sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

torstai 25. syyskuuta 2014

August Rush (2007)

Freddie Highmore näyttelee Evan Tyloria aka August Rushia jälkimmäisen nimen mukaisessa elokuvassa. Evan on laitettu adoptoitavaksi jo vauvasta asti, mutta musiikin kautta hän uskoo vanhempiensa oikeasti etsivän ja haluavan hänet. 

Yksi yö riittää
Evanin Lyla-äiti (Keri "Felicity" Russell) on klassista musiikkia soittava sellisti ja Louis-isä (Jonathan Rhys Meyers) rokkibändin laulaja. Evan on Lylan ja Louiksen yhden illan jutun seuraus, jonka Lylan isä antaa adoptoitavaksi kertoen tyttärelleen valheen lapsen menehtymisestä. Louis ei tiedä raskaudesta eikä ole nähnyt Lylaa sitten sen yhden illan jälkeen. Evan karkaa noin 10-vuotiaana adoptiokodista ja päätyy katusoittajasta musiikkineroksi Juilliardin koulun penkille. Evan ottaa esiintymisnimekseen August Rush ja hänen säveltämänsä konsertti päätetään esittää Central Parkissa. Sävellyksellään hän toivoo saattavansa perheensä yhteen. 

 Robin Williamsin voi nähdä sivuosassa orpolasten kyseenalaisena kasvatti-isänä. 

Ystävällismielistä jutustelua
August Rush on maagisia piirteitä omaava elokuva ja sitä oli mukava seurata kun tiesi, että nämä kolme henkilöä päätyy lopussa jollain tavalla yhteen. Freddie oli ihan hyvä optimistisena adoptiolapsena, mutta välillä hänen viattomuutensa ja innostuneisuutensa musiikista tuntui hieman liioitelluilta. Keri Russelia on vieläkin vaikea ottaa vakavasti missään muussa kuin tv:stä tutusta roolistaan. Tykkään kovasti Rhys Meyersistä ja hän olikin mainio sekä uskottava rock-muusikkona. Robin Williams teki hyvin epätyypillisen roolin jossain harmaalla alueella hyvän ja pahan ihmisen välimaastossa, mutta teki sen hyvin. Musiikkia oli kuvattu mukavasti ja erilaisia musiikkilajeja oli hauska kuunnella. 

August Rush on kiva satumainen elokuva, joka sopii katsottavaksi johonkin joulun alle kun "kaikki on mahdollista". 

***1/2

Ohjaaja:Kirsten Sheridan (Disco Pigs, Dollhouse)
Pääosissa:Freddie Highmore, Keri Russell, Jonathan Rhys Meyers
Kesto:114min
Valmistusmaa:USA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.