sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Rocky II (1979)

Katsoin Rockyn perään tämän Sylvester Stallonen kirjoittaman ja ohjaaman Rockyn uusintaottelun (Rocky II). Elokuvan alussa näytetään mitä ykkösen lopussa tapahtui kun Apollo (Carl Weathers) ja Rocky (Sylvester Stallone) selvisivät omilla jaloillaan viimeisen erän loppuun asti ja Apollo voittaa pisteillä.

Matsin jälkeen Rockylla on varaa tarjota vain parasta Adrian (Talia Shire) rakkalleen, joka suostuu hänen vaimokseen. Rahat kuitenkin loppuvat pian kun Rocky on luvannut vaimolleen, ettei enää nyrkkeile jotta hänen vahingoittunut silmänsä ei sokeudu kokonaan.

Samaan aikaan Apollo Creed saa vihapostia osakseen, jossa ottelua pidetäåän sovittuna tai jossa väitetään, että Rockyn olisi kuulunut voittaa.  Apollo haluaakin uusintaottelun ja heittää lokaa Rockyn maineelle, että tämä on liian "kana" osallistuakseen. Lopulta taloudelliset paineet, perheen lisäys ja oman rakkaan hyväksyntä ajavat Rockyn uudelleenkohtaamaan Apollon taistelussa mestaruudesta. 

Yo adrian, I did it!
Tämä jatko-osa ei luonnollisestikaan vedä vertoja sille ensimmäiselle ja alkaa heti heikosti vanhan toistolla. Juonellisesti elokuva on kyllä luonnollinen jatkumo edeltäjälleen: tottakai Rocky saa maistaa menestystä ja sitten menettää kaiken tajuten ettei osaa muuta kuin nyrkkeillä. Ja lopulta voittaa sen tittelin, joka hänelle olisi jo heti alkuunsa kuulunut.

Minulle elokuvan parasta antia oli noin puolesta välistä eteenpäin kun Rocky nielee ylpeytensä ja on valmis luuttuamaan lattioita nyrkkeilysalilla, jossa häntä pidetään kuninkaana kun "haluaa vain olla jotenkin kuvioissa mukana". Mutta onhan tämä jatkis pitkälti sen ensimmäisen toistoa; saman musan avulla huiippukuntoon ja sama vastus vaikka tulos onkin nyt eri.

Ihan hyvä.

***

Ohjaaja: Sylvester Stallone (Rocky III, Rocky IV, Rocky Balboa, Rambo)
Pääosissa:Sylvester Stallone, Talia Shire, Burt Young
Kesto:119min
Valmistusmaa:USA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.