57/1001 City lights (1931)

Charles Chaplin on kaikille ainakin länsimaissa asustaville tuttu nimi. Hänen kulkuri-hahmonsa on jopa niin ikoninen, että tuskin miestä maskin takaa edes huomaakaan. Minä ainakin pienenä Chaplin-elokuvia katsoessani tavallaan ohitin luomivärit sekä kajaalit ja näin vain sen tietyn karikatyyrin.Chaplin-elokuvat ovat muutenkin niin klassikoita, että olen lapsuudessani ja varhaisnuoruudessani altistunut niille usein, mutta harvoin kuitenkaan ajatuksella alusta loppuun asti niitä katsonut. Ne ovatkin toimineet jonkinlaisena sunnuntaiviihteenä taka-alalla samalla kun äiti leipoi pullaa. Lapsuuden jälkeen seuraava muistikuva Chaplinista on tämän nimikkobaari Helsingissä sekä kun Joensuussa mummon kämpässä kaverini kanssa Ilosaarirokin ajan majailtuamme katsoimme krapulaisina Chaplinin Nykyaika (Modern times) elokuvan ja nauroimme sen absurdiudelle väsymyksen ja alkoholin huurujen saattelemana. Kirjastossa vieraillessani Chaplinin tuotantoa nähdessäni päätinkin, että on aika oikeasti katsoa herran kuuluisimpia tekeleitä ihan ajatuksen kanssa. Ensimmäisenä vuoroon pääsi tämä Kaupungin valot (City lights).

Kulkuri (Charles Chaplin) kohtaa kadulla kukkia kaupittelevan viehkeän sokean naisen (Virginia Cherrill), johon hän hetkessä ihastuu. Hän haluaa auttaa tyttöä talousvaikeuksissa sekä kustantaa tämän silmäleikkauksen, jonka mahdollistaakin miljonääri jonka itsemurhan kulkuri onnistuu estämään. Kulkuri pyrkii myös omatoimisesti keräämään leikkaukseen tarvittavat rahat muun muassa osallistumalla nyrkkeilyotteluun. 

Kulkuri ja sokea neito

Charles Chaplin on sympaattinen positiivisen asenteen omaavana kulkurina. Koska kyseessä on mykkäfilmi, jota on väritetty äänitehosteilla on komedia hyvin fyysistä. Chaplin hallitseekin oman ruumiinsa täydellisesti. Tämänkaltainen Slapstick-huumori iskee ainakin minuun vain tietyissä olotiloissa, mutta vaikka elokuva ei juuri hauskuuttaisikaan, niin osaa sen komediaa arvostaa. Elokuvan sanomakin on mieltä ylentävä kun tyttö ei näkönsä saatuaan hylkää kulkuria vaikka on luullut tätä sokeana rikkaaksi herraksi. Minulle elokuvan hauskinta antia oli Kulkurin nyrkkeilyottelu-kohtaus.

Nerokas pikku mies.

***1/2

Ohjaaja:Charles Chaplin

Pääosissa:Charles Chaplin, Virginia Cherrill, Florence Lee

Kesto:87min

Valmistusmaa: USA

Lonely People Double Bill: The Station agent (2003)/ Lars and the Real Girl (2007)

Satuin katsomaan kaksi elokuvaa, jotka molemmat käsittelivät yksinäisyyttä omilla tavoillaan. Samanlaisissa viboissa tehdyissä elokuvissa sattui olemaan vielä yhteinen näyttelijä - Patricia Clarkson. Näyttelijä, joka on tehnyt pitkän uran, mutta ei oikein koskaan ole räjähtänyt suursuosioon.

Patricia Clarkson

 The Station agent (2003)

Elokuvaa tähdittää Game of Thrones -sarjasta tunnetuksi tullut lyhytkasvuinen Peter Dinklage yksinäisenä Finbarina. Mies on katkera omasta lyhyydestään eikä halua ketään lähelleen. Ohikulkijoiden kommentit eivät jaksa enää kiinnostaa. Finbarin ainoa ilon tuoja onkin junat. 

Finbar perii ystävältään perähikiällä sijaitsevan asemarakennuksen, jota aseman hoitaja ennen vanhaa asutti. Uudessa kaupungissa hän tutustuu yksinäiseen Oliviaan (Patricia Clarkson), jolta on kuollut lapsi ja ylisuulaaseen kahvilanpitäjään Joeen (Bobby Cannavale). Joe on myös omalla tavallaan yksinäinen jouduttuaan jumiin kaupunkiin hoitamaan sairasta isäänsä ja tämän kahvilabisnestä.

Finbar, Olivia ja Joe

Mielestäni Dinklage on loistava näyttelijä, mikä tuli hyvin tässäkin elokuvassa ilmi. Toisin kuin useimmat lyhytkasvuiset hän on tehnyt paljon mielenkiintoisia rooleja muissakin kuin satuelokuvissa. Jos puhutaan lyhytkasvuisista näyttelijöistä Dinklagen lisäksi, niin mieleeni tulee vain Warwick "Willow" Davis, "Mini me" sekä Jackassin tyyppi. Peter onkin murtanut mukavasti muotin minkälaisia rooleja lyhytkasvuisten odotetaan tekevän. 

Utelias mummo ottaa pikkumiehestä kuvan.

Patricia Clarkson oli myös vakuuttava surusta sekaisin olevana naisena ja Bobby toi mukavaa huolettomuutta kahden varjoissa elävän hahmon seuraamiseen. Elokuvasta ei tullut minun lempipätkääni, mutta onnistui se pitämään kiinnostuneena alusta loppuun. Se myös onnistui olemaan todella hauska erikoisella tavalla.

Sympaattinen tapaus.

***

Ohjaaja:Thomas McCarthy (The Visitor)

Pääosissa:Peter Dinklage, Patricia Clarkson, Bobby Cannavale

Kesto:89min

Valmistusmaa:USA

Lars and the Real Girl (2007)

Lars (Ryan Gosling) on eristäytyvä kaveri, joka ei nauti muiden seurasta. Hänestä kosketuskin on epämukavaa ja tykkääkin olla lähinnä itsekseen veljensä Gusin (Paul Schneider) ja tämän vaimon Karinin (Emily Mortimer) asuttaman talon autotallissa, jossa asuu. Karin ilahtuukin kun yksi päivä Lars ehdottaa, että voisiko hänen uusi tyttöystävä yöpyä näiden asunnossa kun on niin uskonnollinen, että ei voi saman katon alla nukkua. Järkytys on kuitenkin suuri kun tyttöystävä osoittautuu ihmisen kokoiseksi nukeksi kaikilla naisen anatomisilla osilla.

Gus ja Karin vie Larsin hoitoon, jossa psykologi (Patricia Clarkson) teeskentelee hoitavansa Larsin "tyttöystävää" Biancaa vaikka oikeasti jutustelee Larsin kanssa ja yrittää nähdä miehen sielun syövereihin. Hän päätyykin tulokseen, että Lars elää harhakuvitelmassa ja auttaisi, että kaikki olisi juonessa mukana. Niinpä suurin osa pikkukaupunkia päättääkin ottaa Biancan osaksi yhteisöä. 

Bianca ja Lars

Elokuva kyllä pääsi sinällään yllättämään kun lainasin sen kirjastosta lähinnä Ryan Goslingin takia enkä juonta ollenkaan lukenut. Larsin veljen ja varsinkin tämän vaimon ilme oli kyllä loistava kun Lars toi ensimmäisen kerran Biancan näytille. Oma ilmeeni oli varmaan samaa luokkaa - "vai että tällainen elokuva". Lars ja se ainoa oikea tasapainotteli hyvän outouden ja teennäisen outouden välimaastossa. Sanoisin kuitenkin, että Ryan paneutui rooliinsa sellaisella hartaudella, että tarina alkoi muotoutua mielessäni enemmän uskottavaan suuntaan. Kyllähän tällaista oikeastikin tapahtuu, että joku rakastuu nukkeen (tai muuhun elottomaan esineeseen kuten Eiffel-torniin. Näin dokkarin). Sitä vaan harvemmin hyväksytään yhteisössä tai tuodaan ylipäätään sosiaalisiin piireihin näytille. 

Ihan mielenkiintoinen pätkä.

***

Ohjaaja:Craig Gillespie (Fright Night)

Pääosissa:Ryan Gosling, Emily Mortimer, Paul Schneider

Kesto:106min

Valmistusmaa: USA, Kanada

Blogi 3 v. ARVONTA! (päättynyt)

Aika on vierähtänyt sen verran nopeasti, että on jo blogini kolmevuotispäivä. Sen kunniaksi päätänkin nyt pitää blogiarvonnan.

Kahdesta palkinnosta voi valita vapaasti toisen. Ensimmäinen vaihtoehto on uusi ja vielä avaamattomassa pakkauksessa oleva DVD-boksi How i met your mother (Ensisilmäyksellä) -sarjan 8. tuotantokausi (suomitekstit löytyy) tai sitten käytetty DVD-boksi Moderni perhe -sarjan 2. tuotantokausi. 

Arvontaan voi osallistua kirjoittamalla vastauksen kommenttiosuuteen alla olevaan kysymykseen. Jos vastaajalla ei ole omaa blogia tai blogger-profiilia josta yhteistiedot löytyvät, niin jätäthän s-postiosoitteesi, että voin sitten ottaa voittajaan

yhteyttä. :)

Kysymys: Minkä sarjan parissa olet viimeksi nauranut ääneen?

Vastausaikaa on aina sunnuntaihin 19.1.2014, klo 24.00.                         

Julkaisen voittajan maanantaina 20.1.2014 tässä blogissa.

Onnea voitosta Tiramisuheidi! :)

              

A Dangerous methtod (2011)

Olen nauttinut näyttelijä Viggo Mortensonin sekä ohjaaja David Cronenbergin yhteistyöelokuvista kuten A History of violence sekä Eastern promises. Tämä A Dangerous method jätti sen sijaan minut hieman kylmäksi. 

Viggo Mortensen esittää historiallista psykoanalyysin kehittäjää Freudia ja Michael Fassbender puolestaan hänen oppilastaan sekä omalle linjalleen lähtenyttä Jungia. Yhtenä päivänä Jung saa vastaanotolleen venäläisen Sabinan (Keira Knightley), joka kärsii hysteriasta ja saa fyysisiä kohtauksia. Jung päättääkin kokeilla Sabinaan oppi-isänsä kehittämää menetelmää nimeltä "puhehoito". Siinä potilas kertoo omista kokemuksistaan ja psykiatri kyselee kysymyksiä ja kirjaa muistiinpanoja eli pitkälti kuten terapia nykyään.

Puheterapia auttaa Sabinaa, jolle traumaa on aiheuttanut isänsä pieksemäksi joutuminen ja siitä seksuaalinen kiihottuminen. Sabina päättäkin että hän myös haluaa olla psykiatri. Jungin ja Sabinan välillle mudostuu suhde laatua seksuaalinen, joka mutkistuu kun Jung valitsee vaimonsa. Jungille ei tule välirikkoa vain Sabinan kanssa kun Jung ei yhdy Freudin mielipiteeseen, että kaikki kumpuaisi seksuaalisuudesta. Jung alkaakin eritymään Freudin psykoanalyyttisesta koulukunnasta kohti analyyttisempaa psykologiaa, johon hän yhdistää uskontoa, filosofiaa sekä mytologiaa. 

Draamaa ja tunnetta Keiralta puhehoidossa.

Olin joskus nuorempana kiinnostunut Freudista, Jungista ja psykologiasta ylipäätään kuten varmaan aika moni luokiotyttö. Odotin kuitenkin mielenkiinnolla kuinka nämä ikoniset hahmot oltiin saatu käännettyä valkokankaalle. Valitettavasti en päässyt kuitenkaan sisälle elokuvan luomaan maailmaan Fredista ja Jungista. Näin kankaalla vain Mortensenin jolla on tekonenä ja jonka pitäisi olla Freud ja sitten näin ylitimmin Fassbenderin hassuissa laseissa, joka sitten oli olevinaan Jung. Elokuva oli liian vakava, mikä teki siitä aika puista katsottavaa. Keira Knightleyn näyttelystä huokui, että hän oli koko ajan taitojensa äärilaidalla. Hänelle kuitenkin pisteet heittäytymisestä. Hyvästä yrityksestä huolimatta henkilöiden välillä ei ollut mitään kemiaa vaan tuntuivat irrallisilta yksilösuorituksilta. 

Kunnianhimoinen yritys, mutta nyt ei osunut maaliin. 

**1/2

Ohjaaja:David Cronenberg (Naked lunch, Dead ringers)

Pääosissa:Michael Fassbender, Keira Knightley, Viggo Mortensen

Kesto:99min

Valmistusmaa:UK, Germany, Canada, Switzerland

Dragnet (1987)

En ole nähnyt jaksoakaan vanhaa poliisisarjaa nimeltä Dragnet, joten useat vitsit menivät varmaankin minulta ohi, mutta katsoinpa nyt vuonna 1987 valmistuneen komedian Haavi auki -Kelmit kiinni (Dragnet). Tiedän kuitenkin, että tässä elokuvassa poliisikapteenia esittänyt Harry Morgan oli myös 60-luvun hittisarjassa.

Sgt. Joe Friday (Dan Aykroyd) on lakia pilkulleen noudattava tunnollinen kyttä, joka saa parikseen huumekyttänä ennen toimineen rennomman Det. Pep Streebekin (Tom Hanks). Hehkeä neitsyt kidnapataan salaperäisen PAGAN-yhdistyksen toimesta rituaalisiin menoihin. Friday ja Streebek onnistuvat kuitenkin soluttautumaan saatanalliseen kulttiin ja pelastavat tytön, mutta keneksi neitsyt PAGAN-jengin pääjehun oikein tunnistaakaan?

Päädytäänkö kaikissa 80-luvun elokuvissa striptease-baariin? No ei, mutta aika monessa, tässäkin. Dragnet oli elokuvana ihan huvittava, mutta ei mitenkään levikset revennyt tai muuta vastaavaa. Muutama hymähdys irtosi tästä komediasta, jossa huumori saatiin lähinnä näiden kahden päähahmon vastakkaisilla persoonallisuuksilla, neitsyydellä sekä hassuilla valeasuilla.

**1/2

Ohjaaja:Tom Mankiewicz (Delirious)
Pääosissa:Dan Aykroyd, Tom Hanks, Christopher Plummer
Kesto:106min
Valmistusmaa:USA

Shade (2003)

Ostin kirpparin sujuvasanaiselta myyjältä lähes kaikki hänen pöytänsä dvd:t. Yksi niistä oli tämä Shade, jonka hän myi minulle tunnetulla tähtikaartilla. Gabriel Byrnestä olen pitänyt sitten elokuvien Hello again sekä The Usual suspects. Mukaan oltiin saatu myös Sylvester Stallone sekä muita kuuluisia naamoja.

Elokuva kertoo huijariporukasta, johon kuuluu Charlie (Gabriel Byrne) ja tämän "tyttöystävä" Tiffany (Thandie Newton) sekä porukasta välillä pois ollut "korttimestari" Vernon (Stuart Townsend). Porukka huijaa rahaa viattomilta uhreilta esimerkiksi sovituilla pokeripeleillä, joissa paisti on ainoa´, joka ei kuulu sisäpiiriin ja sitä sitten kynitään. Yksi näistä paisteista (Jamie Foxx) menettää pelissä mafian rahoja, joka pistää porukan ongelmiin. Ainoa tapa hommata rahat takaisin onkin istua pöytään jossa pyörivät suuret rahat. Ongelmana on vain se, että pelipöydässä on vielä kovempi korttihuijari - Dean (Sylvester Stallone).

Pokeria halvan oloisessa elokuvassa.

Mikään ei ole niin kiusallista kuin katsoa elokuvaa, joka luulee olevansa nokkela, mutta onkin itseasiassa kömpelö ja epäcool tusinatuote. Okei, on ehkä jotain kiusallisempiakin asioita, mutta tämä on yksi niistä. Mitä tulee tällaisiin "con artists -elokuviin", niin toisin kuin rytmillisesti soljuva Oceans eleven (2011) tai pokerin ympärille sijoittuva nokkela Rounders (1998) ei tämä Shade yltänyt niiden tasolle vaan jäi jumiin näyttelijöiden patsasteluun, köyhään jazzmusiikkiin sekä epämielenkiintoisiin hahmoihin. Jotain kertoo jo se, että jostain tynnyrin pohjamudista oli kaivettu Melanie Griffith täysin turhaan sivurooliin.

*1/2

Ohjaaja:Damian Nieman

Pääosissa:Joe Nicolo, Carl Mazzocone Sr., George Tovar

Kesto:95min

Valmistusmaa:USA

Rich Man, Poor Man (1976)

Katsoin näin pidennetyn viikonlopun kunniaksi Nick Nolten tähdittämän mini tv-sarjan Rikas, rakas, köyhä, varas (Rich Man, Poor Man). 

Nick Nolte, Susan Blakely ja Peter Strauss

 Tv-sarja alkaa toisen maailmansodan päättymisen päivästä vuonna 1945 ja se kertoo tarinan kahdesta veljeksestä, jotka tulevat samoista vaatimattomsita olosuhteista, mutta jotka valitsevat elämissään erilaiset polut. Rudy (Peter Strauss) on veljeksistä se niin sanottu "hyvä poika", joka valitsee nuhteettomuuden, siveyden sekä collegen. Tom (Nick Nolte) on puolestaan levottomampi kaveri, joka joutuu usein hankaluuksiin. 

Veljesten elämää seurataan reilun kymmenen vuoden ajalta. Rudystä tulee menestyvä liikemies, joka tienaa omaisuuden ja aloittaa myöhemmin uran politiikkona sekä nai nuoruuden mielitiettynsä. Tom puolestaan karkoitetaan kotoaan asumaan setänsä luokse, josta hän päätyy ammattinyrkkeilijäksi ja hakattuaan mafian satsaaman pelaajan joutuu hän pakenemaan Yhdysvalloista. Laivalla hän tapaa tulevan parhaan ystävänsä sekä pahimman vihollisensa. 

Vaikka kortit näyttävätkin alussa loistavan Rudylle, niin lopussa kuitenkin onnnellisempana voisi helposti pitää Tomia.

Yksi inhottavimmista valkokankaan pahiksista!

En uskonut jäävän sarjan koukkuun ihan näin pahasti, mutta se onnistui kyllä pitämään otteessaan. Nick Nolte oli loistava energisenä, mutta hyväsydämisenä hulttiona ja Peter Strauss hänen vastakohtanaan. Sarja piti myös jännitystä yllä kun tapahtumia ei pystynyt ennakoimaan. Ensimmäisissä jaksoissa esiintynyt veljesten saksalaista syntyperää oleva isä oli mainio hahmo. Sarja oli sinällään hyvin elämänkaltainen, että aina ei asiat mene kuten toivoisi ja joskus ne sujuvat puolestaan yllättävänkin hyvin. Se ei siis tuntunut liian kaavamaiselta tai kliseiseltä vaan tietyllä tavalla aidolta. 

***1/2

Pääosissa:Peter Strauss, Nick Nolte, Susan Blakely

Kesto:60min/jakso

Valmistusmaa: USA