Muistan kun näin One Hour Photo -elokuvan ensimmäisen kerran Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvafestivaaleilla vuonna 2002. Silloin Robin Williamsin rooli pakkomielteisenä, syrjäänvetäytyvänä ja kaikinpuolin epämiellyttävänä henkilönä tuli täysin puun takaa. Komediasta ei ollut merkkiäkään kun Williams valkaisi tukkansa esittääkseen pääosahenkilö Seymour Parrishia.
Seymor on töissä supermarketin kuvapisteellä. Vakavasti työhönsä suhtautuva Parrish saa paljon shittiä pomoltaan (Gary Cole) suuresta kuvahukkamäärästä. Pomo ei kuitenkaan tiedä sitä, että Parrish on erityisen mieltynyt perheeseen, jonka kuvat kehittää aina myös itselleen. Pakkomielle menee askeleen liian pitkälle kun toisen kuvia kehittäessä Parrish huomaa, että perheen isä ei olekaan niin täydellinen kuin valokuvista voisi päätellä.
Robin Williams oli mainio yksinäisenä valokuvamiehenä, joka onnistui löytämään hahmonsa pelottavan hyvin. Elokuvaa kehiteltiin mukavan hitaalla tempolla eikä Parrisihin äärimmäisyyksiin äityneet teot tuntuneet tämän takia niin epäuskottavilta. En kuitenkaan pitänyt elokuvan lopusta, jossa Parrish vuodattaa lapsuutensa traumat ystävälliselle poliisille. Mielestäni olisi ollut parempi, jos katsoja olisi voinut itse miettiä, että mikä ajoi Parrishin kyseiseen elämäntilanteeseen ja persoonallisuuteen. Perheenisää näytelleen Michael Vartan olisi myös voinut vaihtaa johonkin paremmin sisäiset tunteet reflektoivaan näyttelijään.
 |
| Parrish valmistautumassa asiakaspalveluun |
Omaperäisen tuntuinen idea, loistava Robin Williams, oivaltava värimaailma, mutta ei aivan täydellinen elokuva.
Pääosissa:Robin Williams, Connie Nielsen, Michael Vartan
Kesto:96min
Valmistusmaa:USA
Mahdollisesti mielestäni Robin Williamsin paras roolisuoritus, mutta osittain sen voimakkuus johtunee siitä kuinka erilainen hän oli tässä verrattuna normaaliin esiintymistapaansa. Enkä tarkoita koomikko-Williamsia, vaan erilainen jopa verrattuna normaaliin draamaesiintymiseensäkin. Ilman tuollaista vertailuakin totesin elokuvan ollessa uusi sen olleen yksi parhaimmista ahdistavista jännäreistä todella pitkään aikaan ja erityisen hienoa oli se kuinka tavallaan petollinen One Hour Photo on vaikuttaessaan päällisin puolin perinteiseltä joku seuraa minua-tarinalta, mutta joka ei kertaakaan oikeasti sorru siihen lemmikin keittämiseen, tms. Jos oikein muistan niin Williamsin esittämä hahmo kokee vain yhden näkyvän agressiokohtauksen ja vetää veitsen esille, mutta ei tee mitään, vaan sammuttaa tilanteen heti.
VastaaPoistaHitto, tuollahan se hyllyssä on, että ehkä se pitääkin katsoa uudestaan.
Nimenomaan se "normaalius", jossa ei tavallaan ole mitään pahaa, mutta jollain tavalla nostaa niskakarvat pystyyn kuten se kun hän ottaa viimeisen kuvan filmirullasta itsestään. Robin e myöskään ole liian vakava, johon monesti tällaisissa "psykoleffoissa" sorutaan. Katso ihmeessä!
VastaaPoista