sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

The Lincoln Lawyer (2011)

Katsoin tv:stä tulleen elokuvan The Lincoln lawyer - Oikeuden palvelija. Elokuva on suhteellisen tuore ja sitä tähdittää Matthew McConaughey, mutta en ollut silti kuullut siitä mitään aikaisemmin. 

Matthew McConaughey esittää taas lakimiestä, tällä kertaa nimeltään Mick Haller. Lakimiehenä Mick keikkuu siinä oikean ja väärän rajamaastossa. Hänellä kun on tapana ottaa puolustettavakseen ties minkä sortin rosmoja. Mick saa kuitenkin kovan pähkinän purtavakseen kun hän saa asiakkaakseen rikkaan perheen vesan Louisin (Ryan Philippe), joka todistelee syyttömyyttään. Mick uskoo Lousin syyttömyyteen, kunnes alkaa paljastua, että murha josta häntä syytetään ei ole edes hänen ensimmäisensä. 

Elokuvassa voi nähdä myös muun muassa Marisa Tomein sekä William H. Macyn

Kaksi limanuljaskaa.



Matthew sopii kyllä hyvin esittämään limaisen asianajajan roolia, mutta ei ole kuitenkaan kovin tuore idea esittää moraalin rajoilla häilyvää lakimiestä. Ryan Philippe ei myöskään ollut kovin vakuuttava osassaan syyttömyyttään todistelevana murhamiehenä. Elokuva oli sinällään ihan hyvin tehty ja näyttelijät tekivät vakiosuorituksiaan, mutta kun juoni ja asetelma olivat niin kuluneita, että ei niillä aineksilla oikein voi edes hyvää elokuvaa saada aikaan. Elokuvan nimi on myös mielestäni tylsä eikä innosta kyseistä flikkaa katsomaan. William H. Macy oli mukava piristysruiske elokuvassa.

Olenko nähnyt tämän joskus aikaisemmin?

**1/2

Ohjaaja: Brad Furman
Pääosissa: Matthew McConaughey, Marisa Tomei, Ryan Phillippe

Kesto: 118min
Valmistusmaa: USA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.