663/1001 Star Wars: Episode V - The Empire Strikes Back (1980)

Imperiumin vastaisku (Star Wars: Episode V - The Empire Strikes Back) on minun lempi Star Wars -elokuva. Imperiumi jatkaa siitä mihin Star Wars jäi. 

Luke kumppaneineen sai ensimmäisessä osassa tuhottua Kuolontähden, mutta nyt imperiumi on muodostanut jo uuden tukiaseman ja heitä on kapinallisiin verrattuna vieläkin liikaa jäljellä. Luke muistaakin Obi-Wanin kehoituksen mennä syrjäiselle Dagobah-planeetalle jedimestari Yodan (Frank Oz) oppiin. Yoda opettaa Lukelle kuinka käyttää mystistä Voimaa omaksi edukseen, jonka avulla Luke oppii paremmaksi jediksi halliten mielensä ja ruumiinsa. Kesken opetusten Luke saa kuulla ystäviensä Leian (Carrie Fisher) sekä Han Solon (Harrison Ford) olevan vaarassa Darth Vaderin kynsissä ja päättää mennä heitä pelastamaan Yodan vastusteluista huolimatta, koska Lukea Vader odottaakin.

Kuvan täydeltä ihanuutta

Tämä on kyllä täydellinen elokuva. Yoda on tietysti aivan mahtava ja Mark Hamill vangitsee hyvin ristiriitaisia tunteita omaavan jediritarin roolin. Mielestäni elokuvan parasta antia on Luken koulutusprosessi Yodan hoivissa sekä tietysti kohtaaminen Luken isäksi osoittautuvan Vaderin kanssa. Luken käden menettäminen on eeppistä. Elokuvan eri ympäristöt näyttävät hyviltä sekä uskottavilta ja läpi elokuvan on mukavan synkkä tunnelma. Toisin kuin noissa uusissa Star Wars -elokuvissa, niin löytyy näistä vanhemmista StaWoista aina pientä kevennystä synkistelyynkin. Oli se sitten huvittavan Yoda-hahmon muodossa, robottien toimesta tai Han Solon sutkautuksissa.

*****

Ohjaaja: Irvin Kershner (RoboCop 2, Älä kieltäydy kahdesti)
Pääosissa: Mark Hamill, Harrison Ford, Carrie Fisher
Kesto:124min
Valmistusmaa:USA

617/1001 Star Wars (1977)

Kyllä oli taas mannaa katsoa se oikea ensimmäinen Star Wars "edeltävän" trilogian jälkeen. Siinä missä uusissa StaWoissa on Lucasin orgasmiin kiihottavia erikoistehosteita kyllästymiseen asti on tässä alkuperäisessä tähtiensota-trilogiassa hyvät hahmot, hyvä juoni ja inhimillistä lämpöä. En muistanutkaan kuinka mainio hahmo Yoda oli! Tämä vanha Yodahan on aivan mahtava. Vanhemman trilogian valmistusajallisesti aloittaa siis tämä Tähtiensota (Star Wars) tai uusintajulkaisuna Tähtiensota: Episodi IV – Uusi toivo.

Luke (Mark Hamill) asuu landella setänsä kanssa ja haluaisi jo pian pois farmarin elämästään. Luke kokee elämänsä yllätyksen kun hän menee hakemaan setänsä kanssa kauppiailta kahta droidia avustustehtäviin. Toinen näistä droideista on C-3PO (Anthony Daniels) ja toinen R2-D2 (Kenny Baker). Luke löytää R2D2:sta viestin kapinallisten johtajalta prinsessa Leialta (Carrie Fisher), joka on suunnattu Obi-Wan Kenobille (Alec Guinness). Luke yhdistää nopeasti Obi-Wanin tuntemaansa erakkoon Ben Kenobiin ja hänet tavattuaan muuttuu Luken elämä totaalisesti.

Luke päättää auttaa Obi-Wania prinsessan pelastamisessa ja tempautuu itse täysillä mukaan. Jonkun on kuitenkin lennettävä vihollisten tukikohtaan Kuolontähdelle, jossa pahamainen Darth Vader (David Prowse) pitää prinsessaa vankinaan. Lentäjiksi valikoituukin wookie nimeltään Chewbacca (Peter Mayhew) sekä vaikeuksiin usein joutuva Han Solo (Harrison Ford).

Sisarukset ja Han

Elokuva pitää otteessaan koko matkan. Jokaiseen rooliin on valikoitunut täydellinen henkilö sitä esittämään. Dialogi on nasevaa, kemiat toimii ja draaman tuntee. Tunnetasolla pääseekin kokemaan vuoristorataa naurusta vakavuuteen. Luke kokee kovia kamppailussaan itsensä etsimisen kanssa, hyvä ja paha taistelevat eeppisissä mittakaavoissa ja sitten on taas nämä tarinaa keventävät elementit kuten Hanin ja Leian vispilänkauppa tai droidien väliset keskustelut.

Vaikka elokuva oli vuonna 1977 huipputeknologialla toteutettu eikä vastaava oltu ennen nähty, niin halusi Lucas kuitenkin runkata teoksensa päälle ja lisätä digitaalisia ehostuksia sinne ja tänne uudelleen julkaisussaan. Henkilökohtaisesti en tätä ymmärrä eikä ne tehosteet mielestäni mitenkään parantaneet elokuvaa. Hyvä tarina ja hyvät hahmot ovat kuitenkin tämän elokuvan ydin.

Kaikki toimii.

*****

Ohjaaja:George Lucas
Pääosissa:Mark Hamill, Harrison Ford, Carrie Fisher
Kesto:121min
Valmistusmaa:USA

Star Wars: Episode III - Revenge of the Sith (2005)

Star Wars: Episodi III - Sithin kosto (Star Wars: Episode III - Revenge of the Sith) on jatkumoa Episodi 1 ja 2:lle.

On kulunut kolme vuotta Kloonisodista ja Anakin Skywalker (Hayden Christensen) alkaa enemmän ja enemmän vaipua Sith-lordi Palpatinen (Ian McDiarmid) pimeän puolen puheille. Palpatine vakuuttaa Anakinin siitä, että koko Jedineuvosto on häntä vastaan. Obi-Wan Kenobi ja muut jedit saavat tietää, että Anakin on nyt Palpatinen miehiä ja jahdissaan jedejä vastaan murhannut muun muassa joukon nuoria jedikokelaita. Obi-Wan ja Anakin päätyvätkin "valomiekkahippasille", jonka seurauksesta Anakin menettää kätensä ja joutuu osittain laavan runtelamaksi.

Miekat ristissä

Mielestäni tämä kolmas Star Wars on paras näistä uusio StaWoista. Palpatinen pirullisuutta ei voi kuin ihailla ja Anakinin muutoksen kauheuden voi kokea raskaana olevan Padmen (Natalie Portman) silmin. Elokuvaa on kyllä kritisoitu siitä, että Padme kuolee synnytyksessä vaikka Jedin paluussa Leia kertoo Lukelle muistavansa äidistään jotain. Hayden veti roolinsa hyvin.

Rohkea veto myös antaa Anakinin murhata pikkuoppilaat. Matka pahan puolelle saa lopullisen muotonsa ja Palpatinen manipulointia oli ilo katsoa. 

***1/2

Ohjaaja:George Lucas
Pääosissa:Hayden Christensen, Natalie Portman, Ewan McGregor
Kesto:140min
Valmistusmaa:USA

Star Wars: Episode II - Attack of the Clones (2002)

Yoda oli aikamoinen sähikäinen.

Star Wars: Episode II - Kloonien hyökkäys (Star Wars: Episode II - Attack of the Clones) jatkaa siitä mihin Episode I jäi.

Anakin Skywalker (Hayden Christensen) on kasvanut aikuiseksi ja on Obi-Wan Kenobin (Ewan McGregor) oppilas tullakseen jediksi. Anakin on kärsimätön eikä koe että etenee opinnoissaan tarpeeksi nopeasti. Anakin tapaa noin 10 vuoden tauon jälkeen nyt senaattorina toimivan Padmen (Natalie Portman) ja vaikka Padme yrittää vastustella romanttisia tunteitaan ei hän lopulta voi vastustaa Anakinin lumoa. Anakin alkaa myös kyseenalaistaa koko demokraattisen systeemin ja alkaa kallistua diktaturismin puoleen. Hän myös näkee levottomia unia äidistään, jonka saa kuulla olevan hiekkaihmisten vankina. Anakin ehtii juuri ja juuri nähdä äitinsä kuolevan, joka sytyttää hänessä vihan ja koston liekin.

Obi-Wan saa tehtäväkseen tutkia senaattorin salamurhan aikeita ja löytääkin salaisen klooniarmeijan jota johtaa paha Darth Tyranus alias Count Dooku (Christopher Lee). Klooniarmeija vaikuttaa voittamattomalta. 

Vitsi kun Padmen piti repäistä kangasta just tuosta vatsan tienoilta.

Mielestäni tämä kakkososa oli paljon viihdyttävämpi katsoa kuin se ensimmäinen. Elokuva on kaukana täydellisyydestä, mutta jostain syystä pidän Haydenista ja hänen vähittäisestä kallistumisesta pahan puolelle - sitä on hauska seurata. Myönnän kyllä, että Padmen ja Anakinin rakastumisvaihe kliseisine heinäpelloilla kirmailuin ei ollut kaikkein mielikuvituksekkain ratkaisu, mutta toi se kuitenkin mukavaa keveyttä elokuvaan ja vastapainoa Anakinin jatkuville synkkyyskohtauksille. 

Mielestäni Anakinin kostoreissu oli milteipä sykähdyttävää katsottavaa.

***

Ohjaaja:George Lucas

Pääosissa:Hayden Christensen, Natalie Portman, Ewan McGregor

Kesto:142min

Valmistusmaa:USA

Star Wars: Episode I - The Phantom Menace (1999)

Jar Jar

Sain joululahjaksi Star Wars -elokuvat 1-3 blu-ray muodossa hienoissa peltikansissa. Olin nähnyt elokuvat viimeksi sitten niiden tuloaikana ja varsinkin ykkösestä minulla oli vähemmän vaikuttuneet muistikuvat. Star Wars: Episodi I - Pimeä uhka (Star Wars: Episode I - The Phantom Menace) aloittaa kuusiosaisen sci-fi saagan (tai kohta seitsen osaisen).

Kauppakomitea, jota johtaa paha Nute Gunray, aikoo vallata rauhallisen Naboon. Tätä aikomusta vastaan lähetetään jediritari Qui-Gon Jinn (Liam Neeson) ja hänen oppilaansa Obi-Wan Kenobi (Ewan McGregor). Neuvottelut eivät kuitenkaan suju toivotulla tavalla. Naboonin kuningatar Amidala (Natalie Portman) ei pidä kauppakomitean aikeista, mutta hänet on pakko viedä turvaan omista vastusteluistaan huolimatta. Kuningatar päätyy Tatooinen planeetalle (vaikka jedit luulevat, että mukaan lähti kuningattaren palvelusneito Padme, mutta kyseessä oli kuitenkin aito kuningatar Amidala). Mukaan tulee myös "hassu sivuhahmo" Gunganilainen Jar-Jar Binks (Ahmed Best).

Tatooinen planeetalla Qui-Gon törmää neuvokkaaseen pikkupoikaan Anakin Skywalkeriin (Jake Lloyd), jonka hän lunastaa orjuudesta lyömällä vetoa pojan omistajan kanssa hänen menestymisestään podracessa. Qui-Gon aistii Voiman läsnäolon vahvasti pojassa. Anakin lähteekin jedien matkaan kohti Coruscantia setvimään kauppariitaa, mutta tämän äiti jää orjuuteen. Samaan aikaan mystinen huppupäinen mies vetelee oikeista naruista ja tanssittaa politiikkoja halunsa mukaisesti ja lähettää Sithin nimeltään Darth Maul (Ray Park) kohtaamaan Qui-Gonin sekä Obi-Wan Kenobin kohtalokkain seurauksin.

Jedit

Täytyy sanoa, että elokuva kyllä näytti paremmalta uudessa formaatissa sitten viime näkemän. Valitettavasti kuitenkaan visuaaliset ilot eivät pelastaneet elokuvaa sisällöllisesti. Pitkäveteinen poliittinen dialogi, surullisen kuuluisa Jar-Jar tai ihmepoika Anakin eivät tuntuneet sen paremmilta kuin viimeksikään. Ainoastaan Natalie Portman oli hieman parempi kuin muistin. Ewan McGregor sekä Liam Neeson tekivät tasaisen harmaat roolit. Kyllähän Liam oli tietysti ihan uskottava jedinä rauhallisen olemuksesa kanssa. Darth Maul taisi olla yksi niistä harvoista hahmoista tässä elokuvassa, joka sai kehuja. Olihan hän ihan hienosti maskeerattu ja osasi kungfuta.

Voin kertoa surullisen tarinan kun pyysin aikoinani joululahjaksi Star Wars -aiheista mukia vanhemmiltani  ja hehän olivat ostaneet minulle sellaisen Jar Jar -kuvalla. Voin myös kertoa hauskan tarinan kun ostin tämän elokuvan VHS:nä virosta ja tunnetustikin virolaiset kääntävät veikeästi suomea, niin "May the force be with you" oli suomennettu ytimekkäästi "jaa, voimia sulle". Parhautta (toisin kuin tämä elokuva).

*1/2

Ohjaaja:George Lucas

Pääosissa:Ewan McGregor, Liam Neeson, Natalie Portman

Kesto:136min

Valmistusmaa:USA

Lockout (2012)

Lockout on suht tuore lihaksiaan kasvatelleen Guy Piercen tähdittämä sci-fi rymistely. 

Elokuva sijoittuu tulevaisuuteen, jossa vankiongelma on ratkaistu niin, että heidät on laitettu ulkoavaruudessa pyörivälle jättialukselle nukkumisen kaltaiseen tilaan. Presidentin tytär Emilie (Maggie Grace) menee vankilaan tarkastuskäynille varmistaakseen vankien hyvinvoinnin kun asiat menevät pieleen. Haastattelua varten herätetty vanki (Joseph Gilgun) onnistuu kaappaamaan Emilien henkivartijan aseen ja herättämään loputkin vangit. Emilien henki on vaarassa.

Presidentti saa maan päällä kovasti painetta räjäyttää koko kapina-alus avaruuden tuuliin, mutta hän ei haluaisi tapattaa tytärtään, niinpä hän lähettää miehen hommaan, jolla ei ole mitään menetettävää - Snown (Guy Pearce).

Snow ja Emilie

Tämä oli kyllä erittäin merkillinen elokuva. Ensinnäkin näyttely kuin käsikirjoituskin oli pääosin kehnoja. Guy Pierce yritti väkisin vängätä Bruce Willismäisten toiminta-antisankareiden saappaisiin. Aluksi sitä oli vaikea katsoa, mutta loppua myöten siihen hieman lämpenin ja oli hänellä jotain hyviä one-linereitakin. Elouvan pääosa-lady ei sopinut millään muotoa osaansa eikä osannut näytellä vaikka hänen henkensä olisi siitä riippunut.

Joseph Gilgun esittää pahista

En myöskään ymmärrä elokuvan loppua, jossa Emilie kertoo saaneensa selville Snown etunimen, joka on Marion....siis sama kuin Cobralla! Myös Cobrassa on samantapainen kevennys kun nainen hänen feminiinisestä nimestään kevyesti naljailee. Lockoutissa on myös kehnoimmat pahikset joita olen vähään aikaan nähnyt ja niin stereotyyppiset, ettei heitä voi vakavasti ottaa. Koska kaikki on niin nähty, tehty ja kliseistä, niin alkaakin Lockoutin loputtua miettiä, että oliko koko elokuva vain yksi iso parodia?

Hämmentävä pätkä.

**

Ohjaajat:James Mather, Stephen St. Leger
Pääosissa:Guy Pearce, Maggie Grace, Peter Stormare
Kesto:95min
Valmistusmaa:Ranska

Orange is the new black, seasons 1-2 (2013-2014)

Katsoin kovasti "tapetilla" olleen sarjan Orange is the new black kaksi ensimmäistä kautta Netflixin välityksellä. Sarja perustuu tositapahtumiin. Täytyy myöntää, että minäkin ihastuin lampaan lailla tähän sarjaan. 

Orange is the new black kertoo keskiluokkaisesta hyvän kasvatuksen saaneesta Piper Chapmanista (Taylor Schilling), joka joutuu vankilaan noin 10 vuotta sitten tekemästään rikoksesta kun salakuljetti huumerahoja entisen tyttöystävänsä Alex Vausen (Laura Prepon) pyynnöstä. Piper joutuu kovaan kouluun kun yrittää oppia vankilan tavoille. Ensimmäinen kausi näyttääkin meille Piperin vähittäisestä sopeutumisesta vankilan ympäristöön. Piper soittaa hätäpuheluita ulkomaailmassa olevalle poikaystävälleen Larrylle (Jason Biggs) sekä parhaalle ystävälleen Pollylle (Maria Dizzia). Suhde kokee kuitenkin kolauksen kun Piper huomaa, että hänen exänsä Alex on myös hänen kanssaan samassa vankilassa ja vanha suola janottaa.

Piper&Alex

Vankilan valtaa pitää keittiössä toimiva venäläinen Red (Kate Mulgrew), joka kuuluu valkoisten heimon johtajiin. Mustilla, latinoilla sekä vanhuksilla on omat heimonsa. Toisessa kaudessa Piper on jo vankilan vanha uutinen ja tietää miten systeemi toimii. Redin valtakausi keittiössä myös päättyy ja latinot ottaa tilan haltuun. Vankila saa myös uuden pahiksen kun Redin vanha tuttu Vee (Lorraine Toussaint) saapuu kulmille ja alkaa organisoimaan mustien linjoja, että ottaisivat koko vankilan haltuunsa.

Vankilan tytöt

Orange is the new black on siitä kiintoisa sarja, että naisille on paljon erilaisia rooleja. Tv:ssä yleensä näkee samasta muotista valettuja kasvoja sekä hahmoja, mutta tämä sarja antaa paljon variaatiota. Sarja myös onnistuu yllättämään eikä varmuutta tulevista tapahtumista ole. Hyvin luotu sekä pohjustettu hahmo saattaa yht'äkkiä kuolla tai saada siirron. Myös naisten taustoja on mielenkiintoista nähdä flashbackien muodossa. Jaksot kestävät noin tunnin eikä vielä ole tullut tylsistymisen hetkiä niitä seuratessa. Sarja sekoittaa sopivasti draamaa ja huumoria.

Sarjan hahmot ovat myös pääosin hyviä näyttelijlitä, mutta täytyy sanoa, että jokin Alex Vausia esittäneessä Laura Preponissa tökki. Muistan, että hän oli jo That '70s showssa aika tönkkö, mutta sopi hänen rooliinsa. Tässä kuitenkin sama tönkköys toistuu eikä se enää tunnu rooliin sopivalta vaan vain kiusalliselta. 

Laadukasta viihdettä.

****

Luoja: Jenji Kohan

Pääosissa: Taylor Schilling, Danielle Brooks, Taryn Manning...

Kesto:60min/jakso

Valmistusmaa: USA

Dead Poets Society (1989)

Kuolleiden runoilijoiden seura (Dead poets society) on elokuva oman äänen löytämisestä.

jee, Keating!

John Keating (Robin Williams) on uusi kirjallisuuden opettaja vanhoillisessa poikakoulussa, jossa perinteet sekä kuri ovat arvostettuja. Keatingin opetusmenetelmät ovat erikoislaatuisia ja ravistelevat niin oppilaita kuin muita opettajiakin. Kouralliselle oppilaita selviää, että Keating on osallistunut nuorudessaan Kuolleiden runoilijoiden seuraan, jossa runoilla sekä hetkessä elämisellä on suuri rooli. Näyttelijäksi haluava Neil Perry (Robert Sean Leonard) etunenässä kasaa porukkaa seuran uudelleen herättämiseen ja mukaan päätyy muun muassa ujonpuoleinen Todd Anderson (Ethan Hawke), tytön perään haikaileva Knox Overstreet (Josh Charles) ja kapinallinen Charlie Dalton (Gale Hansen).

Keating vaikuttaa monen oppilaansa elämään, joista kovimman hinnan maksaa Neil, jonka isä (Kurtwood Smith) ei hyväksy hänen näyttelijäpyrkimyksiä vaan tahtoo hänestä lääkärin.   

Leonard näyttelee näyttelijää

 **Spoilereita**

Näin Kuolleiden runoilijoiden seuran juuri oikean ikäisenä kasvavana nuorena, joka etsi omaa identiteettiään. Samaistuin elokuvan Todd Andersoniin, jonka sisällä kuplii enemmän kuin ulospäin näkee. Vaikka elokuvassa on paljon henkilökohtaista latausta, niin on se myös omilla ansiollaan hyvä elokuva. Robin Williams on kuin luotu erikoisen opettajan rooliin. Neil Perry vangitsee itsensä löytämisen riemun kuin sen kadottamisen surunkin. Ethan Hawke on hyvä nössönä. Pidän myös elokuvasta sen takia, että se ei ole niin mustavalkoinen. Vaikka Keating esitetään enimmäkseen positiivisessa valossa, niin on elokuvassa pieni varjo myös siitä, että ilman häntä itsemurhan tehnyt Neil olisi vielä todennäköisesti elossa. Ja vaikka Kurtwoodin näyttelemä isä onkin ankara, niin ei hän ole mikään Saatana vaan haluaa vain lapselleen parempaa kuin itse sai. Ja saihan hän lopulta tahtonsa läpi, koska Neil Perryn näyttelijän Robert Sean Leonardin voi nähdä House-sarjassa syöpälääkärinä...heh, heh. 

-------------------------

Robin Williams 1951-2014

Massiivisen Robin Williams -putken jälkeen onkin aika tehdä katsaus, että mitä hänestä opin. Ainakin sen, että hän tykkää tehdä ääni-imitaatioita, joista useimmiten jonkinlaista urbaania rap-slangia, joka ei kuitenkaan koskaan kuulosta täysin autenttiselta. Hän myös usein avaa silmänsä hetkeksi ammolleen alleviivatakseen pointtinsa. Opin myös sen, että ehkä ei olisi pitänyt ihan näin monta elokuvaa katsoa putkeen samalta henkilöltä, koska silloin tapahtuu sama ilmiö kuin rakkaan ystävän kanssa liikaa hengaillessa - lätty alkaa kyrsiä. Samalla kuitenkin suhde syvenee.

Robin Williamsin voi nähdä monessa kuolemaa tai itsetuhoisuutta käsittelevässä elokuvassa. Fathers Dayssa hän hautoi itsemurhaa kun taas Dead poets societyssä hänelle läheinen oppilas tekee itsemuhan. Patch Adamsissa hänen tyttöystävänsä murhataan ja Fisher kingissä hänen vaimonsa listitään. Good Will Huntingissa hän on menettänyt vaimonsa syövälle ja Angriest man in Brooklynissa hän on itse kuolemansairas. Cadillac manissa hänen henkeään uhataan. Insomniassa hän on murhaaja, joka tapetaan, Jacob the liarissa hän päätyy vihreämmille nummille ja The Final cutissa hän lakkaa olemasta. What dreams may come:ssa hän on suurimman osan ruutuajasta kuollut ja The Big Whitessä hän hengaa ruumiin kanssa. 

Williams esittää myös usein hahmoa, joka jollain tavalla rikkoo ammattinsa konventionaalisuuden rajoja. Patch Adamsissa hän on lääkäri joka uskoo hassuttelun voimaan ja Awekenings:ssä hän puolestaan kokeilee radikaalia lääkettä. Dead poets societyssä hän ei usko valmiiseen opetussuunnitelmaan ja The Good Morning Vietnam esittelee hänet armeijan auktoriteetteja uhmaavana radio-DJ:nä. Licence to wed puolestaan näyttää hänet epätavallisia menetelmiä käyttävänä pappina ja Man of the year:ssa hän on koomikko joka pääsee presidentiksi.

Robin Williams on tehnyt useita elokuvia, joista muutama on vielä itseltänikin näkemättä. Moni niistä on hyvä, mutta muutamaa ilman olisi helposti selvinnyt ilmankin. Ehkä hän olisi voinut jättää väliin sellaiset tekeleet kuin Being human, Jack, House of D tai Old Dogs. Williams on todistanut monipuolisuutensa eri genreissä; löytyy niin draamaa, komediaa, jännäriä, trilleriä, toimintaa, sci-fiä, fantasiaa kuin animaatiotakin. Westerneissä hän ei tainnut esiintyä, mutta August Rushissa pitää kyllä cowboy-hattua. Williams on ehkä tunnetuin komediostaan, mutta draamoissa kuten Good Will Hunting, Fisher king ja tämä Dead poets society hän loisti. Robin myös onnistui vakuuttamaan  pahiksena One hour photossa kuin Insomniassakin.

Robin Williams on nyt kuitenkin laulanut viimeisen laulunsa eikä enää tee meille hyviä taikka huonoja elokuvia joita arvostella. Harmi. R.I.P.

*****

Ohjaaja:Peter Weir (Truman show, Green card)

Pääosissa:Robin Williams, Robert Sean Leonard, Ethan Hawke

Kesto:128min

Valmistusmaa:USA

Awakenings (1990)

Heräämisiä (Awekenings) perustuu tositapahtumiin.

Tohtori Malcolm Sayer (Robin Williams) tulee uutena töihin neurologiseen sairaalaan. Tutkiessaan sairaalan asukkaita huomaa hän, että osalla katatonisista potilaista vaikuttaisi olevan taito ottaa heille heitettäviä esineitä kiinni. Malcom havaitsee yhtäläisyyden näiden potilaiden välillä: kaikki sairastivat nuoruudessaan aivotulehduksen. Erityisesti Malcom kiinnittää huomiota Robert De Niron esittäämään Leonardiin, jonka äiti käy aina tätä hoitamassa. Malcom saa luvan kokeilla alzhaimeriin tarkoitettua lääkettä Leonardiin, joka pian reagoi lääkkeeseen ja alkaa kuin ihmeen lailla puhua, kävellä sekä ajatella miltei normaalisti. Lääkkeen teho ei ole kuitenkaan ikuinen.

Robin Williams kiireisenä lääkärinä

Olen aina pitänyt tästä elokuvasta vaikka se on loppujen lopuksi todella surullinen. Robert De Niro tekee loistavan suorituksen katatonisena ja kouristuksia saavana Leonardina. Hän onnistuu esittämään sairasta henkilöä ilman, että se tuntuu kornilta tai pilkkaavalta. Robert saikin osastaan Oscar-ehdokkuuden, mutta pystin vei Jeremy Irons. Robin Williams oli myös hyvä omistautuneena lekurina. Robertin sekä Robinin kemiat toimivat hyvin yhteen. Simpsonien Margen äänestä tuttu Julie Kavner oli myös hyvä jalat maassa olevana tohtoria tukevana hoitsuna. 

Robert De Niro huonossa kunnossa

Elokuvaan tuo oman lisänsä se, että perustuu tositapahtumiin. Aiheesta olisi saanut helposti mauttoman tv-elokuvan, mutta hyvät näyttelijät sekä käsikirjoitus toi tapahtumat henkiin. 

****

Ohjaaja: Penny Marshall (Big, Omaa luokkaansa)

Pääosissa: Robert De Niro, Robin Williams, Julie Kavner

Kesto:121min

Valmistusmaa:USA

The Face of Love (2014)

Annette Bening tähdittää elokuvaa The Face of Love miehensä menettäneenä naisena.

Nikkin (Annette Bening) aviomies (Ed Harris) on hukkunut Meksikon matkalla noin 5 vuotta sitten eikä nainen ole vieläkään päässyt oikein yli tapahtuneesta. Eräänä päivänä hän kuitenkin kohtaa miehensä kaksoisolennon Tomin (Ed Harris) ja ajautuu suhteeseen tämän kanssa. Tom ei kuitenkaan tiedä Nikkin menneisyydestä. 

Robin Williamsin voi nähdä esittämässä Nikkin naapuria. 

Ed Harris ja Annette Bening treffeillä

 The Face of love oli siinä mielessä mielenkiintoinen elokuva, että siinä ei juurikaan tapahtunut mitään, mutta Annette Beningiä oli miltei hypnoottisen mielenkiintoista katsoa. Olen aina iloinen kun näen ikääntyneen naisnäyttelijän, joka ei ole leikellyt kasvojaan tai myrkyttänyt niitä ilmeettömiksi. Anneten kasvoilta näkyi eletty elämä sekä hänen pakkomielteensä ajatukseen vielä elossa olevasta aviomiehestään. Ed Harris sopi hyvin Anneten vastapariksi. Robin Williamsin osan olisi voinut esittää kuka tahansa ja koko rooli oli aika turha. Nikkin tytär Summer (Jess Weixler) kun oli kuitenkin se, joka näki Tomin äitinsä kanssa ja tajusi asian kierouden reagoiden siihen voimakkaasti, ei tämä naapuri, vaikka siihen suuntaan elokuvaa välillä ajettiin. 

Robin Williams friendzonella

Välillä elokuvaa katsoessa kävi vähän rasittamaan Nikkin jatkuvat mielialanvaihtelut sekä odotus siitä, että koska "p*ska osuu tuulettimeen" ja Tom saa tietää oikean syyn parisuhteeseen. Oli myös vaikea uskoa, että Nikkin kulkiessa kuolleen miehensä kaksoisolennon kanssa, joku tuttu ohikulkija ei olisi tätä tullut ihmettelemään.

Elokuva oli vähäeleisyydessään ihan hyvä ja omasi fantasiamaisia elementtejä.

***1/2

Ohjaaja:Arie Posin (The Chumscrubber)

Pääosissa: Annette Bening, Ed Harris, Robin Williams

Kesto:92min

Valmistusmaa:USA

Seize the Day (1986)

Tartu tilaisuuteen (Seize the Day) kertoo Tommy Wilhelmistä (Robin Williams), jonka asiat menevät alamäkeen. Tommy saa potkut ja hänen lääkäri-isänsä halveksuu hänen köyhyyttään eikä suostu auttamaan taloudellisesti persaukista poikaansa. Tommy ottaa myös avioeron vaimostaa suhteensa takia. Tästä Tommylle jää käteen suuret elatusmaksut joita hänellä ei ole varaa maksaa.

Äkkirikastumisen toivossa hän ottaa Dr. Tamkinin (Jerry Stiller) neuvoista vaarin ja ryhtyy sijoittamaan osakkeisiin...huonolla menestyksellä.

Robin Williams rämäautonsa edessä

Tartu tilaisuuteen on aika erikoislaatuinen elokuva, siinä kun ei tunnu olevan juurikaan yllättäviä juonenkäänteitä. Päähahmo Tommylla menee vain yksinkertaisesti todella huonosti. Mielestäni Tartu tilaisuuteen on hyvä lama-ajan elokuva kun ihmiset haluavat nähdä, että jollain menee vielä huonommin. Oli myös hauska nähdä hassun isän rooleista tutun, nuoremman Jerry Stillerin, tekevän erityyppisen roolin taloudellisesti menestyneenä lääkärinä. 

Mitä tulee kuitenkin elokuvan toteutukseen, niin sitä ei ollut erityisen mielenkiintoista katsoa eikä tarjonnut sitä vaihtelua hirveästi.

Lohduton elokuva.

**

Ohjaaja:Fielder Cook (Kova panos Dodge Cityssä)

Pääosissa:Robin Williams, Richard B. Shull, David Bickford

Kesto:93min

Valmistusmaa:USA

Robots (2005)

Robots on animaatio Ice agen ohjaajilta.

Rodney Copperbottom (Ewan McGregor) on köyhän robottiperheen vesa, joka haluaa tehdä itsestään jotain. Niinpä hän päättääkin lentää pesästään suurkaupunkiin tapaamaan kuuluisaa näppäräsormista Bigweldiä (Mel Brooks) toivoen, että pääsisi tämän palkkalistoille keksijänä. Kaupunkiin päästyään hän tapaa veijarimaisen Fenderin (Robin Williams), joka järjestää hänelle yösijan suuriperäisen tädin luona.

Vihdoin saavuttuaan Pigweldiä tapaamaan törmää hän vain rahasta kiinnostuneeseen Ratchetiin (Greg Kinnear), joka on ottanut yrityksen haltuunsa- Hän haluaa kaupata roboteille päivityksiä varaosien sijaan. Köyhät ja ränsistyneet robot ovat hukassa, koska heillä ei ole varaa hienoihin upgreidauksiin. Rodney alkaa kuitenkin kätevänä käsistä korjailemaan kanssaveljiään sekä -sisariaan, josta Ratchet ei tykkää.

Rodney ja Fender

Robots oli yllättävän toimiva animaatio, jossa oli mukavaa sanomaa siitä, että uusi ei ole aina paras. Vanhan voi korjata eikä nykyaikaiseen kulutushysteriaan jossa puhelimet vanhenevat puolivuosittain tarvitse sortua. Elokuvassa oli paljon hauskoja sivuhahmoja kuten Robin Williamsin henkiin herättämä Fender tai Paul Giamattin äänellä varustettu ilkeämielinen portinvartija.

Elokuva loppukohtaus on myös loistokas:

 Mukavasti huvittava pätkä, jossa on lukuisia julkkisääniä bongattavana.

***1/2

Ohjaajat:Chris Wedge, Carlos Saldanha (Ice age)
Pääosissa:Ewan McGregor, Halle Berry, Mel Brooks
Kesto:91min
Valmistusmaa:USA

Jakob the Liar (1999)

Jakob the Liar kertoo Robin Williamsin esittämästä nimikkohahmosta, joka elää vuoden 1944 natsien valtaamassa Puolassa.

Robin Williams vainottuna

Jakob kuulee natsien radiosta pätkän, jossa puhutaan venäläisten vastarinnasta. Kerrottuaan uutisen ystävälleen leviää huhut siitä, että Jakob omistaisi radion. Pitääkseen ghetton toivoa yllä jatkaa hän uutisten suoltamista uskotellen, että sellaisen omistaa. Jakob ottaa suojiinsa myös keskitysleirijunasta karanneen 10-vuotiaan tytön (Hannah Taylor Gordon). 

Ghetton väkenä voi nähdä muun muassa Alan Arkin, Bob Balabanin ja Liev Schreiberin.

Liev Schreiber ja Hannah Taylor Gordon

Siitä on pitkä aika kun viimeksi näin Roberto Benignin tähdittämän Kaunis elämä -elokuvan, mutta en voinut välttyä vertailemasta näitä kahta elokuvaa keskenään. Pari vuotta ennen Jakob the liaria ilmestynyt pätkä kertoi miehestä, joka joutuu poikansa kanssa keskitysleiriin, mutta saa mielikuvituksekkailla kertomuksillaan poikansa kuvittelemaan olevansa jossain muualla. Tässä puolestaan Jakob kertoo valheita, että itsemurhiin taipuvainen oma väki sekä pikkutyttö pysyisivät toiveikkaina. Molempien pääosassa on myös eturivin koomikko. Nyt kuitenkin Jakob jäi kauas Kauniin elämän taakse.

Jakob the liarin rakentuminen valheellisen radion ympärille ei muodostunut niin kiinnostavaksi. Synkästä aiheesta oltiin saatu joitain ihan nauramisen arvoisia kohtauksiakin, mutta pääasiallisesti elokuva oli aika mitäänsanomaton. Aksenttia vääntävät tutut naamat eivät täysin uskottaviakaan juutalaisina olleet. Pientä juutalaistyttöä näyttelevä hahmo oli kyllä ihan sympaattinen eikä Robin Williams huono ollut. Jakobin suulasta Micha-kamua esittävä Liev Schreiberin puolestaan tuntui olevan täysin väärässä elokuvassa. Elokuvan musiikkina oli myös rasittava juutalaisralli, joka toistui liikaa.

Kyllä sen katsoi, mutta vähän tympeä.

**1/2

Ohjaaja:Peter Kassovitz (Drôles d'oiseaux)

Pääosissa: Robin Williams, Hannah Taylor Gordon, Éva Igó

Kesto:120min

Valmistusmaa:Ranska, USA, Unkari