sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Pitch Perfect (2012)

Pitch Perfect on musiikkipainotteinen komedia, joka on noussut jo jonkinlaiseen kulttielokuvan asemaan. Elokuva sai myös äskettäin jatkoa Pitch Perfect 2:sen muodossa.

Beca (Anna Kendrick) aloittaa opintonsa Barden yliopistossa. Hän saa pian huomata, että koulussa otetaan a cappella -musiikki hyvin vakavasti. Konemusiikista kiinnostunut Beca on liian "vaihtoehtotyttö" diggaamaan musiikista, mutta hänet saadaan suostuteltua osallistumaan yhden, pelkistä naisista koostuva joukkueen, koelauluihin. Beca pääsee sisään ja aloittaa harjoittelun kisoihin. Joukkueenjohtajana toimiva Aubrey (Anna Camp) ei kuitenkaan lämpene Becan ehdotuksille piristää heidän laulamia kipaleitaan. 

Beca tapaa koulussa myös kivan pojan (Skylar Astin), joka laulaa kilpailevassa a cappella -joukkueessa. Musiikin tuottamisesta haaveileva Beca hillittää hieman negatiivista asennettaan kouluaan kohti ja alkaa nauttimaan laulutuokioistaan muiden naisten kanssa. 

Elokuvassa voi nähdä myös koomikko Rebel Wilsonin Fat-Amyna. 

Anna Kendrick ja Rebel Wilson aca-univormuissaan
Odotukseni olivat ehkä liian korkealla tästä paljon kehuja saaneesta komediasta. Olihan se ihan hauska ja viihdyttävä, mutta ei kuitenkaan niin hauska kuin luulin. Elokuvaksi joka kritisoi elokuvia jotka ovat liian ennalta-arvattavia tapahtui aika paljon ennakoitavia juonenkäänteitä; tyttö sai pojan ja kehnohkosta ryhmästä tuli uuden innovatiivisen jäsenen kautta parempi. Mielestäni Anna Kendrick on ihan hyvä näyttelijä, pidin hänestä esimerkiksi 50/50 syöpäaiheisen elokuvan psykologina. Hän tahtoo olla kuitenkin rooleissaan hyvin samantyyppinen ja yksipuolinen enkä ole ihan varma istuiko hän tähän kapinoivan nuoren hahmoonsa. 

Paljon improa elokuvassa tehnyt Rebel oli puolestaan hauskaa katsottavaa ja hänen sooloiluaan olisi mielellään katsonut enemmänkin. Kilpailun juontajaparin, Gailin (Elizabeth Banks) ja Johnin (John Michael Higgins), epäsoveliaat kommentit tekonaurun säestyksellä tuntui kuluneelta idealta. Tätähän on käytetty jo ties monessa urheilukomediassa.

Pidän yleensä musikaaleista tai paljon musiikkiesityksiä sisältävistä elokuvista, mutta tässä elokuvassa useat esitykset alkoivat käydä jo tylsäksi. 

**1/2

Ohjaaja:Jason Moore
Pääosissa:Anna Kendrick, Brittany Snow, Rebel Wilson
Kesto:112min
Valmistusmaa:USA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.