sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

18/1001 Our hospitality (1923)

Fyysisen komedian mestarin, Buster Keatonin, elokuvien putki tuli YLE Teemalta joulupäivänä. Ruutia, räminää ja rakkautta (Our hospitality) kertoo Romeo & Juliamaisen tarinan.

McKayn ja Canfieldin suvut ovat vihoissaan toisilleen. Canfieldit ovatkin vannoneet tappaa kaikki McKayt. Pienenä New Yorkiin turvaan lähetetty Willie McKay (Buster Keaton) saa tietää perineensä lapsuuden ajan kiinteistönsä. Hän palaakin kotiseuduilleen ja saa matkaseurakseen viehkeän neidon (Natalie Talmadge), joka osoittautuu olevan Canfieldin suvun vesa.

Pari rakastuu toisiinsa, mutta Willien pitää vältellä naisen liipasinherkkää isää sekä veljiä.

Willie ihastuksensa kanssa
Buster Keaton on todella akrobaattinen vauhdikkaassa komediassa. Monissa kohtauksissa jäi miettimään, että kuinka se on toteutettu kun elokuva on kuitenkin jo 1923 valmistunut. Buster onkin pistänyt itsensä täysillä peliin. Elokuvan tarina välittyy hyvin vaikka verbaalisena tukena on vain silloin tällöin tulevat kerronnan tekstit. 


Elokuvassa voi nähdä hienon varhaisen pyörän, jossa ei ole polkimia ollenkaan
Mieleenpainuvimmat hetket elokuvassa tapahtuu sen lopussa kun vihollissuvun jäsenet ajavat Williamin veteen, jonka virtaus johtaa vesiputoukseen. Busteriin oli kiinnitetty kaapeli joka rikkoutui kuvausten aikana ja kuvausryhmä pelasti hänet juuri ja juuri. Hän myös hörppäsi vesiputouskohtauksen aikana niin paljon vettä, että päätyi saamaan ensiapua.

Kivikasvoisessa Busterissa on karismaa, jonka komedia puree vuosien päähän.

****

Ohjaajat:John G. Blystone, Buster Keaton
Pääosissa: Buster Keaton, Natalie Talmadge, Joe Keaton
Kesto:1h15min
Valmistusmaa:USA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.