Million Dollar Arm (2014)

Urheiluagentti saa idean sukeltaa Intian markkinoille pesäpallon merkeissä tositapahtumiin perustuvassa elokuvassa - Million Dollar Arm.

Million Dollar Arm -kilpailun voittajat

JB (Jon Hamm) ja Aash (Aasif Mandvi) ovat päättäneet perustaa itsenäisen urheiluagenttitoimiston, johon heillä on vaikeuksia saada kunnon rahakasta asiakasta. JB saakin epätoivon hetkellään, menetettyään ison asiakkaan, idean kokeilla etsiä pesäpallokykyä ainoasta koskemattomasta markkina-alueesta - Intiasta. Haastavaksi haun tekee se, että Intia on enemmän kriketti- kuin pesäpallomaa. JB saa kuitenkin rahoituksen pyrkimykselleen hakea kaksi potentiaalista heittokättä Million Dollar Arm -kilpailun kautta ja viedä heidät jenkkeihin treenamaan vuodeksi. Pikaisen koulutuksen jälkeen heidän pitäisi jo osallistuaa ammattilaisjoukkueen karsintoihin. 

JB:n matkaan tarttuukin kaksi hyvän tuloksen saanutta nuorta miestä: Rinku (Suraj Sharma) ja Dinesh (Madhur Mittal). Näiden lisäksi mukaan tarttuu vielä valmentajan urasta haaveileva innokas pikkumies Amit (Pitobash). 

Elokuvassa voi myös nähdä Alan Arkinin (lähinnä silmät kiinni) sekä Lake Bellin JB:n ihastuksen kohteena. 

Taj Mahal taustanaan, JB puhuu puhelimessa

Million Dollar Arm oli kiva hyvän tuulen elokuva, josta tiesi etukäteen mitä tulisi tapahtumaan. Tämä ei kuitenkaan haitannut vaan elokuvaa seurasi kiinnostuneena lähinnä siltä kantilta kuinka näihin lopputuloksiin päästään; kuten playboymaisen JB:n ihastuminen viehättävään, mutta älykkäseen naapuriinsa tai poikien pääseminen karsinnoista pelaamaan ammattilaisina pesäpalloa. 

Viehkeä lääkäriksi opiskeleva naapuri pukeutuu Intia-teemaan

Tykkäsin myös siitä, ettei poikien välillä ollut koskaan minkäänlaista kateuskisailua vaan molemmat kannustivat toisiaan. Amit oli myös sympaattinen valmentajana. Intia oli myös mielenkiintoinen kuvausympäristö. 

Elokuva toi hetken mukavuuden, mutta aika unohdettavaksi jäi.

***

#elokuvahaaste2016 (34. Elokuva, jonka nimessä on numero).


Ohjaaja:Craig Gillespie
Pääosissa: Jon Hamm, Aasif Mandvi, Alan Arkin
Kesto:2h4min
Valmistusmaa:USA

Foxcatcher (2014)

Kesä lähestyy ja joka lehti tyrkyttää fitness-ohjeita, sen kunniaksi siis: urheiluelokuvien putki!(Melkein sama asia kuin itse jumppaisi).

Foxcatcher kertoo painijasta, joka pääsee köyhistä olosuhteista rikkaan miehen palkkaamaksi. Elokuva oli aikoinaan Oscar-ehdolla jopa viidessä eri kategoriassa, muun muassa ohjauksesta sekä sivu- ja pääosamiehen pesteistä. Elokuva perustuu tositapahtumiin, kuten niin moni muukin urheiluelokuva...

John du Pont (Steve Carell) on multimiljonääri, joka ihailee painin harrastajia ja olisi itsekin sellainen halunnut nuoruudessaan olla, mutta snobiäitinsä halveksuessa alhaista lajia, ei hän päässyt sitä koskaan toteuttamaan. John päättääkin rakentaa itsellensä Foxcatcher-nimisen painijoiden tiimin, jotka pyrkivät tavoittelemaan Olympia-kultaa. Mukaan John palkkaa köyhistä olosuhteista tulleen painijan Mark Schultzin (Channing Tatum), jota on valmentanut tämän veli David (Mark Ruffalo). David ei kuitenkaan lähden mukaan hulppeisiin olosuhteisiin Johnin maille, jossa painijat treenaavat. John on ekstentrinen kaveri ja houkuttelee penaalin tylsimmästä päästä olevan Markin paheiden tielle. John kuitenkin päättää, että Mark löysäilee liikaa eikä kykene valmentamaan muita painijoita ja hakee Davidin perheineen vetämään hanketta. Tästä Mark ei pidä ollenkaan. Harhoissa elävä John haluaa median kautta valheellisesti näyttää, että hän olisi päävastuussa valmennuksesta. 

 

Mark ja John

Foxcatcher oli silmät verkkokalvoon polttavan huono elokuva. Miltei kaikkia päänäyttelijöitä oli jotenkin fyysisesti muokattu näyttämään erikoisemmilta, kuten Carrelin jättinenä, jota vielä jatkuvasti korostetusti kuvattiin. Mark Ruffalo oli yllättävän hyvä tässä ja olikin elokuvan parasta antia. Keskiössä olleet Carrel ja Channing kuitenkin tekivät elokuvasta yhtä kiinnostavaa katsottavaa kuin sen kuuluisan maalin kuvumisen seinään. Tai no oli Carrelilla hetkensä.

 

Elokuva oli leikattu niin, että se hyppi paljon kohtauksesta kohtaukseen eikä sitä ollut aina helppo seurata: Foxcatcherissä tapahtui jotain sekavaa draamaa sen alusta keskivaiheelle ja sitten lopussa John kävi jostain syystä niittaamaassa Davidin. Ehkä hän oli kateellinen tämän valmennustaidoille, kuka tietää ja tärkeämmin, ketä kiinnostaa? Elokuva ei ainkaan pystynyt saavuttamaan yleisönä istuvan minän kiinnostusta hahmoihin ja heidän kohtaloihinsa. 

Erikoinen elokuva. Ei hyvällä tavalla.

**

Ohjaaja: Bennett Miller (Moneyball, Capote)
Pääosissa: Steve Carell, Channing Tatum, Mark Ruffalo
Kesto:2h14min
Valmistusmaa: USA

Coraline (2009)

Coraline ja toinen todellisuus (Coraline) on Neil Gailmanin samannimiseen kirjaan perustuva animaatio.

Coraline kirja ja DVD

Coraline (Dakota Fanning) muuttaa isänsä ja äitinsä kanssa uuteen taloon eikä kummallakaan ole aikaa Coralinen kysymyksille. Coraline löytääkin erikoisen pikkuoven, jonka takaa hän löytää "toisen äitinsä" (Teri Hatcher). Myös kaikki muut Coralinelle tärkeät henkilöt löytyvät oven takaa. Ainoa erikoisuus on se, että silmien tilalla henkilöillä on napit. Coraline viihtyy uudessa paikassa jossa häntä kuunnellaan ja kokee olevansa tärkeä. Toisen äidin ainoa vaatimus onkin, että Coraline ompelisi omien silmiensä tilalle napit kuten muillakin on. 

Molempien maailmojen välillä vaelteleva kissa (Keith David) varoittelee Coralinea utooppisen maailman illuusiosta. Pian Coraline huomaakin toisen äitinsä pahuuden, mutta on hän jo ehtinyt kidnapata tämän vanhemmat ravistettavan lumisadepallon sisään. Tällöin Coraline haastaa toisen äitinsä kisaan, jonka lopputulemana on joko; vanhempien sekä kuolleiden lasten sielujen vapautus tai Coralinen silmien tilalle nappien ompelu. 

Coraline ja toisen äidin istuttama vakoileva Coraline-nukke

Coraline oli ihan kivasti toteutettu animaatio, jossa eri hahmot oli saatu mielenkiintoisen oloisiksi eikä mennyt liian Disneymäiseksi söpöstelyksi. Coraline kirjakin oli minusta vain ihan ok, joten en animaatioltakaan suurempia odottanut. Ohjaaja Henry Seleckin tunnettu Painajainen ennen joulua on myös toteutettu Coralinen tapaan stop motion -animaatiotekniikalla ja onkin tyylillisesti samankaltainen. Coraline jäi kuitenkin silmissäni tarinallisesti sekä hahmollisesti kakkoseksi Painajaisen rinnalla. Toisessa maailmassa puhumaan kykenevä kissa oli mielestäni hahmoista paras. Elokuvasta ei jäänyt tunnetta, että haluaisin sen joskus toistekin katsoa vaan oli aika ennalta-arvattava ilman suurempia koukkuja tai thrillereitä. 

Plussaa visuaalisuudesta, stop motion -animaatiotekniikasta sekä synkyydestä animaatiossa.

***

Ohjaaja:Henry Selick

Pääosissa: Dakota Fanning, Teri Hatcher, John Hodgman 

Kesto:h40min

Valmistusmaa:USA

Jack the Giant Slayer (2013)

En ole koskaan oikein tykännyt Jaakko ja pajunvarsi -sadusta. Jättiläiset eivät oikein innosta minua. Toinen epäkiinnostava satu on Guilliverin matkat - samasta syystä. Elokuva Jack The Giant Slayer perustuu tuohon ensimmäiseen klassikko-satuun.

Ian McShane

 Jack (Nicholas Hoult) on tavallinen maalaispoika, joka lähtee setänsä pyynnöstä markkinoille vaihtamaan hänen hevosta rahaksi. Orpo Jack yrittää parhaansa, mutta hevonen ei vain mene kaupaksi. Miltei toivosta luovuttuuan saapuu mystinen munkki, joka pyytää hevosta vaihdossa maagisista pavuista. Jack on hyväuskoinen ja päättää tehdä vaihdoksen. Setä on tästä erittäin nyreissään ja yksi pavuista lentää heidän talonsa lattianrakoon. 

Samaan aikaan kuninkaan (Ian McShane) pakkonaittamista kierolle Roderickille (Stanley Tucci) pakeneva prinsessa Isabelle (Eleanor Tomlinson) saapuu eksyneenä Jackin asuttamaan taloon ja alkaa kastunut papu kasvaa jättimäiseksi. Talo sekä prinsessa sinkoutuu pilvien taakse kun tajuton Jack jää kotipihalleen makaamaan. Prinsessaa etsimään tullut partio saa ravistettua Jackilta tapahtumien kulun ja lähtee nimetty joukkio kiipeämään pavun vartta ylöspäin prinsessan takaisin hakemiseksi. Jack saa luvan mennä mukaan. Partiosta putoaa puolet pois, mutta urhoollinen Jack sekä Elmont (Ewan McGregor) jatkavat tehtävää. Prinsessan tulevalla puolisolla on kuitenkin oma lehmä ojassa, koska on kiinnostunut vain pavun varren päässä olevien jättiläisten hallitsemisesta anastamallaan maagisella kruunulla. 

Tiukoilta tilanteilta ei vältytä.

Ewan McGregor, Eleanor Tomlinson ja Nicholas Hoult

Jack the Giant Slayer oli yllättävän viihdyttävä. About a boy -elokuvasta tutuksi tullut, nyt aikuiseksi kasvanut Nicholas Hoult, oli erittäin sympaattinen. Lovejoyna kunnostautunut Ian McShane teki vakaan roolin kuninkaana kuten ritarillinen Ewan McGregorkin ja Tucci taitoi roiston osan. Itse tarina oli myös suurimmilta osin hyvin mukaansatempaava. 

 

Kaksipäinen jätti

 Negatiivisemman varjon elokuvalle heitti kuitenkin persoonaton prinsessahahmo, jota Eleanor Tomlinson yritti väkisin esittää. Seikkailuhenki ei hänestä liioin ilmiintynyt vaikka sen henkiseksi hänet oli roolitettu. Toinen nega oli cgi-tekniikalla luodut jättiläiset, jotka pistivät epäaitoudella silmään kuin kasa tikkoja. "Pääosajätti" oli kaksipäinen ja surkastuneemmalla vammaveljellä yritettiin repiä huumoria - tuloksetta.

Ihan viihdyttävä.

***

Ohjaaja:Bryan Singer (X-Men, Epäillyt,Superman Returns)
Pääosissa: Nicholas Hoult, Stanley Tucci, Ewan McGregor
Kesto:1h54min
Valmistusmaa:USA

Into the Woods (2014)

Into the Woods on musikaali, joka yhdistelee aineksia useammasta sadusta.

Leipuri (James Corden) vaimoineen (Emily Blunt) ei voi saada lasta, koska asuvat kirotussa talossa. Noita (Meryl Streep) saapuu kuitenkin ilmoittamaan, että hän voi poistaa kirouksen, jos pariskunta hommaa hänelle kolmen keskiyön aikana: kultaisen kengän, maissin väristä hiusta, verenpunaisen viitan sekä maidonvalkea lehmän. Pari lähteekin - into the woods - etsimään tarvittavia aineksia. 

Lehmän pari saa Jackilta (Daniel Huttlestone), joka vaihtaa sen taikaa sisältäviin pavunsiemeniin. Kultaisen kengän puolestaan prinssiä karkuun juoksevalta Tuhkimolta (Anna Kendrick), hiukset tornissa asuvalta Rapunzelilta (Mackenzie Mauzy) ja viitan Punahilkalta (Lilla Crawford), kiitokseksi suden (Johnny Depp) mahasta pelastamisesta. 

Juuri kun tarina on saamassa onnellisen loppunsa, niin tulee yksi jättiläinen Jackin istuttamaa pavunvartta pitkin alas ja alkaa tuhoamaan kaikkea eteensä asettuvaa. Tuhkimon prinssillä on myös suhde leipurin vaimon kanssa. 

Into the Woods -posteri

Minulla ei sinänsä ole mitään musikaaleja vastaan, mutta ei kuitenkaan mikään lempi elokuvamuotokaan ole. Paljon tietysti vaikuttaa laulut mitä tarinassa esitetään. Into the Woodsin rallit olivat aika unohdettavia lallatuksia. Kaikki osasi kuitenkin hyvin laulaa ja varsinkin Jackia näytellyt Daniel oli oikein esiintymiskelpoinen nuori mies. Johnny Deppin esiintyminen sutena aiheutti miltei oksennusrefleksin ihan vain sen takia, että hän on niin ylikäytetty kasvo mitä tulee fantasia-elokuviin ja musikaaleihin. Tim Burtonin syy toki. Meryl Steep oli ihan hyvä noitana ja saikin siitä Oscar-ehdokkuuden. Anne Kendrickiin minulla on ristiriitainen suhde. Tässä en hänestä niin välittänyt eikä hän mielestäni osannut oikein tunteiden kirjoa näytelläkään. Puhtaasti hän laulaa.

Into The Woods olisi voinut olla ihan mukava pikku elokuva, jos se olisi tajunnut loppua ajoissa. Onnellisen lopun jälkeen tullut vähemmän onnellinen loppu oltaisiin voitu poistaa vaikka tarkoitus olikin varmasti erilaisuuden tavoittelu.  

***

Ohjaaja:Rob Marshall

Pääosissa: Anna Kendrick, Meryl Streep, Chris Pine 

Kesto:2h5min

Valmistusmaa: USA, UK, Kanada

Cinderella (2015)

Lempisatuni oli pienenä Kaunotar ja hirviö. Hyvänä kakkosena tuli Tuhkimo. Tuhkimosta onkin väännetty usempikin elokuvaversio. Drew Barrymoren tähdittämä Ikuisesti sinun on yksi lempiversioistani. Disneyn Tuhkimo-animaatio lienee se tunnetuin. Tämä uusin filmatisointi, Cinderella - Tuhkimon tarina (Cinderella), noudatteleekin hyvin lähelle Disneyn animaation kaavaa. Varhaisin kirjallinen Tuhkimo-satu tunnetaan jo 800-luvulta Kiinasta. Nykyisin tunnetuimmat Tuhkimon versiot ovat Grimmin veljeksien kynästä 1810-luvulta sekä Perrault’n kynästä 1600-luvun lopulta. Cinderella-elokuva onkin sekoitus näistä kahdesta versioista. 

Tuhkimo täydessä tällingissä

Tuhkimo (Lily James) elelee onnellista ja rikasta elämään isänsä sekä äitinsä kanssa kunnes tämän äiti sairastuu ja kuolee. Surun murtama, paljon matkusteleva isänsä kertoo yhdeltä matkaltaan palatessaan, että on löytänyt uuden vaimon itselleen. Tuhkimon uudella äitipuolella (Cate Blanchett) on omasta takaa kaksi aikuisuuden kynnyksellä olevaa tytärtä. Äitipuoli on alusta alkaen aika kylmä Tuhkimoa kohtaan, mutta vasta kun tytön isä kuolee, niin helvetti nousee valloilleen. Äitipuoli alistaa kiltin tytön syndroomasta kärsivän Tuhkimon taloudenhoitajakseen. 

Tuhkimo tapaa komean prinssin (Richard Madden) ollessaan ratsailla metsässä. Prinssi ihastuu mystiseen tyttöön ensisilmäyksellä eikä saa tätä mielestään. Niinpä hän isänsä naimapainostuksen seurauksena päättää pitää isot juhlat, johon kutsutaan kaikki naimaikäiset naiset, säätyyn katsomatta. Tuhkimolta ilta meinaa jäädä äitipuolen takia väliin, mutta onneksi hyvä haltiatar (Helena Bonham Carter) antaa hieman maagista apuaan. 

Tuhkimon ystävinä voi nähdä animoituja hiiriä. 

Lily James ja Cate Blanchett

Tuhkimo ei tarjonnut yllätyksen yllätystä vaan kaikki tuntui jo kerran nähdyltä. Kaipa taas yksi uusintaversio koettiin haluttavaksi tehdä kehittyneen tietokonetekniikan takia. Hyvän haltiattaren taiat sekä hiiriystävät oltiinkin hienosti sekä aidon oloisesti tehty. Lily James oli oikein suloinen Tuhkimona, joskin hyvin persoonaton. Samaa vaivaa poti myös tarinan prinssi. En edes muista miltä näyttelijä Richard Madden näytti kun oli kuin vaha-Ken. Cate Blanchettin pahisroolikin meni turhan rutiinilla eikä hänen tarvinnut juurikan pinnistellä näytellessään tunteetonta äitipuolta. Helena Boham Carter tarjosi paljon kaivatun piristysruiskeen hajamielisenä haltiattarena. 

Hyvä haltiatar Helena Boham Carterin muodossa

Hyvin turha elokuva, mutta ihan silmää miellyttävä satu. Elokuvan puvustaja olikin Oscar-ehdokkaana.

 ***

#elokuvahaaste2016 (17.Elokuva, joka on mukaelma jostakin klassisesta tarinasta, esim. sadusta, Shakespearen näytelmästä tai kirjallisuusklassikosta).

Ohjaaja: Kenneth Branagh (Hamlet, Thor)

Pääosissa:Lily James, Cate Blanchett, Richard Madden

Kesto:1h45min

Valmistusmaa: USA, UK

Oscar-gaala 2016 - tulokset

Jaahas, olen nähtävästi postannut tämän hyvin valmiiksi muotoillun: "Oscar-gaalan tulokset", jossa ei siis ollut mitään leipätekstiä...Nyt kun mennyt Oscar-gaala ei enää kiinnosta ketään, niin voisin vetää illan yhteen.

Leo voitti vihdoin ansaitusti pääosa-Oscarin

Veikkauksistani meni 12/24 oikein. 

Palkintojen pokkaajat pitivät kiitospuheensa alla rullaavasta kiitostekstistä huolimatta ja yhden voittajan kohdalla se ei edes toiminut. Tämä ei siis mielestäni ollut järkevä lisä ajan säästämiseksi. 

Lähde:The Wrap

Chris Rock otti puheeksi sen kuinka Oscar-ehdokkaista kaikki olivat valkoisia, joka olikin tapahtumaa ennen paljon puhuttu aihe. Chris muotoili hienosti kuinka musta kansanosa haluaa vain samoja mahdollisuuksia kuin valkoisetkin ja kuinka kaikki ei ole rasismia. Hyvä puhe, hyvä aloitus. Sitten kävikin ilmi ettei Rockilla ollutkaan mitään muuta materiaalia ja alkoi saman toisto käydä jo hieman puuduttamaan. Mukavaa olisi ollut,  jos ehdolla olleet elokuvat/näyttelijät olisivat saaneet niille kuuluvaa huomionosoitusta.

Ilon aiheita oli muun muassa Brie Larsonin Oscar-pysti parhaasta naispääosasta sekä The Revenantin pysti elokuvauksesta ja ohjauksesta. Ja Ennio Morriconen musiikkipalkinto.

Yö vierähti kuitenkin suhteellisen nopeasti ja oli kekkereitä mukava seurailla.