sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

lauantai 31. joulukuuta 2016

Alice doesen't live here anymore (1974)

Alice ei asu enää täällä (Alice doesen't live here anymore) on Martin Scorsesen ohjaama elokuva leskeksi jäävästä naisesta.

Alice (Ellen Burstyn) elää miehensä ja poikansa kanssa tavallista perheenäidin elämää. Hänen miehensä on temperamenttista sorttia, joka ei pahemmin puhu eikä pussaa. Alice saa puhelun, että hänen miehensä on kuollut. Naisen pitääkin keksiä jotain työtä, että voi elättää itsensä ja poikansa, mutta ei osaa oikein mitään muuta kuin laulaa. Alice lähtee poikansa kanssa Kaliforniasta Arizonaan yrittäen saada töitä ja saakin pestin baarista laulajana. Alicelle tulee kuitenkin äkkilähtö kun heilastelee väkivaltaiseksi osoittautuvan miekkosen (Harvey Keitel) kanssa.

Uudessa paikassa Tusconissa Alice joutuu ottamaan tarjoilijan paikan kun laulajan hommia ei ole tarjolla. Tarjoilijan työssään hän kohtaa kuitenkin kiinnostavaksi mieheksi osoittautuvan Davidin (Kris Kristofferson). 

Elokuvassa voi nähdä myös nuoren Jodie Fosterin.

Davidin ranchilla syömässä
Ellen Burstyn on mukavan kipakka ja hassunkurinen yksihuoltajaksi jäävänä Alicena. 35-vuotias Alice ei halua enää että kukaan mies määrittelee sitä mitä hän saa ja ei saa tehdä. Ellen osasikin hienosti tuoda esille tunteiden ailahtelut sekä heikkoudet ihmisenä. Harveyn pieni rooli oli sitäkin intensiivisempi ja oli aidosti pelottava johon Burstynkin reagoi uskottavalla tavalla. 

Alice ei asu enää täällä oli lähinnä Ellenin roolisuorituksen takia mielenkiintoista katsottavaa vaikka kerronnassa ei mitään suurempia koukkuja ollutkaan. 

***

#elokuvahaaste2016 (Elokuva ohjaajalta, jonka nimikirjaimet ovat samat kuin sinulla)

Ohjaaja:Martin Scorsese (Hugo, The Last temptation of christ, Raging bull)
Pääosissa:Ellen Burstyn, Kris Kristofferson
Kesto:1h52min
Valmistusmaa:USA

3 kommenttia:

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.