sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Blogger Recognition Award

                    



Kiitos Waltsu haasteesta! :)


Ohjeet:


0. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.

1. Kerro lyhyesti, kuinka aloitit bloggaamisen.

2. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.

3. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.

4. Nimeä kymmenen bloggaajaa palkinnonsaajiksi.

---------------------------------------------------------------

1. Aloitin bloggaamisen niinkin nyyhkis-syistä kuin, että näin Hachi: A Dog's Tale -elokuvan ja halusin jotenkin kirjoittaa ylös omia fiiliksiä ja pohdintoja mitä elokuva minussa sai aikaan. Päätin myös yhdistää piirustusharrastuksen ja tarkoituksenani oli aina piirtää joka arvosteluun oma kuvansa; taidot ja aika ei kuitenkaan tähän proggikseen riittänyt. (Ja myöhemmin editoin omat piirustukseni muutamista arvosteluista pois). Elokuvat ovat aina kiinnostaneet ja jonkinlaisia yritelmiä niistä kirjoittamiseen oli ennen blogin aloittamista kuten arvostelu Makuunin lehteen. En kuitenkaan saanut koskaan arvosteluita valmiiksi enkä niitä minnekään lopulta lähettänyt. 

2. Kuten tähän samaan haasteeseen osallistuneilta muiltakin on vinkiksi tullut, niin sitä ei voi liikaa korostaa, että kirjoittaa sellaisesta mikä oikeasti kiinnostaa. Bloggaus vie kuitenkin yllättävän paljon aikaa ja voi nopeasti alkaa tuntumaan pakkopullalta jos aihe ei oikeasti sytytä. Minusta on aina surullista nähdä kun joku kiinnostava blogi on "kuollut" eikä viimeisessä postauksessa ole mitään selitystä tähän. Itse pitkähkön kirjoitustauon äskettäin pitäneenä kuitenkin tiedostan, että tauot harvoin on suunniteltuja. Asioita vaan tapahtuu jotka vievät blogilta huomion eikä välttämättä mitään lopullista lopetuspuhetta halua jatkon mahdollisuudet avoimena pitääkseen pitää. 

Toisena vinkkinä voisi olla, että ole itsellesi armollinen. Kaikki tekstit eivät tule olemaan Shakespearea, mutta mitä useammin kirjottaa, sitä paremmin se alkaa sujumaan. 

3. Ja tämän haasteen teille toi Waltsu from Cinema Lozenge.

4. Ne jotka olisin nimennyt, niin on ne jo saanut! :) Ja moni muukin varmasti ansaitsisi jos osaisin etsiä uusia leffablogeja.
-------------
edit 05.07.2016, klo:20:07

...Noirin toiveesta alla kaksi piirtämääni kuvaa joista julkaisin toisen Hachi: A Dog's Talen ja toisen How to train your dragonin arvosteluiden yhteydessä....Tiedän, tiedän...

9 kommenttia:

  1. Kiitos.
    Loistava kirjoitus.
    Kiva oli kurkistaa verhon taakse ja kuulla syntytarina!
    Ymmärrän kyllä, että Hachilla on tuollainen vaikutus ollut sinuun - itse kyynelkanavani vettyvät vain kuullessani sen elokuvan juonen - en varmaan koskaan sitä pysty katsomaan.
    Surullisen paljon on kyllä Suomenkin blogimaailma pullollaan kuolleita blogeja, josta ei löydy selityksen selitystä kirjoittajien katoamisista. Itsekin tosiaan jouduin pistämään blogin tauolle (hetkinen, siitäkin on kohta) puolitoista vuotta (sitten)! Mutta sitten kun olin itselleni armollisempi ja annoin itselleni luvan kirjoittaa juuri sellaisia arvosteluja juuri niistä elokuvista joita itse halusin (aluksi jopa ihan toisessa blogissa), niin intohimo on kyllä sen jälkeen vain kasvanut ja koen, että kirjoituksenikin parantuneet sen myötä. Ja tosiaan, ei kannata pitää sitä rimaa liian korkealla, sillä muuten tulee se burn out ja aina vaikka kuinka yrittäisi, niin ne tekstit eivät ole mitään Pulitzer-palkinnon arvoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Minusta on jotenkin kiva lukijana kun blogin pitäjä ilmoittaa, että nyt on paussin paikka. Täytyisi itsekin jotenkin osata arvata omat tauon tarpeensa.

      Poista
  2. Minä muistan tuon Makuunin lehden. Meinasin itsekin sinne jossakin vaiheessa arvostelun kirjoittaa, mutta en lopulta sitten kehdannut tehdä niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, koska rupesin epäilemään itseäni, että oliko oikeasti olemassa joku erillinen Makuuni-lehdyskä! :D

      Poista
  3. Tämä postaus olisi kaivannut niitä poistamiasi piirrustuksia.

    VastaaPoista
  4. Noi piirustukset ovat juuri symppiksiä! :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.