The Angriest Man in Brooklyn (2014)

Robin Williams on vihainen mies Brooklynista elokuvassa The Angriest Man in Brooklyn.

 Henry (Robin Williams) on äksy ja epämukava mies, joka saa kuulla lääkärinsä sijaiselta Sharonilta (Mila Kunis), että hänellä aivoverenvuoto. Henryn tivatessa elinaikaansa Sharonilta vastaa lääkäri paniikissa 90 minuuttia. Henry ryntää ulos vastaanotolta tapaamaan lakimies veljeään (Peter Dinklage) sekä pettävää vaimoaan (Melissa Leo). Henry haluaa tehdä ennen kuolemaansa sovinnon tanssiuralle päätyneen poikansa (Hamish Linklater) kanssa. 

 James Earl Jones tekee pienen roolin änkyttävänä elektroniikkamyyjänä. 

Vastaanotolla on hieman tungosta

Mielestäni Angriest man oli mukavan suoraviivainen elokuva: Mies kuulee kuolevansa puolentoistatunnin kuluttua, tajuaa että perhe on tärkein, yrittää kiksauttaa vaimoaan viimeisen kerran ja päästä sopuun poikansa kanssa. Elokuvassa ei ollut turhaa sentimentalisointia, koska Henry esitettiin kiroilevana ja töykeänä henkilönä. Tämän puolesta ei siis ollut kovin surullinen, mutta hänen viimeisiä hetkiään (tai niiksi luulemiaan) aikoja oli hauska katsoa. Parhautta oli kohtaus, jossa Henry oli ostamassa videokameraa änkyttävältä myyjältä hirveässä kiireessä. Muutenkin tuntui, että Robin Williams otti kaiken irti hahmostaan, joka Kumikamelia lainaten: "oli tosi kusipää ja mulkku mieheksi". Pidin myös elokuvassa siitä, että kaikki sen hahmot tuntuivat jollain tavalla epätäydellisiltä. Mila Kunis oli mukavan juureva lääkärinä. 

 Elokuvassa oli kuitenkin tarpeettomia itsenarraatioita Henryn sekä Sharonin hahmoilla, joihin en erityisemmin lämmennyt. Peter Dinklage, joka esitti Henryn veljeä, on yksi lempinäyttelijöistäni, mutta nyt hän ei tuntunut oikein kuuluvan elokuvaan. Tai ehkä kyse oli siitä, että hänelle ei oltu kirjoitettu kunnon roolia vaan oli enemmänkin tuotu mukaan lyhytkasvuisuutensa takia, että elokuvassa olisi tiettyä "indie-vibaa".

***

Ohjaaja:Phil Alden Robinson (Unelmien kenttä, Sneakers, The Sum of All Fears)

Pääosissa: Robin Williams, Mila Kunis, Peter Dinklage

Kesto:83min

Valmistusmaa:USA

Old Dogs (2009)

Ennen kuin edes aloitin katsomaan elokuvaa Old Dogs, jonka pääosaa tähdittää ikääntyneet Robin Williams sekä John Travolta, niin arvasin jo nimen perusteella että tulossa on kuraa. Ja aika kuraahan se olikin. 

Leirillä

 Charlie (John Travolta) ja Dan (Robin Williams) ovat olleet jo pitkään ystäviä ja heillä on yhteinen yritys urheilumarkkinoinnista. Yritys on laajenemassa Japaniin, mutta ensin heidän täytyy vakuuttaa Japanin korporaatio. Danin bisneskuvioita hämärtää hänen yhden illan juttunsa Vickyn (Kelly Preston) ilmaantuminen tämän elämään. Vicky ilmoittaa, että Danilla on kaksi 7-vuotiasta lasta jotka syntyivät tuosta kiihkon hetkestä. Nainen on myös menossa kahdeksi viikoksi vankilaan ja tarvitsee Dania hoitamaan lapsiaa poissaolonsa ajan. Hommahan menee tutunlaisesti haastavaksi kun Danin pitäisi olla edistamassa yritystään ja olla lastensa kanssa. Sinkku-Charlie ei myöskään lapsiin lämpene..ainakaan aluksi. 

Seth Green gorillan syleilyssä

Old Dogs taisi taas olla niitä elokuvia jotka Robinin piti tehdä rahan takia. En ymmärrä mitään muuta syytä osallistumisesta tällaiseen roskaan. Idea siitä, että mies ottaa lapset huostaansa eikä ole ihan varma mitä tekee ja sitten näitä jää ikävöimään kun on lähdön aika on jo niin kulunut idea, että huumoria piti kaivaa hermostoa nykivistä lääkkeistä asti. Mikä olisikaan hauskempaa kuin tietokone-efektein tehty ylisuuri hymy?

*1/2

Ohjaaja:Walt Becker (Wild hogs - villit karjut)
Pääosissa:Robin Williams, John Travolta, Seth Green
Kesto:88min
Valmistusmaa:USA

The Butler (2013)

The Butler perustuu tositapahtumiin tummasta hovimestarista valkoisessa talossa palvelemassa talossa tiuhaan vaihtuville presidenteille. 

Cecil Gaines (Forest Whitaker) on todistanut nuorena poikana 1920-luvun puuvillapelloilla  isänsä murhan ja äitinsä (Mariah Carey) jatkuvat raiskaukset talon isännän toimesta. Nuori Cecil pääsee isänsä murhan jälkeen "kotineekeriksi" ja oppii palvelemaan isäntäväkeä. Poika karkaa talon emännän avustuksella ja päätyy hyvän maineen omaavana hovimestarina palvelemaan valkoiseen taloon. Cecil todistaa niin Vietnamin sodan kuin John F. Kennedyn murhankin. Cecil ei halua ottaa poliittisesti kantaa nouseviin rotukysymyksiin, mutta hänen poikansa Louis (David Oyelowo) on tapahtumien ytimessä uhmaamassa rotuerottelua vaarantaen oman henkensä. Louis häpeää isänsä työtä ja isä häpeää poikansa aktivismia kunnes alkaa ymmärtämään poikansa toimia. Elokuva huipentuu Barack Obaman valintaan presidenttinä.

Elokuvassa voi nähdä muun muassa Robin Williamsin presidentti Eisenhowerina, John Cusackin presidentti Nixonina, Alan Rickmanin Ronald Reaganina ja Oprah Winfreyn Cecilin vaimona. Lenny Kravitz sekä Cuba Gooding Jr. esittivät Cecilin hovimestari-kamuja ja niin edelleen. Kaikki julkimot halusivat ilmeisesti kyseiseen elokuvaan ilmaistakseen poliittista kantaansa tms. 

Cecil tarjoilee Eisenhowerille

Rotukysymystä käsittelevissä elokuvissa tunnen itseni aina hieman ulkopuoliseksi. En voi ymmärtää miltä tuntuu olla musta ja omata kyseisenlainen alistettu historia. Toki voin ottaa omasta naiseudestani jotain elementtejä, mutta pysyn silti vain ulkopuolisena tarkkailijana. The Butler herätti ristiriitaisia tunnelmia. Forest Whitaker oli mainio ikääntyvänä hovimestarina, joka alkaa vasta ymmärtää oman rotunsa alistettua asemaa ikänsä loppumetreillä. Minua kuitenkin häiritsi elokuvassa vilisevät tähtikasvot kuten Mariah Careyn pieni osa elokuvan alussa, Oprah sai minut vaivaantuneeksi suurine kaulaaukkoineen enkä ymmärrä mitä Lenny Kravitz elokuvassa teki. Elokuvassa oli hauska vastakkainasettelu hovimestari-isän sekä mainion David Oyelowon esittämän aktvisti-Louis pojan välillä. Toisaalta mustien historia ehkä yksinkertaistettiin asettelemalla nämä kaksi "suuntausta" rinnakkain. Presidenttien esittäminen kliseiden välityksellä sekä ajankuluminen merkkitapahtumien kautta oli myös ihan hauska tapa kuvata vuosien vierimistä.

Oprah on uskoton vaimo

En myöskään ihan sulattanut sitä kun elokuva läheni loppuaan ja Barack Obaman vaalit tulivat kuvioihin ja hänen valinta presidenttinä oli kuin jonkinlainen unelmien täyttymys. Ymmärrän, että elokuvan narraation kannalta se kietoi pätkän mukavaa pakettiin mustien asemasta orjina presidentiksi. Elokuvan lopussakin kiiteltiin näitä aktiivista tummien ihmisoikeus-ryhmää, joka  mahdollisti kyseisen tapahtuman. Silti Obaman valinta -kohtaus tuntui vähän sellaiselta "nyt on kaikki hyvin ja tasa-arvoisesti mustilla, halleluujalta" vaikka näin ei vieläkään ole. Rasismi valitettavasti elää vielä. 

***1/2

Ohjaaja:Lee Daniels
Pääosissa: Forest Whitaker, Oprah Winfrey, John Cusack
Kesto:132min
Valmistusmaa:USA

The Adventures of Baron Munchausen (1988)

Olen kova Terry Gilliam fani, mutta Monty Python -elokuvien sekä Brazilin jälkeen tullut Paroni von Münchhausenin seikkailut (The Adventures of Baron Munchausen) ei ollutkaan enää niin hyvä. Muistan kuinka se nousi aina Gilliam keskusteluissa esiin vähemmän onnistuneena teoksena Jappervokin kanssa.

Paroni ja pikkutyttö

Baron Von Munchausen (John Neville) pelmahtaa keskelle 1700-lukulaista teatteriesitystä väittäen olevansa legendojen paroni. Hän alkaa kertomaan teatteriyleisölle seikkailuistaan sekä neljästä kumppanistaan. Yksi näistä pystyi kuulemaan hyvin sekä puhaltamaan ihmisjoukkoja kasaan (Jack Purvis), toinen pystyi juoksemaan nopeasti paikasta A paikkaan B (Eric Idle), kolmas jaksoi kantaa vaikka koko aarrekammion aarteet harteillaan (Winston Dennis) ja neljäs näki pitkälle (Charles McKeown). Teatteriväessä oleva pikkutyttö Sally (Sarah Polley) tempautuu tarinoihin mukaan kun Paroni lähtee hakemaan ystäviään voittamaan kaupungissa riehuvan sodan turkkilaisia vastaan. Tapahtumat tuntuvat mielikuvituksekkailta, mutta yleisö saa todistusaineistoa kun pitkään jatkunut sota onkin kertomuksen mukaisesti päättynyt sillä aikaa kun Paroni on kertonut jorinoitaan.

Elokuvassa voi nähdä muun muassa Robin Williamsin päänsä irroittamaan kykenevänä kuun kuninkaana sekä Uma Thurmanin viehättävänä Venuksena.

Isopäinen Robin Williams

Kuten jo hieman alkujohdannossa alustin, niin Paroni von Münchhausenin seikkailut ei ole niin hyvä elokuva. Pidän Terry Gilliamin fantasiamaailmasta sekä mielikuvituksesta ja elokuva näyttikin hyvälle. Tarinat olivat kuitenkin liian poukkoilevia eikä niin mielenkiintoisia. Muistan, että olen aina hirveän tylsistynyt elokuvan alussa ja siinä kestääkin turhan kauan ennen kuin se käynnistyy kunnolla. Elokuvan ainoa python, Eric Idle, on kiinnostava ilmestys, mutta ei saanut elokuvassa kovinkaan suurta osaa. Robin Williams oli hauska ja pikkutyttö ilmeikäs. Muutenkin kaikki on ihan hyviä rooleissaan. Elokuvan käsikirjoitus on vain liian sekava ja epäkiintoisa. 

**1/2

Ohjaaja:Terry Gilliam (12 Apinaa, Fisher king, Tideland)
Pääosissa:John Neville, Eric Idle, Sarah Polley
Kesto:126min
Valmistusmaa: UK, Italia

993/1001 Artificial Intelligence: AI (2001)

Steven Spielberg ei voi usein vastustaa alieneiden lumoavaa vetovoimaa eikä A.I. - Tekoäly (Artificial Intelligence: AI) tee poikkeusta.

Monica (Frances O'Connor) sekä Henry (Sam Robards) ovat vanhempia joiden lapsi on koomassa. Henry haluaa piristää vaimoaan tuomalla korvikkeeksi uudenlaisen mekaanisen tuotteen - robottilapsi-Davidin (Haley Joel Osment). Eletään lähitulevaisuudessa, jossa napajäätiköt ovat sulaneet ja vedenpinta peittänyt alleen kaikki matalat kapungit ja maat. Kun Monican ja Henryn oikea lapsi tervehtyy, niin kohtelee hän Davidia kuin lelua. Vanhemmat eivät myöskään ole enää niin lämpimiä Davidia kohtaan ja päätyvätkin viemään tämän tekijälleen tuhottavaksi. Monica ei kuitenkaan raaski viedä Davidia loppuun asti vaan dumppaa tämän mekaanisine Teddy-nallekavereineen (Jack Angel) laitoksen läheiseen metsään.

Gigolo-Jane ja Gigolo-Joe

David kohtaa joutuessaan lihamarkkinoiden vangiksi kävelevän vibraattorin - Gigolo-Joen (Jude Law) ystävysten tämän kanssaan. Lihamarkkinoilla robotteja vihaavat ihmiset hajottavat näitä "leipää ja sirkushuveja" -tyylisesti. David päätyy etsimään Joen kanssa Pinokkio-sadusta tuttua Sinistä haltiatarta, joka osaisi muuttaa hänen oikeaksi pojaksi, että Monica rakastaisi häntä ja ottaisi takaisin. Vuodet vierivät ja ihmiskunnan menehdyttyä saapuvat ystävällismieliset alienit maanpinnalle. He haluavat tehdä Davidin unelmat todeksi. 

Mukana myös William Hurt robotti-professorina ja Robin Williams Tohtori-tiedon äänenä. 

David ja Teddy

A.I on aivan liian pitkä elokuva, jossa on hyvä idea. Haley Joe Osment esittää hyvin robo-poikaa eikä Jude Lawkaan ole hullumpi. Hänen imelän kaunis ulkokuori sopii hyvin gigolo-botiksi. Parhautta oli myös Davidin superlelu Teddy, joka veti väliin vakavalla miehen ääneellään onelinereita. On helpompi hyväksyä ajatus siitä, että tällaisia mekaanisia ihmisen oloisia robotteja tehtäisiin gigolo-Joe tarkoituksiin, mutta vaikeampi hyväksyä, että mikään direktiivi hyväksyisi lapsibotin, jonka voisi ohjelmoida rakastamaan ja joka on kykenevä uniin sekä täten tietoisuuteen. On myös vaikea kuvitella, että kukaan haluaisi lapsen joka ei kasvaisi ikinä. Itselläni ei ole lapsia, mutta voisin kuvitella että ilo syntyisi juurikin siitä, että voisi seurata heidän kasvavan ja kehittyvän. Lopulta lentäen pois pesästä ja aloittaen oman itsenäisen elämänsä. Elokuvassa robolapsien tehtailun motiiviksi oli laitettu se, että lasten saantia oltiin säännöstelty luonnonvarojen hupenemisen takia, mutta en usko että se riittäisi motiiviksi. 

ET call home...eikun?!

A.I:ssa oli kuitenkin ihan mielenkiintoista leikittelyä tämän ajatuksen kanssa ja tulevaisuuden maailma näytti visuaalisesti hyvälle. Elokuvan loppu oli kuitenkin aivan käsittämätön ja Spielbergin pakkomielteillä kyllästetty kun mukaan tuli alienit.

***

Ohjaaja:Steven Spielberg (Kolmannen asteen yhteys, Lincoln, Jaws)

Pääosissa: Haley Joel Osment, Jude Law, Frances O'Connor

Kesto:146min

Valmistusmaa:USA

Shrink (2009)

Kevin Spacey ei saanut tarpeekseen pilvenpoltosta, jonka aloitti American Beautyssa vuonna 1999 vaan jatkoi tuprutteluaan 10 vuotta myöhemmin tässä elokuvassa Shrink - Tapaus tohtori Carter (Shrink).

Tohtori Henry Carter on tähtien psykiatri, joka kärsii itse henkisistä vaikeuksista, koska tämän vaimo murhasi itsensä. Hän saa vastaanotolle bro bono -tapauksen Jemman (Keke Palmer), jolla on myös vaikeuksia, koska tämän äiti on puolestaan päästänyt itsensä maallisista murheista. Erilaisista ongelmista kärsiviä henkilöitä Hollywoodin elokuvakoneistosta käy Carterin vastaanotolla. Yksi näistä on ikääntyvä alkoholisoitunut tähti Jack (Robin Williams), joka pyytää lupaa vaimonsa pettämiseen ja Patrick (Dallas Roberts) kusipäinen tuottaja. Muitakin ihmisiä lappaa visiitille, mutta ovat niin epäkiintoisia, että en viitsi heitä yksitellen mainita tässä. 

Tohtori Carter köllöttelee

Shrinkin katsominen oli aikamoisen työn ja tuskan takana. Kevin Spacey on kiistatta hyvä näyttelijä, mutta hänen karismansa ei jaksanut kantaa koko elokuvaa. Moni elokuva haluaa osoittaa kuinka sekaisin Hollywood on, mutta Shrink teki sen erittäin epäkiinnostavasti. Elokuva hukkui paljouteensa. Siinä oli liikaa ihmisiä, siinä oli aivan liikaa ihmisiä jotka eivät olleet millään lailla kiinnostavia. Siinä käsiteltiin kahta eri teemaa: elokuvamaailmaa sekä läheisen itsemurhaa. Nämä kaksi aihetta laimensi toinen toisensa sekavaksi mössöksi, jonka pinnalle nousivat molempien aiheiden eltaantuneet sakat.

Carterille pilveä myynyttä Jesusia esittänyt Jesse Plemons oli kuin ginger-maskin päälle laittanut Matt Damon. Hämmentävää. 

 
Epäkiinnostava sekä merkityksetön elokuva.

*1/2

Ohjaaja:Jonas Pate (Deceiver)
Pääosissa:Kevin Spacey, Mark Webber, Keke Palmer
Kesto:104min
Valmistusmaa:USA

Insomnia (2002)

Insomnia kertoo Alaskassa tapahtuneesta epätavanomaisesta nuoren naisen murhasta, jota lähetetään tutkimaan kaksi Los Angelesilaista etsivää. Toinen etsivistä Will Dormer (Al Pacino) on paraikaa LA:n poliisin sisäisessä tutkinnasta todistusaineiston peukaloinnista. Apuunsa tutkimuksiinsa he saavat innokkaan paikallisen nuoren poliisin Ellien (Hilary Swank), joka idolisoi Dormeria. Will kärsii Alaskan öittömistä öistä eikä saa jatkuvassa valossa unta. Mies pääsee tytön murhaajan (Robin Williams) jäljille, mutta murhaaja on todistanut Willin poliisiystävän ampumisen ja kiristääkin tällä Dormeria.

Robin Williams ja Al Pacino

Pidän näin yleisesti ohjaaja Christopher Nolanin töistä ja myös Insomniassa hän oli saanut perinteiseen kissa-hiiri-leikkiin enemmän sisältöä kuin perus poliisi-"sarja"murhaaja-elokuvassa olisi. En pidä kuitenkaan Insomniaa täysin onnistuneena ja kalpenee Nolanin muille töille. Mielestäni tarinan puitteet ovat mielenkiintoiset: Ei täysin puhtoinen poliisi, joka joutuu murhaajan leikkikaluksi ja peittelemään oman vahinkonsa jälkiä. Al Pacino suoriutui loistavasti unettomuuden kanssa kamppailevana. Pacino on tunnetusti metodi-näyttelijä ja tämän vaimo olikin saanut elokuvan aikaan kaksoset, joita lensi aina kuvaustauoilla Losiin katsomaan. Metodi joka toimi. Kaikki ne omat nukkumattomat yöt myös palasivat mieleeni kuinka seuraavana päivänä äänet tuntuivat voimakkaina, silmät seisoivat päässä ja ajatus puuroutui

Hilary Swank

 Ei Robin Williamskaan huono ollut. Onkin kiintoisaa, että komedioissa sekä draamoissa totuttu Williams teki kaksi synkkää "pahiksen" roolia samana vuonna tämän sekä One hour photon. Empire-lehden tekemän haastattelun mukaan Williams ei muista kuinka sai roolin Insomniasta, mutta piti mahdollisena juuri One hour photossa mukana olemistaan. Haastattelussa Robin kehuu työskentelyään Christopher Nolanin kanssa, mutta hänellä on Batman-elokuvista sanansa sanottavananaan:

I would work with Chris again in a second, playing anyone in anything. I’d play The Riddler in the next Batman, although it’d be hard to top Heath as the villain, and I’m a little hairy for tights. Plus, the Batman films have screwed me twice before: years ago they offered me The Joker and then gave it to Jack Nicholson, then they offered me The Riddler and gave it to Jim Carrey. I’d be like, “Okay, is this a real offer? If it is, then the answer’s yes. Don’t pump me again, motherfuckers.

Robin Williamsin murhaaja-hahmo (Walter) oli hyvä, koska hän oli normaalin oloinen sosiopaatti. Al Pacinon esittämän Will Dormerin oli vain kuunneltava hänen nillittäviä puheluitaan, joissa hän vakuutteli syyttömyyttään, koska Walterilla oli tietoa jolla kiristää. Mielestäni Hilary Swankin esittämä innokas poliisi oli ehkä hieman liian kliseinen ja rikkoi jollain tavalla elokuvan harmaita fiiliksiä. Ymmärrän, että Nolan ehkä tarkoituksellisesti halusi tuoda energiaa unettomuuteen Hilaryn ylipirteällä hahmolla, mutta se tuntui falskilta. En myös erityisesti pitänyt Martin Donovanin  Hap Echartista, miehestä jonka Dormer vahingossa ampui. Hänen kuolemansa tuntui minulle yhdentekevältä. 

Hyvä Al ja Robin sekä mukavan ei niin ennalta-arvattava tarina. Mukana kuitenkin myös vähemmän onnistuineita elementtejä.

***1/2

Ohjaaja:Christopher Nolan (Batman begins, The Dark Knight, Dark knight rises)
Pääosissa:Al Pacino, Robin Williams, Hilary Swank
Kesto:118min
Valmistusmaa:USA, Kanada

What Dreams May Come (1998)

Jos lukee elokuvan selostuksen ennen sen näkemistä, niin voi käydä kuten minulle kävi tämän Taivaan tuolla puolen (What Dreams May Come) elokuvan kanssa: odottaa jotain aivan muuta kuin mitä saa. 

Alkuteksteistä elokuvan alkuun pääsemme jo näkemään kuinka lääkäri-Chris (Robin Williams) rakastuu taiteilija-Annieen (Annabella Sciorra), nai tämän, saa kaksi lasta ja menettää nämä auto-onnettomuudessa. Pian myös Chris itse menehtyy auto-onnettomuuden seurauksena. Yksin jäänyt Annie ei jaksa elämistään, joten päättää tehdä itsemurhan ja mennä perheensä perässä. Elokuva keskittyykin pohtimaan tuonpuoleista elämää, jossa Chris yrittää löytää perheensä. Tosin Annien hän joutuu itsemurhan tehneenä etsiä helvetistä asti. 

Elokuvassa voi nähdä myös Cuba Gooding jr.:n. 

Elämää maalauksessa

Elokuvan kunniaksi täytyy sanoa ainakin se, että se ei yrittänyt olla liian kaupallinen. Myös tuonpuoleisen erikoistehosteet olivat aika hienot kun Chris päätyi asumaan vaimonsa maalamaan tauluun. Tosin tätä väri-ilottelua mielestäni pitkitettiin pelkästään tehosteiden "makeuden" takia. Mielestäni Robin Williams oli ihan ok ja Scirrora oikein mainio tunteikkaana naisena, mutta en ihan vain ymmärtänyt elokuvan ideaa. Tuonpuoleisen hahmottamasti on toki moni elokuva yrittänyt, mutta kyseisen elokuvan toteutus asiasta ei ollut kovin kiintoisa. Kai pätkän pääsanoma oli se, että rakkaus voittaa kaiken, koska Chris haki vaimonsa helvetistä ja vietti tämän kanssaan mieluummin aikaa kuin olisi ollut onnellinen taivaassaan.

Taivaan tuolla puolen pisti pohtimaan taas Robin Williamsin omaa kohtaloa. Oliko elokuva hänelle jollain tavalla lohduttava kun hän sai leikkiä ajatuksella tuonpuoleisesta. Tosin elokuvassa itsemurhan tehnyt vaimo joutuu helvettiin, joka on erittäin ahdistava paikka. Vaikuttiko se mitenkään Robinin mielenmaisemiin vaikka ateisti olikin?  Nämä ovat tietysti asioita joihin ei saa koskaan vastausta, mutta sellaisilta aatoksilta on elokuvaa katsoessa vaikea välttyä. 

Plussaa omalaatuisuudesta, miinusta mielenkiinnottomista dialogeista.

**1/2

Ohjaaja:Vincent Ward (River Queen)

Pääosissa: Robin Williams, Cuba Gooding Jr., Annabella Sciorra

Kesto:113min

Valmistusmaa:USA, Uusi Seelanti

The Best of Times (1986)

Vaikka olinkin nuoremapana hyvä liikunnassa, niin en ole oikein koskaan ymmärtänyt johonkin urheilulajiin keskittyvää nostalgiaa. Menneet ovat menneitä. Kasan alimmainen (The Best of Times) kertoo Jack Dundeesta (Robin Williams), joka ei osaa päästää irti noista nuoruuden glooriahetkistä. Tosin Dundeen tilanne on hieman toinen, koska hän pudotti tärkeässä ottelussa pallon juuri ennen touchdownia ja haluaakin tehdä toisinnon pelistä, jossa voisi paikata mokansa. 

Vaimonsa (Holly Palance) isän (Donald Moffat) alla työskentelevä Dundee saa ideaansa mukaan Reno Hightowerin (Kurt Russell), joka toimi pelinrakentajana. Lopulta miehet saavat mukaansa niin oman joukkueensa pelaajat kuin vastustajatkin. Dundeelle pelin toisinto on tärkeä, mutta hän ei saa vaimoaan tätä ymmärtämään. Myös Renon vaimo (Pamela Reed) haluaa jättää miehensä. 

Kurt Russell ja Robin Williams

Kasan alimmainen ei ole kovinkaan hauska elokuva tai edes mielenkiintoinen. Epätoivon rajalla pyyheltävää Dundeeta esittänyt Robin esitti yksipuolisesti kitisevää hahmoaan. Kurt Russell sopi hyvin osaansa, mutta käsikirjoituksessa ei ollut paljon liikkumanvaraa. Elokuva saattaa toimia paremmin jos a.) pitää penkkiurheilusta, b.) seuraa amerikkalaista jalkapalloa tai c.) on kulttuurista, jossa amerikkalainen jalkapallo on se juttu kuten Suomessa jääkiekko.

Pamela Reed ja Holly Palance

Pätkää katsoessani rupesin miettimään enemmän Pamela Reedia. En tiedä onko hän koskaan esittänyt minkään elokuvan pääosanaista, mutta aina hän tuntuu olevan sellainen sisukas vaimo, jonka mies on jollain tavalla sietämätön. Tässä hän halusi eron Kurt Russelista, mutta palasi lopussa hänen kanssaan yhteen. The Cadillac manissa hän oli pettävän Robin Williamsin ex-vaimo, mutta palaamassa lopussa yhteen ja Beanissa hän oli jättämässä Peter MacNicolia kun toi Beanin asumaan kanssaan, mutta oli lopussa palaamassa yhteen... ja niin edelleen. Mielestäni Pamela Reed on kuitenkin kiva. 

Ei niin onnistunut komedia.

**

Ohjaaja: Roger Spottiswoode (Turner ja täystuho, Huominen ei koskaan kuole)

Pääosissa: Robin Williams, Kurt Russell, Pamela Reed

Kesto:104min

Valmistusmaa: USA

August Rush (2007)

Freddie Highmore näyttelee Evan Tyloria aka August Rushia jälkimmäisen nimen mukaisessa elokuvassa. Evan on laitettu adoptoitavaksi jo vauvasta asti, mutta musiikin kautta hän uskoo vanhempiensa oikeasti etsivän ja haluavan hänet. 

Yksi yö riittää

Evanin Lyla-äiti (Keri "Felicity" Russell) on klassista musiikkia soittava sellisti ja Louis-isä (Jonathan Rhys Meyers) rokkibändin laulaja. Evan on Lylan ja Louiksen yhden illan jutun seuraus, jonka Lylan isä antaa adoptoitavaksi kertoen tyttärelleen valheen lapsen menehtymisestä. Louis ei tiedä raskaudesta eikä ole nähnyt Lylaa sitten sen yhden illan jälkeen. Evan karkaa noin 10-vuotiaana adoptiokodista ja päätyy katusoittajasta musiikkineroksi Juilliardin koulun penkille. Evan ottaa esiintymisnimekseen August Rush ja hänen säveltämänsä konsertti päätetään esittää Central Parkissa. Sävellyksellään hän toivoo saattavansa perheensä yhteen. 

 Robin Williamsin voi nähdä sivuosassa orpolasten kyseenalaisena kasvatti-isänä. 

Ystävällismielistä jutustelua

August Rush on maagisia piirteitä omaava elokuva ja sitä oli mukava seurata kun tiesi, että nämä kolme henkilöä päätyy lopussa jollain tavalla yhteen. Freddie oli ihan hyvä optimistisena adoptiolapsena, mutta välillä hänen viattomuutensa ja innostuneisuutensa musiikista tuntui hieman liioitelluilta. Keri Russelia on vieläkin vaikea ottaa vakavasti missään muussa kuin tv:stä tutusta roolistaan. Tykkään kovasti Rhys Meyersistä ja hän olikin mainio sekä uskottava rock-muusikkona. Robin Williams teki hyvin epätyypillisen roolin jossain harmaalla alueella hyvän ja pahan ihmisen välimaastossa, mutta teki sen hyvin. Musiikkia oli kuvattu mukavasti ja erilaisia musiikkilajeja oli hauska kuunnella. 

August Rush on kiva satumainen elokuva, joka sopii katsottavaksi johonkin joulun alle kun "kaikki on mahdollista". 

***1/2

Ohjaaja:Kirsten Sheridan (Disco Pigs, Dollhouse)

Pääosissa:Freddie Highmore, Keri Russell, Jonathan Rhys Meyers

Kesto:114min

Valmistusmaa:USA

One Hour Photo (2002)

Muistan kun näin One Hour Photo -elokuvan ensimmäisen kerran Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvafestivaaleilla vuonna 2002. Silloin Robin Williamsin rooli pakkomielteisenä, syrjäänvetäytyvänä ja kaikinpuolin epämiellyttävänä henkilönä tuli täysin puun takaa. Komediasta ei ollut merkkiäkään kun Williams valkaisi tukkansa esittääkseen pääosahenkilö Seymour Parrishia.

Seymor on töissä supermarketin kuvapisteellä. Vakavasti työhönsä suhtautuva Parrish saa paljon shittiä pomoltaan (Gary Cole) suuresta kuvahukkamäärästä. Pomo ei kuitenkaan tiedä sitä, että Parrish on erityisen mieltynyt perheeseen, jonka kuvat kehittää aina myös itselleen. Pakkomielle menee askeleen liian pitkälle kun toisen kuvia kehittäessä Parrish huomaa, että perheen isä ei olekaan niin täydellinen kuin valokuvista voisi päätellä.

Parrish valmistautumassa asiakaspalveluun

Robin Williams oli mainio yksinäisenä valokuvamiehenä, joka onnistui löytämään hahmonsa pelottavan hyvin. Elokuvaa kehiteltiin mukavan hitaalla tempolla eikä Parrisihin äärimmäisyyksiin äityneet teot tuntuneet tämän takia niin epäuskottavilta. En kuitenkaan pitänyt elokuvan lopusta, jossa Parrish vuodattaa lapsuutensa traumat ystävälliselle poliisille. Mielestäni olisi ollut parempi, jos katsoja olisi voinut itse miettiä, että mikä ajoi Parrishin kyseiseen elämäntilanteeseen ja persoonallisuuteen. Perheenisää näytelleen Michael Vartan olisi myös voinut vaihtaa johonkin paremmin sisäiset tunteet reflektoivaan näyttelijään. 

Omaperäisen tuntuinen idea, loistava Robin Williams, oivaltava värimaailma, mutta ei aivan täydellinen elokuva.

***1/2

Ohjaaja:Mark Romanek (Never Let Me Go)
Pääosissa:Robin Williams, Connie Nielsen, Michael Vartan
Kesto:96min
Valmistusmaa:USA

Fisher King (1991)

Fisher king on muun muassa Monty Pythoneista tutun Terry Gilliamin ohjaama elokuva, joka kuului lapsuudessani suosikkipätkiini. Robin Williams sai roolistaan Oscar-ehdokkuudeen ja mainio Mercedes Ruehl voitti kyseisen pystin sivuosaroolistaan.

Jeff Bridges näyttelee itsetuhoista Jackia, joka on jättänyt radio-DJ:n hommat sen jälkeen kun hänen sekopäinen kuuntelijansa suoritti verilöylyn New Yorkilaisessa ravintolassa. Yksi tämän murhamiehen uhreista oli nyt kodittomana pyörivän Parryn (Robin Williams) vaimo. Mielenterveyden rajamailla häilyvä Parry kohtaa Jackin, joka haluaa auttaa tätä tuntemansa syyllisyyden takia. Parry on vakuuttunut siitä, että Jack on "The chosen one" hakemaan Graalin maljan, jolloin vain Parryn näkemä pelottava Punainen ritari lähtisi pois.

Mercedes Ruehl esittää Jackin tyttöystävää Annea ja Amanda Plummer Parryn ihastuksen kohdetta Lydiaa. Myös Tom Waits tekee pienen roolin.

Robin Williams ja Jeff Bridges

Terry Gilliamin ohjaustyyli on helppo tunnistaa ja tässä Fisher Kingissä tutut jyrkät kuvakulmat sekä känninen tunnelma välittyivät. Myös Terryä kiehtova keskiaika sekä Graalin malja oltiin saatu tähänkin pätkään ujutettua. Kaikki näyttelijät toimivat rooleissaan: Mercedes oli ihan paras white-trash-tyttöystävänä, Jeff Bridges itsensä hukanneena DJ:nä ja Robin Williams pisti parastaan sosiaalisista normeista vapaana pummina. Michael Jeter oli myös mahtava ristiinpukeutuneena pummina. 

Michael Jeter tuo ilmapalloja Lydialle

Mielestäni elokuva esitti hyvin kuinka herkkä ihmisen mieli on ja yksi traaginen tapahtuma voi sen järkyttää. Elokuva ei myöskään Hollywoodistanut kodittomuutta vaan turha sentimentaalisuus oli tiessään. Ainoastaan hienosti komedian ja draaman välimaastossa tasapainotteleva kertomus näistä kahdesta miehestä, jotka auttavat toisiaan. 

****

Ohjaaja:Terry Gilliam (12 Apinaa, Tideland, Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa)

Pääosissa: Jeff Bridges, Robin Williams, Adam Bryant

Kesto:137min

Valmistusmaa:USA

The Final Cut (2004)

The Final Cut on tulevaisuuteen sijoittuva elokuva, jossa varakkailla ihmisillä on mahdollista ostaa muisti-implantti jonka asettaa lapseensa. Siirränäinen tallentaa henkilön muistot syntymästä kuolemaan.

Alan (Robin Williams) on leikkaajaa, jonka ammattiin kuuluu editoida ihmisten muistoimplanttien muistoja näytettäväksi hautajaistilaisuuksia varten. Kyseiseen ammattiin miehen on ajanut hänen oma lapsuuden muistonsa itsestään pikkupoikana, joka todisti toisen pikkupojan kuoleman. Kansa on vahvasti jakautunut implantin suhteen kahtia ja leikkaajat kuuluvat vastustajien vihatuimpaan kastiin. Entinen leikkaaja ja nykyinen vastustaja Fletcher (Jim Caviezel) painostaa Alania luovuttamaan hänelle saamansa kuolleen implanttitekniikan johtajan implantin mustamaalausta varten. 

Mira Sorvanon voi nähdä Alanin ex-tyttöystävänä. 

Jim Caviezel ja Robin Williams

 Elokuva sortui liikaan jäykistelyyn. Robin Williamsia oli milteipä kiusallista katsoa hymyttömänä lapsuuden trauman piinaamana ihmisenä. Pätkää vietiin myös eteenpäin kankeasti eikä sitä ollut aina kovin kiinnostavaa katsoa. Mielestäni elokuvan kiinnostavimmaksi hahmoksi osoittautui  entinen leikkaaja Fletcher. Juuri kun hän sai enemmän ruutuaikaa ja elokuva kävi mielenkiinoiseksi, niin se loppui. Oli täysin yllättänyt lopputekstien pälmähdyttyä. Mira Sorvanoa oli vaikea uskoa Alanin tyttöystäväksi ja heidän välilleen kehitetty pikkudraama kun Alanilta löytyi naisen exän muistofilmi tuntui tarpeettomalta lisätäytteeltä.

The Final Cut olisi kaivannut itsessään parempaa editointia, käsikirjoitusta sekä näyttelyä. Täytyy kuitenkin sanoa, että ihan mielenkiintoinen idea tuollaisesta muistot tallentavasta siirränäisestä. Tässä tosi-tv-maailmassa olisikin helppo uskoa, että itsensä esille tuovat ihmiset haluaisivat kyseisen siirränäisen omata. 

**

Ohjaaja:Omar Naim (Dead Awake)
Pääosissa:Robin Williams, Jim Caviezel, Mira Sorvino
Kesto:95min
Valmistusmaa:USA, Kanada, Saksa

Bicentennial Man (1999)

Robotin elämää (Bicentennial Man) on kertomus tulevaisuudesta, jossa on mahdollista ostaa itselleen kodinaskareita hoitava robotti.

Martinien perhe ostaa itselleen robotin, jonka nimeävät Andrewiksi (Robin Williams). Isä-Martin (Sam Neill) huomaa, että Andrew on erityinen, koska osoittaa personaallisuuden piirteitä kuten luovuutta ja nauttimista erilaisten asioiden parissa. Andrew tulee erityisen hyvin toimeen perheen pikkutytön kanssa, johon viittaa vanhanakin pikku-neitinä (vanhana:Embeth Davidtz). Pikku-neiti ihastuu kasvaessaan Andrewseen, mutta avioituu kuitenkin järkisyistä ihmisen kanssa. Tämän lapsen lapsi Portia (Embeth Davidtz) on kuitenkin eri tapaus. Pari rakastuu toisiinsa. Aikojen saatossa Andrew on yhä enemmän ihmisen kaltainen kehiteltyään robottitutkijan (Oliver Platt) kanssa lisäosia. Koneen ihmistyttyä ja lisätessä itselleen kuolevaisuuden kysyykin elokuva, joka perustuu
Isaac Asimovin novelliin, että missä menee ihmisen ja koneen raja. Voiko koneella olla sielu?

Robotit tutkijan kanssa

Hieman ikävää, että kyseisen elokuvan ohjasi Chris Columbus (Yksin kotona, Mrs. Doubtfire, Harry Potter 1-2) koska Asimovin mielenkiintoisesta kertomuksesta olisi saanut varmasti hienommankin elokuvan. Chrisin käsissä tarina sai omaan makuuni liian hassuttelevan ja komediallisen luonteen. Olisin halunnut nähdä mitä jonkin Ridley Scott -tyyppisen henkilön käsistä olisi lähtenyt. Robin Williams oli kyllä hyvin robottimainen ja roolissaan hyvä. Ajan kuluminen oli ihmisten muodossa välillä hieman epäuskottavaa. Elokuvan musiikki tuki hyvin elokuvan missiota katsojan herkistämiseen. Kuuntelin soundtrackin, jonka voiti aikoinani ...Noirin blogiarvonnasta, vielä elokuvan jälkeen kokonaisuudessaan.  

Robotin elämää tuntui ylipitkältä. Varmasti novellia, jossa aika kuluu vuosikymmenittäin eteenpäin on vaikea kääntää elokuvan muotoon eikä tässä oltu täysin onnistuttu. 

**1/2

Ohjaaja:Chris Columbus (Yksin kotona, Mrs. Doubtfire, Harry Potter 1-2)

Pääosissa:Robin Williams, Embeth Davidtz, Sam Neill

Kesto:132min

Valmistusmaa:USA, Saksa

764/1001 Good Morning, Vietnam (1987)

Robin Williams toivottelee hyvät huomenet Vietnamille elokuvassa Hyvää huomenta, Vietnam (Good Morning, Vietnam).

Goooood mooorning Vietnam!

Adrian Cronauer (Robin Williams) on  anarkistinen tiskijukka, joka määrätään Vietnamiin sodan keskelle Yhdysvaltojen armeijan tukikohtaan vetämään radion aamu- ja iltapäivälähetyksiä. Adrianin hassutteleva tyyli, auktoriteettien pilkkaus sekä rock-musiikki vetoaa sotilaisiin. Mies osoittautuu kuitenkin armeijan johdolle varsinaiseksi piikiksi lihassa. Varsinkin kersantti-majuri Dickerson (J.T. Walsh) sekä luutnantti Hauk (Bruno Kirby) ovat ihan pähkinöinä. 

Adrian ihastuu vietnamilaiseen naiseen Trinhiin (Chintara Sukapatana) ja ystävystyy tämän veljeen Tuaniin (Tung Thanh Tran). Deittailu korostaa kulttuurieroja. Adrian saa myös kokea, että Vietnamissa ei voi tietää kuka on vihollinen ja kuka ystävä.

Elokuvassa voi myös nähdä muun muassa Forest Whittakerin Adrianin kaverina sekä mainion Cu Ba Nguyenin soltuille tarkoitetun baarin pitäjänä Jimmy Wah:na. 

Robin Williams ja Chintara Sukapatana

Robin Williams sai elokuvasta Oscar-ehdokkuuden. Michael Douglas on hyvä Gekkona Wall Streetissa, josta voitti pääosa-Oscarin vuonna 1988, mutta olisin kuitenkin suonut kultaisen tunnustuksen ennemminkin Robinille. Hänen energistä suoritustaan on miltei hengästyttävää katsoa ja toimii elokuvan vaihtelevien tapahtumien telttakeppinä. Loistavan lisän tuo samaistuttava Forest Whittaker tavallaan katsojan tasolla olevana tarkkailijana. Myös moni vietnamilainen tai sellaista esittävä toi mukavaa huumoria sekä toisaalta vakavuutta ja realismia elokuvaan. 

Robin Williamsin radiospeekkejä oli hauska kuunnella ja häntä oli myös mukava katsella englannintuntien vetäjänä, jolloin hauskuuden toi lähinnä hänen oppilaansa.  

Tykkäsin kyllä.

****

Ohjaaja:Barry Levinson (Toys, Man of the year)

Pääosissa: Robin Williams, Forest Whitaker, Tung Thanh Tran

Kesto:121min

Valmistusmaa: USA

Club Paradise (1986)

Robin ja Twiggy

Harold Ramisin (Päiväni murmelina, Caddyshack) ohjaama Paratiisiklubi (Club Paradise) kertoo palomiehestä nimeltä Jack Moniker (Robin Williams), joka lopettaa työnsä ja muuttaa reggae-musiikin täyteiselle Karibian saarelle: St. Nicholasiin. Jack muuttaa hieman rempallaan olevaan hotelliin, jossa soi musiikki ja viina virtaa - Paratiisiklubiin. Klubin omistaja Ernest Reed (Jimmy Cliff) on velkaa korruptoitunelle valtionjohdolle veroja ja häntä painostetaankin luopumaan paikastaan. Ernest ja Jack eivät ole kuitenkaan valmiita antamaan periksi ilman taistelua.

Mukana klubilla on muun muassa Peter O´Toolen esittämä kuvernööri Anthony Cloyden Hayes sekä nörttimiehet Barry (Rick Moranis) ja myöskin Barry (Eugene Levy). Miesten tavotteena on saada naisia ja polttaa pilveä. Mieleeni tulikin, että olivatko nämä miehet esikuvia nykyisille "nörttitähdille" Seth Rogenille ja kumppaneille? Elokuvassa voi nähdä myös Twiggyn, joka esittää Jackiin mieltynyttä Philippaa. 

Eugene ja Rick

Paratiisiklubi oli aikamoista sekamelskaa. Sen positiivisiin puoliin nousi hauska reggae-musiikki sekä paikan karismaattinen johtaja/laulaja Jimmy Cliffin näyttelemä Ernest, aatelimainen O'Toole sekä elämänjanonsa löytänyt Andrea Martinin esittämä Linda. Robin Williams jäi aika pieneen osaan loppupeleissä Twiggyn kanssa kuhertelevana klubin promoottorina. Pätkän huumori pyöri myös vähän liian paljon pilven ympärillä, mutta oli Moraniksella ja Eugenella hetkensäkin. 

Cliffin, Williams ja O'Toole

Huono käsikirjoitus, mutta paikoin hyviä yksilösuorituksia. 

**

Ohjaaja: Harold Ramis (Päiväni murmelina, Caddyshack, Terapian tarpeessa)

Pääosissa:Robin Williams, Peter O'Toole, Rick Moranis

Kesto:96min

Valmistusmaa: USA

License to Wed (2007)

Naimalupa (License to Wed) on kevyt hääkomedia.

Vaatimattomista lähtökohdista kotoisin oleva Ben Murphy (John Krasinski) ja rikkaan perheen vesa Sadie Jones (Mandy Moore) ovat umpirakastuneita ja päättävät mennä naimisiin. Ben haluaisi häät jonnekin tropiikkiin, mutta Sadie pistää jalkansa alas, että he menisivät naimisiin tämän lapsuuden kirkossa. Paikkaa johtaa pastori Frank (Robin Williams), joka pakottaa heidät osallistumaan parisuhdekurssille, jonka aikana hän päättää saako pari naimaluvan vai ei. Pastorin sidekickinä on nuori papinalku (Josh Flitter). Ben on hyvin vastahakoinen osallistumaan moiselle kurssille, koska ajatteli naimisiinmenon sujuvan mutkattomammin, mutta Sadie on innoissaa asiasta ja lopulta Benkin suostuu. 

Aluksi niin hempeä pari huomaa, että ei jaakaan mielipiteitä joka asiasta pastorin laittaessa heidät kohtaamaan niin mekaanisten lapsien hoidon kuin hypoteettisen renkaiden vaihdonkin. Ben ja Sadie päätyvätkin huomaamaan, että ehkä eivät olekaan toisilleen niin sopivat kuin luulivat. 

Hassut vauvelit

Naimalupa noudattelee totuttua kaavaa: aluksi hyvin, sitten ristiriitaa ja lopuksi hyvin. Elokuva ei siis tarjoile yllätyksiä tai mieltä avartavia oivalluksia. Pidän kuitenkin US Office -näyttelijä John Krasinskista sekä Robin Williamsista. Office-sarjasta tuttuja naamoja voi nähdä Krasinski lisäksi ainakin kaksi muutakin. Protagonisti naista näyttelevä Mandy Moore ei taas tuonut hirveästi mitään elokuvaan. 

Lällyä loppua lukuunottamatta Naimalupaa on ihan viihdyttävä katsoa.  

***

Ohjaaja: Ken Kwapis (The Sisterhood of the Traveling Pants, Big Miracle, Jätä se!)

Pääosissa:Mandy Moore, John Krasinski, Robin Williams

Kesto:91min

Valmistusmaa: USA, Australia

Patch Adams (1998)

Mielestäni on ärsyttävää jos musiikki yrittää liian hallitsevasti ohjailla tunteitani sentimentaaliseen suuntaan. Hieman kuin Forrest Gumpissa, niin myös tässä Patch Adamsissa, käytettiin liikaa musiikkia korostamaan että tämä on nyt herkkä kohtaus.

Patch Adams perustuu tositapahtumiin ja se kertoo...Patch Adamsista (Robin Williams). Patch toimittaa itsensä mielisairaalaan itsetuhoisten ajatusten takia, mutta oivaltaa reissullaan, että hänen elämänsä tarkoitus on auttaa ihmisiä. Niinpä hän lähtee opiskelemaan lääketieteelliseen jonka opetukset hän kokee liian kliinisiksi. Patch uskoo ihmiskontaktiin ja huumoriin parantamisen välineinä. Oppilaista hän saa heti puolelleen Trumanin (Daniel London), joka auttaa Patchia tämän sairaalatempauksissa kuten potilaiden ilahduttamisissa. Myös aluksi vastahakoinen Carin (Monica Potter), johon Patch on ihastunut, lämpenee miehelle. Patchin metodeita ei kuitenkaan kunnioita hänen huonekaverinsa Mitch (Philip Seymour Hoffman) eikä kireä dekaani Walcott, jota esittää ilkeän miehen rooleista tuttu Bob Gunton.

Patch joutuu puolustelemaan tapaansa hoitaa koulukäyntinsä, mutta päättävät elimet lopulta huomaavat hänessä palavan liekin ja arvostavat tämän omistautumista lääketieteelle.

Patch Adams hauskuuttaa syöpälapsia

Patch Adams on hyvin puolueellinen näkemys tosielämään perutuvan miehen kokemuksista. Elokuva näyttää miehen pyhimyksenä ja vaikka hänen tyttöystävänsä ammutaankin mielisairaan miehen toimesta, jota tämä lähti tapaamaan Patchin opetusten mukaisesti, niin se ei paljon elokuvan huumehöyryistä feel good -fiilistä pilannut. Robin Williamsin esittämän Patchin puolelle oli helppo asettua. Kukapa ei nyt tykkäisi lääkäristä, joka ei ajattele pelkästään maallista mammonaa, saa syöpälapset nauramaan eikä noudata tunkkaisen kalkkisdekaanin tiukkoja sääntöjä.

Harmillista sinänsä, että Hollywood näki miehen tarinassa hyvän keinon rahastaa vedoten ihmisten tunteisiin eikä oikeaa Patchia ja hänen missiotaan auttaa oikeasti ihmisiä otettu juurikaan huomioon. Elävän elämän Patch sanoi elokuvasta seuraavaa:

"After the movie, there wasn't a single positive article about our work or me. There were dumb, stupid, meaningless things... it made my children cry. They actually thought that they didn't know the person they were reading about." (Lähde).

Mutta kuten oikea Patchkin sanoi, niin Robin Williams itsessään teki hyvän roolityön ja oli kyllä uskottava intohimoisena lääkärinalkuna, joka haluaa muuttaa systeemiä. Philip Seymor Hoffman oli myös loistava tiukkapipoisena lääketieteen opiskelijana. Hoffaman avonaisine suineen ja epäuskoisine ilmeineen sopi hommaan kuin nakutettu. Kaksi nyt edesmennyttä itsetuhoista sekakäyttäjää: Robin Williams ja Philip Seymour Hoffman samassa elämänmyönteisessä elokuvassa. Mikä olikaan ironian määritelmä?

**1/2

Ohjaaja:Tom Shadyac (Ace Ventura, Liar Liar, Bruce Almighty, Evan Almighty)

Pääosissa:Robin Williams, Daniel London, Monica Potter

Kesto:115min

Valmistusmaa:USA

The Big White (2005)

The Big White sijoittuu Alaskan lumisiin maisemiin.

Paul Barnell (Robin Williams) on persaukinen matkatoimistovirkailija Alaskassa. Hänen vaimonsa Margaret (Holly Hunter) sairastaa - ainakin omasta mielestään - Touretten syndroomaa, mutta ei saa siihen virallista diagnoosia eikä näin ollen hoitoa. Paul onkin kovien paineiden alla saadakseen rahaa vaimonsa hoitoon sekä elämiseen. Paulin veljellä Raymondilla (Woody Harrelson) on miljoonan dollarin henkivakuutus eikä häntä ole viiteen vuoteen nähnyt kukaan. Henkivakuutuksen voi kuitenkin lunastaa vasta kun henkilö on ollut 7 vuotta kadoksissa. Niinpä Paul päättääkin käyttää roskiksesta löytämänsä ruumiin hyväkseen lavastaen sen veljekseen, jotta saisi vakuutusrahat. 

Paulin hienoa suunnitelmaa sotkee ainoastaan vakuutusasiaa hoitava epäileväinen Ted (Giovanni Ribisi), oikean veljen kotiinpaluu sekä ruumiista vastuussa olevat tappajat. 

The Big White -poster

The Big White ruumiillisti kaikki indie-elokuvan kliseet ja olikin tämän takia paikoin hieman kaavamaista katsottavaa. Robin Williams esitti kuitenkin hauskasti kaikkensa rahan eteen tekevää Paulia. Kirkkain tähti pätkässä oli kuitenkin Holly Hunter Tourette-potilaana. Hahmosta olisi helposti voinut tehdä mukahauskan kiroilijan, mutta Hollyn suorituksessa oli jonkinlaista surua mukana kuin hän ei tosiaankaan voisi omille puheilleen mitään. Mieleeni tulikin, että mihin Hollyn ura katosi mahtavan Pianon jälkeen. Woody Harrelson oli myös ihan hyvä hulluna veljenä vaikkakin turhan väkivaltainen.

The Big Whitestä sai parit hyvät naurut ja sen parissa oli ihan viihdyttävää, mutta elokuva tuntui jo nähdyltä.

***

Ohjaaja:Mark Mylod (Ali G Indahouse)

Pääosissa:Robin Williams, Giovanni Ribisi, Holly Hunter

Kesto:100min

Valmistusmaat: Saksa, Kanada, Uusi-Seelanti ja USA