sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

maanantai 3. maaliskuuta 2014

745/1001 Ferris Bueller's day off (1986)

Joillekin elokuva Vaihdetaan vapaalle, Ferris (Ferris Bueller's day off) on tärkeä pätkä nuoruudesta, jonka repliikit muistaa ulkoa. Minulle Ferris ei ole koskaan ollut sellainen. John Hughesin ohjaamista nuorisoelokuvista parhain on minulle aina ollut Breakfast club, jossa nuoret joutuvat jälki-istuntoon ja oppivat samalla paljon itsestään, toisistaan ja elämästä.

Ferris Bueller (Matthew Broderick) on lukiota käyvä nuori mies, joka päätyy siihen tulokseen, että elämä menee ohi liian nopeasti. Niinpä hän päättääkin ottaa itselleen yhden vapaapäivän ja tekeytyy sairaaksi. Mukaan hän haluaa seikkailulleen oikeasti sairaana olevan parhaan kaverinsa Cameronin (Alan Ruck) ja tämän isän punaisen Ferrarin sekä tyttöystävänsä Sloanen (Mia Sara). Nuoret käyvät taidenäyttelyssä, syömässä, saksalaisessa paraatissa ja huvittelevat altaalla. Hupi meinaa päättyä kuitenkin ikävästi kun Ferrisin sisko (Jennifer Grey) sekä koulun rehtori (Jeffrey Jones) ovat päättäneet tahoillaan narauttaa Ferrisin lintsaamisesta. 

Elokuvassa voi nähdä myös Charlie Sheenin. 

Voi noita 80-luvun viattomia nuoria joille lintsaaminen tarkoitti taidemuseota eikä pirtua ulkovessassa.





Kieltämättä elokuva vangitsee hyvin nuorten mieltenmaiseman: oppilaiden lasittuneet katseet opettajan puhuessa monotonisella äänellä tai vapauden huuman mitä yksi vapaapäivä mahdollistaa. Mathhew sopii loistokkaasti rooliin ilmeikkäänä lintsaajana. Elokuvasta tulee mieleen 80-luvun hittikipale: Hip to be square. Ferris kavereineen ovat pikkasen offbeat, joka tekeekin heistä cooleja ja hauskoja tyyppejä katsoa. Ai, niin ja rehtori oli tosi hauska pikkumaisessa tavoitteessaan saada Ferris  valheestaan kiinni.

Kyllä Ferrisin matkassa sen vajaan parituntisen viihtyi.

***1/2

Ohjaaja:John Hughes
Pääosissa: Matthew Broderick, Alan Ruck, Mia Sara
Kesto:103min
Valmistusmaa:USA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.