sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Extraordinary Measures (2010)

Lainasin kirjastosta elokuvan Extraordinary Measures lähinnä, koska minulla on jokin outo fiksaatio Brendan Fraseriin. En edes pidä häntä mitenkään erityisen hyvänä näyttelijänä vaikka olikin loistava School tie:ssa.

Elokuva kertoo miehestä (Brendan Fraser), jonka kaksi lasta sairastavat harvinaista geneettistä sairautta nimeltään Pompe. Tähän geneettiseen sairauteen ei ole olemassa lääkettä. Epätoivoinen isä tarttuu viimeiseen oljenkorteensa halutessaan pelastaa lapsensa ja ajaa Nebraskaan tapaamaan lupaavaa Pompe-taudin tutkijaa, tohtori Stonehill:iä (Harrison Ford). Elokuva perustuu tositapahtumiin.


Mieleeni tulee aina kun näen elokuvan, joka pohjautuu tositarinaan jostain lääketieteellisestä ihmeellisyydestä, että onko tämä inhimillisellä draamalla rahastusta. Ajaisiko dokumentti paremmin oikeaa asiaa. Aivan kuin elokuvasta olisi pakko tykätä, koska se pohjautuu tositarinaan. Olenko tunteeton ja julma, jos elokuva oli mielestäni siirappinen ja yritys tehdä tarinasta, jossa haetaan oikeaa formulaa geneettisen sairauden parantamiseen, juonellisesti kiehtova oli kömpelö.

Toiseksi tulee mieleen, että ovatko tähtinäyttelijät mukana Oscar-patsaat silmissä kiiluen vai haluavatko he kenties esiintyä elokuvassa imagon kohotuksen takia. Molemmat päänäyttelijät kun alkavat jo olla Hollywoodin silmissä aika ikäloppuja.

Toisaalta on ihan kunnioitettavaa, että jollain on ollut intohimoa tehdä näin vaikeasta aiheesta elokuva. Tarkoitan vaikeasta aiheesta sovitettavaksi elokuvan muotoon. Elokuvassa saatiin kyllä hyvin läpi sanoma, että monien tautien parantamiseen olisi jo keinot ja halukkaat tutkijat, mutta 90% (prosenttimäärä hatusta reväisty) lääkkeiden läpiviennistä pysähtyy byrokratiaan ja rahoitus ongelmiin. Omat haasteensa toi varmasti myös laittaa lapset näyttelemään sairaita pyörätuoleihin, joissa he eivät kykene edes hirveästi liikkumaan. Eikä Pompe ole edes mitenkään erityisen mediaseksikäs tauti. Tavallaan elokuvantekijä onnistui, jos hänen tavoitteensa oli levittää tietoisuutta tästä taudista, koska nyt minäkin tiedän, että sellainen on olemassa. En tosin aijo mennä heti lahjoittamaan rahaa säätiölle.

Elokuvassa oli siis omat hyvät puolensa, mutta se oli vaan liian imelä ja kerronnallisesti köyhä. Olen tavallaan jo "nähnyt elokuvan aikaisemmin". Se oli enemmänkin TV-elokuva tyyppinen, jonka voisi katsoa hyvillä mielin puolisilmällä sunnuntai-iltapäivällä kun tekee  samalla jotain muuta.

Mielestäni hyviä tositapahtumiin perustuvia "tauti"-elokuvia on ollut esimerkiksi Lorenzon öljy, Tapaus Henry sekä Heräämisiä. Tapaus Henry ei kyllä ehkä perustu tositapahtumiin, mutta kuitenkin. Näissä elokuvissa päähenkilöstä on jotenkin välittänyt enemmän. Hahmot ovat luotu todenmukaisemmiksi, eikä sentimentaalisuutta yritetä tuputtaa esimerkiksi ällömakean musiikin muodossa.

**

Ohjaaja:Tom Vaughan (What Happens in Vegas, lähinnä TV-sarja ohjaaja)
Pääosissa: Brendan Fraser, Harrison Ford
Kesto: 106min
Valmistusmaa: USA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.