sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Baby Double Bill: Look who's talking (1989)/Look who's talking too (1990)

Katsoin televisiosta tulleet Hei, kuka puhuu (Look who's talking) ja Hei, kuka puhuu myös (Look who's talking too) elokuvat. Täytyy noloudekseni myöntää, että Hei, kuka puhuu oli yksi lempielokuvistani lapsena. Tarkoitan, että kun sain vhs-kasetin synttärilahjaksi niin katsoin sen miltei joka päivä. En ole ihan varma mikä elokuvassa vetosi. Kai se oli se Bruce Williksen äänellä puhuva vauva. Tai hauskasti äitiä näyttelevä Kristie Alley, joka oli mielestäni ainakin maailman kaunein nainen. Joka tapauksessa oli todella omituista katsoa se nyt uudelleen parikymmentä vuotta myöhemmin. Jokainen kohtaus oli tuttu ja repliikitkin miltei muistin ulkoa. Elokuva sisältää loppujen lopuksi aika paljon seksi- tai seksuaalisesti vihjailevia kohtauksia, mutta en muista ainakaan silloin alle 10 vuotiaana niistä mitenkään erityisesti hämmentyneeni. Minusta ne olivat vaan hassuja. 

Hei, kuka puhuu (1989)

33-vuotias Mollie (Kristie Alley) saa vahingossa lapsen naimisissa olevan Albertin (George "Ammu vaan" Segal) kanssa. Viimeisillään raskaana oleva Mollie uskoo Albertin jättävän vaimonsa, mutta kohtaakin hänet peuhaamasta sovituskopissa sisustussuunnittelijansa kanssa. Kun Mollien raskaus käynnistyy, saa hän taksikuskikseen Jamesin (John Travolta), jolle kertoo lapsen saaneen alkunsa keinohedelmöityksestä. James astuu Mollien maailmaan kun hänestä tulee tämän lapsen Mikeyn (Bruce Willis ääni) vahti kun Mollie puolestaan auttaa saamaan Jamesin isälle hyvän hoitokodin. Mollien tunteet Jamesia kohtaan lämpenevät useiden huonosti menneiden treffien jälkeen.

James tanssii taas.
Elokuvalla on minulle nostalgista arvoa, mutta eihän se nyt kovinkaan laadukas ole. Kristie oli ihan hauska ja toimiva valinta järkeväksi kirjanpitäjäksi ja Travolta oli hyvä vastapaino letkeine otteineen. Tosin Travoltan jatkuvat tanssikohtaukset alkoivat pidemmän päälle hieman ärsyttämään. Mollien tulevaisuuden kauhukuvitelmat olivat hauskoja enkä muista kovinkaan usein sellaisia elokuvissa nähneeni. Bruce Willis oli hyvä Mikeyn äänenä. Mieleeni tulikin elokuvaa katsoessa, että kuinka Willis on oikein suostui pikkulapsen äänen rooliin? Mutta ihan hauskaa, että hän niin teki. 

Ok. 

**1/2

Ohjaaja: Amy Heckerling (Fast Times at Ridgemont High, Clueless)
Pääosissa: John Travolta, Kirstie Alley, Olympia Dukakis
Kesto: 93min
Valmistusmaa: USA

Hei, kuka puhuu myös (1990)

Suuren suosion saaneen Hei, kuka puhuu -elokuvan jälkeen nopealla aikataululla kyhättiin kokoon Hei, kuka puhuu myös. Tämä jatko-osa jatkaa siitä mihin Hei, kuka puhuu jäi. James ja Mollie ovat pariskunta ja heille syntyy tyttövauva, jonka äänenä on Roseanne Barr. Mikey ihmettelee uutta pikkusiskoaan ja heidän välillään on pientä kisailua. James ja Mollie ajautuvat parisuhdekriisiin, kun James ei tienaa tarpeeksi rahaa ja on muutenkin Mollien mielestä lapsellinen. Yksi elokuvan juonikuvioista on se kun Mikey yrittää opetella potalle. Hän pelkää vessahirviötä (Mel Brooks ääni) eikä haluaisi pottailla, mutta saa rohkaisua asiaan parhaalta kaveriltaan.

Puhuvat vauvat on hauskoja...vai onko?
 Elokuvasta huokui kuinka vähän ajatusta siihen oltiin jaksettu laittaa. Ykkösen suosion myötä haluttiin rahastaa nopeasti tällä kakkapökäle kakkososalla. Hei, kuka puhuu oli ihan hauska ja söpö elokuva, mutta tämä kakkonen oli vain huono. Pottakoulu ei jaksanut innostaa kuten ei myöskään Roseannen äänellä varustettu pikkusisko. Jamesin ja Mollien välirikkokin tuntui teennäiseltä juonikuviolta. 

Hei, kuka puhuu myös elokuvan jälkeen tuli vielä yksi jatko-osa: Hei, kuka puhuu nyt!  Siinä olivat vuorossa puhuvat eläimet. Jätänkin tämän kolmannen osan takia vielä tähtivaraa alaspäin.

Ei hyvä.

*1/2

Ohjaaja: Amy Heckerling (Fast Times at Ridgemont High, Clueless)
Pääosissa: John Travolta, Kirstie Alley, Olympia Dukakis
Kesto: 81min
Valmistusmaa: USA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.