sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Hanna (2011)

Katsoin ostamani elokuvan Hanna.

16-vuotias Hanna (Saoirse Ronan) elää entisen CIA-agentti isänsä Erikin (Eric Bana) kanssa Kuusamon liepeillä metsämökissä. Hanna on elänyt koko elämänsä syrjässä kaikesta modernista tekniikasta saalistaen omat ruokansa. Hänen isänsä on opettanut hänelle useita kieliä ja paljon monesta eri asiasta. Erik on koulinut Hannasta täydellisen tappokoneen. 

Kun Hanna päättää olevansa valmis, on hänen tehtävänään murhata nainen nimeltä Marissa Wiegler (Cate Blanchett). Nainen joka on vastuussa tämän äidin kuolemasta ja joka haluaa hengiltä niin Hannan kuin tämän isänkin peittääkseen viimeisetkin jäljet salaisesta operaatiosta, jossa hän teki yhteistyötä Erikin kanssa.



Elokuva alkoi mielenkiintoisesti, että mitään ei selitetty auki vaan tarina alkoi ikäänkuin keskeltä näyttäen Hannan ja tämän isän elämää. Hauska sivujuonne oli tietysti myös se, että he olivat elokuvan alussa Suomessa. Kuusamo kuuluikin elokuvan yhdeksi kuvauspaikaksi ainakin wikipedian mukaan. 

Hannan näyttelijä oli myös mielenkiintoisen oloinen ja näköinen. Lähinnä hänen jäätävän siniset silmänsä tekivät hänestä miltei epäinhimillisen näköisen. En ole ihan varma oliko hän fyysiseltä olemukseltaa niin uskottava supersotilaana, mutta ihan hyvin hän kuitenkin osansa näytteli. Eric Bana oli myös tarpeeksi isällinen ja Cate teki hyytävän suorituksen Marissana. Elokuvan ideakin oli mukavan virtaviivainen, mutta jokin elokuvassa ei kuitenkaan toiminut.

Ainakin elokuvan loppu tuntui tarpeettomasti pitkitetyltä ja jotenkin elokuvan rakenne tuntui hajanaiselta eikä sitä ollut niin miellyttävä seurata. Lupaavan alun jälkeen jätti Hanna paljon toivomisen varaa. 

**1/2

Ohjaaja: Joe Wright
Pääosissa:Saoirse Ronan, Cate Blanchett ja Eric Bana
Kesto:111min
Valmistusmaa: USA, UK, Saksa, Suomi

torstai 3. tammikuuta 2013

Enchanted (2007)

Katsoin taannoin televisiosta tulleen elokuvan Lumottu (Enchanted). 

Prinsessa Giselle (Amy Adams) karkoitetaan piirretystä kotiympäristöstään ilkeän kuningattaren (Susan Saradon) toimesta karuun ja moderniin New Yorkiin. Hänen peräänsä lähtee prinssi Edward (James Marsden), joka haluaa pelastaa prinsessansa. New Yorkissa Giselle kohtaa kyynisen, mutta komean lakimiehen Robertin (Patrick Dempsey), joka auttaa oudosti pukeutunutta ja lauluun usein puhkeavaa Giselleä sopeutumaan. Yksinhuoltaja Robertin tytär ihastuu oitis Giselleen ja myös Robert alkaa vähitellen lämmetä höpsölle prinsessalle. 

Miten käy kun prinssi vihdoin löytää prinsessansa?

Giselle kutsuu laulullaan kaikki New Yorkin tuholaiseläimet auttamaan siivouksessa
Pidin elokuvan keveydestä ja piirretyn ja todelllisen yhdistämisestä. Amy Adams oli  uskottava prinsessana ja Patick sopivan hillitty vastakohta sekoilevalle Gisellelle. Myös Susan toimi ilkeänä kuningattarena, hänen piirretty karikatyyrinsä oli sopivan ilkeän näköinen jyrkkine poskipäineen. Muutkin roolit osuivat kohdilleen ja elokuvaa oli miellyttävä katsoa. Virkistävää oli myös se, ettei elokuva perustunut mihinkään  tunnettuun lasten satuun vaan oli täysin uusi tarina.

Minä ainakin viihdyin elokuvan parissa.

***1/2

Ohjaaja: Kevin Lima (102 dalmatialaista)
Pääosissa:Amy Adams, Susan Sarandon, Patrick Dempsey ja James Marsden
Kesto:107min
Valmistusmaa: USA

Mirror mirror (2012)

Katsoin äidiltäni lainaaman elokuvan Kerro, kerro kuvastin (Mirror mirror). Elokuva pohjautuu satuun Lumikista, kuten toinen samana vuonna saapunut elokuva: Snow White and the huntsman.

Paha äitipuoli (Julia Roberts) aloittaa elokuvan kertomalla, että elokuva on hänen tarinansa, ei Lumikin. Hän on elellyt Lumikin isän kuoltua leveästi piittaamatta kansalaisten kärsimyksistä. Äitipuolen uskottuna lakeijana toimii Brighton (Nathan Lane), joka määrätään tappamaan 18 vuotta täyttänyt Lumikki, jotta tämä ei voisi vaatia valtaistuinta omakseen. Brigton kuitenkin säälii tyttöä ja päästää tämän karkuun. Lumikki pökrää kääpiövarkaiden mökin eteen ja saa suojaa pieniltä asukkailta.

Lumikki on myös kohdannut prinssin johon on rakastunut, mutta kuulee, että tämä on menossa naimisiin hänen äitipuolensa kanssa. Lumikilla on suuri halu auttaa kansaansa ja saada prinssi omakseen.

Äitipuoli ja Lumikki
Julia Roberts teki varsin onnistuneen roolin pahasisuisena äitipuolena. Varmaan hänellekin ihan virkistävää vaihtelua herttaisten naisten esittämisen lomassa. Lumikin näyttelijä Lily Colins oli puolestaan mitäänsanomaton. Kaunis hän toki oli, mutta ei mitenkään mieleenpainuva. Sympatiani olivat toki hänen puolellaan, mutta ei kovinkaan voimakkaasti. Kääpiöt olivat suurimmaksi osaksi mainioita hahmoja. Vanhan sadun uudelleenherättämisessä on kuitenkin omat haasteensa, koska kaikki tietävät miten siinä käy. Vaikka omat twistinsä olivat elokuvantekijät heittänyt, niin ei satu saanut kuitenkaan tarpeeksi mielenkiintoista muotoa. 

Nathan Lee


Elokuva oli kuitenkin ihan viihdyttävä ja hieman heikossa hapessa katottuna meni ihan hyvin. Niin ja Nathan oli tuttuun tapaansa hauska. 

**1/2



Ohjaaja: Tarsem Singh

Pääosissa: Lily Collins, Julia Roberts ja Armie Hammer
Kesto:106min
Valmistusmaa: USA

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Miesten vuoro (2010)

Katsoin suomalaisen dokumenttielokuvan - Miesten vuoro.

Miehet avautuvat elämänsä aroista asioista toisillee saunan höyryssä. Lauteilla käsitellään niin lapsen kuolemaa kuin sotilaan elämän kovuuttakin. Suomessa kun on vahvat perinteet sille, että mies ei saa näyttää tunteitaan tai ainakaan itkeä. Pelkkää surujuhlaa ei kuitenkaan ole tiedossa, koska myös iloisista asioista kerrotaan. Esimerkkinä entisen sekakäyttäjän ja vankilakundin paluu kiinni tavalliseen elämään saaden vaimon ja lapsia.

Kuvassa armeijan leivissä oleva sotilas kaverinsa kanssa
Elokuvaa katsoessa tunteet kokivat vuoristorataa niin naurusta itkuun. Varsinkin lapsensa kuolemaa puinut mies sai minunkin silmäni kostumaan. Naurua taas minusta irtosi kun saunasta tullut mies morjensti Juuso-karhua, josta oli tullut hänen ystävänsä vuosien varrella. Kun karhu päätti pistää miehen puutarhakalustot palasiksi, niin mies seisoi rauhallisena vieressä ja totesi tähän tapaan, että "Se meni remonttiin. Joo, tää on niinku pelin henki. Juuso, se on rikki nyt. (Youtube klippi tekstin lopussa).

Hyvä, että näillä miehillä edes joku tapa millä tunteita voi jakaa kaverille tai karhulle.

***1/2



Ohjaaja: Joonas Berghäll, Mika Hotakainen
Pääosissa: suomalaisia miehiä
Kesto:81min
Valmistusmaa:Suomi

Joululahjuksia uuden vuoden iloksi

Joulu tuli ja meni ja vuosikin ehti vaihtua futuristiselta kuulostavaan 2013 lukemiin. Tämän uuden  vuoden iloksi sain muutaman elokuva-aiheisen lahjuksen, joista kuva alhaalla:

Kuvassa esiintyvät elokuvat: Saapasjalkakissa, Rock of ages sekä Sukiyaki western django. Ruskea mytty alhaalla on Star wars kylpytakki.   



Erityisen innoissani olen Baghin kirjasta; Paras elokuvakirja sekä Miiken ohjaamasta Djangosta. Niin joo, ja sain vielä Bill Hicksin live dvd:n, jonka unohdin kuvasta.

Jos otan tähän loppuun vielä pikaisen katsauksen vuonna 2012 näkemiini elokuviin, niin arvosteluideni perusteella parasta antia ovat olleet:

The Silence of the lambs sekä Batmanit; Dark night ja Dark knight rises.

Kaikki nämä elokuvat saivat minulta peräti 4 ja puoli tähteä. Järkytyksekseni huomasin, etten ollut antanut millekään elokuvalle tänä vuonna viittä tähteä. Olenkohan liian pihtaileva tähtien suhteen? No, näillä mennään.

lauantai 22. joulukuuta 2012

A Christmas carol (1999)

Näitä Christmas Carol -elokuvia onkin tehty muutama. Katsoin Patrick Stewartin tähdittämän tv-elokuva version.

Kyseessä on siis Charles Dickensenin kirjaan perustuva elokuva kitupiikistä nimeltä Scrooge (Patrick Stewart), joka ei pidä joulusta ja joka on ilkeä kaikille. Ainoat henkilöt jotka hänestä kaikesta huolimatta välittävät ovat hänen alaisensa Bob (Richard E. Grant) sekä hänen siskonpoikansa Fred (Dominic West).

Joulunaikaan Scrooge saa pelottavan vierailun edesmenneeltä bisnespartneriltaa, joka pyytää Scroogea välttämään oman kohtalonsa. Niinpä Scrooge saa vierailun kolmelta hengeltä; menneisyyden, nykyajan sekä tulevan joulunhengeltä. Kokemukset muokkaavat vanhaa kitupiikkiä peruuttamattomasti.

Menneisyyden henki kera Scroogen
 En erityisemmin pitänyt tästä versiosta vaikka Patrickista noin näyttelijänä pidänkin. Kaipasin Bill Murray -version huumoria, mitä tässä ei oikeastaan ollut ollenkaan. Ja kun tehdään uusintaversio näin tunnetusta tarinasta, niin kaipaisi jotain radikaalia erilaisuutta, että se jaksaisi kiinnostaa. Mielestäni joulunhenget olivat tylsiä eikä tarina koskettanut millään tavalla. Lopputuloksen kun tiesi jo etukäteen, niin ei elokuvasta jäänyt oikein mitään positiivista käteen paitsi Patrickin laadukas näyttely.

Nukahdin kesken.

**

Ohjaaja: David Hugh Jones
Pääosissa:Patrick Stewart, Richard E. Grant ja Joel Grey
Kesto: 95min
Valmistusmaa: USA, Fantasia