sitaatti

Two men look out the same prison bars; one sees mud and the other stars.

-Frederick Langbridge

sunnuntai 10. elokuuta 2014

The Object of My Affection (1998)

Sometimes The Most Desirable Relationship Is The One You Can't Have

Hellyyteni kohde (The Object of My Affection) kertoo sosiaalityöntekijästä Ninasta (Jennifer Aniston), joka seurustelee Vincen (John Pankow) kanssa, jolla on suuri persoona. Nina ei halua muuttaa yhteen Vincen kanssa, mutta poikaystävästään eronnut George (Paul Rudd) saa asuinsijan Ninan kämpästä. Raskaaksi tultuaan Nina haluaa kasvattaa lapsen mieluummin Georgen kanssa kuin oman poikaystävänsä. 

Nina kuitenkaan alkaa kehittelemään romanttisia tunteita homoon kämppäkaveriinsa, joihin George ei voi vastata. 

Jennifer Aniston ja Paul Rudd
Hellyyteni kohde oli yksi tylsimmistä ja turhanpäiväisimmistä elokuvista joita olen koskaan nähnyt. Tietysti oli hienoa, että elokuva oli erittäin homomyönteinen, mutta sitä korostettiin niin paljon, että tuntui, että elokuvalla ei oikeastaan muuta tarkoitusta ollutkaan. Paul Rudd oli tapansa mukaan aneeminen pökkelö eikä Anistonilla ollut hirveästi mausteita soppaan lisättävänään. Koko elokuva oli vain suurta jahkailua siitä kun Nina oli niin ihastunut Georgeen: "voi, jos hän olisi vain minusta kiinnostunut!". "Hei, Nina! Ota se pää pois persiistä. Mies on homo eikä ole kiinnostunut tyttöosistasi".

Niin tylsä, niiiin tylsä.

*

Ohjaaja: Nicholas Hytner (Noitavaino, Hullu kuningas)
Pääosissa:Jennifer Aniston, Paul Rudd, Kali Rocha
Kesto:111min
Valmistusmaa:USA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.