Fathers' Day (1997)

Isänpäivä (Father's day) yhdistää kaksi lempikoomikkoani Robin Williamsin sekä Billy Crystalin.

Collette (Nastassja Kinski) on nainen jolla on ollut kiirettä vaakamambo arealla noin 17 vuotta taaksepäin. Kun hänen poikansa Scott (Charlie Hofheimer) karkaa kotoa päättää hän ottaa yhteyttä Daleen (Robin Williams) ja Jackiin (Billy Crystal) kertoen heille molemmille erikseen, että on Scottin isä, jotta miehet lähtisivät etsimään poikaa ja toisivat hänet turvallisesti takaisin kotiin. Tunteellisuuteen taipuvainen taiteellinen Dale ja lakimiehenä työskentelevä järkevä Jack päättävät tahoillaan lähteä etsimään poikaansa. Miehet kuitenkin kohtaavat matkoillaan jolloin käy ilmi, että Collette on sanonut samat tarinat molemmille. Tästä huolimatta Jack ja Dale päättävät jatkaa etsintöjä, jolloin pojan kasvatti-isä (Bruce Greenwood) päättää myös lähteä mukaan etsintään. Hänen matkansa saa kuitenkin ikävän käänteen johon liittyy paikallinen Bajamaja.

Mukana myös Seinfeldistä tuttu Julia Louis-Dreyfus Jackin vaimona sekä Mel Gibsonin cameo lävistettynä miehenä.

Robin Williams ja Billy Crystal osoittelemassa

Isänpäivä ei ole noin yleisesti ottaen saanut hirveän hyvää vastaanottoa, mutta mielestäni elokuva on viihdyttävä. Robin Williams ja Billy Crystal pelaavat hyvin yhteen sekä tasapainottavat toisiaan persoonallisuuseroillaan. Charlie toimii myös hyvin karkuteillä olevana rakkauden sokaisemana Scottina, joka ei heti lämpeä kahden miekkosen puheisiin. Tykkäsin myös paljon Bruce Greenwoodista. Hänen puuhastelujaan oli milteipä kaikkein hauskinta katsoa kun hän ei tavallaan yrittänyt olla hauska. 

Nauroin kyllä.

***

Ohjaaja:Ivan Reitman (Ghostbusters, Junior ,Lastentarhan kyttä, Näin ystävien kesken) 

Pääosissa:Robin Williams, Billy Crystal, Julia Louis-Dreyfus

Kesto:98min

Valmistusmaa: USA

Flubber (1997)

Olin jo teini-iässä kun Flubber - maailman mahtavin mönjä (Flubber) ilmestyi, jolloin luonnollisestikaan tälläiset mönjäleffat eivät olisi voineet vähempääkään kiinnostaa. Flubber ei siis koskaan ole lapsuuteeni kuulunut enkä siitä minkäänlaista nostalgiaa tunne.

Philip Brainard (Robin Williams) on erittäin hajamielinen professori, joka viettää kaiken vapaa-aikansa kotilabrassaan häneen ihastuneen robotti-Weebon kanssa. Hän ja hänen tyttöystävänsä Sara (Marcia Gay Harden) ovat töissä opettajina lukiossa, joka meinataan rahoitusvaikeuksien takia sulkea. Sara on yrittänyt jo useaan otteeseen naida Philipin, joka ei koskaan muista tulla häihin. Sara antaa vielä yhden mahdollisuuden naimisiinmenoon ja kun Philip taas unohtaa, niin päättää Sara jättää hänet.

Philip on kuitenkin häidensä aikaan keksinyt uuden älykkään kumimaisen substanssin, joka tekee mahdolliseksi auton lentämisen sekä pitkät hypyt koripallokentällä. Philip on iloinen, että voi keksinnöllään pelastaa lakkautusuhassa olevan lukion. Mutka tulee kuitenkin matkaan kun ilkeä Chester (Raymond J. Barry) kätyreineen varastavat Flubberin ja kiristävät sillä Philipiä.
 

Flubber on hanskassa

Flubberissa on paljon lapsille suunnattua fyysistä "Yksin kotonamaista" huumoria. Jos ei ole kuten Homer, jonka mielestä parasta komediaa on pallo nivusiin, niin elokuvasta on vaikea saada mitään irti. Robin Williams oli ihan hyvä hajamielisenä professorina, mutta ei niin hyvä kuin Jerry Lewis elokuvassa The Nutty Professor. Elokuvan sisältö oli kuitenkin tyhjä kuin muovipussi (kun se on tyhjä). Mielestäni oli myös hieman erikoista, että Philip oli keksinyt itselleen lentävän robotin tekoälyllä, mutta ei sillä keksinnöllä pystynyt lyömään rahoiksi pelastaakseen lukionsa. Muutenkin aika rasittava äijä jos ei muista edes tulla omiin häihinsä. Flubber itsessään oli ihan söpö ja Weebo sympaattinen. 

**

Ohjaaja: Les Mayfield (Miracle on 34th Street, Timanttikyttä)
Pääosissa:Robin Williams, Marcia Gay Harden, Christopher McDonald
Kesto:93min
Valmistusmaa:USA

Being Human (1994)

Ollaan ihmisiksi (Being human) on sellainen ärsyttävän ylimielinen teos, joka on päättänyt asettua ihmiskunnan yläpuolella tarkastelemaan ihmisen luonnetta. Elokuva koostuu viidestä eri ajanjaksosta, jossa jokaisessa kerrotaa jotain ihmisestä. Pääihmistä näyttelee Robin Williams.

Ensimmäinen ajanjakso esittelee meille kivikauden, jossa luolamies joutuu eroon vaimostaan ja lapsistaan vihollisten ryövätessä heidät. Ryöväreiden henkisenä johtajana voi nähdä Robert Carlylen. Jaksossa kai haluttiin esittää miehen tarve perheen suojeluun sekä toisaalta tarpeeseen anastaa väkivalloin. Toisessa jaksossa ollaan antiikin Kreikassa ja siellä tämä ihminen on orjan asemassa mestarilleen (John Turturro). Tässä kai haluttiin kuvata ihmisten arvohierarkiaa. Kolmannessa osassa ollaan keskiajalla ja siellä näytettiin tämän ihmisen rakastuminen ja neljännessä osassa ihminen on noin 1600-luvulla haaksirikkoutuneena vieraan maan rannalle. Täällä ihminen näytettiin taas johtoasemassa ja kai haluttiin osoittaa jotain valtarakenteiden sattumanvaraisuudesta: rikkauksilla ei rannalla juurikaan mitään tee kun vettä riittää vain päiväksi. Tässä jaksossa voi nähdä vilahduksen Ewan McGregorista. Viides aikakausi palasikin takaisin elokuvan alkutilaan eli nykyaikaan. Siellä tämä ihminen yrittää palauttaa suhteita hylkäämiinsä lapsiin. 

Robin Williams is the Human Being

Ollaan ihmisiksi oli paikoittain ihan mielenkiintoista katsottavaa, mutta suurimmaksi osaksi tarinat eivät jaksaneet pitää kiinnostuneina. Lähinnä oli hauska bongata elokuvassa viliseviä tuttuja kasvoja. Kertojaääni myös rasitti. Kaiken kaikkiaan ärsyttävää oli tällainen elokuvan kaikkitietävä näkökulma laittaessaan ihmisen suurennuslasin alle. John Turturrolla oli hetkensä ja Carlylellä on niin hyvä presenssi ettei hänen juurikaan tarvitse muuta kuin olla mukana kohtauksessa parantaakseen sen tasoa. 

Päällimmäiseksi ajatukseksi elokuvasta jäi kuitenkin se, että se oli sekava ja tylsä.

**

Ohjaaja:Bill Forsyth (Sylvien talo, Breaking In)

Pääosissa:Robin Williams, John Turturro, Kelly Hunter

Kesto:122min

Valmistusmaa: UK, Japani

Mrs. Doubtfire (1993)

Mrs. Doubtfire - Isä sisäkkönä (Mrs. Doubtfire) oli yksi lapsuuteni suosikkielokuvista. Minulla oli se VHS:llä, mutta kun meillä kävi varkaita, niin pöllivät he jostain syystä tämän elokuvan (ja Tyttöni mun -videokasetin myös).

Onnellinen perhe

Robin Williamsin esittämä Daniel eroaa puolisostaan Mirandasta (Sally Field), koska ei vaimonsa  mukaan osaa ottaa mitään vakavasti. Pariskunnan kolme lasta; Natalie (Mara Wilson), Lydia (Lisa Jakub) sekä Chris (Matthew Lawrence) määrätään äitinsä huoltajuuteen, koska Danielilla ei ole asuntoa tai työtä. Lasten isä on niin riippuvainen pienokaistensa näkemisestä, että päättää pestautua Mirandan kodinhoitajaksi  Mrs. Doubtfireksi naamioituneena. Daniel pääsee vaikuttamaan lastensa elämään uuden hahmonsa kautta. Kodinhoitajan ammattia opetellessaan tulee miehestä myös paljon siistimpi ja vastuullisempi henkilö. Hahmo avaa myös uusia uranäkymiä näyttelijärintamalla. Kireyttä kuitenkin aiheuttaa Danielin ex-vaimoa vikittelevä Stu (Pierce Brosnan), joka saa Mrs. Doubtfiren vihat päälleen.

Marenkinaamio

Mrs. Doubtfire toimi paremmin silloin kymmenisen vuotiaana. Mielestäni yksi hauskimpia kohtauksia oli se kun tarkastaja käy katsomassa onko Danielin asunto lapsille sopiva ja törmää Danielin esittäämään mrs. Doubtfireen, joka valehtelee olevansa Danielin sisko. Valmistaessaan teetä tarkastajalle on Daniel maskinsa menettäneenä "siskona" hätäpäissään läväissyt naamansa marenkikakkuun ettei hänen todellinen identiteettinsä paljastuisi ja kaataessaan teetä tarkastajalle putoaa tämän naamiosta isoja klönttejä tarkastajan kuppiin. Hauskaa oli myös pienet jekut joita Doubtfire teki exänsä uudelle poikaystävälle.

Nauroin vielä nytkin elokuvan tahdissa, mutta ehkä en enää niin paljon. Mielestäni oli kuitenkin hyvä ratkaisu, että Daniel ja Miranda eivät päätyneet yhteen vaan pääsivät sopuisaan erillään eloon. Omat vanhempani ovat vieläkin yhdessä, mutta voin kuvitella, että ehkä avioerolapselle elokuvaa on ollut kiva katsoa kun ei tarjoile sitä perinteistä ydinperheen mallia.

Robin Williamsin oli määrä esiintyä Mrs. Doubtfiren jatko-osassa, mutta päätti elämänsä ennen sen varsinaisia kuvauksia. Robin ei olisi halunnut elokuvalle jatko-osaa tehdä, mutta taloudellisten vaikeuksien takia hyväksyi roolin. Varmastikin parempi Robinille sekä katsojille, että hanke ei toteutunut.

***

Ohjaaja:Chris Columbus (Yksin kotona, Yhdeksän kuukautta, Robotin elämää)
Pääosissa: Robin Williams, Sally Field, Pierce Brosnan
Kesto:125min
Valmistusmaa:USA

Toys (1992)

Toys on visuaalisesti hieno elokuva Barry Levinsonilta.

Lelutehtaan johtaja tietää kuolevansa eikä ole valmis testamenttaamaan tehdasta vastuuseen kykenemättömälle pojalleen Leslielle (Robin Williams) tai tyttärelleen Alsatialle (Joan Cusack). Niinpä hän päättää antaa tehtaan armeijalle elämänsä omistautuneelle veljelleen kenraali Lelandille (Michael Gambon).

Hassuttelun täyteisen tehtaan arki muuttuu kun kenraali haluaa iloisten leikkikalujen tilalle armeijaleluja. Vähitellen leluhanke muuttuu aidoksi sodaksi tehtaan työntekijöitä vastaan. 

Mukana voi nähdä myös Robin Wrightin Leslien ihastuksen kohteena.  

Leslie ja kenraali Leland

 Toys elokuva häikäisee visuaalisuudellaan ja leikkisyydellään. Lavasteet vievät matkalle hauskaan satumaahan. Robin Williams on hyvä leikkimielisenä ja epäkäytännöllisenä lelutehtailijana ja John Cusack on mainio nukkemaisena siskona. Toysista ei oikein osaa sanoa onko se lintu vai kala kun aivot yrittävät kategorisoida sen johonkin laatikkoon. Elokuva ei tunnu kovinkaan lapsille suunnatulta vaikka siinä lelumaailmassa ollaankin. Varsinkin sen soundtrack vie pois tästä ajatuksesta. Leikkimielisen musiikin sijaan vastaan tulee tällaista (joka ei ole huono asia):

 

Mielenkiintoisesta maailmasta, jännästä musiikista ja ajoittaisista komediallisista hetkistä huolimatta on elokuvaa aika vaikea katsoa. Varsinkin loppua kohti mentäessä kenraalin aloittaessa lelusotansa alkoi ainakin minun kiinnostukseni herpaantua sekavaan räiskintään. Ajatuksellisesti kyllä mainiota, että sotahullu kenraali kehittelee mitä erikoisempia nukkeaseita ja ajelee iloisen värisellä leluautolla. Robin Wright oli mukavan naturaali, iloinen sekä spontaani eikä totutun eteerinen ja surumielinen. Alla olevan pätkän teko-oksennuksen analysointi rotunäkökulmasta on mainio.

 

Käsikirjoituksessa oli paljon yllätystä ja ideaa, mutta ehkä vähän liikaakin. 

**1/2

Ohjaaja: Barry Levinson (Wag the dog, Man of the year, Hyvää huomenta, Vietnam)

Pääosissa: Robin Williams, Michael Gambon, Joan Cusack

Kesto:118min

Valmistusmaa:USA

Cadillac Man (1990)

Autot ja 80-luvun kulutushysteria käyvät käsikkäin. Lipevä viiksikäs autonmyyjä, jolla on useampi daami kierroksessa, mahtipontisessa tukassa sekä 80-luvun tyylin puvussaan on muodostunut jo kliseeksi. Tätä stereotypiaa on komediassaan hyödyntänyt muun muassa Fast Show:n Swiss Tony. Cadillac man -elokuva vaikkakin vuonna 1990 ilmestynyt kuvaa hyvin tätä maailmaa.

Joey O'Brien (Robin Williams) on eronnut autokauppias, jonka tulisi myydä yhdessä päivässä 12 autoa tai menettää työpaikkansa. Autojen myynnin ohessa hän kierrättää useampaa daamia (Lori Petty, Fran Drescher) ja ex-vaimokin (Pamela Reed) hönkii niskaan elatusavun toivossa.

Suurimpana kauppapäivänä autoliikkeeseen ryntää siellä työskentelevän Donnan (Annabella Sciorra) mustasukkainen poikaystävä Larry (Tim Robbins) aseistautuneena ja pommilla uhaten. Larryn tivatessa pettävän vaimonsa sänkykumppania päättää Joey ottaa syyt niskoilleen. Tästä alkaakin hikinen iltapäivä kun Joey yrittää hyödyntää luojan suomia puhelahjojaan panttivankitilanteen laukaisemiseksi.

Ostaisitko tältä mieheltä auton?

Näin nyt ensimmäistä kertaa tämän Cadillac manin enkä siitä ollut aikaisemmin mitään kuullut. Olinkin hyvin yllättänyt, että elokuvassa vilisi noinkin nimekkäitä tähtiä. Sinällään kuitenkin ymmärrän miksi elokuva ei ole noussut "kaiken kansan tietoisuuteen". Hyvistä jutuista huolimatta on se kokonaisuutena aika sekava eikä mitenkään erityisen hauska. 

Elokuva jakaantui ikään kuin kahteen osaan. Ensimmäinen osa näyttää kuinka Joey ajelee Cadillaan käyttäen häikäilemättömiä myyntimiehen lahjojaan puhuen ostajat pyörryksiin ja vikitellen tyttöystäviään. Hän myös selostaa meille ajatuksiaan katsoen suoraan kameraan syntsamusan siivittämänä samalla kun ajaa autollaan. Toinen osa keskittyy panttivankitilanteeseen autoliikkeessä. Itse tykkäsin seurata enemmän tätä toista osaa ja varsinkin Robin Williamsin tarjoilemaa lipeväkielistä dialogia sieppaajansa Tim Robbinsin esittämän Larryn kanssa päästäkseen tilanteesta pois. Tim Robbinsin rooli oli lähinnä esittää tyhmää junttia ja siinä hän kyllä onnistui. 

Hieman vesitetty komedia, jota ei aina ollut niin mielenkiintoista katsoa. 

**1/2

Ohjaaja:Roger Donaldson (Dante's Peak, the Getaway, Thirteen days)
Pääosissa: Robin Williams, Tim Robbins, Pamela Reed
Kesto:97min
Valmistusmaa:USA

The Big Wedding (2013)

Yhdet häät ja kolme anoppia (The Big Wedding) todistaa taas, että vaikka usea megatähti ympätään samaan leffaan, ei se tee siitä automaattisesti hyvää. Robin Williamsin mentyä vihreämmille nummille tuli ilmi, että hän kärsi taloudellisista vaikeuksista ja joutui ottamaan rooleja rahan takia vastaan. Olen AIVAN varma, että tämä rooli kuului niihin.

Don (Robert De Niro) ja Ellie (Diane Keaton) ovat eronnut pariskunta ja Donilla on jo pitkään ollut avopuolisonaan toinen nainen - Bebe (Susan Sarandon). Donilla ja Elliellä on kolme lasta; adoptoitu Alejandro (Ben Barnes) sekä biologiset lapset Lyla (Katherine Heigl) ja Jared (Topher Grace).

Alejandro on menossa naimisiin Missyn (Amanda Seyfried) kanssa ja on kutsunut katolisen biologisen äitinsä Madonnan (Patricia Rae) Amerikkaan häihinsä. Mutka matkassa on se, että Alejandro on uskotellut Madonnalle, että hänen adoptiovanhempansa ovat vielä naimisissa. Niinpä Donin ja Ellien täytyy näytellä avioparia koko häiden ajan. Tästä ei Donin puoliso Bebe tykkää yhtään. Madonnan mukana tulee myös Alejandron kaunis sisko (Ana Ayora), jonka viettelemäksi kolmikymppinen neitsyt-Jared joutuu.

Robin Williams tekee miniroolin alkoholisoituneena pappina.

Elokuvassa voi nähdä myös Sledge Hammerin

Niin kuin usein elokuvissa joissa on liikaa ihmisiä tuli tästäkin pinnallinen pannukakku. Kenenkään roolihahmoa ei ehditty syventää tarpeeksi. Ainoastaan Robert De Niro ja Robin Williams olivat siedettäviä katsella. En ole nähnyt That 70's showsta tuttua "Ericiä" missään hyvässä roolissa eikä tämä tehnyt poikkeusta. Hänen näyttelemistään oli suorastaan kiusallista katsoa kun hän lauloi muka suloista itsesäveltämäänsä kappaletta Alejandron siskolle. Susan Sardonia sekä Diane Keatonia minun puolestaan kävi sääliksi, koska iäkkäimmille Hollywood-naisille ei varmasti tarjota enää hirveän laadukkaita rooleja.

Pahinta elokuvassa oli se, että sen piti olla komedia, mutta en nauranut kertaakaan. Hauskaksi tarkoitettujen kohtauksien taustalla olisi pitänyt olla naurunauha, niin kaavamaisesti oli nämä tilanteet luotu. Kun näyttely on hirveää, käsikirjoitus etoo eikä ohjauksesta tai visiosta ylipäätään ole tietoa on lopputulos myös sen mukainen. Ei äitinikään tästä tykännyt ja hän on sentään kohdeyleisöä. Hieman laatua ihmiset! Eivät iäkkäämmät rouvashenkilötkään mitään p*skaa jaksa katsoa.

 

*

 

Ohjaaja:Justin Zackham (Going Greek)

Pääosissa: Robert De Niro, Diane Keaton, Katherine Heigl

Kesto:89min

Valmistusmaa: USA