sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

perjantai 12. huhtikuuta 2013

The Tourist (2010)

Katsoin kirjastosta lainaamani ja täysin oikeutetusti parjatun The Tourist -elokuvan. Oikeasti, aivan kamalaa kuraa.

Elise (Angelina Jolie) on salainen agentti, joka on jättänyt pestinsä jahtaamansa ja tähän rakastuneen Pierce-nimisen miehen takia. Elise saa viestin Pierceltä, että tämän tulee etsiä samannäköinen kaveri kuin hän on, jotta Pierceä jahtaavat poliisit luulevat miestä häneksi ja oikea Pierce saa rauhan. Elise valitseekin junassa Frankin (Johnny Depp) kohteekseen. Elisen juonen heikkous on siinä, että hän rakastuu Frankiin.

Elokuvassa voi nähdä myös Paul Bettanyn Elisen kolleegana.

Parin herkkä hetki..muahahahaa....
 Miksi? Miksi sata miljoonaa dollaria kaadettiin tähän sontaan? Angelina Jolie oli patsasteleva tönkkösuolattu muikku, jonka tehtävä oli ensimmäisen tunnin ajan olla vain miesten halujen kohde. Johnny Depp oli puolestaan pöhöttynyt ja täysin epäuskottava "Elisen" rakkauden kohde. Parilla oli yhtä paljon seksuaalista kemiaa kuin Jarkko Valteella ja jollain naisella. Parin suutelukohtausta ja muita "herkkiä hetkiä" oli suorastaan kiusallista katsoa. Muistaakseni luin jostain elokuvan tuloaikaan, että Angelina ja Johnny ei olisi tullut oikeastikaan kovinkaan hyvin toimeen. Jos muistan oikein, niin Johnny piti Angeliinaa hirveänä snobina. Oli elokuvan extroissa kuitenkin "virheotokset", joissa kaksikolla vaikutti olevan kovinkin hauskaa. Nyt kun  hieman katselin netistä "luotettavista lähteistä" fact checkingiä, niin Johnnyn ex-vaimo Vanessa Paradis ilmeisesti väittää Johnnyn ja Angelinan olleen sängyssä keskenään kuvausten aikana. Hmm...ehkä "vihaan häntä" olikin vain julkisuustemppu, ettei Vanessa epäilisi mitään. No, kuka tietää.

Elokuva oli joka tapauksessa kamalaa shaibaa: juoni kulunut, näyttely surkeaa ja dialogi kökköä. Lopun "twist" oli myös maailman surkein.

*

Ohjaaja:Florian Henckel von Donnersmarck (Muiden elämä)
Pääosissa:Angelina Jolie, Johnny Depp, Paul Bettany
Kesto:103min
valmistusmaa:USA, Ranska, Italia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.