sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Big Hero 6 (2014)

Walt Disneyn animaatiostudion Marvelin sarjakuviin perustuva Big Hero 6 kertoo hoitajarobotista.

Fiktionaalisessa Tokion ja San Fransiscon sekasikiökaupungissa - San Fransokyossa asustelee vanhempansa menettäneet veljekset Hiro (Ryan Potter) ja Tadashi (Daniel Henney). Hiro haaskaa elämänsä robottitappeluissa, joihin hän on rakentanut oman robonsa. Isoveli Tadashi haluaa ohjata Hiroa käyttämään aivojaan rakentavampaan tarkoitukseen ja esittelee oman teknillisen oppilaitoksensa, jossa on kehittänyt hoitajarobotti Baymaxin (Scott Adsit). 

Hiro innostuu opinahjosta ja kehittelee koulussa järjestettävää kilpailua varten pienet mikrobotit, joita voi ohjailla päähän laitettavalla neurosäätimellä. Syttyy kuitenkin tulipalo ja mikrobotit varastetaan. Samassa rytäkässä Hiro menettää veljensä. Hänelle jääkin veljestään enää muistoksi pehmeärakenteinen Baymax, jonka avulla pääsee veljensä kuolemasta vastuussa olevan henkilön jäljille.

Erikoinen parivaljakko saa apua Tadashin opiskelijakavereilta.

Baymax antaa apua kun sanoo "au". 
Big Heron Baymax oli sympaattinen hahmo, joka toi hauskoja tilanteita. Kovinkaan uniikilta elokuvalta Big Hero ei kuitenkaan tuntunut vaan ideat olivat aika tuttuja muista elokuvista. Esimerkiksi mieleen tulivat elokuvat kuten: Ihmeperhe, Iron Giant ja Real Steel. Ja vaikka animaatiosta onkin kysymys, niin uskottavuus oli monessa kohdassa vaakalaudalla. Ylihössöttävä huoltaja-täti oli rasittava ja ylikäytetty. Mikrobotteja hyödyntävä pahis oli puolestaan aika lattea eikä hänen motiivinsa ryhtyä superpahikseksi ollut myöskään kovin uskottava. 

Elokuvan parasta antia olikin huvittava Baymax sekä symppis isoveli Tadashi. 

***1/2

Ohjaaja:Don Hall, Chris Williams
Pääosissa:Ryan Potter, Scott Adsit, Jamie Chung
Kesto:102min
Valmistusmaa:USA

1 kommentti:

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.