sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

maanantai 29. syyskuuta 2014

The Angriest Man in Brooklyn (2014)

Robin Williams on vihainen mies Brooklynista elokuvassa The Angriest Man in Brooklyn.

 Henry (Robin Williams) on äksy ja epämukava mies, joka saa kuulla lääkärinsä sijaiselta Sharonilta (Mila Kunis), että hänellä aivoverenvuoto. Henryn tivatessa elinaikaansa Sharonilta vastaa lääkäri paniikissa 90 minuuttia. Henry ryntää ulos vastaanotolta tapaamaan lakimies veljeään (Peter Dinklage) sekä pettävää vaimoaan (Melissa Leo). Henry haluaa tehdä ennen kuolemaansa sovinnon tanssiuralle päätyneen poikansa (Hamish Linklater) kanssa. 

 James Earl Jones tekee pienen roolin änkyttävänä elektroniikkamyyjänä. 

Vastaanotolla on hieman tungosta
Mielestäni Angriest man oli mukavan suoraviivainen elokuva: Mies kuulee kuolevansa puolentoistatunnin kuluttua, tajuaa että perhe on tärkein, yrittää kiksauttaa vaimoaan viimeisen kerran ja päästä sopuun poikansa kanssa. Elokuvassa ei ollut turhaa sentimentalisointia, koska Henry esitettiin kiroilevana ja töykeänä henkilönä. Tämän puolesta ei siis ollut kovin surullinen, mutta hänen viimeisiä hetkiään (tai niiksi luulemiaan) aikoja oli hauska katsoa. Parhautta oli kohtaus, jossa Henry oli ostamassa videokameraa änkyttävältä myyjältä hirveässä kiireessä. Muutenkin tuntui, että Robin Williams otti kaiken irti hahmostaan, joka Kumikamelia lainaten: "oli tosi kusipää ja mulkku mieheksi". Pidin myös elokuvassa siitä, että kaikki sen hahmot tuntuivat jollain tavalla epätäydellisiltä. Mila Kunis oli mukavan juureva lääkärinä. 

 Elokuvassa oli kuitenkin tarpeettomia itsenarraatioita Henryn sekä Sharonin hahmoilla, joihin en erityisemmin lämmennyt. Peter Dinklage, joka esitti Henryn veljeä, on yksi lempinäyttelijöistäni, mutta nyt hän ei tuntunut oikein kuuluvan elokuvaan. Tai ehkä kyse oli siitä, että hänelle ei oltu kirjoitettu kunnon roolia vaan oli enemmänkin tuotu mukaan lyhytkasvuisuutensa takia, että elokuvassa olisi tiettyä "indie-vibaa".

***



Ohjaaja:Phil Alden Robinson (Unelmien kenttä, Sneakers, The Sum of All Fears)
Pääosissa: Robin Williams, Mila Kunis, Peter Dinklage
Kesto:83min
Valmistusmaa:USA

4 kommenttia:

  1. Vekkulin kuuloinen pätkä, vois jo castin (ei se kipsi) perusteella tsekata.

    VastaaPoista
  2. Joo, kannattaa kyllä tsekata. Ihan kiva vaikka ei mikään masterpiece. :)

    VastaaPoista
  3. Minusta tää oli aika heikko tekele.

    VastaaPoista
  4. Ymmärrän kantasi eikä tässä minustakaan minkään Suuren äärellä oltu, mutta pidin elokuvaa kuitenkin ihan viihdyttävänä ja hieman erilaisena komediana.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.