sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

tiistai 27. elokuuta 2013

Bachelorette (2012)

Vuonna 2011 tuli markkinoille hittikomediaksi noussut The Bridesmades ja sitten vuosi sen jälkeen tuli tämä Polttarittaret (Bachelorette). Kopiointia tai kehno ajoitus, mutta Polttarittaret jäi jonnekin Bridesmadesin jalkoihin. Itse asiassa Polttarittarissa morsianta näytellyt Rebel Wilson esiintyi myös Bridesmades-elokuvassa.

Pulskanpuoleinen Becky (Rebel Wilson) on menossa naimisiin ja kutsuu kouluaikojen ystävät häihinsä morsiusneidoikseen. Kuvankaunis Regan (Kristen Dunst) on kateellinen, että hänen vähemmän viehättävä kaverinsa pääsee naimisiin ennen häntä itseään. Gena (Lizzy Caplan) ja Katie (Isla Fisher) eivät myöskään osoita suurta kunnioitusta morsiamen toiveista pitää hillityt polttarit vaan päättävät vetää kokaa ja repivät siinä samalla morsiamen puvun: "kun se on niin valtava, että sinne mahtuu kaksi laiheliinia".

Elokuva soljuukin eteenpäin sekopäisten naisten yrittäessä saada puvun aamuksi kuntoon onnistuen samalla saamaan kukin miehen itselleen. 

Polttarittaret
Polttarittaret ei ollut ihan sellainen elokuva kuin ajattelin - hyväntuulinen kaverikomedia. Elokuvan pääosaa esittäneet morsiusneidot eivät olleet helposti pidettäviä vaan oikeastaan aika idiootteja, jotka eivät tuntuneet välittävän morsiamesta yhtään vaikka puvun hänelle saivatkin korjattua. Elokuvassa ei päässyt tutustumaan tarpeeksi morsiamen ja tämän kouluaikaisten kavereiden väleihin, että olisi ollut uskottavaa, että he olivat oiekastikin kavereita. 

Jokaisella elokuvan pääosamorsiusneidoista oli oma ristinsä kannettavanaan eikä kukaan heistä elänyt kovinkaan onnellista elämää. Sinällään kun pääsi yli siitä, että kyseessä ei olekaan se tavallinen hömppäkomedia (vaikka aika hömppää olikin), niin voi sen ansioksi lukea, että se onnistui rikkomaan joitain kaavoja naisille suunnatuista elokuvista. Naisnäyttelijöistä parhaiten mielestäni onnistui mielenkiintoisen kaunis Lizzy Caplain itsetuhoisena narkkarina. 

 Hyvästä yrityksestään huolimatta elokuva oli vain semikiinnostava ja semihauska.

**1/2

Ohjaaja: Leslye Headland
Pääosissa: Kirsten Dunst, Isla Fisher, Lizzy Caplan
Kesto:86min
Valmistusmaa:USA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.