sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

The Guilt Trip (2012)

On ilmeisesti jotenkin noloa tykätä  Barbra Streisandista, mutta minusta hän on sympaattinen. Barbra yhdistää voimansa Seth Rogenin kanssa komediassa The Guilt Trip

Bloggailutaipaleeni alussa minulla oli aina tapana kertoa mistä katsomani elokuvan olin ostanut tai millaisissa olosuhteissa olin sen nähnyt. Jonkin ajan kuluttua tulin johtopäätökseen, että ehkä se ei kiinnosta ketään. Nyt streemailun aikakautena mieleni tekee kertoa, että ostin nipun DVD-elokuvia Filmtownin poistomyynnistä: kuusi elokuvaa yhdeksällä eurolla...waude. Olin jo ehtinyt unohtamaan mikä into siitä syntyy kun selaa ihan fyysisiä elokuvakappaleita ja tekee siinä samalla hämmentäviä löytöjä. Ihan eri tunnelma kuin istua kotisohvalla selailemassa Netflixiä tai verkkokaupan valikoimia. 

Joka tapauksessa yksi näistä elokuvista oli tämä The Guilt Trip. Uskoisin, että olisi jäänyt näkemäti, jos en sitä olisi nyt sattumalta tukkualesta ostanut.

Andrew Brewster (Seth Rogen) on kemisti, joka on kehitellyt täysin orgaanisen puhdistusaineen. Hän kiertää ympäri Jenkkejä yrittäen saada tuotteensa kauppaan myyntiin. Kuivahkona tiedemiehenä hänen puheensa ei oikein iske. Äitinsä (Barbra Streisand) luona vieraillessa valehtelee hän kuitenkin, että moni on ollut kiinnostuneita hänen tuotteestaan. Vierailullaan hän saa kuulla äidiltään tämän nuorena tapaamasta miehestä ja heidän intoihimoisesta suhteestaan. Andrew saa idean, että tämän kauan yksinään elänyt äitinsä palaisi deittailumarkkinoille, joten päättää mies järjestää tapaamisen äitinsä ja hänen nuoruuden rakkauden välille.

Totuutta hän ei kuitenkaan äidilleen kerro vaan pyytää häenet vain "roudtripille" mukaansa kun kiertää myymässä ideaansa puhdistusaineesta loppupäämääränään romanttinen kohtaaminen. Matkalla etääntyneen äidin ja pojan suhde alkaa syvenemään joskus koomisissakin merkeissä.

Äiti ja poika liikenteessä
Guilt trip oli hauska hyvän mielen elokuva, jossa Seth ei tapansa mukaan esittänytkään pilviveikkoa ja muutenkin tuntui etten ollut sen kaltaista Sethiä telkkarissa nähnyt. Hänen kemiansa sopi hyvin yhteen Barbran kanssa ja oli uskottava tämän poikana ehkäpä osittain molempien juutalais-taustan takia.

Ei Guilt trip nyt mikään loistava ollut, mutta hyvä se oli ja onnistuin yllättymään positiivisesti.

***1/2

Ohjaaja: Anne Fletcher (27 Dresses, The Proposal, Hot pursuit)
Pääosissa: Barbra Streisand, Seth Rogen, Julene Renee
Kesto:1h 35min
Valmistusmaa: USA

2 kommenttia:

  1. Katsoin aluksi Rogenin olevan Colin Firth.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta!:D Näyttää ihan Colinilta tossa kuvassa. Ehkä hän hakikin häneltä vähän mallia kuinka olla hieman hillitympi näyttelyssään...

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.