239/1001 An American in Paris (1951)

Katsoin tanssilla ja laululla väritetyn musikaalin: Pariisin lumoissa (An American in Paris). Elokuva voitti muun muassa parhaan elokuvan Oscar-palkinnon ennakkosuosikkien kuten Paikka auringossa sekä Viettelysten vaunu sijaan.

Jerry Mulligaan (Gene Kelly) on amerikkalainen, joka on tullut taiteen mekkaan, Pariisiin, opiskelemaan ja tekemään taidetta. Myös hänen konserttipianistikaverillaan Adamilla (Oscar Levant) on vaikeuksia töiden saamisessa. Heidän yhteisellä tuttavallaan (Georges Guétary) menee kuitenkin hyvin, koska on löytänyt naisen, Lisen (Leslie Caron), jonka kanssa aikoo avioon.

Jerry kokee käänteen elämässään kun hänen taidettaan ostaa rikas taidekeräilijä, joka haluaa ottaa hänet siipiensä suojaan ja tehdä hänestä tähden. Jerry myös rakastuu naiseen, joka sattuu olemaan hänen kamunsa heila - Lise.  

Tanssi, tanssi!

Mielestäni on mielenkiintoista, että 50-luvulla oli tällaisia persoonia joiden ympärille tehtiin useita elokuvia. Gene Kelly oli loistava tanssija sekä laulaja ja näiden taitojen ympärille hän saikin

Oscar Levant

useamman pätkän. Gene on kieltämättä valloittava persoona. Arpi poskessa jonka hän sai 6 vuotiaana ajettuaan kumoon kolmipyöräisellään tekee hänen muuten virheettömästä naamasta mielenkiintoiset. Varsinainen tähti tässä elokuvassa minulle oli kuitenkin Oscar Levant. Kuka tämä mies oikein on ja miksi en ole tiennyt tästä kaverista aikaisemmin? Hän oli mainio persoona ja hyvä vastapaino hieman imelälle Genelle. 

Tarina ei sinällään kovin erikoinen ollut: kaksi miestä ja yksi nainen. Genen laulua ja tanssia oli kuitenkin ihan viihdyttävää katsoa vaikka yltyi elokuvan lopussa liiallisuuksiin. 

***1/2

Ohjaaja:Vincente Minnelli (Meet Me in St. Louis)

Pääosissa:Gene Kelly, Leslie Caron, Oscar Levant

Kesto:113min

Valmistusmaa: USA

804/1001 Do the Right Thing (1989)

Do the Right Thing - Kuuma päivä (Do the Right Thing) on Spike Leen paljon keskustelua aikoinaan aiheuttanut kuvaus kuumasta päivästä Brooklynissa. 

Mookie (Spike Lee) on musta mies, joka on töissä italialaisessa pizzeriassa, jota pyörittää Sal (Danny Aiello) sekä hänen poikansa Vito (Richard Edson) sekä Pino (John Turturro). "Mustien kulmilla" olevalla pizzerialla on jo pitkä historia, mutta sen olemassaoloa alkaa kyseenalaistaa Buggin' Out (Giancarlo Esposito), joka huomaa, että seinillä on vain amerikan-italialaisia staroja eikä yhtään "veljeä". Sal onkin sitä mieltä, että hänen ravintolansa, joten hänen päätöksensä. Buggin' Out päättää boikotoida koko paikkaa ja saakin mukaansa radiota aina soittavan Radio Raheemin (Bill Nunn). Tilanne kärjiistyy kun Buggin ja Raheem menevät kohtaamaan Salin, joka hakkaa Raheemin radion tuusan nuuskaksi, joka johtaa nujakkaan. Kun poliisit tulevat paikalle käyttävät he voimaa niin paljon, että Raheem kuolee. Tästä yhteisön mustat eivät pidä  ja polttavatkin Salin raflan.

Mukana myös mm. Rosie Perez Mookien tyttöystävänä sekä Samuel L. Jackson radiojuontajana. 

Sal ja pojat

Elokuva on siinä mielessä mielenkiintoinen kuvaus rasismista, että siinä ketään ei nosteta jalustalle ja esitetä parempina tai huononpinakaan kuin ketään toista. Hyviä miehiä on niin mustissa, italoissa kuin korealaisissakin sekä niitä vähemmän hyviä. Elokuvan pointtina on kuitenkin se, että ketään ei rodun takia saa syrjiä ja kaikkea ei tarvitse sietää. Joskus elokuvan on tulkittu olevan kiihoitus mellakkaan, mutta mielestäni kysymys on vain ihmisoikeuksien kiinnipitämisen tärkeydestä väriin katsomatta. Elokuva päättyykin Malcom X:n sanoihin, että väkivalta ei johda mihinkään ja jos ottaa aina silmän silmästä, niin lopulta päädytään sokeiksi, mutta väkivalta itsepuolustuksesi on älykkyyttä.

Raheem ja Mookie

Kun lueskelin keskustelupalstoja, niin moni oli sitä mieltä, että "mustat" olivat täysin kohtuuttomia vaateissaan, että Sal laittaa mustien kuvia ravintolansa seinälle ja että hänen olisi pitänyt olla rauhallinen vaikka täysillä mankkaansa soittava Raheem saapui uhmakkaasti hänen ravintolaansa. Olenkin tästä täysin samaa mieltä, että Raheemin ja Bugginin käytös oli täysin asiatonta. Mielestäni se kuitenkin kuvasti vain afrikanamerikkalaisten turhautumista omistajan ja tämän poikien rasisteseen asenteeseen vaikka toivat näillä rahansa pizzaa vastaan. Nämä fiilikset sitten kärjistyivät niin mitättömältä tuntuvaan asiaan kuin kuvat seinällä. Elokuvan tuloaikaan yhteiskunnallisesti kantaa ottava rap-musiikki ja mustien kulttuuri otti vasta kunnolla valtaa ja myös Spike otti vahvasti kantaa, että "hei, rasismi ei ole okei. Ja sillä on seuraamuksensa.".

Parasta elokuvassa on se, että se ei ole yksiselitteinen ja jättääkin ristiriitaisiin tunnelmiin. Tai ainakin minut jätti. Elokuvassa on myös hieno värimaailma ja mukavan urbaania kuvausta.

***1/2

Ohjaaja:Spike Lee
Pääosissa:Danny Aiello, Ossie Davis, Ruby Dee
Kesto:120min
Valmistusmaa:USA

Movie Monday #114 - Suurin Oscar-vääryys?

Hieman myöhässä toisen haasteen jo tultua vastaan tähän Movie monday -kysymykseen Oscar-vääryydestä: Mikä on mielestäs suurin Oscar-vääryys? Kenen/minkä olisi kuulunut voittaa ja ketä/mikä voitti sen sijaan?

 Olen huono muistamaan näitä, että ketkä oli ehdolla ja kuka sitten lopulta voitti, mutta minusta oli vääryys, että elokuvasta Red State Michael Parks ei päässyt ehdolle parhaasta miespääosasta. Vuoden 2012 Oscareissa miespääosaehdolla oli kuitenkin laadullisesti vaihteleva setti:

 

Demián Bichir in "A Better Life"

George Clooney in "The Descendants"

Jean Dujardin in "The Artist"

Gary Oldman in "Tinker Tailor Soldier Spy"

Brad Pitt in "Moneyball"

Tässähän tuli samalla se valintavääryys, koska tietenkin Gary Oldmanin olisi pitänyt voittaa eikä tuon ranskiksen. 

Drive olisi myös ansainnut enemmän ehdokkuuksia kuin vain musiikista: Paras elokuva, paras miespääosa...

795/1001 The Accidental Tourist (1988)

Yksinäinen matkailija (The Accidental Tourist) kertoo lapsensa menettäneestä matkaoppaita bisnesmiehille kirjoittavasta Macon Learysta (William Hurt). Meaconin vaimo Sarah (Kathleen Turner) päättää jättää Maconin, jolloin tämä jää yksinäiseen paikkaan. Kaikki kuitenkin muuttuu kun Macon tutustuu alaluokkalaiseen, räväkkään ja puheliaaseen koiranhoitaja-Murieliin (Geena Davis).

Elokuvassa voi myös nähdä Bill Pullmanin Maconin kustantajana. 

Geena ja William

En erityisemmin pidä William Hurtista, mutta en erityisemmin vihaakaan. Jostain syystä hänen roolisuoituksensa jättävät minut useinmiten kylmäksi tai välinpitämättömään tilaan. Tässäkin hän näytteli ihan hyvin tunteitaan pidättelevänä kirjailijana, mutta ei hän minuun mitään lähtemätöntä vaikutusta tehnyt. Minusta hän on aika tylsä. Geena oli puolestaan oiva white-trash muijana ja Kathleen hoiti hyvin ex-vaimon roolin. 

Kertomus uuden elämän löytämisestä suuren tragedian jälkeen on tietysti hyvin koskettava aihe, mutta en näe miten tämä elokuva olisi sellainen mikä minun olisi ehdottomasti ennen kuolemaani nähtävä. Oli se ihan ok, mutta ei mitenkään erikoinen. 

**1/2

Ohjaaja:Lawrence Kasdan (Silverado, French kiss, I Love You to Death)

Pääosissa:William Hurt, Kathleen Turner, Geena Davis

Kesto:121min

Valmistusmaa:USA

651/1001 Kramer vs. Kramer (1979)

Kramer vastaan Kramer (Kramer vs. Kramer) on sellainen elokuva, josta olen nähnyt pätkiä eri elokuva- tai henkilödokkareissa, mutta jota en ollut koskaan kuitenkaan kokonaan nähnyt. 

Joanna Kramer (Meryl Streep) päättää jättää miehensä Ted Kramerin (Ted Kramer) sekä pienen poikansa Billyn (Justin Henry) löytääkseen itsensä. Urakeskeinen Ted ei ole antanut aikaansa perheelle ja joutuukin uuden tilanteen eteen yrittäessään tasapainoitella vaativan työnsä ja lapsensa tarpeiden välillä. Juuri kun Ted löytää uuden roolinsa isänä, niin tulee Joanna jälleen kuviohin ja vaatii lasta itselleen. Tästä alkaakin huoltajuuskiista. 

Isä ja poika

 Katsoin dvd:llä olleen "making of -dokuumentin" ja siinä Dustin kertoi, että oli itsekin avioeron keskellä kun häntä pyydettiin elokuvaan. Hän harkitsi kokonaan elokuvien teon luopumisesta ja oli muutenkin huonossa tilanteessa elämässään. Elokuvan tekijät pyysivät kuitenkin Dustinia esittämään itseään tässä Kramer vs Kramer elokuvassa ja sen ansiosta elokuva tuntuukin luonnolliselta ja tosielämää tavoittelevalta. Dustinin suhden Billyä näyttelevään pikkupoikaan oli myös läheinen, joka näkyy hyvin elokuvassa. Justin Henryn suoritus onkin parhaita lapsinäyttelijä suorituksia mitä olen koskaan nähnyt.

Vaikka Meryl Streepin näyttelemä hahmo tekee karmean tempun heti elokuvan alussa ja jättää lapsensa, niin ei häntä kuitenkaan vihaa. Hän tekee omat motiivinsa selväksi. Mielestäni elokuva onkin tämän takia paljon mielenkiintoisempi. Making of -dokkarissa kerrottiin, että monet elokuvan tunnetuimmista kohtauksista on täysin improvisoituja sekä usein Dustinin omia aivotuksia. Nämä ovatkin mielestäni elokuvan parhaimpia ja mieleenpainuvimpia kohatuksia, kuten Dustinin heittäessä lasin seinään kun Merylin hahmo ilmoittaa haluavansa lapsen itselleen tai kun Billy uhmaa isäänsä ja hakee jäätelön jääkkäristä. 

Kiinnostavaa katsottavaa ennen kaikkea roolisuoritusten takia.

****

Ohjaaja:Robert Benton
Pääosissa:Dustin Hoffman, Meryl Streep, Jane Alexander
Kesto:105min
Valmistusmaa:USA

328/1001 Sweet Smell of Success (1957)

Menestyksen huuma (Sweet Smell of Success) elokuva kertoo epäeettisestä Broadway-kolmumnistista J.J. Hunseckeristä (Burt Lancaster), joka haluaa rakkaan siskonsa (Susan Harrison) ja Jazz-muusikon Steve Dallasin (Martin Milner) suhteen loppuvan. Apunaan tähän projektiin käyttää hän lipevää PR-miestä Sydney Falcoa (Tony Curtis), joka ajaa valheilla Dallasin huonoon valoon. 

Sydney Falco ja JJ.

Elokuvassa käytettiin paljon metaforia, joka teki kielestä hauskan tyyliteltyä tapaan: "That's fish four days old. I won't buy it!". Elokuva oli mukavan nopeatempoinen, mutta sisällöllisesti siinä ei hirveästi tapahtunut. Tony Curtis teki loistokkaan roolisuorituksen inhottavuuksiin kykenevänä limanuljaskana, josta kukaan ei pidä. Elokuva tallentaa myös mukavasti kaupunkikuvaa 50-luvun Nykistä valokuvauksellisin sommitelmin. 

***

Ohjaaja:Alexander Mackendrick

Pääosissa:Burt Lancaster, Tony Curtis, Susan Harrison

Kesto:96min

Valmistusmaa:USA

945/1001 Magnolia (1999)

Olin Magnolian tuloaikaan pienessä elokuvateatterissa töissä joka pyöritti kyseistä elokuvaa, joka jouduttiin jakamaan pituutensa takia kahdelle eri filmikelalle. Aina kun kela vaihdettiin, niin tuli pieni paussi. Ja aina kun tästä unohdin kävijälle mainita, niin saattoi hän hätä housussa salista juosta katkosta minulle kertomaan. Pikkuhiljaa koko Magnolia alkoi v*tuttamaan. Olin myös itse nähnyt elokuvan ja pidin sitä suurestikin yliarvostettuna. Nyt päätin kuitenkin yli 10 vuoden tauon jälkeen avata tämän Pandoran lippaan

Respect the cock

Magnolia koostuu useista erillisistä kertomuksista, jotka elokuvan loppuun mennessä löytävät yhteytensä. Yksi tarina kertoo sovinistisesta tv-persoonasta Frankista (Tom Cruise), joka myy miehille tapaa saada naisen kuin naisen. Hänen isänsä on kuolemassa ja häntä hoitaa Philip Seymour Hoffmanin esittämä Phil. Frankilla on paljon katkeria tunteita isäänsä kohtaa. Tällä kuolevalla isällä on nuori vaimo (Julianne Moore), joka kamppailee omien syyllisyydentunteiden kanssa. Sitten on vielä kertomus poliisista (John C. Reilly) ja hänen ihastumisestaan nistiin (Melora Walters). Ja sitten on vielä tarina tämän nistin hyväksikäyttäjä isästä, joka toimii tv-visan isäntänä sekä siinä kilpailun lapsitähtenä toimivan lapsen ongelmat. Ja ja ja sitten on vielä kertomus homosta (William H. Macy), joka oli ennen fiksu ja nyt ihan tyhmä. 

 

Philip jää usein huuli pyöreäksi

Kun pistin Magnolian pyörimään, niin huomasin jo aika varhaisessa vaiheessa, että "ei hitto, tämähän taitaa olla aika hyvä elokuva". Varsinkin Tom Cruisen, Philip Seymour Hoffmanin sekä Julianne Mooren roolisuorituksia oli suorastaan hypnoottista katsoa. Elokuva oli siis parempi kuin muistin. En siltikään pidä elokuvan loppuvaiheessa tapahtuvasta sammakkojen alassatamisesta sekä pikkupojan kommentista: "voi vitsi, tällaista vain joskus tapahtuu" (ei ehkä juuri noilla sanoilla). Ymmärrän, että koko elokuvan pointti oli siinä, että joskus tapahtuu uskomattomia sattumuksia ja  elämä on siinä mielessä täysin sattumanvaraista, mutta jotenkin kohtaus vain laukaisee oksurefleksini.

Parhautta oli puolestaan kohtaus jossa Reillyn esittämä poliisi on hävittänyt aseensa ja itku kurkussa anelee sen löytymistä. Tuttu tunne. Tai no ei aseen kohdalla, mutta muistan kyllä tapauksia jolloin kadonneen tavaran perään on tullut tuherrettua epätoivoista itkua ja luvaten kaikkea hyvää sen löytymisen vastineeksi. Hauska kohtaus oli saman poliisin vierailu nistinaisen luona: Poliisin tasapainoisuus oli hyvä vastakohta nistin rikkinäisyydelle ja hermostuneisuudelle. 

Nyt se on avattu ja hyvä niin.

***1/2

Ohjaaja:Paul Thomas Anderson (There Will Be Blood, Boogie Nights)

Pääosissa:Tom Cruise, Jason Robards, Julianne Moore

Kesto:188min

Valmistusmaa: USA

308/1001 Giant (1956)

Katsoin jättipitkän Jättiläisen (Giant), joka sisältää kolme 50-luvun megastaraa.

Bick Benedict (Rock Hudson) omistaa pitkään suvussa olleen suuren karjatilan Teksasista. Bick rakastuu hevosenostomatkallaan kauniiseen Leslieen (Elizabeth Taylor) ja viekin hänet Teksasiin vaimonaan. Bick asuu siskonsa Luzin (Mercedes McCambridge) kanssa, joka on suostuisa tilalla työskentelevälle köyhälle Jetille (James Dean). Luzin joutuessa hevosonnettomuuteen perii Jett Luzilta pienen pläntin maata, joka osoittautuu öljyrikkaaksi. 

Jett on ollut aina katkera Bickin maalliselle menestykselle sekä tämän Leslie vaimolle. Tullessaan rikkaaksi Jett ei kuitenkaan tule sen onnellisemmaksi vaan sortuu alkoholismiin eikä hänen kateutensa Bickiä kohtaan katoa minnekään. Elokuvassa otetaan myös vahvasti kantaa Teksasissa työskenteleviin latinoihin joita kohdellaan toisen luokan kansalaisina: Leslien myönteinen asenne heitä kohtaan avartaa myös Bickin näkemystä.

Bick joutuu myös hämmennyksiin poikalapsensa kanssa, joka ei halua ottaa tilaa haltuunsa isänsä jälkeen vaan haluaa lääkäriksi ja nai latinon.

Elizabeth, Rock ja Dean

Elokuva oli liian pitkä. Saman tarinan olisi mielestäni voinut kertoa lyhyemmälläkin elokuvalla vaikka päähahmot siinä vanhenivatkin kymmeniä vuosia. Giantin ansio on varmastikin siinä, että se otti kantaa rasismiin ja arvosteli sitä harrastavia. Se myös osoitti, että vanhat ajatukset on syytä jättää taakse, että jos umpiteksasilainen Bick pystyy muuttamaan käsitystään latinoista, niin pystytte tekin.

Elokuvan toinen ansio oli sen tähtikaartissa: Elizabeth, Rock sekä James Dean tekivät loistavat roolisuoritukset. Tällaisia legendoja on jotenkin hassua katsoa elokuvassa kun en hirveän usein kuitenaan tällaisia 50-luvun pätkiä katsele. Nämä naamat ovat minulle tutumpia mummolan vessan seiniltä, dokumenteista ja näyttelyistä. Varsinkin James Deania oli mielenkiintoista seurata. Hänessa on aivan omanlaisensa karisma. James Dean ei ole Rock Hudsonmaisen selkeän komea vaan hänen hyvännäköisyys on linkitettynä hänen persoonallisuuteensa ja olemukseensa. James Dean kuoli pian Giantin kuvausten jälkeen auto-onnettomuudessa jättäen tämän elokuvan hänen viimeisekseen, joten senkin takia tuli Deania syynättyä ekstratarkasti.

Aika eeppinen.

***

Ohjaaja:George Stevens

Pääosissa: Elizabeth Taylor, Rock Hudson, James Dean

Kesto:201min

Valmistusmaa:USA

893/1001 Safe (1995)

Katsoin elokuvan Safe, jossa komeilee Julianne Moore pääosissa. 

Carol White (Julianne Moore) on yläluokkainen kotirouva, joka käy jumpassa ja syömässä ystäviensä kanssa. Yllättäen Carol tuntee sairastuvansa. Hänen miehensä pitää vaimoaan luulosairaana, mutta Carol todistaa sairautensa reagoimalla voimakkaasti tuholaistorjunta-aineeseen joutuen sairaalahoitoon. Carol tajuaakin olevansa allerginen modernille ajalle: kemikaaleille ja saasteille.  

Carol menee syrjäiseen hoitopaikkaan, jossa hoidetaan ruumiin lisäksi sielua. Hoitopaikassa Carol joutuukin miettimään kuka hän oikein on kun kaikki materia on poissa.

Hienostolaiskämppä vaihtuu posliini-igluun

Mietin elokuvaa katsoessani, että toivottavasti se kertoo vain tästä naisesta sekä hänen kiusallisesta allergiasta ja aika pitkälti siitä se kertoikin. Ei ylimääräistä suhdedraamaa vaan pelkästään kertomus naisesta ja hänen itseydestä. Olen avautunut jossain aikaisemmassa tekstissä suhteestani Julianneen, mutta siis pähkinänkuoressa: ennen en pitänyt ja nyt olen alkanut lämmetä. Tähän Safeen hän sopi mainiosti, koska omaa punapäisenä kalpean olemuksen ja korosti rooliaan varten omaa haurauttaan. Muistan, että olen joskus liian nuorena nähnyt tämän elokuvan (en muistanut juonesta mitään) ja pidin sitä tyyliin maailman tylsimpänä elokuvana. Aika muuttaa joskus suhtautumista elokuvaan ja Safen kohdalla kävi juurikin niin. Elokuva kulki verkkaisesti, mutta se toimi. 

Jännä elokuva. Jossain sitä verrattiin jopa kauhuelokuvaan. Ihmisen kauhu on nimittäin suurimmillaan kun ei ymmärrä mikä ruumissa on vikana. 

***

Ohjaaja:Todd Haynes (Velet Goldmine, Far from heaven)

Pääosissa: Julianne Moore, Xander Berkeley, Dean Norris

Kesto:119min

Valmistusmaa:UK, USA

916/1001 Deconstructing Harry (1997)

Ohjaaja Woody Allen on ollut viime aikoina otsikoissa hieman negatiivisessa valossa. Katsoin kuitenkin miehen ohjaaman elokuvan Harry pala palalta (Deconstructing Harry). Elokuva vilisee nimekkäitä näyttelijöitä.

Harry (Woody Allen) on neuroottinen kirjailija, joka kirjoittaa niin fantasiaa kuin omia kokemuksiaan. Elokuva purkaakin nimensä mukaisesti Harryn hahmoa pala palalta kertoen osia hänen elämänsä käännekohdista. 

Harrylla on ongelmallinen suhde naisiin ja onkin ollut jo kolme kertaa aviossa ja aina pettänyt vaimojaan. Harryn naisia esittää mm. Elisabeth Shue, Kirstie Alley, Julia Louis-Dreyfus ja Judy Davis. Harry väittää, että on kykenemätön suhteisiin, mutta uusimman heilansa Fayn (Elisabeth Shue) mennessä naimisiin Harryn parhaan kaverin (Bill Crystal) kanssa, alkaa hän miettiä enemmän omaa suhtautumistaan sitoutumiseen.

Robin unfocused

Tavallaan Woody Allenin esittämä Harry on aika etova tapaus. Tai ei edes tavallaan vaan on. Harry ei halua sitoutua, mutta silti avioituu naisten kanssa ja käyttää huoria, että ei naisten kanssa tarvitsisi small talkata. Kurppaantuneen Woodyn suutelua nuoren Elisabethin kanssa oli myös aika luotaantyöntävää katsoa. 

Elokuva oli kuitenkin rakennettu mielenkiintoisesti ja fantasia sekoittui mukavasti todellisuuteen, kuten novelli "epätarkasta" miehestä, jota esitti Robin Williams tai Harryn matka helvettiin. Staroja oli myös hauska bongata eri kertomusten yhteyksissä. Woody Allen esittää aina samaa roolia neuroottisena juutalaisena, joka ei usko. Tämä rooli tuntuu jo hieman kuluneelta vaikka onkin ihan viihdyttävä. Alussa ollut kohtaus jossa Judy Davisin esittämä hahmo haukkuu Harryn pataluhaksi oli mainio. Käsikirjoitus onkin värikkäine dialogeineen kiinnostava.

Kyllä sen parissa ihan viihtyi.

***

Ohjaaja:Woody Allen

Pääosissa: Woody Allen, Judy Davis, Julia Louis-Dreyfus

Kesto:96min

Valmistusmaa:USA

397/1001 The Nutty Professor (1963)

Katsoin Tohtori Jerry ja mr. Hyde (The Nutty Professor) -elokuvan. Olin kyllä nähnyt tämän joskus aikaisemminkin, mutta paremmassa muistissa oli Eddie Murphyn tähdittämä uusintaversio elokuvasta.

Kemian opettaja professori Kelp (Jerry Lewis) on aika nörttimäinen mies, jota tämän luokan pojat kovistelevat. Kun viehättävä luokkalainen Stella (Stella Stevens) tekee huomautuksen, että on raukkamaista kiusata pientä miestä, niin saa Kelp ajatuksen tehdä kemian avulla itsestään isomman miehen. Rohdos muuttaakin Kelpin lipäväksi, komeaksi ja lahjakkaaksi laulajaksi, mutta myös epämiellyttäväksi egoistiksi. Stella lankeaakin aluksi tämän uuden persoonan Buddy Loven (Jerry Lewis) leperryksiin, mutta tajuaa, että hän on kyllä aika mulkku mieheksi.

Professori kokkaa muutoslientä

Jerry Lewis näytteli hauskasti ja uskottavasti nörttiä proffaa kuin itsevarmaa Buddyakin. Vaikka nörtillä Lewiksella on nököhampaat ja lasit, niin perustui huomattava muutos kuitenkin Jerryn loistaviin näyttelijänlahjoihin. Elokuvan uusintaversiossa kun Eddie Murphyn piti turvautua "läskipukuun". Elokuva olikin ihan hauska, mutta ei ihan niin hauska kuin lapsuudestani muistin. Röyhkeää Buddyä oli välillä kiusallista katsoa, mutta se kai oli tarkoituskin.

Ihan jees.

***

Ohjaaja: Jerry Lewis
Pääosissa: Jerry Lewis, Stella Stevens, Del Moore
Kesto:107min
Valmistusmaa:USA

925/1001 The Sweet Hereafter (1997)

Olen taas yrittänyt hieman virkistää 1001 Movies you must see before you die -kirjaan pohjautuvaa projektiani ja lainasinkin kirjastosta elokuvia ihan vain kirjan listoilta. Yksi näistä elokuvista oli Suloinen ikuisuus (The Sweet hereafter).

Ian Holm näyttelee asianajaja Mitchell Stevensiä, joka palkataan surevien vanhempien toimesta, jotka menettivät lapsensa koulubussitapaturmassa. Mitchell haastattelee, niin bussin kuljettajaa kuin surevia vanhempiakin. Turmaan ei ole selkeää syytä, mutta Mitchell on sen päättänyt kaivaa vaikka väkisin, "ehkä pultti on ollut löysällä tai turvakaide liian heikko". Turmasta selviää yksi oppilaista (Sarah Polley), joka joutuu olemaan pyörätuolissa lopun elämänsä. Hän onkin ratkaisevassa osassa jutun päättymisessä.

Koulubussi hunningolla

Mitchellillä on myös omat murheensa kun hänen tyttärensä (Caerthan Banks) on huumeiden käyttäjä, joka soittelee tälle aina vähän väliä pyytäen rahaa sekä aiheuttaen Mitchellille sydänsuruja. 

 Elokuvan kerronta vaihtelee ajasta ennen turmaa sen jälkeiseen aikaan.

Ian Holm ja eteerinen Sarah Polley

Elokuva oli siitä mielenkiintoinen, että siinä ei loppujen lopuksi tapahtunut hirveän paljon, mutta sitä oli siitä huolimatta mielenkiintoista katsoa. Bussiturman syyksi ei paljastunut rattijuoppo tai muu dramaattinen tapahtuma bussissa vaan kyseessä oli puhdas onnettomuus. Ian Holm oli loistava lipeväkielisenä asianajajana, joka tiesi mistä naruista vedellä, että saisi vanhemmat nostamaan ryhmäkanteen. Hänen hauras olemuksensa tämän tyttärensä soittaessa tai hänen puhuessa tämän menneisyydestä oli liikuttava.

The Sweet hereafterin kaltaista elokuvaa en ollut aikaisemmin nähnytkään ja oli vähäeleisyydessään vaikuttava. Elokuva näytti hyvin kuinka usein tragedoissa halutaan löytää joku syyllinen vaikka todellista syyllistä ei ole. Elokuvan kerronta kulkee rinnakkain Pillipiipari-sadun kanssa, jossa pillipiipari soittaa lumottua huiluaan jota seuraa kaikki muut paitsi rampa lapsi, joka jää yksin kaupunkiin. Tämä vertauksena bussissa kuolleisiin lapsiin ja eloon jääneeseen tyttöön, joka joutuu olemaan pyörätuolissa ainiaan.

Emotional experience.

****

Ohjaaja: Atom Egoyan

Pääosissa: Ian Holm, Sarah Polley, Caerthan Banks

Kesto:112min

Valmistusmaa:Kanada

Skyfall (2012)

Casino Royalen ja The Quantum of Solacen jälkeen tuli tämä ennen kaikkea Adelen laulamasta tunnusmusiikista muistettu 007 Skyfall (Skyfall).

James Bond (Daniel Craig) lähetetään M:n (Judi Dench) johtaman Brittien salaisen palvelun M16:sta toimesta palauttamaan varastettua tiedostoa, joka sisältää tiedot kaikista terroristijärjestöihin soluttautuneista agenteista. Paljastusoperaation takana on itsekin vanha agentti Silva (Javier Bardem), jolla on M:n kanssa kana kynittävänää. Bond päättää viedä M:n turvaan vanhoille kotikulmilleen, jossa hän tekee lapsuudenkodistaan linnoituksen Silvan armeijaa vastaan. 

Samaan aikaan pääministeri hiostaa M16:sta ja sen toiminnasta vastaavaa naista. 

My name is Bond, James Bond

Skyfall oli positiivinen kokemus Quantumin jälkeen.  Elokuvassa oli selkeä tarina ja tykkään Straw dogsmaisista loppukärjistyksistä, jossa puolustetaan alkeellisin menetelmin omaa tonttiaan. Javier oli loistava pahis ja oikeastikin aika pelottava. Hänen blondattu olemuksensa toi uuden creepyn puolen hänestä (vaikka oli kyllä aika creepy polkkatukkaisenakin). Elokuva myös päättyi kiinnostavasti jättäen tavallaan "vanhojen Bondien" asetelman: Elokuvassa kenttätyöt agenttina päättävä Eve (Naomie Harris) paljastuu Eve Moneypennyksi ja Judi Denchin esittämän M:n kuoleman jälkeen paikan ottaa Gareth Mallory (Ralph Fiennes), joka lähettää Bondin uusiin haasteisiin. Nämä Daniel Craigin Bond-elokuvat kun sijoittuvat ajallisesti Bondin nuoruuteen ja aikaan ennen Tohtori No:ta.

Ihan viihdyttävä kokemus.

***1/2

Ohjaaja:Sam Mendes (American beauty, Revolutionary Road)

Pääosissa:Daniel Craig, Javier Bardem, Naomie Harris

Kesto:143min

Valmistusmaa:USA, UK

Quantum of Solace (2008)

007 Quantum of Solace (Quantum of Solace) jatkaa siitä mihin Casino Royale jäi. James Bond jahtaakin tässä jatko-osassa ensirakkautensa Vesperin (Eva Green) murhaajaa ja janoaa kostoa. Bond tapaa Camillen (Olga Kurylenko) joka tietää miltä hänestä tuntuu, koska janoaa itsekin kostoa perheensä murhaajalle kenraali Medranolle. Yhteinen linkki Bondille ja Camillelle on Dominic Greene (Mathieu Amalric), joka on luonnonsuojeluorganisaation pomo ja terroristijärjestö Quantumin jäsen. Greene on luvannut kannattaa kenraali Medranon (Joaquín Cosío) vallankaappausta Boliviassa jos Medrano luovuttaa hänelle bolivialaisen erämaa-alueen. Bondin tehtävänä on paljastaa ketkä Quantumiin kuuluu ja mikä on heidän tavoitteensa.

Bondin pomo M (Judi Dench) saa taas olla huolissaan Bondin löysästä liipasinsormesta sekä harkitsemiskyvyn puutteesta. Bond puolestaan kohtaa lopussa rakastettunsa kuolemasta vastuussa olevan Vesperin ex-poikaystävän ja joutuu punnitsemaan omaa kostoaan ja miehen hyötyä informaationlähteenä salaiselle palvelulle.

"Minä ole Bond." "Ja minä olen hänen patjansa".

Tämä toinen näistä uusista Bondeista oli huomattavasti huonompi kuin Casino Royale. Tarinan kerronta oli sekavaa, kaikki huumori oli poissa ja pääosanaiset (Judia lukuunottamatta) olivat puisevia. Hyvää Quantumissa oli sen pahis Mathieu Amalric, joka on mielestäni mielenkiintoinen näyttelijä. 

Kokonaisuudessaan aika puuduttava.

**1/2

Ohjaaja:Marc Forster

Pääosissa: Daniel Craig, Olga Kurylenko, Mathieu Amalric

Kesto:106min

Valmistusmaa.UK, USA

Casino Royale (2006)

Casino Royale aloitti uudenlaisten Bond-elokuvien sarjan, joissa Daniel Craig loistaa pääosassa karumpana kuin aikaisempaan totutut charmantit herrasmiehet. Casino Royale -elokuva perustuu Ian Flamingin ensimmäiseen Bond-tarinaan.

James Bond (Daniel Craig) on juuri ylennetty 00:ksi ja saa Ämmältä (Judi Dench) ensimmäisen tehtävänsä salaisena agenttina. Le Chiffre (Mads Mikkelsen) toimii terroristien pankkiirina ja osallistuu asiakkaidensa rahoilla suurten taalojen pokeriotteluun. Tähän otteluun James myös soluttautuu, jotta saisi rahat pois terrorismi bisneksestä. Otteluun mukaan katsojaksi tulee valtion taholta Jamesin vaimon valeasussa oleva kaunis kirjanpitäjä Vesper Lynd (Eva Green), joka on vastuussa rahojen luovutuksesta peliin. 

Vesper ja Bond

 Mielestäni uusi suunta Bond-elokuville oli askel parempaan. Uskottavampaa onkin, että mies, jolla on "lupa tappaa" ja tappaakin, näkee maailman suhteellisen kyynisesti eikä anna liikaa tunteilleen valtaa. Pesäero "vanhoihin Bondeihin" tehtiinkin hyvin selkeästi kun Daniel Craigin esittämä hahmo tilatessaan Martinia vastaa Do i look like i give a damn? tarjoilijan kysyessä, että haluuako hän juomasa shaken or stirred. Tässä uudessa Bondissa on kuitenkin säilytetty Bond-elokuvien tärkeimmät puitteet kuten vauhti, kansainvälisyys, kauniit naiset, vaaralliset tilanteet ja hauskuus. Casino Royalea oli myös keskimääräisesti mielenkiintoisempi katsoa kuin niitä vanhoja. 

Mads Mikkelsen tekee vakuuttavan roolin verikyynelehtivänä pahiksena.

Leikkasin tämän joskus aikoinani NYT-lehdestä. Nyt pitäisi lisätä vielä yksi Bond kuvaan.

***1/2

Ohjaaja:Martin Campbell

Pääosissa: Daniel Craig, Eva Green, Judi Dench

Kesto:144min

Valmistusmaa:UK, Czech Republic, USA, Germany, Bahamas

Yle Teema näyttää Oscar gaalan 2014!

Loistavaa! Yle Teema on päättänyt näyttää Oscar gaalan. Olen tyytyväinen.

R.I.P.D. (2013)

R.I.P.D. - Haamukytät (R.I.P.D) eli ripped from M.I.B.

Nick (Ryan Reynolds) on poliisi, joka päättää varastaa huumediilereiltä pidätyksen yhteydessä kultaa parinsa (Kevin Bacon) kanssa. Nick tuntee syyllisyyttä asiasta ja päättää, että palauttaa kullan. Hänen mätä parinsa kuitenkin ampuu Nickin tarkoituksenaan viedä tämänkin kulta. Kuollessaan Nick saa päättää ryhtyykö hän "Rest in peace - department:n" poliisiksi vai meneekö tuomiolle. 

Nick saa uusissa lainvoimissa parikseen eksentrisen Royn (Jeff Bridges), joka on toiminut "haamukyttänä" jo hyvän aikaa. Nick ja Roy lähetetään maan päälle viemään karanneita kuolleita takaisin helvettiin. Roy ei voi kuitenkaan kertoa, että on takaisin maisemissa suremaan jääneelle tyttöystävälleen, koska hän on eri näköinen (vanha kiinalainen mies) kuin eläessään. Hänellä on myös kana kynittävänään vanhan parinsa kanssa. 

Haamukyttiin?

Lähdin katsomaan elokuvaa hieman ristiriitaisin tuntein, koska en erityisemmin pidä Ryan Reynoldista tai siis hän vain ei mielestäni ole kovinkaan hyvä näyttelijä ja Jeff Bridgesiä sekä Kevin Pekonia puolestaan arvostan suurestikin. Jeff ja Kevin eivät kuitenkaan valitettavasti pelastaneet elokuvaa, koska se oli kuin kopio elokuvasta Men in Black. Siinä missä Will Smith pareineen metsästi ihmisten keskuuteen soluttautuneita alieneita, niin metsästi Ryan Reynolds pareineen elävien ihmisten keskuuteen soluttautuneita kuolleita. 

Asetelma oli siis kulunut eikä juoni saati näyttelijät häikäisseet. Jeff Bridgesin hahmo tosin toi muutaman naurun esiin.

**

Ohjaaja:Robert Schwentke

Pääosissa: Ryan Reynolds, Jeff Bridges, Mary-Louise Parker

Kesto:96min

Valmistusmaa:USA

The Great Dictator (1940)

Törmäsinkin Diktaattorin (The Great Dictator) myötä hauskimpaan Chaplin elokuvaan mitä olen tähän mennessä nähnyt. Toisen maailmansodan alussa Charlie Chaplin päätti valmistaa tämän loistavan parodian Hitleristä ja natsisaksasta. Diktaattori tosin on tässä elokuvassa nimeltään Hynkel (Charlie Chaplin) ja Saksa Tomania. 

Juutalainen parturi (Charlie Chaplin) on ensimmäisessä  maailmansodassa saamansa päävamman takia maannut sairaalassa täysin tietämättömänä Hynkelin hirmuvallasta. Hän kokeekin suuren järkytyksen palatessaan kotikulmilleen, joita natsit terrorisoi. Parturi joutuu vankileirille Hynkelin kanssa riitaantuneen natsiystävänsä Schulzin (Reginald Gardiner) kanssa. Parturi näyttää paljon diktaattorilta, joten he päättävät paeta leiriltä, niin että parturi tekeytyy Hynkeliksi.

Heil Hynkel!

Charlie Chaplin tekee mainion tuplaroolin niin juutalaisena kuin diktaattorina. Jos joku on loistava parodioimaan hirmuhallitsijaa, niin on se luonnostaan koominen ja rakastettava Chaplin. Hänen väkevä pasifistinen puheensa elokuvan lopussa sai ihoni kananlihalle. Elokuva tekee pilkkaa natseista ja korostaa sodan järjettömyyttä: "Ensin juutalaiset ja sitten kaikki brunetit". Chaplinia varmaan ärsytti myös se, että Hitler pilasi hänen viiksimuotinsa.

****

Ohjaaja:Charles Chaplin

Pääosissa:Charles Chaplin, Paulette Goddard, Jack Oakie

Kesto:125min

Valmistusmaa:USA

339/1001 Les quatre cents coups/ 400 Kepposta (1959)

Katsoin ranskalaisen uuden allon tunnetuimpiin elokuviin kuuluvan François Truffautin ohjaaman 400 kepposta ( Les quatre cents coups /eng.The 400 Blows).

Elokuva kertoo vallattomasta pojan koltiaisesta Antoinesta (Jean-Pierre Léaud), joka pilailee kavereiden kanssa ja hankkiutuu hankaluuksiin. Antoine asuu äidin ja isänsä kanssa pienessä asunnossa.

Hienoa cinematographya.

Ranskalaisen uuden aallon elokuvat halusivat kuvata ajankohtaisia asioita ja olivat kokeilevampia muotokielen suhteen. Elokuvissa haluttiin tavoitella realismia ja ne tehtiinkin dokumenttimaisiksi. 400 kepposta onkin hyvin arkinen ja sitä seuratessa on kuin sivustakatsoja Antoinen elämässä.

Vaikkakin osaan arvostaa elokuvaa ja se on visuaalisesti hyvin hieno ja kepeä musiikki saattelee miehuuden kynnyksellä olevan pojan pahaenteisesti lukkojen taakse, niin en voi sanoa, että tämä oli aivan minun "cup of tea". Hieman liikaa toisistaan irrallisia kohtauksia ja päämäärätöntä haahuilua.

***1/2

Ohjaaja:François Truffaut

Pääosissa:Jean-Pierre Léaud, Albert Rémy, Claire Maurier

Kesto:99min

Valmistusmaa:Ranska

LEGO Batman: The Movie - DC Super Heroes Unite (2013)

Olen suuri lego-tietokonepelien fani. Ensimmäinen kosketukseni oli juurikin Lego Batman ja nyt viimeiseksi pelasin läpi Lego Batman 2. Nyt katsoinkin siis näiden pelien pohjalta tehdyn elokuvan - LEGO Batman: The Movie - DC Super Heroes Unite. Elokuva on tietokoneanimaatio.

Batman (Troy Baker) ja Robin (Charlie Schlatter) sekä Superman (Travis Willingham) saavat vastaansa koko Gotham cityn:n rikolliskaartin Jokerin (Christopher Corey Smith) sekä Lex Luthorin (Clancy Brown) johtamana. Jokeri aiheuttaa kaupungille tuhoa jättimäisellä robotillaan sekä kansan mieleen vaikuttavalla kaasulla. Hän myös löytää Batmanin salaisen luolan jäljityskryptoniitilla. Tuholta ei voi välttyä, mutta onneksi apuun rientää koko Oikeuden puolustajien joukko. 

Voi sitä Batmania kun ei apua viitsi pyytää...ainakaan Supermieheltä!

 Elokuva oli hyvin tehty ja se oli sopivan tiivis. Ainoa ongelma oli siinä, että kun olin jo pelannut Batman ykkösen ja kakkosen, jossa samat jutut jo olivat, niin elokuva ei sinällään tuonut mitään uutta. Oli tietysti ihan hauska aina huomata, että "ai niin tämä oli se kohta siinä pelissä" ja niin edelleen. Juuri Lego Batman pelit sekä Pirates of the Caribbean peli ovat olleet suosikkejani kaikista lego-peleistä joita olen pelannut (aika monesta). Indiana Jones 2 on ollut tähän mennessä huonoin. Järkyttävällä resoluutiolla nopeasti kyhätty jatkis.Varsinkin Batmaneita on ollut mukava pelata tämän hauskojen hahmojen, dialogin sekä tarinan takia. Annankin tähdet tälle elokuvalle heijastaen sitä pelaamiini peleihin.

 

****

 

Ohjaaja: Jon Burton

Pääosissa:Clancy Brown, Troy Baker, Christopher Corey Smith |

Kesto:71min

Valmistusmaa: USA, UK

Kirpputori toi lännen kotiin

Kävin lähiseutuni uudella kirpparilla ja siellä yksi pöytä myi länkkäreitään. Mukaan lähti myös muita pätkiä:

Juuri kauhuelokuva Cabin Fever sai osakseen sokaisevan valokylvyn, koska tietysti puhdasta pahuutta on vaikea taltioida filmille. Tai sitten se osui suoraan lampun alle...

Teen Double Bill: 10 Things I Hate About You (1999)/ She's all that (1999)

Muistan, että tuossa viime vuosituhannen vaihteessa tuli useampikin näiden kaltainen teinielokuva. Jotenkin niputan yhteen erityisesti 10 Things I Hate About You -elokuvan ja She's All That -elokuvan. Molemmat pätkät ilmestyivät samana vuonna ja molempiin liittyy vedonlyönti koulun epäsuositun tytön kanssa treffailuun ja tyttöön oikeasti ihastuminen. Molemmissa on myös viittaus reality-sarjaan The Real world. Näyttelijä Gabrielle Union esiintyy myös molemmissa elokuvissa sivuosassa ja molemmat elokuvat huipentuvat tanssijaisiin. Eikä siinä vielä kaikki! Molemmissa elokuvissa esiintyy myös hiljattain ennenaikaisesti kuollut henkilö: toisessa Paul Walker (1973–2013) ja toisessa Heath Ledger (1979–2008).

10 Things I Hate About You (1999)

Kat (Julia Stiles) ja hänen sisarensa Bianca (Larisa Oleynik) ovat toistensa vastakohdat: Bianca on koulun suosituin tyttö ja miesten ihailun kohde. Kat on puolestaan äärifeministi, joka ei pidä kenestäkään ja on jatkuvasti vihainen. Tyttöjen isä keksiikin säännön, että Bianca pääsee treffeille vain jos Katkin menee treffeille. Biancaan ihastunut koulun suosittu poika Joey (Andrew Keegan) palkkaakin koulun "pahan pojan" Patrickin (Heath Ledger) käymään treffeillä Katin kanssa, jotta pääsisi itse Biancan kanssa ulos. Idean Patrickin palkkaamisesta istuttaa Joeyn päähän itsekin Biancaan ihastunut Cameron (Joseph Gordon-Levitt), jolla ei vain ollut varaa palkata Patrickia itse.

Juoni toimiikin hetken kunnes Patrick alkaa tuntemaan aitoa ihastusta Katiin. Biancalla on myös vaikea valinta Joeyn ja Cameronin välillä.

                                "I have a dick in my face. Don't I?"

En pidä Julia Stilesistä. En tiedä mikä siinä on mutta hän ärsyttää minua todella paljon. Myös se ärsytti minua, että hän oli olevinaan HC femakko, joka käy punk-klubilla kuuntelemassa hieman naisrockia ja pukeutuu kuin koulun päättäjäisjuhliin huolitelluin hiuksineen. Heathia oli sinällään

Heath Ledger

hassua katsoa tässä elokuvassa. Silloin kuin viimeksi näin elokuvan, niin Heath ei vielä ollut niin kuuluisa enkä silloin tiennyt hänestä niin paljon kuin nyt. Ensimmäisellä katselukerralla hän oli siis joku ihan söpö tuntemattomuus ja nyt hän oli jo huumeisiin kuollut superstara. Mietinkin elokuvan aikana siihen liittymättömiä asioita kuten käyttikö Heath jo tuolloin huumeita tai alkoiko kaikki tämän elokuvan suosiosta. Mitä jos hän ei olisi päässyt tähän rooliin, olisiko hän vielä elossa? Toisaalta taas olisiko meillä niin menestyksekästä Brokeback mountainia tai Batmanin Jokeria. Jossittelu on tietysti turhaa, mutta tällaiset asiat rasittivat minua kun katselin Heathin nuoria kasvoja. 

Elokuva oli kokonaisuudessaan ihan viihdyttävä vaikka en naistähdestä pitänytkään. Tyttöjen isä (Larry Miller) sekä Joseph Gordon-levitt nörttikavereineen (David Krumholtz) olivat hauskoja. Elokuvan ohjaajalta Gil Jungerilta tulee tänä kesänä 2014 uusi versio tästä samasta elokuvasta, jossa ilmeisesti  Evan Rachel Wood näyttelee Katin roolin. Ainakin hän on parempi näyttelijä eikä ärsytä minua.

 Olisi ollut parempi ilman Juliaa.

 

 **1/2

Ohjaaja:Gil Junger (Black Knight)

Pääosissa:Heath Ledger, Julia Stiles, Joseph Gordon-Levitt

Kesto:97min

Valmistusmaa:USA

 She's all that (1999)

Zackin (Freddie Prinze Jr.) tyttöystävänä ollut koulun suosituin tyttö jättää Zackin kesäloman aikana ja hän lyökin vetoa kavereittensa kanssa, että kuka tahansa tyttö pääsisi hänen tyttöystävänään "prom queeniksi". Niinpä Zackin kaveri (Paul Walker) valitsee tytöksi Laneyn (Rachael Leigh Cook) sulkeutuneen ja epäsuositun taidenörtin. Zack viettää paljon aikaa Laneyn kanssa ja alkaa kehittämään tähän aitoja tunteita ja lopulta juoni paljastuu eikä särkyneiltä sydämiltä voi välttyä. 

Laneyn näyttelijä on ihan sympaattinen ja hänen puolesta onkin ihan pahoillaan, mutta tuskinpa silmälasit ja löysä pukeutuminen huijaa ketään siitä etteikö hän olisi nätti tyttö. Freddie Prinze on aika imelä tyyppi enkä hänestä niin välitä, mutta ihan hyvin hän sopi osaan. 

Sarah Michelle Geller tekee elokuvassa cameon ja Anna Paquinilla on pieni sivuosarooli.

 Ihan jees chick flick.

***

Ohjaaja:Robert Iscove (Boys and Girls)

Pääosissa:Freddie Prinze Jr., Rachael Leigh Cook, Matthew Lillard

Kesto:95min

Valmistusmaa:USA

The Hobbit: The Desolation of Smaug (2013)

Odotin kovasti Hobitti-trilogian toista osaa, koska tykkäsin ensimmäisestä osasta ja muutenkin olen kirjan fanittaja. Kävinkin sitten Hämeenlinnassa ystäväni kanssa tämän Hobitti - Smaugin autioittama maa (The Hobbit: The Desolation of Smaug) -elokuvan katsomassa.

Smaugin autioittama maa jatkaa tarinaa Bilbosta (Martin Freeman) ja tämän kääpiöistä sekä Gandalf-velhosta (Ian McKellen) koostuvasta seurueesta. Tavoite heillä on päästä Ereboriin ja valloittaa tämän rikkaudet lohikäärmeen hirmuvallan jälkeen. Mutkia matkaan aiheuttaa lukitar sekä muut jättihämähäkit sekä haltiakuningas, joka ottaa kääpiöt vangiksi. Kuninkaan palatsissa yksi kääpiöistä myös ihastuu haltiatar Taurieliin (Evangeline Lilly), hahmoon jota ei alkuperäisessä kirjassa ollut. Bilbo kuitenkin onnistuu vapauttamaan matkalaiset.

Matkalaiset saapuvat Järvikaupunkiin, jonne heidät auttaa kauppamies Bard (Luke Evans). Yksinäiselle vuorelle päästyään Bilbon täytyy toimia murtovarkaana, kuten sopimuksessa kääpiöille lupasi ja varastaa vuoren uumenissa vieläkin asustavalta lohikäärme Smaugilta (Benedict Cumberbatch) arkkikivi. 

Smaug ja Bilbo

Täytyy heti alkuun todeta, että tämä oli kyllä pettymys verrattuna suuriin odotuksiini. Tämän elokuvan aikana huomasi, että lyhyestä kirjasta on aivan väkisin venytetty kolme miltei kolmetuntista elokuvaa. Ensimmäisessä elokuvassa sentään oli saatu sisältö riittämään koko elokuvan ajaksi, mutta tässä sitten oli puolet täyttä höttöä. Varsinkin elokuvan keskivaiheilla ollut pitkitetty vankilakohtaus oli kuin Kauniit ja rohkeat -sarja käsikirjoituksesta varastettu. Peter Jacksonin mukaan hän halusi lisätä haltijaneito-Taurielin, että lukuisat tyttö-/naiskatsoja saisivat jonkun samaistumisen kohteen. Lisäys oli aivan turha ja kammottava enkä todellakaan samaistunut tai edes halua samaistua pökkelö-Taurieliin. Ja jos muija oli pakko lisätä, niin miksi näyttelijäksi valikoitui kamala Lost-ämmä Evangeline Lilly? Hänellä ei ollut edes mitään järkevää roolia elokuvassa ja oli kuin yksi lavasteista. 

Kammo-Tauriel

Vanhettunut Orlando Bloomkin oltiin jouduttu "nuorekkaan lookin" takia kalkkaamaan omituiseksi valkonaamaksi. Jostain syystä hänen silmänsä myös pistettiin hohtamaan sinistä valoa, miksi? Luke Evans puolestaan oli onnistunut roolissaan ja samoin Martin Freeman. Tosin Bilbo jäi aika syrjään vaikka onkin kirjan pääosassa. Tykkäsin kuitenkin elokuvan lopusta: Järvi-kaupungista sekä Smaug-lohikäärmeestä ja elokuva näytti tuttuun tapaa todella hyvältä. Luvassa on vielä tämän vuoden päätteeksi trilogian viimeinen osa, joka toivottavasti on laatua. 

Uskoisin, että Hobitti olisi toiminut parhaiten kaksiosaisena elokuvana. 

***

Ohjaaja:Peter Jackson

Pääosissa:Ian McKellen, Martin Freeman, Richard Armitage

Kesto:161min

Valmistusmaa:USA, Uusi-Seelanti

Movie Monday #112 - Philip Seymour Hoffman

Movie Monday -haasteblogi kysyi lempi Phillip Seymour Hoffman -elokuvaa hänen turhan aikaisen poismenonsa kunniaksi. 

Mielestäni Philip oli loistava näyttelijä. Hänen persoonallinen ja epähollywoodmainen olemuksensa pisamine, punaisine hiuksineen sekä tukevine vartaloineen teki useasskin elokuvassa minuun vaikutuksen. Parhain elokuva, jonka olen nähnyt missä Philip vaikuttaa on 25th hour. Elokuva ei ole minusta kuitenkaan loistava Philipin ansioista vaikka on hän siinäkin mainio. 

Mieleenpainuvimmat roolisuorituksensa hän tekee kuitenkin minulle Magnoliassa sekä Onnessa. Vielä on muutama elokuva joita en ole nähnyt missä Philip vaikuttaa, mutta osa niistä löytyy omasta hyllystäni ja kenties jonkinlaisen in memory of -maratoonin puitteissa pitäisi ne katsastaa.

R.I.P