Elokuvia tuotetaan nykyään uskomattoman paljon. Suurin osa niistä elokuvista on samaan kaavaan kerrottua roskaa.
Siksi onkin aina yhtä ihmeellistä, kun saa yllättyä niin kokonaisvaltaisesti kuin sain Black swanissa. Black swan ei ole samanlainen kuin kaikki muut, se on jotain aivan eri kategoriassa liikkuvaa. Elokuvaa katsoessa ei tuntunut kuin olisi katsonut sitä ulkopuolisena vaan tuntui kuin olisi kokenut saman minkä elokuvan päätähtikin – Natalie Portman. Se miltei pakotti näihin elokuvan kokemuksiin omasta tahdosta riippumatta.
Siksi onkin aina yhtä ihmeellistä, kun saa yllättyä niin kokonaisvaltaisesti kuin sain Black swanissa. Black swan ei ole samanlainen kuin kaikki muut, se on jotain aivan eri kategoriassa liikkuvaa. Elokuvaa katsoessa ei tuntunut kuin olisi katsonut sitä ulkopuolisena vaan tuntui kuin olisi kokenut saman minkä elokuvan päätähtikin – Natalie Portman. Se miltei pakotti näihin elokuvan kokemuksiin omasta tahdosta riippumatta.
Tämä
läheinen side päätähteen syntyi ainakin osittain siitä, että Natalie
Portman esitettiin valtaosassa elokuvaa lähikuvassa. Näissä kaikki
virheet palljastavissa lähikuvissa en voinut muuta kuin ihmetellä
Natalien kauneutta, siis tässä naisessa ei ole niitä virheitä mitä
nähdä. Elokuvassa ei myöskään käytetty paljon tunteisiin vetoavaa
musiikkia, joten todellisuuden tuntu tuli sitäkin kautta läpi vaikka
musiikki muuten suuressa roolissa olikin. Elokuva ei ollut kuitenkaan
mikään dokumentaarisen oloinen käsivaralla kuvattu heilunta
vaan se meni todellisuuden syvemmälle tasolle – psyykkeeseen asti.
Natalien todellisuudesta tehtiin niin toden oloista, että kun elementit
mitä voitaisiin pitää fantastisina tuli ruutuun, ei niitä pitänyt
mitenkään epäuskottavina tai humoristisina.
Elokuva
imi sisäänsä niin voimakkaasti, että unohdin kaiken minkä jo etukäteen
tiesin siitä. Törmäsin nimittäin vahingossa pahaan spoileriin
surffaillessani elokuva-aiheisella keskustelufoorumilla Suomi24:ssa.
Jotenkin unohdin spoilerin spoilaaman loppuratkaisun kokonaan elokuvaa
katsoessani. Elokuva vaan vei menneessään niin täydellisesti.
Ei mennyt tänä vuonna naispääosa-Oscar
väärään osoitteeseen, sen verran vakuuttava Natalie oli (vaikka hän ei
olisikaan tanssinut vaikeimpia tanssikohtauksia itse, mikä on minusta
elokuvan kannalta epäoleellista). Olisihan nämä tanssijat tietysti
voinut mainita kiitospuheessa, mutta heidän mainitsemattomuus varmaankin
johtui jostain vaitiolovelvollisuus sopimuksesta.
Natalie
Portman esittää siis elokuvassa balleriinaa, joka on elänyt koko
elämänsä vain balettia varten. Hänen äitinsä on myös ollut balleriina,
mutta joutui jättämään uransa raskauden takia kesken. Uranäkymät eivät
olleet kuitenkaan mitenkään erikoiset ennen raskauttakaan. Äiti onkin
kasannut omat toiveet ja unelmansa tyttärensä harteille. He elävät
kahdestaan omituisen läheisessä suhteessa. Äiti ripustautuu tyttäreensä
ja elää omaa nuoruuttaan hänen kauttaan, maalaten ateljeessaan
muotokuvia kyynelehtien.
New York City ballet company on päättänyt avata uuden kauden uudella tähdellä, avausohjelma on Joutsenlampi hieman uudella tulkinnalla. Entinen balettinäyttämöiden tähti, Beth Macintyre (Winona Ryder), joutuu väistymään uuden nousukkaan eli Nina Sayersin (Natalie Portman) tieltä. Hänet siis korvataan. Tästä korvaamisen pelosta muodostuu lopulta myös pakkomielle Ninalle itselleen.
Nina valitaan esittämään Joutsen kuningatarta, missä hänen täytyy näytellä tupla roolia valkoisena ja mustana joutsenena. Valkoinen joutsen häneltä luonnistuu, koska on niin viaton ja ”frigidi”, mutta musta joutsen on ongelmallisempi. Hänen balettiohjaajansa Thomas Leroy (Vincent Cassel) ja tanssijakolleegansa Lily (Mila Kunas) ovat isossa osassa tämän mustan puolen esilletuonnin edistäjinä. Täytyy sanoa, että mielestäni Mila teki erittäin hyvän roolisuorituksen tänä syntisenä tanssijana, ei tietoakaan 70’s shown narisevasta tyhjäpäästä.
Elokuva ei varmasti ole kaikkien makuun, eikä se päästä helpolla. Jos haluaa rentoutua ja katsoa jotain viihdyttävää, niin tämä elokuva ei ole se. Jos puolestaan haluaa kokea jotain, maistaa palan jonkun mielenmaisemia ja käydä ehkä jopa turvallisen tuolla puolen, niin sitten kannattaa iskeä Black Swan eetteriin.
New York City ballet company on päättänyt avata uuden kauden uudella tähdellä, avausohjelma on Joutsenlampi hieman uudella tulkinnalla. Entinen balettinäyttämöiden tähti, Beth Macintyre (Winona Ryder), joutuu väistymään uuden nousukkaan eli Nina Sayersin (Natalie Portman) tieltä. Hänet siis korvataan. Tästä korvaamisen pelosta muodostuu lopulta myös pakkomielle Ninalle itselleen.
Nina valitaan esittämään Joutsen kuningatarta, missä hänen täytyy näytellä tupla roolia valkoisena ja mustana joutsenena. Valkoinen joutsen häneltä luonnistuu, koska on niin viaton ja ”frigidi”, mutta musta joutsen on ongelmallisempi. Hänen balettiohjaajansa Thomas Leroy (Vincent Cassel) ja tanssijakolleegansa Lily (Mila Kunas) ovat isossa osassa tämän mustan puolen esilletuonnin edistäjinä. Täytyy sanoa, että mielestäni Mila teki erittäin hyvän roolisuorituksen tänä syntisenä tanssijana, ei tietoakaan 70’s shown narisevasta tyhjäpäästä.
Elokuva ei varmasti ole kaikkien makuun, eikä se päästä helpolla. Jos haluaa rentoutua ja katsoa jotain viihdyttävää, niin tämä elokuva ei ole se. Jos puolestaan haluaa kokea jotain, maistaa palan jonkun mielenmaisemia ja käydä ehkä jopa turvallisen tuolla puolen, niin sitten kannattaa iskeä Black Swan eetteriin.
En
tiedä miten paljon valkokankaan näkökentän hallitsevuus vaikutti
osaltaan elokuvakokemukseen, se kun ei oikein anna mahdollisuutta katsoa
minnekkään muualle kuten omaan turvalliseen keittiöön.
Suosittelen!
*****
*****
Ohjaaja: Darren Aronofsky (Unelmien sielunmessu, The Wrestler, The Fountain)
Pääosissa: Natalie Portman, Mila Kunis, Vincent Cassel
Kesto: 108min
Valmistusmaa: USA
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.