sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Being Human (1994)

Ollaan ihmisiksi (Being human) on sellainen ärsyttävän ylimielinen teos, joka on päättänyt asettua ihmiskunnan yläpuolella tarkastelemaan ihmisen luonnetta. Elokuva koostuu viidestä eri ajanjaksosta, jossa jokaisessa kerrotaa jotain ihmisestä. Pääihmistä näyttelee Robin Williams.

Ensimmäinen ajanjakso esittelee meille kivikauden, jossa luolamies joutuu eroon vaimostaan ja lapsistaan vihollisten ryövätessä heidät. Ryöväreiden henkisenä johtajana voi nähdä Robert Carlylen. Jaksossa kai haluttiin esittää miehen tarve perheen suojeluun sekä toisaalta tarpeeseen anastaa väkivalloin. Toisessa jaksossa ollaan antiikin Kreikassa ja siellä tämä ihminen on orjan asemassa mestarilleen (John Turturro). Tässä kai haluttiin kuvata ihmisten arvohierarkiaa. Kolmannessa osassa ollaan keskiajalla ja siellä näytettiin tämän ihmisen rakastuminen ja neljännessä osassa ihminen on noin 1600-luvulla haaksirikkoutuneena vieraan maan rannalle. Täällä ihminen näytettiin taas johtoasemassa ja kai haluttiin osoittaa jotain valtarakenteiden sattumanvaraisuudesta: rikkauksilla ei rannalla juurikaan mitään tee kun vettä riittää vain päiväksi. Tässä jaksossa voi nähdä vilahduksen Ewan McGregorista. Viides aikakausi palasikin takaisin elokuvan alkutilaan eli nykyaikaan. Siellä tämä ihminen yrittää palauttaa suhteita hylkäämiinsä lapsiin. 

Robin Williams is the Human Being
Ollaan ihmisiksi oli paikoittain ihan mielenkiintoista katsottavaa, mutta suurimmaksi osaksi tarinat eivät jaksaneet pitää kiinnostuneina. Lähinnä oli hauska bongata elokuvassa viliseviä tuttuja kasvoja. Kertojaääni myös rasitti. Kaiken kaikkiaan ärsyttävää oli tällainen elokuvan kaikkitietävä näkökulma laittaessaan ihmisen suurennuslasin alle. John Turturrolla oli hetkensä ja Carlylellä on niin hyvä presenssi ettei hänen juurikaan tarvitse muuta kuin olla mukana kohtauksessa parantaakseen sen tasoa. 

Päällimmäiseksi ajatukseksi elokuvasta jäi kuitenkin se, että se oli sekava ja tylsä.

**

Ohjaaja:Bill Forsyth (Sylvien talo, Breaking In)
Pääosissa:Robin Williams, John Turturro, Kelly Hunter
Kesto:122min
Valmistusmaa: UK, Japani

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.