sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Life of Pi (2012)

Kävin katsomassa elokuvan Piin elämä (Life of Pi). Ang Lee voitti elokuvasta parhaan ohjauksen Oscar-palkinnon.

Elokuva kertooo tarinan useisiin uskontoihin kääntyneestä Pi-nimisestä pojasta (teininä Suraj Sharma, aikuisena Irrfan Khan). Tai oikeastaan hänen nimensä on Piscine, mutta toisten oppilaiden yhdistäessä hänen nimensä pissimiseen päättää hän muuttaa nimensä Piiksi. 

Aikuiseksi kasvanut intialaissyntyinen Pii tapaa asuinpaikassaan Kanadassa kirjailijan (Rafe Spall), joka on kuullut että hänellä on hyvä tarinan kerrottavanaan. Pii alkaa kertoa uskomatonta tarinaa siitä kuinka hän päätyi ajelehtimaan Tyynelle valtamerelle useiden kuukausien ajaksi seuranaan vain Bengalin tiikeri. 


Elokuva oli visuaalisesti huikaiseva kokemus. 3D tekniikkaa oli käytetty kokemusta tehostavasti. Tämänkaltaista vedenalaista kuvausta en muista koskaan nähneeni. Luontodokumenttifanina tarjosi elokuva myös mielenkiintoista eläinkuvastoa. Tietokoneistettu tiikeri oli myös häikäisevän aidon tuntuinen. Vahvasta visuaalisuudestaan huolimatta itse tarina ei jäänyt pinnalliseksi vaan tuntui oikeasti koskettavana. Minua ainoastaan hieman hämäsi tarinan loppu, jossa Pii kertoi kirjailijalle toisen vähemmän ihmeellisen tarinan, jonka oli kertonut haaksirikkoutuneen laivan tapahtumien raportoijille. He kun eivät uskoneet Piin ensimmäistä tarinaa. Toisen tarinan kuuleminen tuntui hieman kyllästyttävältä pitkän ja eeppisen tiikeritarinan jälkeen ja kylvi inhottavan epäilyksen siemenen, että ehkä tarina ei sittenkään ollut totta. Mutta se kai oli Ang Leen tarkoituskin, koska usko näytteli niin suurta roolia elokuvassa: uskoako tiikeritarinaan vai järkevämpään eläimettömään ihmistarinaan? Elokuva loppuukin ärsyttävän kryptisesti sanoihin: “and so it goes with God.”

Kyllä silmä lepää.

****


Ohjaaja: Ang Lee (Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme, Brokeback mountain)
Pääosissa:Suraj Sharma, Irrfan Khan, Adil Hussain
Kesto:127min
Valmistusmaa: USA, Taiwan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.