sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Los Cronocrímenes/ Timecrimes (2007)

Lainasin kirjastosta takakannen perusteella mielenkiintoiselta vaikuttavan elokuvan nimeltään Timecrimes (Los cronocrímenes). 

Tässä espanjalaisessa elokuvassa on pääosissa tavallinen aviomies Hector (Karra Elejalde), joka oudon naisen nähtyään lähtee seikkailulle metsään, jossa häntä jahtaa sidepäinen mies saksien kanssa. Hector matkustaa vahingossa menneisyyteen ja tapaa itsensä.


Kun aloin katsomaan elokuvaa, niin tajusin, että minähän olen nähnyt tämän elokuvan aikaisemminkin. En vain osannut takakannen kuvailun ja etukannen "kauhuelokuvamaisen" kuvan perusteella yhdistellä lankoja. Ja nimikin oli jo muististani kadonnut unholaan. Elokuva oli sellainen kuin muistinkin sen ensimmäiseltä katselukerralta olevan; nopeasti unohdettava ja ihan ok. Elokuvan idea oli ihan hauska, että Hectoria jahdannut sidepäinen mies olikin hän itse. Jotenkin toteutus ei kuitenkaan ollut niin kiehtova kuin se olisi voinut olla.

DVD:n takakannessa lukee, että DreamWorksilta tulee elokuvasta remake vuonna 2012, mutta ainakaan vielä elokuvaa ei olla nähty.

Ihan jännä.

***

Ohjaaja:Nacho Vigalondo
Pääosissa: Karra Elejalde, Candela Fernández, Bárbara Goenaga
Kesto:92min
Valmistusmaa:Espanja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.