sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Uusi vuosi, uudet elokuvat

Tai oikeastaan 1 uusi elokuva. 

Tämän vuoden lahjasaldoni jäi elokuvien osalta nimittäin minimiin ja sain joululahjaksi vain kolmannen osan Night at the museum -sarjasta. Josta olen tietysti kiitollinen.

Sain myös elokuva-aiheisen paidan, mutta en ehkä sitä kehtaa julkisilla paikoilla pitää. Se on "huumori" paita:


Ja sitten sain Finnkinon vapaalippuja, jotka ovat aina kivoja.

Vuosi 2015 oli blogihistoriani vähäkirjoituksisin - 137 postausta. Kirjoittaminen vie oman aikansa ja niin tekee myös elokuvan katsominen. Viime vuonna saatoin käyttää aikaani enemmän johonkin muuhun tai sitten en vain kaikista elokuvista jaksanut arvostelua kirjoittaa. Elokuvablogissa yhdistyy kuitenkin kaksi rakastamaani asiaa: elokuvat ja kirjoittaminen. Joten epätasaisesta julkaisutahdista huolimatta Mutaa vai tähtiä -blogi jatkaa eloaan myös vuonna 2016. 

Vuoden 2015 arvostelemani viiden tähden elokuvat/ tv-sarjat:

Whiplash
Braking bad 
Monty python and the holy grail
Finding Nemo
Karate Kid
The General

Hyvää uutta vuotta!

9 kommenttia:

  1. Minun postaussaldoni viime vuodelta on 225 kpl. ja viimeksi olen kirjoittanut yhtä vähäisesti vuonna 2010 (222 kpl.) Ja jos oikein ruvetaan ruotimaan asiaa, niin se 222 kappaletta oli oikeastaan enemmän. Sillä silloin sisältö oli enemmän blogin aiheen mukaista (ajattelen siis nyt vain arvosteluja), kun silloin ei ollut mukana niin usein ostosesittelyjä kuin viime vuosina. Toki viime vuotta vaivasi elokuville sallitun ajan käytön väheneminen, mutta oli se noin suurellakin määrällä aikamoinen pudotus edeltävästä vuodesta (360 kpl.). No, ehkä laatu korvasi määrän? Bullshit!

    No mutta kuitenkin, pull my finger.

    VastaaPoista
  2. Oi herranjumala, älä vaan harkitsekaan lopettavasi. Totta kai jatkat vielä vuodelle 2016!

    Heh, sinulla muutama viiden tähden leffa vähemmän kuin minulla. Olen itsekin miettinyt, että pitäisikö inkorporoida kuudes tähti arvostelujärjestelmääni, sillä olen mennyt vähän vesittämään viidettä tähteäni, kun olen sen tyyliin joka elokuvan suuntaan heittänyt =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D

      Itse olen taas miettinyt, että heitänkö vitosia liian harvakseltaan. Nytkin kyllä jälkeenpäin mietin, että annoinko tosiaan Karate kidille viisi tähteä, mutta kaipa se oli niin vaikuttava. :D

      Poista