on hyvin puolueellinen näkemys tosielämään perutuvan miehen kokemuksista. Elokuva näyttää miehen pyhimyksenä ja vaikka hänen tyttöystävänsä ammutaankin mielisairaan miehen toimesta, jota tämä lähti tapaamaan Patchin opetusten mukaisesti, niin se ei paljon elokuvan huumehöyryistä feel good -fiilistä pilannut. Robin Williamsin esittämän Patchin puolelle oli helppo asettua. Kukapa ei nyt tykkäisi lääkäristä, joka ei ajattele pelkästään maallista mammonaa, saa syöpälapset nauramaan eikä noudata tunkkaisen kalkkisdekaanin tiukkoja sääntöjä.
Harmillista sinänsä, että Hollywood näki miehen tarinassa hyvän keinon rahastaa vedoten ihmisten tunteisiin eikä oikeaa Patchia ja hänen missiotaan auttaa oikeasti ihmisiä otettu juurikaan huomioon. Elävän elämän Patch sanoi elokuvasta seuraavaa:
"After the movie, there wasn't a single positive article about our work or me. There were dumb, stupid, meaningless things... it made my children cry. They actually thought that they didn't know the person they were reading about." (Lähde).
Mutta kuten oikea Patchkin sanoi, niin Robin Williams itsessään teki hyvän roolityön ja oli kyllä uskottava intohimoisena lääkärinalkuna, joka haluaa muuttaa systeemiä. Philip Seymor Hoffman oli myös loistava tiukkapipoisena lääketieteen opiskelijana. Hoffaman avonaisine suineen ja epäuskoisine ilmeineen sopi hommaan kuin nakutettu. Kaksi nyt edesmennyttä itsetuhoista sekakäyttäjää: Robin Williams ja Philip Seymour Hoffman samassa elämänmyönteisessä elokuvassa. Mikä olikaan ironian määritelmä?
**1/2
Ohjaaja:Tom Shadyac (Ace Ventura, Liar Liar, Bruce Almighty, Evan Almighty)
Pääosissa:Robin Williams,
Daniel London,
Monica Potter
Kesto:115min
Valmistusmaa:USA
Muistan tuon elokuvan jälkeeni nähneeni juuri tuon oikean Patch Adamsin haastattelun jossa hän kritisoi aika tiukkasanaisestikin ja kenties jopa imagonsa vastaisesti nimenomaan tuota elokuvan antamaa kuvaa hänestä ja metodeistaan. Siinä hän kommentoi muun muassa sitä, että kuten elokuvassa perinteisemmän tohtoristoiminnan vanhoilliset kannattajat kyllä todenmukaisestikin vähättelivät Adamsia, mutta myös elokuvan ns. hyvä puoli, eli Williamsin esittämän hahmon puoleinen näkemys tekee täsmälleen samaa tekemällä kaikesta liian sentimentaalista. Adams kun kuulemma ei missään vaiheessa ole itse pyrkinyt eroon normaalista lääkäritoiminnasta ja toisin kuin elokuvassa annetaan ymmärtää kannattaa sitä, mutta elokuva antaa hänestä sellaisen kuvan kuin hän parantaisi vain naurun voimalla. Hänelle kun tärkeintä oli ilmeisesti inhimillistää lääkäreiden asennetta ja osoittaa että positiivinen mieliala voi joskus olla riittämiin, ei tyystin poistaa resepteistä pillereitä.
VastaaPoistaTotta onkin, että Patch Adams-elokuva jättää jälkeensä mielikuvan siitä kuinka kuivat kääkät päättävät ilmeettömästi vain pumpata nimettömät potilaansa täyteen lääkkeitä ja Adams puolestaan tulee hysteereisti nauraen heittelemään konfettia ja punaneniä ympäriinsä, ja vain jälkimmäinen on oikea tapa. Kun todellisuudessa myös jälkimmäiseen tunteisiin vetoavan manipuloivasti on väärä tapa ja vain väheksyy oikean Adamsin tarkoitusperiä.
Tosin myönnettäköön, että vaikka Williams olisikin esittänyt hahmoaan ns. väärin, niin ainakin hän on kirjaa kansiin katsoen uskottavamman näköinen ammatissaan. Ja halusi tai ei niin tietyissä ammateissa ihmisen ulkoasu, niin pinnallinen mielipide kuin se onkin, on merkityksellinen uskottavuuden kannalta. Hyvänä esimerkkinä se, että Sokoksilla on nykyään yöntekijöiden pukukoodina yhtenäisen unovormun sijaan omat, siistit vaatteet. Vaatepuolella se vapaa vaatetus saattaa toimia, sillä se mahdollisesti luo työntekijästä ammattitaitoisen hänen muka muodikkaiden vaatteidensa perusteella, mutta Iron Maiden-paitainen myyjä ei sitä kenties tee. Se paitahan ei tietenkään vaikuta ammattitaitoon, mutta ennen kuin se taidon ehtii kokemaan saattaa asiakas siirtyä sen jakkupukuisen böönan luokse. Joten Adams voi olla vaikka millainen lääketieteen puolijumala tahansa, niin Marx-veljekseltä näyttävänä hän saa luvan todistaa sen.
Patchista tosiaan tehtiin aikamoinen vitsi eikä hänen hankkeensa hyötynyt elokuvasta juuri mitenkään taloudellisesti.
VastaaPoistaMinusta ne jakkupukuiset myyjät on pelottavia. Valitsisin t-paita henkilön, mutta ymmärrän pointtisi
Olen täysin samaa mieltä heidän pelottavuudestaan.
Poista