sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Her (2013)

Kävin katsomassa Oscar-gaalan kunniaksi elokuvan Her, joka on ehdolla muun muassa parhaasta elokuvasta. 

Her kertoo Theodorista (Joaquin Phoenix), joka työskentelee yrityksessä jossa laaditaan käsinkirjoitettuja kirjeitä toisten ihmisten puolesta. Theodor on juuri keskellä avioeroa ja yksinäisyydessään ostaa uuden käyttöjärjestelmän OS1:sen, joka tarjaa tietoisella mielellä varustettua seuraa. Theodor rakastuu omaan Samantha-nimiseen (Scarlett Johansson) käyttikseensä ja pohtii suhteen laatua. Välillä hän avautuu asiasta parhaalle ystävälleen Amy:lle (Amy Adams).

Jännät tulevaisuushousut
Elokuva oli mielenkiintoinen ennen kaikkea sen realisten oloisen lähitulevaisuuden kuvauksen takia. Siihen oli saatu miltei ihmeenomaisesti aidolta tuntuva tekniikan maailma sekä mahdollinen tyyli. Ihmiset eivät kulkeneet hopeahaalareissa vaan muotiin oli tullut pieniä muutoksia, kuten hieman eri tavalla leikatut housut ja värikkäät printit ja niin edelleen. Nimenomaan tämän maailman takia sekä tietysti Joaquin Phoenixin intensiivisen suorituksen takia elokuvaan jäi nopeasti koukkuun.

Ainoa mikä hieman hämäsi oli se, että Theodoren käyttöjärjestelmän ääneksi tunnisti Scarlett Johanssonin, joten se sai mielessäni tietyt kasvot. Toisekseen elokuvaa olisi voinut hieman tiivistää. Puolitoistatuntisena se olisi ollut täydellinen. Nyt suhdetta mielestäni vatvottiin hieman turhan kauan. 

Omalaatuinen elokuva jonkalaisia enää harvoin näkee. 









****
Ohjaaja:Spike Jonze
Pääosissa: Joaquin Phoenix, Amy Adams, Scarlett Johansson
Kesto:126min
Valmistusmaa:USA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.