sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

[Rec] (2007)

Kirjaston kätköistä löytyi myös mainetta niittänyt kauhuelokuva [Rec].

Juontaja Ángela Vidal (Manuela Velasco) tekee yhdessä kuvaajansa Manun (Ferran Terraza) kanssa ohjelmaa nimeltä "Sillä välin kun nukut". Elokuva avautuukin sillä kun jaksoa kuvataan yöllä palomiesten työstä. Angela ja Manu pääsevat päivystävien palomiehien matkaan kun he saavat tehtävän naisesta, joka on jäänyt lukkojen taakse. Asukkaat ovat raportoineet kuulleensa huutoa. Tapahtumapaikalla selviää, että nainen onkin jonkun viruksen riivaama, joka tarttuu syljen välityksellä. Pian koko rakennus suljetaan turvallisuussyistä ja jokainen saa pelätä henkensä edestä.


En tiedä mikä noissa espanjalaisissa kauhuelokuvissa on, mutta yleensä ne vain toimivat minulle. Olen pitkään halunnut nähdä oikeasti jännän kauhuelokuvan ja tämä oli sellainen. Elokuva oli kuvattu Cloverfieldin ja Blair witch projectin tyyliin käsivaralla. Kuvaustapa tuntui luonnolliselta, koska päähenkilöt kuvasivat olevinaan tv-sarjaa. Myös syy sille, että miksi ihmiset muuttuivat puremisenhimoisiksi zombieiksi oli motivoitu mielenkiintoisesti. "Pääpaha" oli erityisen creepy ja niskakarvat nostattava. Manuela toimi hyvin uteliaan ja puheliaan juontajan roolissa vaikka välillä hänen pakokauhunsa oli hieman ärsyttävää sorttia. Muutenkin elokuvan hahmot toimivat.

Kyllä minua pelotti.

***1/2

Ohjaajat:Jaume Balagueró, Paco Plaza
Pääosissa:Manuela Velasco, Ferran Terraza, Jorge-Yamam
Kesto:78min
Valmistusmaa: Espanja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.