sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

A Very Murray Christmas (2015)

A Very Murray Christmas on vajaan tunnin mittainen Bill Murrayn vetämä jouluspesiaali, jonka Sofia Coppola on ohjannut. 

Bill Murray on jäänyt lumimyrskyn takia yksin vetämään hotelliin joulushowta kun kukaan vieraista ei ole päässyt paikalle. Onnen kantamoisena Chris Rock saapuu paikalle ja päättää vetää kiusaantuneena yhden kipaleen Murrayn kanssa. 

Hotellissa olisi pitänyt olla samaan aikaan myös häät, mutta samainen myrsky on pilannut nekin. Murray onnistuu kuitenkin piristämään sulhaista (Jason Schwartzman) ja morsianta (Rashida Jones). 

Murray saa myös liian alkoholin aiheuttaman tajuttomuusjaksonsa vieraiksi George Clooneyn sekä Miley Cyrusin

Muina vieraina voi muun muassa nähdä Michael Ceran, Amy Poehlerin ja Maya Rudolphin.

Geroge Clooney, Bill Murray ja Miley Cyrus
A Very Murray Christmas on hajanainen spesiaali, jonka musiikkiesitykset eivät edes ole kovin hyviä. Mielestäni ohjelma alkoi ihan hauskasti ja alun Chris Rock olikin oikeastaan ainoa hauska vieras. Loppua kohden laatu kuitenkin vain heikkeni eikä seuraaminen ollut enää niin kiintoisaa. 

Murray itse on toki valovoimainen persoona, mutta edes hän ei pystynyt kantamaan tätä tilkkutäkkiä kunnialla maaliin.  

**

Ohjaaja:Sofia Coppola
Pääosissa: Bill Murray, Paul Shaffer, Michael Cera
Kesto:56min
Valmistusmaa: USA

3 kommenttia:

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.