sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Guilty as Sin (1993)

Syyllinen (Quilty as sin) vihjailee jo hieman nimellään, että elokuvan pääosaa tähdittävällä Don Johnsonin esittämällä David Greenhillillä saattaa olla näppinsä pelissä vaimonsa murhassa, josta häntä epäillään. 

David seuraa Jenniferiä ja...
David on valinnut jo pitkään ennen murhasyytöstä, että haluaa häntä puolustamaan kauniin ja menestyvän Jenniferin, jota näyttelee hyytävästä Käsi joka kehtoa keinutti -elokuvasta tuttu Rebecca De Mornay. Jennifer päättää ottaa jutun vastaan ihan mielenkiinnosta, koska ei ole ennen puolustanut samantyyppistä lipevää gigoloa. Pian nainen kuitenkin tajuaa, että teki elämänsä suurimman virheen.

Jennifer on kauhuissaan
Miami vice -sarjasta tuttu Don Johnson pääsi esittämään Syyllisessä hahmoa lain toisella puolella. Mielestäni hänessä oli hyvät ainekset tähän narsistiseen rikolliseen. Hurmaavasta ulkokuorestaan huolimatta hänessä voi nähdä synkemmän puolen. Elokuvassa silmukan tunsi kiristyvän, mutta se ei kokonaisuudessaan tuntunut kovinkaan omaperäiseltä. Näitä "syyttömäksi luultu onkin syyllinen" -elokuvia on kuitenkin tullut nähtyä useampaankin otteeseen ja toisaalta myös "stolkkaus-elokuvia", joissa toinen päähenkilöistä on uhri ja toinen saalistaja.

Ihan ok trilleri, joka jättää toivomisen varaa.  

***

Pääosissa: Rebecca De Mornay, Don Johnson, Stephen Lang
Kesto:107min
Valmistusmaa: USA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.