Katsoin eilen Teemalta tulleen dokumentin The King of Kong.
Dokumentti kertoo kahdesta Donkey Kongin pelaajasta, joista toinen - Billy Mitchell on elokuvan alussa hallitseva Donkey Kongin maailmanmestari yli 800 000:lla pisteellään. Billy on saanut pitää noin 25 vuotta titteliään, kunnes haastaja saapuu areenalle - autistisia piirteitä omaava Steve Wiebe. Steve onnistuu ylittämään Billyn tuloksen, josta lähettää todisteeksi nauhan, jota virallinen komitea ei kuitenkaan hyväksy. Steve meneekin vuosittaiseen Funspot-peliturnaukseen, jossa hän onnistuu rikkomaan Billyn ennätyksen julkisesti saaden reilut 900 000 pistettä ja on - ainakin vähän aikaa - maailman paras. Billy on nimittäin toimittanut nauhan Funspot-tapahtumaan, jossa hän pelaa Donkey Kongia niin, että saa yli miljoona pistettä.
Kun Guinnesin ennätyskirja ottaa yhteyttä Funspot-tapahtuman järjestäjä Walter Dayhin, haluaa Steve taas rikkoa Billyn ennätyksen, että pääsisi vuoden 2007 Guinnesin ennätysten kirjaan. Steve yrittää saada Billyn paikalle, että he voisivat molemmat kisata livetapahtumassa, mutta Billy ei kuitenkaan tällaiseen suostu.
Steve lapsineen |
Dokumentti oli äärimmäisen hauska ja mielenkiintoinen. Parasta oli kuinka tosissaan Billy ja Steve ottivat niinkin hassun pelin kuin Donkey Kong. Monesti ajatus nousi mieleeni, että onko tämä totta? Esimerkiksi Billyn "kätyrit", jotka seurasivat Steven pelaamista tämän niskaan hengittäen ja selostaen puhelimen välityksellä Steven jokaisen liikkeen olivat niin absurdeja ja huvittavia. Hauska persoona oli myös ihmisten lähettämät videopelinauhat ennätysten varalta läpikäyvä mies, jonka tehtävänä oli katsoa muiden useita kymmeniä tunteja kestäviä pelejä. Apua!! Minä ainakin henkilökohtaisesti sekoaisin. Intohimonsa kullakin.
Oli myös jännää, että Steve ei ollut perinteinen pelinörtti vaan hänellä oli vaimo ja kaksi lasta. Hän oli myös aikaisemmin urheillut ammattitasoisena, joten olemuskaan ei ollut kovin perinteinen nörtti. Hieman kävi joskus sääliksi Steven perhettä, kun tämän lapset halusivat huomiota. Hauska kohtaus olikin kun Steve oli menossa pelitapahtumaan ja istui tyttärensä kanssa auton takapenkillä kun alla oleva keskustelu käytiin:
Tytär: I never knew that the Guinness World Record Book was so... I never knew it was so important.
Steve: I guess a lot of people are... yeah, a lot of people read that book.
Tytär: [while directly looking at Steve, her father] Some people sort of ruin their lives to be in there.
Oli myös jännää, että Steve ei ollut perinteinen pelinörtti vaan hänellä oli vaimo ja kaksi lasta. Hän oli myös aikaisemmin urheillut ammattitasoisena, joten olemuskaan ei ollut kovin perinteinen nörtti. Hieman kävi joskus sääliksi Steven perhettä, kun tämän lapset halusivat huomiota. Hauska kohtaus olikin kun Steve oli menossa pelitapahtumaan ja istui tyttärensä kanssa auton takapenkillä kun alla oleva keskustelu käytiin:
Tytär: I never knew that the Guinness World Record Book was so... I never knew it was so important.
Steve: I guess a lot of people are... yeah, a lot of people read that book.
Tytär: [while directly looking at Steve, her father] Some people sort of ruin their lives to be in there.
Dokumentti oli tehty niin hyvin, että sitä alkoi jo itsekin jännittää Steven puolesta, että saako hän ennätyksen rikki vai kuoleeko Mario ennen aikojaan. Minulla on wiissä Donkey Kong, enkä ole ikinä päässyt kolmatta kenttää pidemmälle. Yrittääkään ei useita kertoja jaksa kun jo hermo menee. Kuten elokuvassakin mainitaan, niin kestää keskiverto Donkey Kong -peli yhden minuutin. Ei se helppoa ole.
****
Ohjaaja: Seth Gordon
Pääosissa: Steve Wiebe, Billy Mitchell ja Mark Alpiger
Kesto: 79min
Valmistusmaa: USA
Tulin myöskin tämän katselleeksi ja täytyy sanoa, että tykkäsin näkemästäni kovasti. Itsekin kun on aikoinaan tullut noita kolikkopelejä pelihalleissa tullut pelailtua. Ei tosin ihan yhtä menestyksekkäästi kuin dokumentissa esitellyt henkilöt, mutta kuitenkin. :D
VastaaPoistaJoo, tämä oli kyllä loistokas! :D
VastaaPoista