sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

lauantai 19. joulukuuta 2015

Cake (2015)

Cake on Jenniferin Anistonin pyrkimys päästä Oscar-kisaan mukaan.

Claire Bennett (Jennifer Aniston) on menettänyt lapsensa auto-onnettomuudessa ja kärsii kolarin takia kroonisista kivuista. Henkisten ja fyysisten arpien täyteisellä suorasanaisella naisella on tukenaan meksikolainen avustaja Silvana (Adriana Barraza).

Pillereitä popsivalle Clairelle tulee pakkomielteeksi selvittää tukiryhmässään esillä olleen itsemurhan tehneen Ninan (Anna Kendrick) taustat ja näkee tämän ivaavan ilmestyksen silloin tällöin. Claire etsii käsiinsä Ninan perheen ja hengailee hänen leskensä (Sam Worthington) sekä poikansa kanssa. 

Elokuvassa voi nähdä myös Felicity Huffmanin sekä hänen tosielämän aviomiehensä William H. Macyn

Aniston esittää kroonisista kivuista kärsivää Clairea
Kevyistä komediallisista rooleistaan tunnetun Anistonin pyrkimys siirtyä kovemman luokan näyttelijäksi raskaan draaman kautta on liian selkeä Oscar-toive. Oman ulkonäön "rumentaminen", sairauden esittäminen sekä omaisen menettäminen ovat kaikki asioita, joita näytelleet ovat päässeet usein palkintoehdokkuuksille. Ja vaikka tässä ei oltaisiinkaan tehty elokuvaa palkinnon kuvat silmissä, niin siltikin suoritus tuntuu; väkinäiseltä, näytellyltä, epäaidolta. Aniston yrittää kyllä eikä hänen kipuilevan naisen esitys täysin huono ollut. Aniston oli omiaan Horrible Boss -elokuvan narttumaisena pomona, joten hänen varmaan ajateltiin sopivan tämänkin elokuvan töykeäluonteiseksi päähenkilöksi.

Cakessa ei ole oikeastaan mitään selkeää juonta. Nainen yrittää vain päästä yli poikansa kuolemasta. Tarkoituksellinen lakoninen kerronta alkaa puuduttaa jo nopeasti elokuvan alkamisen jälkeen.  Side itsemurhan tehneeseen Kendrickin esittämään naiseen tuntuu heppoisalta ja menetyksestä huolimatta on vaikea ymmärtää miksi hän ilmestyy niin voimakkaasti Clairen elämään.

Kohtaus jossa Claire menee Silvanan kanssa Meksikoon hakemaan ilman reseptiä saatavia kipulääkkeitä ja avustajansa puolustaminen hänen rikkaiden ystäviensä edessä tuntui ennalta nähdyltä.  Silvanaa näytellyt Adriana kuului kuitenkin vahvimpiin komponentteihin elokuvassa. Surevan leskin esittäjä Sam Worthington oli hajuton ja mauton hattuteline, joka vaan oli.

Caken draama oli Anistonille liian iso (kakku)pala purtavaksi. 

**1/2

Ohjaaja: Daniel Barnz (Won't Back Down, Beastly)
Pääosissa:Jennifer Aniston, Adriana Barraza, Anna Kendrick
Kesto:1h42min
Valmistusmaa:USA

2 kommenttia:

  1. Näin erilailla sitä voi elokuvan katsoa! Olen nähnyt tämän nyt jo kaksi kertaa ja rakastan tätä elokuvaa. Mielestäni Anistonin roolisuoritus on yksi parhaita, koskaan. Kohtaus, kun hän vie sen kakun sinne pojan syntymäpäiville sai minut itkemään vuolaasti ja etenkin se lopun "ylösnouseminen". Minusta kerronta oli upeaa, kuinka me elimme niin tämän hahmon pinnassa ja tunsimme jokaisen kivun kuin omanamme.

    VastaaPoista
  2. Ymmärrän kyllä kuinka tästä elokuvasta voi pitää. Kysymys on varmaankin suurelti tuosta anistonin hahmosta, että pystyykö "ottamaan sen omakseen" ja eläytyä hänen hahmoonsa.

    VastaaPoista