sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Marina Abramovic: The Artist Is Present (2012)

Katsoin Teemalta taannoin tulleen dokumentin Marina Abramovic: The Artist Is Present.

Elokuva kertoo performanssitaiteen uran uurtaja Marina Abramovicin näyttelystä New Yorkin modernin taiteen museossa, jonka nimi on The Artist is present. Nimi tulee siitä, että Marina tulee osaksi performanssitaidenäyttelyään istumalla tuolilla katsoen aina häntä vastapäätä istuvaa taidenäyttelyvierailijaa. Marina istuu (muistaakseni) kolmen kuukauden verran museon aukioloaikoina paikoillaan.

Dokumentti kertoo tämän näyttelyn ja siihen valmistautumisen lisäksi Marinan historiasta taiteilijana. 

Pitääkö pokka?
Minulla on  taiteilijoita ystävinäni, joten en koskaan ole performanssitaidetta halveksinut taiteenmuotona, niin kuin monesti on tapana tehdä. En ole myöskään koskaan tutustunut siihen ja täydellisesti sitä ymmärtänyt tai yrittänytkään ymmärtää. The Artist is present vahvisti performanssin asemaa taiteen muotona silmissäni. Marinan "elävä taideteos" New Yorkin modernin taiteen museossa oli jotain todella sykähdyttävää. Se kun hän katsoi jokaista istujaa ja kuinka hän heijasti kunkin istujan omia tunteita itsessään; hän sai aikaan iloa, surua ja kaikkea siltä väliltä. Kävipä vierasilla pari sekopäätäkin. Marinaa ja hänen katsojiaan seuratessa ei voinut välttyä itsekin tuntemasta jotain. En vieläkään väitä ymmärtäväni performanssitaidetta, mutta ainakin nyt arvostan sitä enemmän kuin ennen.

Kiehtova dokumentti mielenkiintoisesta naisesta.

***1/2

Ohjaajat: Matthew Akers, Jeff Dupre
Pääosissa:Marina Abramovic, Ulay, Klaus Biesenbach
Kesto: 106min
Valmistusmaa: USA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.