sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

torstai 1. marraskuuta 2012

The Exorcism of Emily Rose (2005)

Katsastin Halloweenin kunniaksi televisiosta tulleen Emily Rosen riivaajan (The Exorcism of Emily Rose).

Emily Rosen (Jennifer Carpenter) kuolemasta syytetään isä Moorea (Tom Wilkinson). Hän kun oli suositellut Emilylle ja tämän perheelle, että Emily jättäisi lääkityksensä ja kokeilisi manausta. Moore nimittäin uskoi, että Emily oli vallattu demonin toimesta. 

Moore saa puolustusasianajakseen agnostikoksi itsensä julistavan uransa etenemiseksi jutun ottavan Erin Brunerin (Laura Linney). Syyttäjänä toimii puolestaan tiukka Ethan Thomas (Campbell Scott), jonka pääargumentti on, että jos Emily olisi jatkanut lääkitystä ei hän olisi kuollut. Oikeudenkäynnin edetessä meille esitetään mitä oikein tapahtui Emily Roselle. 


Emily Rose kulki Manaajan jalanjäljissä kuvaillessaan ruumiin valtaanoton kielillä puhumisena, nivelten omituisena taipumisena sekä suloisen tytön muuttamisena kammotukseksi. Uutta elokuvassa oli sen tapahtumien sijoittuminen oikeussaliin. Isä Mooren oikeudenkäynti oli ihan mielenkiintoista katsoa. Kliininen sali kuitenkin katkaisi pelottavat riivaustapahtumat, että elokuva ei säilyttänyt Manaajan kaltaista intesiteettiä. Ja kun yksi manauselokuva on jo tehty niin hyvin kuin Manaaja, niin on vaikea tarjota mitään uutta genreen. 

Linney oli vakuuttava kovapäisenä lakinaisena, jonka omat vakaumukset alkavat horjua. Isä Mooren olisin vaihtanut Wilkinsonista johonkin muuhun. Hän ei ollut mielestäni tunteidensa osalta tarpeeksi vakuuttava miehenä, joka on kokenut kauheuksia. Hänen viimeisen todistuslausunnon lopussa ollut itkukaan ei ollut kovin uskottava. Sinällään kuitenkin ihan hauska idea tehdä tällainen oikeussalidraama manaus aiheesta, kuinka Linneyn hahmo yritti todistaa manauksen mahdollisuuden tieteellisesti.

Elokuva oli ihan jännä, lähinnä sen takia, että ei koskaan tiennyt mitä ällöttävyyksiä riivattu Emily seuraavaksi teki. Silti ihmettelen yhtä tyyppiä, joka sanoi, että tämä on hänen lempielokuvansa. Siis kaikista maailman elokuvista. Tämä? No, makunsa kullakin.

**1/2

Ohjaaja:Scott Derrickson
Pääosissa: Laura Linney, Tom Wilkinson ja Shohreh Aghdashloo
Kesto:119min
Valmistusmaa: USA

4 kommenttia:

  1. Se tyyppi ei kovinkaan montaa elokuvaa ole nähnyt, jos tämä oli hänen lempparinsa. :D

    VastaaPoista
  2. Koetin kovasti muistella pidinkö tästä elokuvasta vai en. Muistelen että pidin sitä ihan ok-leffana, mutta en millään saa yhtäkään kohtausta tai näyttelijää joka olisi mielestäni ollut erityisen onnistunut ja Manaaja hiipii koko ajan etualalle hehkuttamaan itseään. Kaipa tämä sitten oli ihan ok, vaikka en muistakaan miksi.

    VastaaPoista
  3. Joo, se oli just sellanen minkä nopeasti unohtaa, mutta joka oli kuitenkin ihan viihdyttävää katsoa.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.