Transcendence (2014)

Johnny Depp on His Recent Critical Flops: I Just Don't Give a F*ck

                                                                            -ETonline 

Kriitikot eivät ole aina oikeassa ja kyllä elokuvasta voi pitää vaikka muut eivät niin tekisi. Tästä Transcendencesta täytyy kuitenkin olla samaa mieltä arvostelijoiden kanssa - floppihan se.

Will Caster (Johnny Depp) on huippututkija keinoälyn saralla. Vastaliike on kuitenkin sitä mieltä, että hän on mennyt liian pitkälle tietoisen koneen luomisessa. Anarkistien iskussa Will saa tappavan annoksen säteilyä ja kuolee hiljalleen. Ennen kuolemaansa päättää hän Evelyn-vaimoineen (Rebecca Hall) sekä ystävänsä Maxin (Paul Bettany) avustuksella siirtää tietoisuuteensa bittiavaruuteen. Siirto onnistuu kaikesta epätodennäköisyydestä huolimatta ja pian kone-Will perustaa vaimonsa kanssa laitoksen, jossa huipputekniikalla parannetaan ihmisiä pikanopeudella; koko ikänsä sokea saa näkönsä, raksamiehen verinen jalka paranee heti ja niin edelleen. Samalla kuitenkin anarkistien liike voimistuu ja Will sekä hänen laitoksensa halutaan tuhota. Max käännytetään anarkistien puolelle ja tulee hänelle kiire pelastaa Evelyn konemiehensä kynsistä. 

 

Voi kurjuutta

Transcendence on oppikirjaesimerkki huonosta sci-fi-elokuvasta: 1. Liikaa jäykistelyä. Johnny Depp oli vakava tosikko koko elokuvan ajan. Hän ilmeisesti yritti tekeytyä tietokoneneroksi parhaaksi näkemällään tavalla: olemalla persoonaton pökkelö. Paul Bettany kompastuu harvoin hyviin elokuviin. Nytkin hän oli vetänyt väärät uimahousut jalkaan eikä olisi kuulunut koko altaaseen. Rebecca Hall oli hyvin huolestunut vaimo ja koko ajan surun murtama. Kukaan ei jaksa katsoa tuollaista jatkuvaa angstailua kaikkien pääosaesittäjien taholta. Elokuva voi olla synkkä ilman, että kaikki ovat kuin seipään nielleitä. Ai niin Morgan Freemankin oli mukana. Ei valitettavasti pelastanut elokuvaa. 

2. Tekoäly on käytetty aihe ja jos haluaa syödä osansa siitä piirakasta, niin pitäisi olla jotain maksuvälinettä, että ansaitsee sitä kuluttaa. Tekoäly oli tässä hyvin hatara konsepti, jonka kasvoina kuvaruutu-Will jatkuvasti pousaili. 3. Alkaa lopusta. Jos elokuva alkaa näyttämällä maailman, jossa ollaan palattu tekniikkaa edeltävään aikaan sähköjen mentyä ja internetin räjähdettyä, niin voisiko sen osoittaa vähemmän alleviivaamammin kuin tässä kun näppistä käytettiin ovistopperina?

Elokuvan katselu tuntui hukkaan heitetyltä ajalta. 

**

Ohjaaja:Wally Pfister

Pääosissa:Johnny Depp, Rebecca Hall, Morgan Freeman

Kesto:119min

Valmistusmaa:UK, Kiina, USA 

This Is Where I Leave You (2014)

Seitsemän sietämättömän pitkää päivää (This Is Where I Leave You)  on komedia hautajaisiin kokoontuneesta perheestä.

Judd Altman (Jason Bateman) on juuri saanut tietää, että hänen vaimonsa pettää häntä tämän pomon kanssa. Itsesäälissä pyörivä mies saa ikävän puhelun - hänen isänsä on kuollut. Altmanien perheen äiti (Jane Fonda) haluaa lapsiensa pysyvän viikon ajan saman katon alla viettäen juutalaista suruviiikkoa - shivaa. Suremaan tulee Juddin lisäksi hänen siskonsa Wendy (Tina Fay)  sekä veljensä Phillip (Adam Driver) ja Paul (Corey Stoll). Harvoin toisiaan näkevät sisarukset päätyvät puimaan asioitaan samalla lähentyen. Wendy ei tykkää miehestään ja haikailee aivovamman saaaneesta kouluaikaisesta poikaystävästään (Timothy Olyphant). Phillip on puolestaan täysin vastuuton vaihtaen työpaikkaa ja naista kuin hammaslankaa. Paul on puolestaan se vastuuntuntoinen mies, joka ei kuitenkaan onnistu saamaan vaimoaan raskaaksi.

Altmanit

Seitsemän sietämättömän pitkää päivää ei onneksi taipunut kahdeksi sietämättömäksi tunniksi vaan onnistui ainakin alkupuoliskollaan viihdyttämään mukavasti. Toinen puolikas vaihtoi vaihdetta astetta vakavampaan eikä vitsejä enää lennellyt samalla tahdilla kuin niiden olisi toivonut jatkuvan. Toki tällaisien draaman ja huumorin kanssa leikittelevien elokuvien pitää yleensä välittää mielestään jokin sanoma ja tässä nämä elämän oivallukset sekä henkilökohtaiset päätökset oli jätetty sinne loppupuolelle. Itse en yleensä mene katsomaan tämänkaltaisia elokuvia teatteriin asti, mutta en yhtään ole harmissani, että ystäväni kera tämän näin vaikka sisälsikin tarpeettoman monta "Jane Fondalla on isot luonnottomat tissit" -vitsiä.

Hauska.

***1/2

Ohjaaja:Shawn Levy
Pääosissa: Jason Bateman, Tina Fey, Jane Fonda
Kesto:103min
Valmistusmaa:USA

Reservation Road (2007)

Reservation Road kertoo "hit and run" -tapauksen uhriksi joutuvasta pikkupojasta, Joshista (Sean Curley). Elokuvassa seurataan niin kuoleman kokenutta perhettä: isä-Ethania (Joaquin Phoenix), sisko-Emmaa (Elle Fanning) ja äiti-Gracea (Jennifer Connelly) kuin murhenäytelmän syyllistä, Dwightiakin (Mark Ruffalo).

Ethan ei voi käsittää kuka sieluton rikollinen voi ajaa hänen pikkupoikansa yli ja paeta tilanteesta. Niinpä hän päättää miltei pakonomaisesti selvittää syyllisen. Poliisia ei tunnu tapaus juurikaan kiinnostavan, joten Ethan syventyy omiin tutkimuksiin huolimatta vaimonsa vetoamuksista jättää homma sikseen elossa olevan per. Ethan jopa palkkaa asianajajan hoitamaan tapaustaan, joka on kuka muukaan kuin syyllinen itse. Dwight painii tahollaan omien syyllisyyden tuntojen kanssa ja kamppailee tunnustamisen sekä poikansa luona pysymisen välillä. 

Mukana myös Mira Sorvino Dwightin ex-vaimona.  

Tässä se tapahtui

Reservation road omaa vahvat näyttelijät tunteita herättävällä aiheella. Joaquin on uskottava surun murtamana isänä ja Connelly hallitsee luontaisesti surumielisen äidin. Mark Ruffalo on vähän siinä ja siinä. Hän ei oikein vangitse rooliaan piinaavan kauhuteon kanssa elävänä vaan kuvaus jää aika yksiulotteiseksi ankeiluksi. 

Elokuvassa on kyllä mielenkiintoinen idea esittää yliajo molempien osapuolien näkökulmasta varsinkin kun ajaja oli ihan tavallinen mies. Mielenkiintoa piti yllä jännitys siitä, että milloin Ethan tajuaa, että syyllinen on hänen asianajajansa ja että mitä sitten tapahtuu. 

Jännä elokuva joka ei kuitenkaan yltänyt täyteen potentiaaliinsa. 

***1/2

Ohjaaja:Terry George (Hotelli Ruanda)
Pääosissa:Joaquin Phoenix, Mark Ruffalo, Jennifer Connelly
Kesto:102min
Valmistusmaa:USA, Saksa

Dinner for Schmucks (2010)

Steve Carell näyttelee tässä Dinner for Schmucks -elokuvassa alhaisen älykkyysosamäärän omaavaa Barrya. Miehen harrastuksiin kuuluu kuolleiden hiirien etsiminen, täyttäminen sekä koristelu. Timiä esittävä Paul Rudd on puolestaan hyvin toimeen tuleva analyytikko, joka haluaa edetä firmassaan. Hän esitteleekin pomolleen kunniotusta herättävän idean ja saa siitä hyvästä kutsun vain harvoille tarkoitetulle illalliselle. Ainoa juju on siinä, että illalliselle täytyy tuoda joku kyvyn omaava idiootti. Tyttöystävänsä Julien (Stephanie Szostak) vastusteluista huolimatta Tim päättää viedä Barryn.

Mukana elokuvassa voi nähdä myös muun muassa Zach Galifianakisin, Ron "Konttorirotat" Livingstonin, Jeff Dunhamin sekä David "Pikku-Britannia Walliamsin. 

Tim, Barry ja hänen hiiristä koostuva Viimeinen ehtoollinen

Dinner for Schmucks on täysin idioottimainen elokuva. Sanomana on kliseinen: kaikki ihmiset ansaitsevat tasapuolista arvostusta puutteistaan huolimatta. En pidä Paul Ruddista, mutta tässä hän ei onnistunut ärsyttämään aivan niin paljon kuin yleensä..aina. Steve Carrelista puolestaan pidän ja hänellä olikin hetkensä. Kieltämättä elokuva viihdytti idioottimaisuudestaan huolimatta tai juurikin sen takia. Käsillä näpertämisestä pitävänä nautin Barryn hiiritaiteesta. Ron Livingstonia on aina ilo katsoa. David Walliams ei puolestaan tuntunut oikein sopivan elokuvaan tönkistelevänä aristokraattina.

Tyhmä, mutta vähän hauska.

**1/2

Ohjaaja:Jay Roach (Austin Powersit, Meet the parents)

Pääosissa:Steve Carell, Paul Rudd, Stephanie Szostak

Kesto:114min

Valmistusmaa: USA

Hello again (1987)

Hello again kuului lapsuuteni ehdottomiin suosikkeihin. Olen nähnyt tämän elokuvan useammin kuin ehkä pitäisikään. Ostin nyt nostalgian nälkäisenä elokuvan DVD- version kun kulahtanut vhs on jossain vanhempien kaappien kätköissä.

Lucy (Shelley Long) on kotiäiti, jolla on aikuiseksi kasvanut poika sekä urallaan etenevä kirurgi aviomiehenään. Lucy on kömpelö eikä omaa uraa, joten ei oikein sovellu edustusvaimoksi snobipiireihin. Hänen rikkaita aviomiehiä metsästävä ystävänsä Kim (Sela Ward) on puolestaan näissä tilaisuuksissa kuin kala vedessä. Kun Lucy tukehtuu kanapullaan ja kuolee, niin tulee hänen eksentrinen siskonsa (Judith Ivey) apuun herättäen hänet kuolleista tasan vuosi kuolinpäivänsä jälkeen. Paljon on muutunut vuodessa; aviomies ja Kim on muun muassa laittanut hynttyyt yhteen. 

Tieteellistä ihmettä ja sopeutumista uudelleen elämään auttaa kuuma tohtori Scanlon (Gabriel Byrne).

Shelley Long on mainio herttaisena pääosanaisena. Hänen fyysistä komediaansa on hauska katsoa. Elokuvan juoni on myös herkullinen ja sekoittaa mukavasti komediaa, fantasiaa sekä romantiikkaakin. Gabriel Byrne on myös loistava ja antaa tarvittavaa vakavuutta sekä vakautta suhteessa sekopäiseen Shelley Longiin. Hello again oli ihan mukava katsoa nyt pitkästä aikaa uudelleen ja jaksoi vieläkin hymyilyttää.

***1/2

Ohjaaja: Frank Perry (Mommie dearest, The Swimmer)

Pääosissa: Shelley Long, Judith Ivey, Gabriel Byrne

Kesto:96min

Valmistusmaa:USA

Apokalypsi Double Bill: This Is the End (2013)/ The World's end (2013)

This is the end on näyttelijä Seth Rogenin esikoisohjaus. Löysin elokuvan blu-ray version K-Citymarkerin alelaarista enkä juurikaan odottanut siltä paljoakaan. Tähän taustaan heijastaen olin elokuvasta erittäin positiivisesti yllättynyt. The World's end on puolestaan kolmas elokuva ohjaaja Edgar Wrightilta, joka yhdistää mainion koomikkoparin Simon Peggin ja Nick Frostin. Tämä elokuva oli puolestaan taustaansa vasten pettymys. 

This is the end (2013)

Elokuva kerää kokoon viime vuosien kuuluisimmat nörttinäyttelijät kuten Seth Rogenin,  Jonah Hillin, Jay Baruchelin, Michael Ceran, Paul Ruddin ja Christopher Mintz-Plassen näyttelijät ovat elokuvassa omilla nimillään ja kertookin kun nämä tähdet suuntaavat James Francon bileisiin. Kesken juhlinnan tapahtuu kuitenkin niin, että apokalypsi yllättää. Pirkeisiin osallistuneet suurimmissa määrin pakenee tai kuolee, mutta osa jää Francon talolle. Tarinan keskiössä ovat Seth Rogen ja Jay Baruchel jotka pohtivat muuttunutta ystävyyden laatuaan. Talossa käy vaihtelevasti väkeä, jotka yrittävät selviytyä helvetin tulilta, muun muassa Emma Watson tekee lyhyen vierailun. 

Pelokasta porukkaa

Viihdyin elokuvan parissa, täytyy myöntää. Hauskaa oli näyttelijöiden itseironia sekä humalatilassa tehty Pineapple express 2. Maailmanloppu teema oli myös siinä mielessä humoristinen, että moni varmaan toivoisi, että nämä näyttelijät jutuisivat ikuiseen kadotukseen. Varsinkin Michael Cera esitettiin erittäin epäimartelevassa valossa. 

Nauroin.

***1/2

Ohjaus: Evan Goldberg, Seth Rogen
Pääosissa:James Franco, Jonah Hill, Seth Rogen
Kesto:107min
Valmistusmaa:USA

The World's end (2013)

Olen nauttinut Edgar Wrightin ohjaustöistä kuten Hot Fuzz sekä Shaun of the dead. Elokuva kertoo keski-ikäistyneestä Gary Kingistä (Simon Pegg), joka haikailee nuoruuden vuosiaan jolloin oli kaveriporukkansa kanssa cooliudensa huipulla. Hän päättääkin koota vanhan porukkansa kasaan (mm. Martin Freeman, Nick Frost) tavoitteena suorittaa "kultainen maili" loppuun, joka jäi aikoinaan heiltä suorittamatta. Tavoitteena on kiertää heidän kotikaupunkinsa pubit viimeisimpänä The World's end. Jokaisessa juottolassa on nautittava yksi tuoppi.

Kesken kierrosta miehet huomaavat, että kaupungin väessä on jotain omituista. Käykin ilmi, että muukalaiset ovat valtaamassa maapalloa.

Baarikierrokselle

Pidän Simon Pegg, Nick Frost duosta sekä Martin Freemanista näyttelijöina, joten heitä oli sen takia ihan hauska katsoa. Elokuvan käsikirjoitus ei puolestaan ollut niin kiehtova. Baarikierros höystettynä ilkeillä klooneilla ei vaan ottanut tuulta alleen. Jotain ihan hauskoja juttuja, mutta ei vaan omalle kohdalleni toiminut niin hyvin kuin olisin toivonut.

***

Ohjaus:Edgar Wright (Hot Fuzz, Shaun of the dead)
Pääosissa:Simon Pegg, Nick Frost, Martin Freeman
Kesto:109min
Valmistusmaa:UK, USA, Japani

696/1001 Star Wars: Episode VI - Return of the Jedi (1983)

Kuusiosaisen saagan päättää tämä Jedin paluu (Star Wars: Episode VI - Return of the Jedi), joka ei kuitenkaan jää viimeiseksi Star Wars -elokuvaksi. Vuonna 2015 on tarkoitus nimittäin julkaista seitsemäs osa. Elokuvaan on saatu jo kiinnitettyä ainakin näyttelijät: Harrison Ford, Carrie Fisher sekä Mark Hamill. Jotenkin on hyvin vaikea uskoa, että se olisi millään tavalla kelvollinen elokuva, mutta se jää nähtäväksi.

Jedin paluu näyttää kuinka Luke Skywalker (Mark Hamill) sekä Leia (Carrie Fisher) menevät pelastamaan Imperiumin vastaiskussa Jabba The Hutin vangiksi joutuneen Han Solon (Harrison Ford). Pelastajat joutuvat itsekin Jabban kynsiin, mutta onnistuvat pakenemaan. Luke palaa Yodan (Frank Oz) luokse saattaakseen kolutuksensa loppuun, mutta Yodalla ei ole enää opetettavaa vaan ilmoittaa tälle, että tullakseen lopullisesti Jediksi hänen täytyy vielä kohdata isäkseen paljastuneen Darth Vaderin (David Prowse/ James Earl Jones). Karvaisten Ewokkien kanssa sekoilun kautta Luke päätyy kohtaamaan isänsä yrittääkseen vielä kaivaa hänestä hyvän siemenen. Keisari (Ian McDiarmid) puolestaan haluaa Luken liittyvän pimeyden voimiin.

Harrison, Carrie ja Mark

 Jedin paluu valuu heikoimmaksi osaksi alkuperäisistä teoksista. Tämä osa oli nuorempana lempielokuvani StaWoista juurikin söpöjen Ewokkien takia, mutta hieman vanhempana nämä samaiset Ewokit painoivat sen kasan alimmaiseksi. Kahteen aikaisempaan osaan verrattuna tässä Jedin paluussa tuntuu olevan paljon tyhjää. Paljon ajasta kuluu kapinallisten kamppailuun imperiumin sotilaita vastaan metsäplaneetalla. Kieltämättä kiiturilla olisi mukava ajella itse, mutta pidemmän päälle ajelun katsominen alkaa kyllästyttämään. Jedin paluussa Han Solo saa kuitenkin tietää, että Luke ei olekaan romanttinen uhka vaan itseasiassa Leian veli ja jostain syystä minusta on aina hauska katsoa tämä kohtaus. Luken kohtaaminen Vaderin kanssa ei ollut nyt aivan niin eeppinen kuin silloin ensimmäisellä kerralla  vitosessa vaikka olikin hyvin tehty. Varsinkin Keisarin mukaan tulo on aina yhtä karmivaa salamasormineen. En ole kuitenkaan oikein koskaan ollut tyytyväinen siihen miltä Anakin Skywalker oikeasti kypärän alla lopulta näytti.Harmi, että Mark Hamillin ura ei oikein näiden kulttielokuvien jälkeen lähtenyt käyntiin. Toisin kuin Harrison Fordin sekä jollain tapaa Carrie Fisherinkin.

Anakin, Yoda ja Obi-Wan

Katsomani Jedin paluu versio oli sellainen Lucasin näpelöimä ja siihen loppuun hän oli lisännyt uusista StaWoista tutun Anakinin näyttelijän Hayden Christensenin seisomaan Yodan sekä Obi-Wanin rinnalla. Tämä oli Lucas typerä veto ja näytti hölmöltä.

-------------
Star Wars -sarjaa on ajan myötä analysoitu monelta eri taholta elokuvatutkijoiden toimesta. Voimaa on esimerkiksi pidetty Jumalan symbolina ja elokuvan vahva dualismi: hyvä vs. paha on esitetty olevan yhtenevä Raamatun Jumalan hyvyyteen sekä Saatanan pahuuteen. Luin aika radikaalin analyysin alkuperäisestä trilogiasta Robin Woodin kynästä kirjassa: Hollywood, Vietnamista Reaganiin. Laitan analyysin tähän alle ja sen jälkeen hieman omaa kritiikkiäni:

Analyysi:

Wood leimaa Andre Brittonin termein Tähtiensota- sekä Rocky-elokuvat "reaganilaiseksi viihteeksi": Elokuvat, jotka tulevat markkinoille muutamaa vuotta ennen Reaganin valintaa ja saavat heti kaupallisesti suursuosion. Molemmat ovat myös "sarjaelokuvia" joissa toistuu sama kaava. Robin Wood kirjoittaa, että ihmiset katsovat esimerkiksi Tähtien sota -elokuvia uudelleen ja uudelleen, koska saavat tyydytystä saman kaavan toistosta. Hän vertaa elokuvia uudelleen löydettyyn äidin rintaan. Hänen mukaansa elokuvien suosio on ainoastaan mahdollista, jos on olemassa laaja halu regressioon sekä infantilismiin. Yleisöllä on siis tarve välttää vastuuta ja tulla jälleen lapsen kaltaiseksi. Wood kuvaa kuinka Tähtien sodan "fantasiakuorrutus" antaa meidän nauttia asioista jotka verhoamattomina toisi punan poskillemme. Hänen mukaansa rasismi on nähtävissä Jedin paluussa kun pienet karvaiset pallerot ottavat robotin Jumalakseen. Verhoamattomana elokuvassa olisi afrikkalainen alkuasukasheimo sekä valkoinen mies palvottavana. Wood tekee myös  havainnon aksenteista. Kaikki vanhat jedit, hyvät sekä pahat, puhuvat brittiaksenteilla kun taas nuori polvi puhuu jenkkiä. Woodin mukaan tämä kuvaa sitä kuinka Amerikka rakennettiin - sorrolla. Britannia on puolestaan niin demokratia kuin impearilistinen (imperiumi) mahti, jonka perillinen Amerikka on.

Wood tuo myös esiin elokuvan tai kaikkien 80-luvun Hollywood-elokuvien sovinistiset ongelmat. Hän käyttää termiä "Isän arvopalautus", joka on vastareaktio 70-luvun feminismin nousulle sekä naisten vapautumiselle. Yksi näistä juonikuvioista on naisen palauttaminen takaisin paikoilleen. Nainen siis todistaa olevansa yhtä hyvä kuin mieskin, mutta huomaa sitten ettei se tee häntä onnelliseksi. Todellisuudessa mies on se mitä hän tarvitsee. Myös Leia on hänen mukaansa tällainen hahmo.Wood väittää (virheellisesti), että Leialla ei ole voimaa hallussaan toisin kuin veljellään Lukella. Leian päätehtävä on Woodin mukaan olla pelastettavana sekä rakastua Han Soloon. Toinen miespäähenkilö - Luke - eliminoidaan siten, että on tämän veli. Jedin paluun loppu on hänen mukaansa myös varsinaista "isien juhlaa", jossa Luken selviytymistä juhlivat rivissä niin kääntymyksen tehnyt Darth Vader (Anakin Skywalker), Obi One sekä Yoda. "Äidille" ei tässä rivistössä ole paikkaa. Wood huomauttaa, että pahista pahin Keisari näyttää kuitenkin hieman Lumikki-sadusta tutulta pahalta äitipuolelta noidan asussa ja tämä naisen miehinen valepuku mahdollistaakin rajun ulosheiton tarinasta.

Alistetun aseman kokevat Woodin mukaan huomaamattomammin myös mustat sekä homoseksuaalit. Elokuvan mustalle Lando-hahmolle annetaan jonkin verran itsenäisyyttä, mutta päätyy kuitenkin pelkkään neutraaliin avustajan rooliin. C-3PO on puolestaan Woodin mukaan alistettu ja vaarattomasti epäseksuaalinen robotti homo-hahmo, joka on luonteeltaan arka ja naismainen ja  jolla on harmiton suhde R2-D2:seen, jossa seksuaalinen täyttymys ei voi koskaan tapahtua.
.

Kritiikki:

Mielestäni elokuvan akateemisessa analysoimisessa on aina omat ongelmansa. Ensinnäkin aattellisia merkityksiä etsitään usein sellaisista paikoista joihin niitä ei ole tarkoitettu laittaa. Pienimmätkin vivahteet ja viattomaksi viihteeksi tarkoitetut juonenkäänteet tulkitaan kannanotoksi arjalaisen aatteen tai syrjinnän puolesta puhumiseksi. Mielestäni Woodin analysoinnissa on käynyt vähän näin. Vaikka elokuvien analysoinnin selitteenä on usein se, että ohjaajan alkuperäisellä idealla tai sillä mitä hän henkilökohtaisesti on halunnut tuoda esille ei ole merkitystä, koska vahvemmat kulttuurilliset sekä aattelliset vaikuttimet voivat ohjata työtä niin, ettei edes sen tekijä itse tajua mitä elokuvallaan osoittaa niin uskaltaisinpa silti sanoa, ettei Star Wars -sarjaa voi kuitenkaan kutistaa Woodin tarjoamiin väitteisiin.

On totta, että elokuvassa ei ole paljon rooleja naisille ja on myös totta, että Leia rakastuu Han Soloon. Leia ei kuitenkaan ole Woodin kuvaama avuton neitonen pulassa vaan hyvinkin määrätietoinen, johtajan asemassa oleva toimija, joka päätyy pelastamaan toveriensa hengen siinä missä toverit pelastavat hänet. Myös Keisarin rinnastaminen Lumikki-sadun pahaan äitipuoleen on aika kaukaa haettu. Ja Wood unohtaa, että yksi sarjan keskeisimmistä rooleista kuului tummaihoiselle äänelle: James Earl Jonesille. Mielestäni yleisestikin, jos jossain elokuvassa ei ole naisroolia, homoroolia, roolia tummaihoiselle tai jollekin vähemmistölle, niin se ei tarkoita automaattisesti sitä, että se syrjisi joitain näistä ryhmistä. On paljon esimerkkejä elokuvista, joista muistan nyt yhden, jossa ollaan haluttu uusintaversion kautta tuoda elokuva "nykyaikaan" laittamalla siihen yhden miehen tilalle naisen, yhden valkoisen tilalle mustan ja heteron tilalle homon jne. Muistan katsoneeni elokuvan The Flight of the Phoenix (Aavikkolento) uusintaversiota vuoden 1965 klassikosta. Alkuperäisessä elokuvassa oli pelkkiä valkoisia miehiä ja nyt tähän uusinversioon oli palkattu nainen ja tummaihoinen mies. Mielestäni jos tekee jostain elokuvasta uusintavesion, niin pitää olla jotain muutakin annettavaa kuin etnisyyden ja sukupuolen vaihdos. Mielestäni pitäisikin siis tehdä laadukkaita elokuvia hyvillä näyttelijöillä, jotka ovat käsikirjoitukseen sekä ohjaajan visioon parhaimmat eikä periaattella, että loukataanko tässä jotain? Tiedän, että Hollywood-suosii tiettyä kaavaa, mutta siksi pitäisikin satsata parempiin elokuviin sekä hyviin käsikirjoituksiin eikä peukaloida jo tehtyjä.

Hyvässä elokuva-analyysissä voi päästä syvemmälle kiinni sen  metatasoihin, mutta huono elokuva-analyysi yksinkertaistaa asiat analyysin tekijän oman vision sisäiseen muottiin.
---------------------
Lopuksi vielä omaa Star Wars -sälääni.

Pezejä, muropakkaushahmoja, kypärä, shakkinappula ja maatuska!

Tämä Vader loistaa pimeässä!

Star Wars -mukit

****

Ohjaaja:Richard Marquand (Jagged Edge, Ranskalainen päiväkirja)
Pääosissa: Mark Hamill, Harrison Ford, Carrie Fisher
Kesto:134min
Valmistusmaa:USA