940/1001 The Thin red line (1998)

Terrence Malickin ohjaama Veteen piirretty viiva (The Thin red line) on runollinen toiseen maailmansotaan sijoittuva elokuva.

Elokuva kertoo Guadalacin taistelusta, jossa liittoutuneita edustava Yhdysvallat taistelee japanilaisia vastaan saavuttaakseen Guadalacin saareen hallinnan, joka ajaa japanilaiset enemmissä määrin puolustuskannalle. Taistelussa kuoli noin 7000 jenkkiä ja 31000 japanilaista. Elokuva kuvaakin tätä veristä taistelua ja sitä käyviä sotilaita, jotka joutuvat kohtaamaan sodan kauheudet. 

Korkeimmat määräykset sanelee luutnantti Gordon Tall (Nick Nolte), mutta kapteenina toimii pehmeäsydäminen Staros (Elias Koteas), joka ei haluaisi johtaa miehiään varmaan kuolemaan. Tarinan jonkinlaisessa pääosassa on sotamies Witt (Jim Caviezel), joka on heti elokuva alussa karannut joukkojensa luota paikallisten rauhaisaan yhteisöön. Hänet sieltä hakee kessu-Welsh (Sean Penn).

Sotamiehinä voi nähdä paljon tuttuja naamoja, kuten Woody Harrelson, John Cusack, Adrian Brody, John C. Reilly, Jared Leto...Elokuvassa on myös George Clooney sekä John Travolta.

Kohti tulta!

Minulla on hieman ristiriitaiset tunteet Terrence Malickin ohjauksista. Mielestäni hän on todellinen visiönääri ja hänen kättensä jälki on aina omaleimainen sekä visuaalisesti vaikuttava. Hän vie katsojan aina jonkinlaiselle henkiselle matkalle kohti korkeampia sfäärejä. Vaikkakin arvostankin hänen näkemystään niin, en ainakaan vielä ole päässyt niin korkealle tietoisuuden tasolle, että voisin aina täysin rinnoin hänen elokuvistaan nauttia. Veteen piirretty viiva oli hieno elokuva. Siinä olleet näyttelijät, musiikki ja elokuvaus toimi kaikki täydessä harmoniassa. Tarinan kerronnan näkökulmasta siinä olisi ollut kuitenkin parantamisen varaa. Tähtiä vilisi eikä moneenkaan hahmoon päässyt sen kummemmin tutustumaan. Jim Caviezel on mielenkiintoisen näköinen kaveri, josta heti tulee käsitys, että tämä kaveri on syvällinen, mutta hänenkin hahmonsa jäi aika pintapuoliseksi. 

Jim Caviezel

Elokuvassa oltiin panostettu paljon realismiin ja näyttelijät joutuivatkin "alokasleirille", jossa heidän täytyi tehdä rankkoja fyysisiä harjoituksia; olla yöt vartiossa ja nukkua kylmässä teltassa vieri vieressä. Vaatteita ei myöskään pesty kertaakaan kuvausten aikana. Tämä yhteishenki (ja vaikka en sodassa mukana ollutkaan), niin realismi välittyy katsojalle. Elokuvan musiikkia säveltänyt Hans Zimmer sanoi making off -pätkässä, että hän halusi säveltää musiikkia, joka kysyisi kysymyksiä, koska kysymykset ovat kiinnostavampi kuin vastaukset. Tämä sinällään toteutuukin, että elokuvassa ei oikeastaan vastata mihinkään eikä mitään selitetä sen kummemmin. Miehet vain saavat käskyjä ja yrittävät noudattaa niitä parhaansa mukaan. Suurempia kysymyksiä herätellään kaiken sattumanvaraisuudesta, miksi joku saa elää ja joku toinen ei. Mielestäni Storesin rooli oli elokuvan parasta antia: Hän ei ollut erityisen hyvä johtaja, mutta ei erityisen huonokaan. Sai miestensä arvostuksen vasta noustuaan luutnantin käskyjä vastaan, joka johtaa hänen lähettämiseensä kotiin. Mielestäni tällaiset harmaan sävyt ovat sotaelokuvissa kiinnostavia; Ei sankari, ei pahis. Vain ihan tavallinen lakimies, joka yrittää parhaansa.

Minua hieman häiritsi elokuvassa olleet monologin pätkät kesken kohtausten, joissa kuului vain jonkun hahmon ääni, jossa hän pohti jotain asiaa. Samaa tyyliä Maleck käytti myöhemminkin ainakin elokuvassaan Tree of life. Minusta ne tuntuivat jotenkin "tekotaiteellisilta".

***1/2

Ohjaaja:Terrence Malick (Tree of life)

Pääosissa:Jim Caviezel, Sean Penn, Nick Nolte

Kesto:

Valmistusmaa:

TV Thursday #25 - Paras vieraampikielinen sarja

Tv torstai kysyi parasta vieraampikielistä tv-sarjaa eli kielenä ei suomi taikka englanti. Siitä on jo aikaa vierähtäny, mutta muistoissani japanilainen...

The Lone wolf and cub oli loistokas sarja.

Toinen hyvä japanilainen sarja, joka myöskin perustuu sarjakuviin on Ranma 1/2. Se on hauska.

 

 

Ningen no jôken/ Human condition II: Road to eternity (1959)

Meillä on ollut velipojan kanssa pitkään projekti meneillään: saada katsottua Human condition trilogia. Ensimmäinen osa tuli katsottua pari vuotta takaperin ja jokin aika sitten vihdoin tämä Human Condition II - Road to eternity (Ningen no jôken).

Tässä toisessa osassa päähenkilö Kaji (Tatsuya Nakadai) on menettänyt esimiesasemansa ja joutuu aloittamaan tavallisen sotamiehen roolissa. Hänen vaimo (Michiyo Aratama) on jäänyt kotikaupunkiin ja kaipaa miestään, jonka asema on Manchurian ja Venäjän rajalla. Miehet valmistautuvat 2. maailmansodan mainingeissa sotimaan Venäjää vastaan. Samaan aikaan humanistisella Kajilla on mielessä sotakarkuruus Venäjän puolelle, jossa ihmisiä kohdellaan paremmin kuin Manchuriassa.

Kajilla on vaikeaa. Upottava mutakuoppa ei helpota.

Elokuvassa oli hyvin Full Metal Jacketmainen kohtaus, jossa sotamies ei jaksanut armeijan kuria ja painui vessaan haulikko kädessään aikeinaan ampua aivonsa pihalle. Poikkeuksena Full metaliin ase ei laukea. Toinenkin laukaus epäonnistuu, jolloin mies ajattelee, että kohtalolla on hänelle jotain tiedossa ja päättää jatkaa elämäänsä. Tämän epäonneksi ase kuitenkin laukeaa vahingossa ja mies kuolee. Karua. 

Tämä toinen osa ei ollut niin raskas katsottava kuin se ensimmäinen vaikkakin suurin osa tapahtumista oli hyvin minimalistista ja varmaankin realistista kuvausta kuinka sotiminen on pitkälti myös odottelua. Miehet ovat myös erittäin katkeria kun Kaji saa vierailun vaimoltaan. Suurella humanismilla varustettua Kajia on välillä haastavaa katsoa kun tämä antaa toveriensa kohdella häntä miten sattuu, koska ei halua nostaa kättään ketään vastaan väkivalta aikeenaan.

***1/2

Ohjaaja:Masaki Kobayashi
Pääosissa: Tatsuya Nakadai, Michiyo Aratama, Kokinji Katsura
Kesto:181min
Valmistusmaa:Japani

152/1001 Casablanca (1942)

Casablanca on päässyt peräti sijalle 28. imdb:n top 250 -elokuvan listassa ja onhan se hieno. 

Elokuva kertoo toisen maailman sodan aikaisesta maailmasta, jossa Humphrey Bogartin näyttelemä Rick kohtaa vanhan rakastettunsa Ilsan (Ingrid Bergman) miehittämättömässä Afrikan Casablancassa, johon demokratiaan uskovat ihmiset pakenevat päästäkseen sieltä Lissaboniin ja edelleen "vapaaseen maailmaan" eli Ameriikkoihin. 

 

Ilsa tulee Casblancaan aviomiehensä, vapaustaistelijoiden johtajana tunnetun, Victor Laszlon (Paul Henreid) kanssa. Tulollaan Ilsa avaa vanhat haavat ja Rick janoaa selitystä miksi tämä aikoinaan jätti hänet yksin junalaiturille jättäen tulematta.

"Here's looking at you kid"

Casablanca on kaikkien rakkaustarinoiden äiti ja jättää hyvin epähollywoodmaisesti onnellisen lopun odotuksen täyttämättä. Samalla 2. maailman sodan loppumainingeissa tehty pätkä on patrioottinen, koska sen pääosamies asettaa elokuvan lopussa isänmaansa rakkautensa edelle. Casablanca on sen verran ikoninen, että on siitä jäänyt useita fraaseja elämään, kuten here's looking at you kid: play it again, Sam; we'll always have Paris sekä kuuluisat loppusanat: Louie, I think this is the beginning of a beautiful friendship. Veikkaan, että suuri osa elokuvan viehätyksestä johtuu juurikin sen traagisesta loppuratkaisusta sekä tietysti Bogartin ja Ingridin täydellisistä roolisuorituksista.

****

Ohjaaja:Michael Curtiz

Pääosissa:Humphrey Bogart, Ingrid Bergman, Paul Henreid

Kesto:102min

Valmistusmaa:USA

363/1001 Psycho (1960)

Psyko (Psycho) kertoo hotellin pitäjästä Norman Batesista (Anthony Perkins), joka pukeutuu kuolleeksi äidikseen ja murhaa ihmisiä. Yksi näistä uhreista on Marion (Janet Leigh), jonka katoamista alkaa tutkimaan tämän poikaystävä ja sisko.

Psykolla on psykoottinen katse

Psyko ei ole enää niin pelottava kuin se joskus oli. Tätä samaa ideaa on Psykon jälkeen kulutettu uuvuksiin asti, niin että jos jossain elokuvassa päähenkilö paljastuu skitsoksi, niin täytyy olla aika hyvin rakennettu tarina, että se jaksaisi innostaa. Täytyy kuitenkin yrittää muistaa, että tämä oli ensimmäinen tai ainakin ensimmäisiä tätä laatua. Ja onhan Perkinsin näkeminen äitinsä mekossa sekä peruukissa juoksemassa puukko kädessä vieläkin häiritsevä näky. Ensimmäiseltä katselukerralta juonen kuitenkin tietää eikä se pääse enää sillä tavalla yllättämään. Perkins oli kyllä oiva valinta Psykoksi, koska vakavana hänessä on jotain syntistä, mutta avauduttuaan vapautuneeseen hymyyn ei hänestä voi mitään pahaa uskoa.

Vaikuttava pätkä. Kauhun edelläkävijä. 

****

Ohjaaja:Alfred Hitchcock

Pääosissa: Anthony Perkins, Janet Leigh, Vera Miles

Kesto:109min

Valmistusmaa:USA

745/1001 Ferris Bueller's day off (1986)

Joillekin elokuva Vaihdetaan vapaalle, Ferris (Ferris Bueller's day off) on tärkeä pätkä nuoruudesta, jonka repliikit muistaa ulkoa. Minulle Ferris ei ole koskaan ollut sellainen. John Hughesin ohjaamista nuorisoelokuvista parhain on minulle aina ollut Breakfast club, jossa nuoret joutuvat jälki-istuntoon ja oppivat samalla paljon itsestään, toisistaan ja elämästä.

Ferris Bueller (Matthew Broderick) on lukiota käyvä nuori mies, joka päätyy siihen tulokseen, että elämä menee ohi liian nopeasti. Niinpä hän päättääkin ottaa itselleen yhden vapaapäivän ja tekeytyy sairaaksi. Mukaan hän haluaa seikkailulleen oikeasti sairaana olevan parhaan kaverinsa Cameronin (Alan Ruck) ja tämän isän punaisen Ferrarin sekä tyttöystävänsä Sloanen (Mia Sara). Nuoret käyvät taidenäyttelyssä, syömässä, saksalaisessa paraatissa ja huvittelevat altaalla. Hupi meinaa päättyä kuitenkin ikävästi kun Ferrisin sisko (Jennifer Grey) sekä koulun rehtori (Jeffrey Jones) ovat päättäneet tahoillaan narauttaa Ferrisin lintsaamisesta. 

Elokuvassa voi nähdä myös Charlie Sheenin. 

Voi noita 80-luvun viattomia nuoria joille lintsaaminen tarkoitti taidemuseota eikä pirtua ulkovessassa.

Kieltämättä elokuva vangitsee hyvin nuorten mieltenmaiseman: oppilaiden lasittuneet katseet opettajan puhuessa monotonisella äänellä tai vapauden huuman mitä yksi vapaapäivä mahdollistaa. Mathhew sopii loistokkaasti rooliin ilmeikkäänä lintsaajana. Elokuvasta tulee mieleen 80-luvun hittikipale: Hip to be square. Ferris kavereineen ovat pikkasen offbeat, joka tekeekin heistä cooleja ja hauskoja tyyppejä katsoa. Ai, niin ja rehtori oli tosi hauska pikkumaisessa tavoitteessaan saada Ferris  valheestaan kiinni.

Kyllä Ferrisin matkassa sen vajaan parituntisen viihtyi.

***1/2

Ohjaaja:John Hughes

Pääosissa: Matthew Broderick, Alan Ruck, Mia Sara

Kesto:103min

Valmistusmaa:USA

Oscar gaala 2014 - Tulokset

Heh, onpa kivaa vaan hengailla maanantaina kotona, aivan kuin lintsaisi töistä. Parin päivän loma kuitenkin mahdollistaa ihan "laillisestikin" tämän luksuksen. No joo, kovinkaan hyvin ei omat veikkaukseni menneet Oscar-gaalan osalta nappiin, niin kuin ne eivät koskaan menekään. Sain peräti 7/24 osumaa:

Paras miespääosa - Matthew McConaughey 

AIDS-teema puri akatemian jäseniin ja varmasti myös Matti palkintonsa ansaitsi. Hän piti myös kosekttavan puheen siitä kuinka hän tarvitsee aina sankarin jota jahdata ja tämä sankari on hän itse 10 vuoden päästä. Ja tyypin jota katsoa ylöspäin ja se on tietty jumala.

Paras orginaali käsikirjoitus - Spike Jonze

Her-elokuvan näin ihan äskettäin ja sen uniikki tarina oli kyllä niin kiehtova, että Spikelle palkintoa toivoin ja hän sen myös onnekseni sai.

Paras animaatio - Frozen

Frozen-elokuvaa pidetään Disneyn paluuna 80-luvun kultaisiin aikoihin mitä tulee prinsessa-animaatioihin ja sen takia ei ollutkaan vaikea arvata, että palkinto siihen suuntaan kolahtaa vaikka elokuva on vielä itseltäni näkemättä.

Paras ulkomaalainen - The Great beauty

Täytyy rehellisesti myöntää, että tämän kategorian kohdalla heitin arvaukseni täysin hatusta ja arpa nyt sattumalta osui kohdalleen.

Paras elokuvaus - Gravity

Kaikki tekniset palkinnot voittanut Garvity oli visuaalisesti niin vaikuttava, että veikkasin myös akatemian huomioivan tämän. Harva elokuva kuitenkin on sijoittunut avaruuteen, siis ei alukselle tai jollekin planeetalle vaan sinne painottomaan mustuuteen. 

Parhaat erikoistehosteet - Gravity

Gravity, koska kohtaukset näyttivät uskottavasti tapahtuvan avaruudessa.

Paras puvustus - The Great Gatsby

Kultahattu eli The Great Gatsby sijoittuu iloittavalle 20-luvulle ja vilauksen elokuvaa nähneenä ajattelin, että nuo hienot kimaltelevaiset iltapuvut varmaankin vaateosuuden voittaa. Ilmeisesti elokuvassa oli paljon merkkituotteita kuten Pradaa jne.

Siinä olivatkin oikeat arvaukseni. Tällä kertaa orjuus voitti AIDS:n ja 12 years a slave voitti parhaan elokuvan palkinnon veikkaamani Dallas buyers clubin sijaan. Juontajana Ellen DeGeneresiä oli hieman kiusallista katsoa kun hän puuhasteli yleisön parissa tarjoten pizzaa, ottaen valokuvia ja keräten rahaa. Yle Teeman juontajista se oli hauskaa, mutta mielestäni se oli turhaa häröilyä - Give me Hugh Jackman any day! Suomen päässä toimivista Ylen juontajista vielä sen verran, että alkukankeuden jälkeen heitä oli ihan viihdyttävä kuunnella. 

Siellä kaikilla oli niin mukavaa!